Ässien peliotteet kaukalossa kaudella 2018–2019

  • 300 321
  • 2 338

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Samaa mieltä monen kanssa siitä, että eilinen peli oli isoin osin ihan ok, niitä tekopaikkojakin siunanaantui yllättävän paljon. Mutta kun ne paikat jää hyödyntämättä, käy kuten eilen. Jossain vaiheessa helähtää omissa ja samalla loppuu usko omaan peliin. Eilen TPS teki kahdesti kahden maalin ryppään, molemissa jälkimmäinen oli täysin turhaan päästetty, alistuneen jengin vastaanottama.

Eli vaikka peli onkin nyt mennyt puolustus edellä, on Ässät saanut yllättävän paljon hyviä tekopaikkoja itsekin. Eilen jätin väliin tokan erän pääosin enkä tiedä sen kulusta, kun tulin takaisin telkun ääreen johto suli lyhyessä hetkessä ennen erätaukoa. Mutta niistä tekopaikoista, jostain pitää löytää munaa tehdä niitä maaleja, sillä saadaan horjutettua vastustajaa ja samalla omaa henkeä vähän ylös. Sanoisin että se pätkä mitä näin peliä, pysyi vastustaja taas melko hyvin poissa parhaalta sektorilta. Pitää tutkia vielä laukaisukarttoja, samalla nykäskylän reisun osaltakin. Väittäisin että sielläkin kaaduttiin lähinnä tehottomuuteen.
Andyä olen paljon puolustellut mutta pakko se on todeta, että hyvin harvoin kuitenkin saadaan pelin jälkeen todeta että voitettiin maalivahtipelin ansiosta, melkein aina hävitään tämä(kin) kamppailu.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rekonen on pelaajatyyppiä "helvetin hyvä työkalu". Tarvitsee kavereikseen peliälykkäät ja taitavat pelaajat niin tulosta tulee. Omaa hyvät ominaisuudet mutta ei pysty itse luomaan käytännössä mitään. Viimeisen stepin esteenä lienee tyhmä pää, mutta hyvä liigauran pystyy tekemään oikeiden kaverien kanssa.
 
Miksi ihmeessä Rekosta on peluutettu koko ajan ketjuissa, joissa hänen täytyy olla se pelillinen moottori / isoimman roolin pelaaja?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkueen kasauksessa ollaan epäonnistuttu. Liian moni pelaaja joutuu pelaamaan väärää roolia. Ei meillä ole laittaa Rekoselle hänen vaativia kavereita.
Noh, ei ainakaan silloin kun kolme tähän soveltuvaa ukkoa pelaa samassa ketjussa. Rekonen-tiivola-Salminen olisi varmasti hyvä ketju... Ja kärki saa takuulla muissakin ketjuissa tehoja aikaiseksi. Vaikka Killinen-Kärki-Varttinen Ja lähteenmäki toivuttuaan Killisen paikalle.

Tai Killinen-Makkonen-Kärki
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Noh, ei ainakaan silloin kun kolme tähän soveltuvaa ukkoa pelaa samassa ketjussa. Rekonen-tiivola-Salminen olisi varmasti hyvä ketju... Ja kärki saa takuulla muissakin ketjuissa tehoja aikaiseksi. Vaikka Killinen-Kärki-Varttinen Ja lähteenmäki toivuttuaan Killisen paikalle.

Tai Killinen-Makkonen-Kärki
Niin, no ykkösketjua on paha lähteä purkamaan kun pelannut noin hyvin eikä sielläkään ole oikeastaan sellaisia Rekoselle sopivia palasia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, no ykkösketjua on paha lähteä purkamaan kun pelannut noin hyvin eikä sielläkään ole oikeastaan sellaisia Rekoselle sopivia palasia.
Ei ole mitään järkeä laittaa tässä tilanteessa kaikkia munia samaan koriin... Nyt tarvittais onnistumisia laajemmalla rintamalla.

Onhan se nyt vähintään kokeilemisen arvoista, koittaa kasata kaksi tehoketjua.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sehän vasta olisikin fiksua rikkoa selkeä ykkösketju, joka tuntuu vielä parantavan pelistä toiseen. Mieluummin yksi tehokas ketju kuin neljä toimimatonta ketjua.
Niin sehän tässä nyt on vähän se ongelmallinen juttu että jos nuo munat laittaa eri koreihin niin voi olla että katoaa kaikki munat.
Tuo ketju voidaan sormia näpäyttämällä lyödä takaisin yhteen.

E: Vai pelkääkö porukka, että tää kausi menee pieleen?
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo ketju voidaan sormia näpäyttämällä lyödä takaisin yhteen.

E: Vai pelkääkö porukka, että tää kausi menee pieleen?

Mitä jos ketju rikkomalla ja muutama matsi eri ketjuissa ilman onnistumisia heikentää näiden pelaajien itseluottamusta?

Tällöin sormia napsauttamalla saadaa samat pelaajat yhteen, mutta tulos ei olisi välttämättä sama.

Kyllä taustalta pitäisi saada enemmän tulitukea. Tekisivät muut kolme ketjua yhteensä edes sen maalin per peli.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
KalPa ja IFK ovat kairaamassa 3p voittoja. Kohta siellä pohjalla on vain Ässät ja Lukko, harmi ettei joka viikko ole keskinäisiä kohtaamisia
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tänään on aika ratkaiseva peli. Mitkään 1-2p pelit ei enää riitä, tappioista puhumattakaan. Etumatka venähti taas yhtäkkiä sen verran muihin joukkueisiin, että tänään se on suora voitto, tai lopullisesti hyvää yötä.

Pidetäänkö vielä pelastusrengas pinnalla? Toivoisi melkein tän kauden perseilyn puolesta, että ei pidetä, ja loppukauden saa katsella pelejä ilman mitään väliä tuleeko turpaan vai voitto.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers

Tätä se on ollut jo monta viikkoa. Seuraava peli on aina se ns. kuoleman peli.
Kyllä se kausi on Porissa ohi vaikka tänään tulisi 6 pistettä.
Eikä siis sillä. Samalla tavalla tämä kausi on taputeltu Raumalla vaikka pisteitä onkin enemmän ja sääliviiva lähempänä.
Tänä vuonna Satakunnassa ei pelata edes säälipelejä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään on aika ratkaiseva peli. Mitkään 1-2p pelit ei enää riitä, tappioista puhumattakaan. Etumatka venähti taas yhtäkkiä sen verran muihin joukkueisiin, että tänään se on suora voitto, tai lopullisesti hyvää yötä.

Pidetäänkö vielä pelastusrengas pinnalla? Toivoisi melkein tän kauden perseilyn puolesta, että ei pidetä, ja loppukauden saa katsella pelejä ilman mitään väliä tuleeko turpaan vai voitto.

Nyt rauhoittukaa ihmiset, montako kertaa se pitää sanoa! Tätä minä juuri tarkoitan kun olen sanonut, että mitään paineita on turha ottaa mistään, vaan pelata vain ryhdikäs loppukausi ja sitten ollaan maaliskuussa sillä sijalla kuin ollaan. Tänään ei ole mikään "ratkaiseva peli", koska mitään "ratkaisevia pelejä" ei enää ole..

Enkä sillä sano etteikö tänään kiistatta pitäisi voittaa, Ilves on hävinnyt peräti jo kuusi ottelua putkeen puhtaasti nollilla ja tehnyt näissä vain seitsemän maalia. Mutta mitään ratkaisevaa tässä illassa ei, mukava vain olisi saada oma tappioputken alku poikki..
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eilen oli Ilves raikkaalla jalalla liikkeellä, siellä vähän maalinteon tuskaa. Sieltä on tulossa kovasti luisteleva jengi, toivottavasti Ässät jaksaa koko pelin. Tänään pitäisi sitten vaan rennosti suorittaa ja muutenkin koittaa ottaa pisteitä loppupeleistä minkä irti saa. Minimaaliset mahdollisuudet, kun edelläolijat pelaavat koko ajan sopivasti ristiin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Sitä samaa maalinteon tuskaa on ollut Ässilläkin ihan koko kauden, joten lienee odotettavissa vähämaalinen peli jonka Ipa ratkoo kolmannessa erässä jollain räkämaalilla tai onnenkantamoisella.
 
Nick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt rauhoittukaa ihmiset, montako kertaa se pitää sanoa! Tätä minä juuri tarkoitan kun olen sanonut, että mitään paineita on turha ottaa mistään, vaan pelata vain ryhdikäs loppukausi ja sitten ollaan maaliskuussa sillä sijalla kuin ollaan. Tänään ei ole mikään "ratkaiseva peli", koska mitään "ratkaisevia pelejä" ei enää ole..

Enkä sillä sano etteikö tänään kiistatta pitäisi voittaa, Ilves on hävinnyt peräti jo kuusi ottelua putkeen puhtaasti nollilla ja tehnyt näissä vain seitsemän maalia. Mutta mitään ratkaisevaa tässä illassa ei, mukava vain olisi saada oma tappioputken alku poikki..

Nää nimenomaan on niitä ns. pakkovoittoja, nää näennäisesti helpot kotipelit ennen joulua. Näistä voitot ja yks vierasvoitto, niin lyhyen joulutauon aikainen sarjataulukko olisi jo lupauksia antava.

Todennäköisesti toki jouluna on järkevä tehdä toisenlaisia johtopäätöksiä pohjautuen pidempään aikaväliin...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkaa Makkosen peliura olemaan liigatasolla paketissa. Selkä suoristuu heti kun vähänkin siihen on mahdollisuus, nyt se maksoi 1-2 maalin.

Huonolta näyttää tänäänkin. Ei päästä kunnon paikoille edes.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös