Suruprosessissa on viisi vaihetta: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Sinä olet menossa nyt kohdassa kolme, eli kaupankäynti.
Lopulta meistä jokainen hyväksyy sen surullisen tosiasian, että 20p on vain kuin keitaan kangastus aavikolla.
Vaikka suru ei koskaan häviä, voi sen kanssa oppia elämään, ja kaunis muisto aina jää.
Minä olen huolissaan, että mitä jos Arizona ja Colorado olisivatkin pelanneet jo päivää ennemmin. Sittenhän tämä loppuisi. Mitä tulee lopun jälkeen? Mihin maailmankaikkeus loppuu? Pienen ihmisen kysymyksiä suuresta maailmasta.
Summa summarum, taidan olla kohdassa yksi: kieltäminen. On selvä, että 20 pisteen suomalaiskierros on yhtä todennäköinen kuin, että metsässä törmäisi yksisarviseen ja taskussa olisi donitsi ja donitsin uutta jääkiekkotermiä käyttäen onnistuisi "räppäämään" siihen sarveen. Yksisarvisia on olemassa mutta ihan varmaan joku korppi pieraisisi juuri räppäyshetkellä, niin että yksisarvinen kääntyisi ja donitsi menisi ohi.
Ehkä pitäisi siirtyä suoraan kohtaan 5, hyväksyminen. Ratkaisuehdotus? Kansainvälisen tilanteen vuoksi Ruotsi saattaisi olla kiinnostunut liittymään Suomeen. Uusi valtio - Vikingarna namuttelisi 40 pisteen kierroksia, päättyisi se häviäminen, Juhan Miedon sadasosan häviö, Håkan Loobien, Mats Sundinien ja Peter Forsbergien viime hetkien hassuttelut, Suomi-Unkari lisäajan pjoing,pjoing oma maali-pelleilyt kuin taikaiskusta. Eikä korppikaan pieraisisi väärällä hetkellä. Pelkkää myötätuulta riippumatta mihin suuntaan olisi menossa iänkaikkisesti, Amen (på svenska).
Ei! Häviäminen on merkittävä osa suomalaista folklorea. Vaikka Vikingarnassa ihmiset olisivat paremman näköisiä kuin Suomessa ja asiat muutenkin lite bättre, niin missään nimessä Ruotsin ehdotukseen ei tule suostua. Häviämisessä on kuitenkin jotain selittämättömän suloista joka hellii sielua - raastaen, mutta hellii kuitenkin. Paras vaan ottaa ne tulevat 19 pisteen kierrokset vastaan kuin mittaamattoman arvokas lahja eli kunniattomasti huutoitkien.