Mainos

Ässien otteet kaukalossa 2024–2025

  • 121 207
  • 1 103

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Oli kyllä kova esitys padalta tänään. Kaikki ne osa-alueet onnistui tänään, mihin viime viikolla kaaduttiin. Oikeita asioita siis painotettu ja pelaajat vastasi tähän tyyliin.

Pitää tosiaan muistaa mikä jengi oli vastassa ja mielestäni Ilves ei ollut mitenkään huono tänään. Siihenkin nähden siis todella jämäkkä esitys varsinkin puolustuspäässä. Joo välillä jouduttiin vähän roiskimaan, mutta varmaan aika normaalia kovaa paineistavaa huippujoukkuetta vastaan.

Väsymiseen asti on kuullut hokemista siitä miten tärkeää erikoistilannepeli on.

Mutta kun kaks sitkeetä, sitoutunutta ja omalla tyylillään laadukasta nippua kalistelee yhteen niin maalin eteen joutuu näkemään aika paljon vaivaa. Yv-onnistuminen tai pari vrt. 0% ja av kestävällä pohjalla vaikka karuselli pyöriikin ympärillä. Pelinkulun ja tuloksen suhteen muodostuu isoiksi tekijöiksi.

Yv-onnistumiset tuo kummasti happea, rentoutta ja pelirohkeutta.
 
Tukala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekkokulttuuri
Ai että tänää oli sitä urheiluromantiikkaa. Vesiliirossa olleet Ässät katkasee voittamattoman Ilveksen ennätysjuhlat. Ja vielä tylyyn 3-0 tyyliin.

Jotain tuossa Porilaisessa lätkässä vaan viehättää. Toivottavasti tämä neljän kentän myllytys on ensiaskelia kauden otteista
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers

Ja sieltä puuttuu vielä Lipiäinen alemmista ketjuista joka on tuonut todella paljon jopa ylivoimaan asti. Ollut ihan yksi Ässien parhaimmista hyökkääjistä, ei kahta sanaa.

Kun hän palaa, melkeinpä kaksi vikaa ketjua saa hyvin paljon lisää.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jäähyt ei haittaa.

MOI-kaudella 5 pelaajaa (!) sai yli 100 PIM ja yksi rikkoi Liigan jäähyennätyksen yli 230 PIM.

Rantasila sanoo kirjassaan, että sai paljon jäähyjä, mutta otti usein kaverin mukaan.

2024-25 toimii Ässien jäähyjuttu. Uskokaa.
 
tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hieno peli koko joukkueelta! Hyökkäys varsinkin todella hienoa katsottavaa eikä maalivahti- sekä puolustuspelaaminenkaan hullumpaa ollut :}!
Kiitos Pata!
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Siihen se paljon hehkutettu "tappioputki" sitten katkesi sarjajohtajaa vastaan. Peliesitykset antoivatkin odottaa parempaa heti kun puolustuspeli saadaan parempaan kuosiin ja turhista jäähyistä päästää eroon. Niinpä Ilves jäikin nollille.

Ortion onnistuminen, alivoima ja pari ylivomamaalia antavat odottaa hyvää jatkossakin. Tummat pilvet poistuivat kertaheitolla taivaalta.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Porilainen negatiivisuus ei kyllä petä. Miehekäs esitys ja kaupan päälle tyylipuhdas 3-0 voitto voittamattomasta sarjakärjestä, niin tottakai sieltä on kaivettu Riekkisen ketju ylös että jotain rapaa saa palstalle.

Mutta itse peliin. Viikonlopun jälkeen puhelin tuosta Ässien viisikko pelaamisesta ja kuinka näen sen kantavan pitkälle. Eilinen oli tästä oiva esimerkki kun saatiin tasapäinen kalistelu tämän hetken kovinta vastaan. Tällä kertaa myös erikoistilanteet kantoivat, mutta ennenkaikkea myös kuri. Ilveksen ylivoiman vaarallisuus näkyi kilometrien päähän, mutta yritykset saatiin pidettyä minimissä. Tulos myös ohjaa paljon ja tänään oli onneksi itsellä enemmän onnea matkassa kuin aiemmin.

Kenttä tasapainossa vielä pientä hakemista, mutta se on normaalia tässä vaiheessa kautta. Juna puksuttaa ihan hyvässä mallissa ja viikon ekasta pelistä tuli 3 pistettä enemmän mitä moni ennakoi koko viikkoon.
 
Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Eilinen peli alleviivaa ylivoiman ja alivoiman tärkeyttä. Eilen yv onnistui ja tuli 3p pistettä. Viime viikolla ei onnistunut ja tuli 3 tappiota.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta itse peliin. Viikonlopun jälkeen puhelin tuosta Ässien viisikko pelaamisesta ja kuinka näen sen kantavan pitkälle. Eilinen oli tästä oiva esimerkki kun saatiin tasapäinen kalistelu tämän hetken kovinta vastaan. Tällä kertaa myös erikoistilanteet kantoivat, mutta ennenkaikkea myös kuri. Ilveksen ylivoiman vaarallisuus näkyi kilometrien päähän, mutta yritykset saatiin pidettyä minimissä. Tulos myös ohjaa paljon ja tänään oli onneksi itsellä enemmän onnea matkassa kuin aiemmin.

Kenttä tasapainossa vielä pientä hakemista, mutta se on normaalia tässä vaiheessa kautta. Juna puksuttaa ihan hyvässä mallissa ja viikon ekasta pelistä tuli 3 pistettä enemmän mitä moni ennakoi koko viikkoon.
Asiaa.
Hyvää tekemistä, ja toki onneakin, jota ei liian usein ole tuntunut olevan. Tällä voitolla oli iso henkinen merkitys faneihin ja joukkueeseen.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tänään oli tehty muutos, että Miksa ei tainnut pelata alivoimaa lainkaan. Ertsi pelasi.
Tätä vähän toivonut, koska Miksaa ei tosissaan ole varaa ylipeluuttaa.
Kyllä siellä pitäisi siihen AV rooliin löytyä muitakin ja varsinkin, kun ei Miksan tilastot ole AV:n osalta olleet mitään huippuja.

EIlen oli kyllä hyvä peli Ässiltä, ykkönen toimii hyvin ja vaikuttaa vaan parantavan. Ässien ykkönen pystyi monesti painamaan Ipan ykköstä vastaan pelin Ipan päätyyn, mistä ei edes Ipan ykkönen tee maaleja.
Tiivolan ketju tukee hyvin ykköstä ja on onnistunut myös tuloksellisesti.
Juholan ketjulla vähän vaisumpi jakso.
Johtunee Tammela <> Fabre swapista, mutta tuskin nyt muutoksia kannattaa lähteä tekemään, koska kakkonen toimii hyvin.
Fabre pelaa mielestäni hyvin, mutta pelaa kentällä vähän omaa peliään.
Fabrella on jonkinlainen taito pimentää omia ketjukavereitaan, varsinkin kiekollisia.
Neloselta eilen hyvinkin pirteä peli.

Ortio sai jonkin verran arvostelua TPS peleistä, mutta mielestäni Ässät epäonnistui maalineduspelaamisessa.
Omaan silmääni johtui vähän samasta kurittomuudesta mitä muuallakin kenttää ja ei ihan tehty duunia sillä tasolla mitä siellä maalien edessä vaaditaan.

Muutama oli eilisessäkin pelissä, mutta Ortio hoisi ne.
Riparit tuosta parhaalta sektorilta, kun maalivahti vielä usein pois torjunta asennosta, ovat lähes aina huippuhyviä maalipaikkoja ja on kyllä pakiston tärkeimpiä tehtäviä PAPP ajatellen, hoitaa joko kiekko veks tai sitten pelata äijä pois.

Hyvä, että saatiin tappioputki poikki ja tästä on hyvä jatkaa.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tänään vastassa on vedonlyönnin ammattilaisten suosikki KalPa. KalPa luo maaliodottamaa ja siksi se arvioidaan korkealle. Tehot eivät aina ole kuitenkaan yhtä hyviä. KalPa on pelitavaltaan jo pitkään ollut kiekollinen joukkue, joka varmaankin sijoittuu ainakin kahdeksan ellei jopa kuuden joukkoon runkosarjassa, ihan neljän joukkoon pääsemiseen en sentään usko. KalPa lasketaan suosikiksi illan peliin.

Meikäläisestä ottelu nyt on ennalta hyvinkin tasainen, pieni tuurin ripaus voi ratkaista sen suuntaan jos toiseenkin. Pelikuri jos Ässillä pysyy yhtä hyvänä kuin Ilvestä vastaan niin pisteille on täydet saumat.

Voitto tästä toisi mukavasti happea sarjataulukkoon, kotitappio Tepsille nakertaa vieläkin , niin selvä voittopeli siinä tuli sössittyä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No lyödäänpä nyt heti faktat tiskiin. Kyllähän tämä peli hävittiin ihan siihen, että ensimmäisestä aloituksesta alkaen Ässät antoi ensimmäisen erän (tai ehkä vajaan puolen tunnin) ajaksi kaikki avaimet KalPalle ihan vapaaehtoisesti. Että pelatkaa te tasan niinkuin haluatte pelata, me katsellaan miten tämä tästä suttaantuu. Eikä se sitten oikein suttaantunut ennen toisen erän puoliväliä.. ja kun jääkiekon karma vain yksinkertaisesti sitten toimii noin. Ässät ei päässyt enää edes tuurilla mukaan, vaikka oli parempi joukkue suurimmaksi osaksi viimeisen puoli tuntia

Noh, otetaan se hyvä asia pelistä. Eli pelin loppupuoli oli taas kokolailla sitä tuttua alkukauden Ässiä, joten ihan kokonaan ei tarvitse joukkueen hävetä esitystään..
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään ei voitettu varmaan yhtään kaksinkamppailua, siihen tuo hyvin pitkälle kaatui. KalPa oli kyllä perin vittumainen vastustaja, Ässät ei pystynyt vastaamaan käytännössä lainkaan Kuopiolaisten liikkeeseen. Perinteinen ohipeli mustassa peliasussa, joka oli kyllä ihan jees. Siis tuo peliasu.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ihan yhtä päätyä koko peli, KalPa ei antanut Ässille mitään palaa. Numerot mairittelee.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tänään ei voitettu varmaan yhtään kaksinkamppailua, siihen tuo hyvin pitkälle kaatui. KalPa oli kyllä perin vittumainen vastustaja, Ässät ei pystynyt vastaamaan käytännössä lainkaan Kuopiolaisten liikkeeseen. Perinteinen ohipeli mustassa peliasussa, joka oli kyllä ihan jees. Siis tuo peliasu.
Paskanmarjat siinä millään kaksinkamppailuilla ole mitään merkitystä, kun annetaan toiselle avaimet käteen, ja ensimmäinen puoli tuntia vain katsellaan toisen pelaamista vierestä. Ässät aloitti taklaamaankin tämän alkukauden tyyliin vasta pelin puolivälissä (sitä ennen ei kaksinkamppailuja oikein edes syntynyt), samalla kun se pelaaminenkin alkoi. Sittenhän kuitenkin Ässät aika pitkälle hallitsi jälkimmäistä puolta tuntia, mutta kun vahinko oli jo tapahtunut. Kuten edellä sanoin, niin kiekkojumalat eivät edes anna tuuria tuollaisen odottelun jälkeen..
 
Tuamas

Kalpa oli terävämpi, paremmalla intensiteetillä ja ennen kaikkea huolellisempi.

Siellä on Kalpalla Virran jo aikanaan sisäänajama korostettu kiekon hallitseminen keskiössä ja Ässillä ei tänään riittänyt jalka, eikä ennenkaikkea järki murtamaan Kalpan pelitapaa. Kalpa pääsi kiekottelemaan toistuvasti helposti ohi sekä Ässien hyökkäysalueen karvauksen että keskialueen trapin.

Tämän lisäksi Kalpan hyökkäysalueen puolustuspelissä oli ajoitukset todella hyvin kohdallaan, eikä Ässät päässyt kiekon kanssa montaa kertaa hallitusti päätyyn asti, vaan pelit syntyivät pääasiassa riistoista ja kamppailupelaamisesta kun oli heitetty kiekko päätyyn.

Tällä kertaa kalakukot veivät pelitapakamppailun pyöreästi 100-0.

Siitä on sitten helppo lähteä parantamaan seuraavaan otatukseen, ei se ainakaan huonommin voi mennä.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
No lyödäänpä nyt heti faktat tiskiin. Kyllähän tämä peli hävittiin ihan siihen, että ensimmäisestä aloituksesta alkaen Ässät antoi ensimmäisen erän (tai ehkä vajaan puolen tunnin) ajaksi kaikki avaimet KalPalle ihan vapaaehtoisesti. Että pelatkaa te tasan niinkuin haluatte pelata, me katsellaan miten tämä tästä suttaantuu. Eikä se sitten oikein suttaantunut ennen toisen erän puoliväliä.. ja kun jääkiekon karma vain yksinkertaisesti sitten toimii noin. Ässät ei päässyt enää edes tuurilla mukaan, vaikka oli parempi joukkue suurimmaksi osaksi viimeisen puoli tuntia

Noh, otetaan se hyvä asia pelistä. Eli pelin loppupuoli oli taas kokolailla sitä tuttua alkukauden Ässiä, joten ihan kokonaan ei tarvitse joukkueen hävetä esitystään..
Olin paikalla. Kyllä Ässät oli huonompi koko 60 minuuttia, ekan puolikkaan suorastaan surkea.

Ässät paini/sähläsi omissa joka ainoan ketjun voimin ja kun vihdoin joskus päästiin kiekkoon, niin se lyötiin Kalpan päätyyn yhden näennäisesti karvatessa ja muiden mennessä vaihtoon. Tilalle uusi viisikko ottamaan vastaan Kalpan vauhtikiekkoa. Siis kuka neropatti pelaa Kalpaa vastaan näin? Kuopiolaiset rakastavat pitää sitä kiekkoa ja Porin Ässät antoi sen niille ihan vapaaehtoisesti. Peliä olisi Ässien pitänyt yrittää rytmittää, palauttaa omiin ja pitää sitä pelivälinnettä itsellä. Kun siis oma jalka/pää ei ollut tänään kuopiolaisten tasolla.

@Mondie on oikeassa, numerot mairitteli Ässiä. Kiitos Ortion.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kalpa oli terävämpi, paremmalla intensiteetillä ja ennen kaikkea huolellisempi.

Niin kuten jo sanoin, niin en ihmettele että KalPalle on tehty vähiten maaleja Liigassa. Hyökkäävät ja puolustavat joukkueena eikä siellä ole montaa kankeaa pelaajaa, niin tuo pelityyli onnistuu molempiin päätyihin.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
KalPa pelasi "järkyttävän hyvää lätkää"! Ässät oli aivan vastaantulija. KalPa antoi painetta kahdella pelaajalla koko pelin, voitti 3/4 kaksinkamppailuista. Ja silloin kun hävisi, Ässien pelaajalle annettiin heti takapainetta, ja kiekko riistettiin. KalPan pelitapa oli todella aktiivinen ja kiekko liikkuu uskomattoman hienosti. Ässien pitäisi olla ainakin kotona fyysinen joukkue, mutta muutamaa kovaa pommia lukuunottamatta Ässien paineistaminen oli järkyttävää katsottavaa. Passiivinen 1-2-2 karvaus, jonka alta KalPa pääsi helposti pois. Yhdellä pakki-pakki syötöllä KalPa pelasi itsensä ulos paineen alta ja syöttö laituri/sentteri, joka oli jo kovassa vauhdissa. Ässien pakit lähtivät hitaasti ja avaus - jos se meni perille asti - se annettiin laiturille, joka oli paineettomalla puolella, mutta paikallaan. Jos sitten päästiin lähtemään nopeasti omalta alueelta, ensimmäinen syöttö lähtee vasta kolmen sekunnin jälkeen ja KalPa riisti helposti kiekon antamalla keski-alueella painetta. Huomasitteko, kuinka KalPan pakit vaihtoivat laitureiden kanssa paikkoja ja ajoivat kulmaan antamaan painetta. Tuolta se sitten näyttää kun koko ryhmä sitoutuu yhteiseen pelikirjaan.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Paskanmarjat siinä millään kaksinkamppailuilla ole mitään merkitystä, kun annetaan toiselle avaimet käteen, ja ensimmäinen puoli tuntia vain katsellaan toisen pelaamista vierestä. Ässät aloitti taklaamaankin tämän alkukauden tyyliin vasta pelin puolivälissä (sitä ennen ei kaksinkamppailuja oikein edes syntynyt), samalla kun se pelaaminenkin alkoi. Sittenhän kuitenkin Ässät aika pitkälle hallitsi jälkimmäistä puolta tuntia, mutta kun vahinko oli jo tapahtunut. Kuten edellä sanoin, niin kiekkojumalat eivät edes anna tuuria tuollaisen odottelun jälkeen..
Joo, jääkiekon karmaan ja kiekkojumalille hävittiin. Jutut vähän samankaltaisia kuin mitä Ilvesforumilla oli keskiviikon jälkeen.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ottelun alkuun tarvisi saada heti sellainen taklaushurmos päälle, jotta yleisö ja pelaajat syttyisivät. Jos tänään olisi ekaan vitoseen taklattu kaikkea mikä liikkuu, niin olisi voinut olla lopputulos täysin toinen. Nyt alistuttiin täysin kalpan liikkeeseen.
Huomasitko muuten että heti pelin alussa kun saatiin kiekko KalPan päätyyn niin koko Ässä-joukkue teki u-käännöksen eikä lähtenyt tavoittelemaan kiekkoa. Enpä muista moista ennen nähneeni.

Eikä sitä kiekkoa sitten loppupelissä saatukaan kuin pari kertaa säälistä. Siellä oli isoimmatkin Ässä-pelaajat ihan hiirulaisia kun joku vitun KalPa tekee kaukalossa ihan mitä huvittaa 60 minuutin ajan.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huomasitko muuten että heti pelin alussa kun saatiin kiekko KalPan päätyyn niin koko Ässä-joukkue teki u-käännöksen eikä lähtenyt tavoittelemaan kiekkoa. Enpä muista moista ennen nähneeni.
Ihmettelin tuota samaa, että mitä ihmettä nyt tapahtuu?!
 
Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Että sellainen matsi tähän väliin. Sanottava heti alkuun, että KalPa oli paras jengi, joka tähän mennessä vastassa on ollut. Ei kahta sanaa.

Ensimmäisessä erässä oltiin niin vastaantulijoita, että kävi mielessä tuliko KalPan vauhti jopa yllätyksenä Ässille? Näin ei luulisi olevan, mutta ei siihen ainakaan osattu vastata oikeastaan mitenkään.

Toisessa erässä oli oikeastaan ne hetket, kun olisi vielä voitu päästä mukaan peliin, mutta maalinteossa ei tällä kertaa onnistuttu ja tämän johdosta kolmas erä olikin enemmän ja vähemmän puskemista ilman todellista vaaraa.

Ja mitä tulee taklauksiin ym isännän otteisiin, niin on aika hankala lähteä pommittamaan vastustajaa, joka on liikkeessä ja pelinopeudessa noin paljon edellä. Olisin myös kaipaillut Pikkaraiselta aikalisää ensimmäiseen erään ja yrittänyt sitä kautta saada jotain tuohon peliin.

Vähän jäi tappiosta kuva, että valmennus yllätettiin housut kintuissa ja jäätiin vain ihmettelemään huuli pyöreänä vastustajan menoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös