Eiköhän löydä kalastamisen tänää kaikista Ässiin kohdistuvista rikkeistä niin että menee jäähyt tasanTalaja voisi ensi erään kalastaa yhden penalttin kaverille, tuomarit ostavat tänään liki kaiken mitä myydään.
Ikävä sanoa ja ei ihan omaan filosofiaani istu, mutta tosiaan voisi olla syytä maksaa potut pottuina.Nikkilä pihalla, kunnolla painetta heikkoon kerhopakistoon, kun ainoa kunnon seppä on suihkussa, ni hyvä tästä viä tulee.
Talaja voisi ensi erään kalastaa yhden penalttin kaverille, tuomarit ostavat tänään liki kaiken mitä myydään.
No ei, mutta näin nämä menee. Aina veskari voi koettaa pelata ovelasti. Lindfors aikoinaan pudotuspelissä kalasti liki luistelleelle Heinäselle jäähyn irrottautumalla sopivasti maskistaan, että näettekö, mitä mulle tehtiin.Lenni ei luistellut päin, Saarinen työnsi päänsä eteen.
Eivät käyneet katsomassa Nikkilän poikkaria Noivaa naamaan. Olisi pitänyt tulla 5+20+5+20 siitäItseasiassa mielestäni tuomarit on viheltäneet ihan hyvin. Se taklaus meni vihkoon, ja kuten sanottu, Saarinen kalasti jäähyn Hämeenaholle. Muuten on ollut ihan hyvää toimintaa tuomareiden osalta ekassa erässä
Puukätisten epätoivokiekkoa. On sitä Porissakin pelattu, kun ollaan oltu altavastaajana.Kerho teki sen mitä voi pelillisesti ohkasemmalta odottaa avaustappion jälkeen eli viedään peli nahinointiin, pullisteluun ja filmauksiin.
Turha sitä kysellä, kun täällä eletään jossain todellisuudessa missä pitäisi tehdä niin helvetisti kaikkea ja painaa joka tilanne 110 lasissa, mutta kun tapahtuu jotain harmillista niin kerrotaan jälkiviisaina kuinka ei olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja hurskastellaan kilpaa.Miten Hämeenaho olisi voinut väistää, kun Saarinen työnsi päänsä viime hetkellä hänen eteensä?
Tätä minä en ymmärrä miksei näitä saada tästä liigasta pois. Täysin hakemalla haettu kontakti ja filmi päälle. Vaikka molemmille sitten pikkukakkonen, mutta ei ole mun mielestä oikein että tuollaista kalastelua maalivahti saa tehdä ilman sanktiota.Ihan hyvin vois antaa Saariselle jäähyn filmaamisesta työntää oikeen päänsä Lenniä kohti.
Noita sattuu joskusEivät käyneet katsomassa Nikkilän poikkaria Noivaa naamaan. Olisi pitänyt tulla 5+20+5+20 siitä
Toivottavasti menee kurinpitoon.Eivät käyneet katsomassa Nikkilän poikkaria Noivaa naamaan. Olisi pitänyt tulla 5+20+5+20 siitä
Juuri näin. Erikoistilanteet on se Kerhon toivo. 5-5, niin homman pitäisi olla ihan hanskassa.Restart nyt seuraavaan erään ja jäitä hattuun. Ässien kannalta paras, että pelataan 5 vs. 5 mahdollisimman paljon. Kyl tämä tästä vielä hoidetaan.
Samaa mieltä. Väitän että harva tästä ketjusta olisi reagoinut samoin jos Rubinin päähän olisi osuttu samalla lailla.Itseasiassa mielestäni tuomarit on viheltäneet ihan hyvin. Se taklaus meni vihkoon, ja kuten sanottu, Saarinen kalasti jäähyn Hämeenaholle. Muuten on ollut ihan hyvää toimintaa tuomareiden osalta ekassa erässä
Kovahan se osuma ei ollut mutta siitä se nenä aukesi. En usko ainakaan että tuommoista vekkiä saa aikaseksi hanskallaToivottavasti menee kurinpitoon.
Nikkilä menee kurinpitoon varmaan jo pelkästään siitä eleestä mitä teki penkille mennessään.Toivottavasti menee kurinpitoon.
Anttalainen ja Viljanen on todella heikkoja alivoimalla. Pitäisi pelaa alivoimat Määttä - Karjalainen ja Kucerik - ViljanenEn huomannutkaan että miten huonosti Anttalainen pelasi tuon alivoiman, hävisi 100-0 maalinedustan.
Minkä eleen teki? Meni ohi.Nikkilä menee kurinpitoon varmaan jo pelkästään siitä eleestä mitä teki penkille mennessään.
Eiköhän se ollut visiiristä tullut vekkiKovahan se osuma ei ollut mutta siitä se nenä aukesi. En usko ainakaan että tuommoista vekkiä saa aikaseksi hanskalla
Näytti jalkoväliä ja huusi Ässien penkille.Minkä eleen teki? Meni ohi.