Avaan oikein uuden Ässä-aiheisen otsikon, koska koen aiheen äärimmäisen tärkeäksi. En tiedä viittaako muuan muassa Tykki minun kirjoituksiin, joissa olen korostanut pelillisten asioiden merkitystä suhteessa lyhyen tähtäimen menestykseen. Joka tapauksessa olen edelleen sitä mieltä, että Ässien päätehtävä tällä kaudella on opetella pelaamaan uutta jääkiekkoa. Mika Toivolan lanseeraamat kaksi teesiä; Ässät on liigan taistelevin joukkue ja jokainen pelaaja on keväällä taitavampi nimenomaan mielestäni tukevat pelillisen puolen korostamista.
Mitä Ässien sitten pitää muuttaa pelisesti viime kausista? Suurin yksittäinen asia on kiekon päätyyn lyömisen lopettaminen. Ässien hyökkäyspeli on perustunut vuosikausia tai itse asiassa vuosikymmeniä siihen, että kiekko lyödään ristikulmaan, josta se otetaan haltuun ja noustaan maalin eteen tai syötetään kiekko maalipaikalla odottavalle kanssa pelurille. Tai näin sen siis pitäisi toimia. Perinteisesti, vuosia sitten, Ässillä oli isoja, vähän hulluja hyökkääjiä, jotka ajoivat kulmiin niin, että laidat vain valitti. Vastustajan pakit eivät sitten niin hanakkaasti sinne kulmiin tulleetkaan. Tämä tarkoitti sitä, että yksi hyökkääjä pystyi saamaan kiekon haltuun, vieläpä yleensä vauhtiin. Kahden muun hyökkääjän oli tällöin mahdollista hakea paikkaa, jolloin syntyi myös tilanteita ja maaleja.
Peli alkoi kuitenkin muuttua, erityisesti puolustuspelaamisen merkitys kasvoi ja säännöt alkoivat joustamaan siiheen suuntaan, että mailan käyttö, miehessä roikkuminen ja kiekottoman pelaajan estäminen muuttuivat sallituiksi keinoiksi. Tällöin jo keskialueella saatiin jarrutettua vauhtia pois päätyyn menijältä ja vastustajan pakki sai yhä useammin kiekon siirrettyä pois Ässä-hyökkääjän ulottuvilta. Toinen tyyppiskenaario oli se, että kiekko jäi kulmaan jumiin, jolloin myös kahden muun hyökkääjän piti tulla kulmaan painimaan. Tällöin ei ollutkaan enää kenelle syöttää, jos kiekko saatiin kulmasta kaivettua, ja maalille nousu kiekon kanssa oli liki mahdotonta, koska hitain ja kankein pakkikin saa seisovassa kulmatilanteessa napattua hihasta kiinni tai iskettyä kahvan kainaloon. Hyökkäyspään ongelma aiheutti puolestaan vielä vakavamman puolustuspää probleeman, hyökkääjät eivät ehtineet vastustajan maalin takaa auttamaan omia pakkeja kiekon menetyksen jälkeen, vaan vastustajat saivat helposti suoria hyökkäyksiä ja usein vielä ylivoima sellaisia. Isonmäen seisomakatsomossa kehitettiin termi kädellinen puolustaja kuvaamaan vastustajien pakkeja, jotka olivat kykeneviä siirtämän kiekon viisi metriä eteenpäin omalle hyökkääjälle, joka oli täysin vapaana.
Kun homma sitten rupesi piiputtamaan todettiin, että oma nuori sukupolvi on kovin heikkoa, hankitaanpa ns. valmiita pelaajia muualta. Koskaan ei saatu ihan sen hetken huippuja, vaan niitä kavereita, jotka tulivat hakemaan uutta nousua uralle. Parhaita ei saatu, koska talous ei antanut myöden maksaa ihan parhaita palkkoja ja toisaalta myös moni pelkäsi, että ura lähtee laskuun, koska porilainen pelitapa on pahasti jämähtänyt. Muualta tulleilla pelaajilla ei ollut enää välttämättä suurta patasydäntä ja toisaalta vaikka sydän olisi kuinka suuri, niin ei sieltä kulmasta kahvan alta montaa maalia tehdä. Seuraavana keinona oli hankkia valmentajia Porin ulkopuolelta, oli Juhani Tammista, Esko Nokelaista ja Vladimir Jursinovia, nimimiehiä, mutta sittenkin suuria pettymyksiä. Tami pisti kovan shown pystyyn ja sai aikaan myös jossakin määrin tulosta, oltiin sentään play-offissa. Tosin materiaali erityisesti Tamin ensimäisellä kaudella oli myös kova. Kukaan ei kuitenkaan rohjennut mitenkään puuttua porilaiseen hyökkäystapaan tai itse asiassa sen vakaviin puutteisiin. Puhuttiin vain paluusta juurille ja hullusta porilaisesta yrittämisestä. Ikävää oli vain se, että se yrittäminen oli siinä mielessä hullua, että onnistumisen mahdollisuuksia ei ollut alunperinkään.
Samaan aikaan yleisö kaikkosi Isostamäestä, koska oli aika lailla selvää, että hyvin ei hommassa käy. Siinä Tykki on täysin oikeassa, että Porissa on mahdollista saada halliin väkeä vain voittamalla. Väen kaikkoaminen johti talouden romahtamiseen, jota koitettiin paikata hankkimalla lisää eilispäivän tähtiä ja kierre syveni. Tänä keväänä oltiin siinä pisteessä, että valmentajaksi piti palkata mies Jyväskylästä, Jypin kakkosvalmentaja, ja hankkia omat hylätyt juniorit takaisin, koska kassan pohja pilkotti. Toivolan hankkimisen jälkeen mies yksituumaisesti tyrmättiin sekä Jatkoajassa että Porin kiekkopiireissä. Potkut tulisi vähän jälkeen Pitsiturnauksen kuitenkin ennen SK:ta. Erityisesti montaa porilaista kiekkomiestä närästi tämän pojan, joka tulee siis Jyväskylästä, puheet taitopelistä. Tässä vaiheessa vanhan Veron mielessä liikahti pieni toivon kipinä, nyt joku puhuu muutoksesta, massat tyrmäävät muutoksen tekijän aina, mutta josko sittenkin. Pienen epäröinnin jälkeen uskalsin painaa entteriä ja julkaista arvotetussa Jatkoajassa mielipiteen, jossa puolustin Toivolan valintaa ja uskoin siinä olevan porilaisen kiekkoilun mahdollisuus. Tie ei tulisi olemaan helppo, surkea epäonnistuminen verrattomasti todennäköisempi ja joka tapauksessa edessä raskas kausi. Mutta kuitenkin vihdoin oli löytynyt mies, joka uskalsi sanoa mikä mättää ja tartui toimeen asian korjaamiseksi. Tässä en halua korostaa itseäni näkijänä, vaan siinä, että olin alunperin oikeassa Toivolan suhteen ja uskon olevani oikeassa myös tämän pelillisen puolen kehittämisessä, vaikka sitten lyhyen tähtäimen tuloksien kustannuksella.
Jos asiat on tehty vääriin vuosikausia, on kovin rohkeaa olettaa nopeaa muutosta. Uudet asiat pitää ensin opetella ja ennen kaikkea unohtaa ne vanhat. Kesäharjoittelu näytti aika erilaiselta kuin ennen, ei välttämättä niin kovin pitkiä harjoituksia, mutta ei myöskään mitään muniin puhaltelua kun oltin töissä. Erityisesti joukkueen liikkuvuutta tuli lisätä, kesällä tehtiinkiin paljon tämän eteen. Myös pelaajapuolella hankittiin halpoja jalkoja ja ulkomaalaishankinnoissa maltettiin jättää kolmenkympin korvilla olevat slaavitaiturit hankimatta. Yksi poikkeus vahvistaa tosin tämän säännön, mutta onhan kyseessä toki kotislaavi.
Harjoituspeleissä tulee vaihtelevia tuloksia. Tyyppilistä on se, että muutaman maalin johto saattaa kadota kuin tuhka tuuleen. Ollennaista on kuitenkin se, että hei me ollaan päästy jossakin vaiheessa johtoon. Ja miten johtoon on päästy, ei ainakaan päätykiekkoja heittämällä vaan huomattavasti enemmän pelaamalla. Ei sen niin kovin kaunista vielä ja perustuu pitkälti vastaiskuihin, mutta vastaiskuissa on uskallusta pelata keskialueella. Jos keskialueen peli onnistuu on suora hyökkäys valmis ja maalipaikka tulossa. Vastaavasti taas kiekon menetys voi avata vastustajan paikan ja kiekon menetyksiähän tulee, kun vasta opetellaan.
Liiga alkaa samalla tavalla. Lukko painaa, Ässät puolustaa ja Ässien kanukkiveskari torjuu. Oikeastaan ensimmäinen vastaisku tuottaa Ässille maalin. Tuomo Harjula uskaltaa haastaa keskialueella ja pääsee Lukon maalille, josta kiekko lopuksi maaliin menee. Edellisillä kausilla kiekko olisi vedetty päätyyn ja aloitettu kaivuutalkoot ja niin edelleen. Lukko pelin jälkeen kausi edistyy tuloksellisesti ihan kohtuullisesti, paljon paremmin kuin voisi odottaa. Ässien peli perustuu pitkälti vastaiskuihin ja erityisesti vieraissa ja kotona ns. hyviä joukkueita vastaan homma toimii. Oman pään tiukka puolustus pakottaa vastustajan Ässien kulmiin ja siitä kiekon riiston jälkeen Ässienkin kädetön puolustaja saa yleensä potkaistua kiekon hyökkäjille vauhtiin. Ja hyökkääjillä on nyt tilaa, eikä ohjetta vetää päätykiekkoa. Ollaan menty siis selvästi eteenpäin, ollaan noustu yhdessä kesässä liigan viimeisestä joukkueesta keskitason joukkueeksi. Porilaisia on hemmoteltu kärkiotteluilla, tosin näitä kärkiotteluita on avittanut se, että Ässät on pelannut enemmän kuin muutama muu joukkue.
Ollaan siis keskitasolla. Se siis tarkoittaa sitä, että ollaan sarjan keskivaiheella. Tulevatko porilaiset katsomaan keskitason peliä pitkällä tähtäimellä? Vastaus eivät tule, koska Porissa pitää voittaa enemmän kuin hävitä. Jos voittaa, porilaiset menevät katsomaan vaikka hevospooloa tai naispesäpalloa. Erityisen hyvä on, jos voitetaan helsinkiläisiä, tamperalaisia tai turkulaisia, koska nämä väestörymät ovat porilaisten mielestä selvästi sortaneet heitä ja aiheuttaneet esimerkiksi Porin korkean työttömyyden. Tässä mielessä naispesäpallo ei ole paras mahdollinen laji, koska sitä ei pelata millään näistä paikkakunnista. Niin, siis pitää päästä keskitasolta ylemmäs. Pitää siis oppia enemmän uutta. Uutta oppimallahan on noustu viimeiseltä sijalta keskikastiin pääasiassa omia keksitason pelaajia käytämällä. Pitää siis oppia hyökkäämään uudella, enemmän pelaavalla taktiikalla, myös silloin kun vastustaja antaa kentän Ässille. Tässä tarvitaan huomattavasti enemmän taitoa kuin tällä hetkellä osatussa vastahyökkäyksessä. Eli tämä asia pitää opetella ja sen opetteleminen pitää aloittaa nyt heti tai itse asiassa opettelua on jo suoritettu muutama kuukausi ja nyt sitä pitää alkaa käyttämään. Tähän asti HIFK ja Saipa peleissä lopputulos ei ole ollut paras mahdollinen, mutta kuitenkin tämä on ainoa tie pysyvästi ylös ja sitä tietä meidän on kuljettava. Oikotietä onneen ei ole ja ahneella on tunnetusti paskainen loppu. Tätä siis tarkoitan, kun toitotan, että lyhyen ajan tuloksia tärkeämpää, on tapa millä tulokset tehdään.
Ässien tämän kauden budjetti on tehty järkevästi ja se tullaan saavuttamaan vaikka nyt tulisi muutama harmittava tappio. Mikä siis luonnollisesti syö katsojia ja lyhyellä tähtäimellä saattaa aiheuttaa muutaman pisteen menetyksen ja mahdollisesti vaikka play-off paikka saattaa karata juuri näihin menetettyihin pisteisiin. Toisaalta Mika Toivolan on näyttänyt lyhyessä ajassa olevansa ammattimies, ammattimies tietää milloin pitää puolustaa, esim. Jokereita vastaan ja toivon ja uskon, että ammattimies tietää ja tuntee joukkueensa ja näkee milloin on aika yrittää seuraavaa askelmaa ylös. Se askelma on vaikeampi, kun nyt otettu, mutta kun se onnistuu, Ässät on palannut huipulle ja sinne Ässät myös palaa.
Mitä Ässien sitten pitää muuttaa pelisesti viime kausista? Suurin yksittäinen asia on kiekon päätyyn lyömisen lopettaminen. Ässien hyökkäyspeli on perustunut vuosikausia tai itse asiassa vuosikymmeniä siihen, että kiekko lyödään ristikulmaan, josta se otetaan haltuun ja noustaan maalin eteen tai syötetään kiekko maalipaikalla odottavalle kanssa pelurille. Tai näin sen siis pitäisi toimia. Perinteisesti, vuosia sitten, Ässillä oli isoja, vähän hulluja hyökkääjiä, jotka ajoivat kulmiin niin, että laidat vain valitti. Vastustajan pakit eivät sitten niin hanakkaasti sinne kulmiin tulleetkaan. Tämä tarkoitti sitä, että yksi hyökkääjä pystyi saamaan kiekon haltuun, vieläpä yleensä vauhtiin. Kahden muun hyökkääjän oli tällöin mahdollista hakea paikkaa, jolloin syntyi myös tilanteita ja maaleja.
Peli alkoi kuitenkin muuttua, erityisesti puolustuspelaamisen merkitys kasvoi ja säännöt alkoivat joustamaan siiheen suuntaan, että mailan käyttö, miehessä roikkuminen ja kiekottoman pelaajan estäminen muuttuivat sallituiksi keinoiksi. Tällöin jo keskialueella saatiin jarrutettua vauhtia pois päätyyn menijältä ja vastustajan pakki sai yhä useammin kiekon siirrettyä pois Ässä-hyökkääjän ulottuvilta. Toinen tyyppiskenaario oli se, että kiekko jäi kulmaan jumiin, jolloin myös kahden muun hyökkääjän piti tulla kulmaan painimaan. Tällöin ei ollutkaan enää kenelle syöttää, jos kiekko saatiin kulmasta kaivettua, ja maalille nousu kiekon kanssa oli liki mahdotonta, koska hitain ja kankein pakkikin saa seisovassa kulmatilanteessa napattua hihasta kiinni tai iskettyä kahvan kainaloon. Hyökkäyspään ongelma aiheutti puolestaan vielä vakavamman puolustuspää probleeman, hyökkääjät eivät ehtineet vastustajan maalin takaa auttamaan omia pakkeja kiekon menetyksen jälkeen, vaan vastustajat saivat helposti suoria hyökkäyksiä ja usein vielä ylivoima sellaisia. Isonmäen seisomakatsomossa kehitettiin termi kädellinen puolustaja kuvaamaan vastustajien pakkeja, jotka olivat kykeneviä siirtämän kiekon viisi metriä eteenpäin omalle hyökkääjälle, joka oli täysin vapaana.
Kun homma sitten rupesi piiputtamaan todettiin, että oma nuori sukupolvi on kovin heikkoa, hankitaanpa ns. valmiita pelaajia muualta. Koskaan ei saatu ihan sen hetken huippuja, vaan niitä kavereita, jotka tulivat hakemaan uutta nousua uralle. Parhaita ei saatu, koska talous ei antanut myöden maksaa ihan parhaita palkkoja ja toisaalta myös moni pelkäsi, että ura lähtee laskuun, koska porilainen pelitapa on pahasti jämähtänyt. Muualta tulleilla pelaajilla ei ollut enää välttämättä suurta patasydäntä ja toisaalta vaikka sydän olisi kuinka suuri, niin ei sieltä kulmasta kahvan alta montaa maalia tehdä. Seuraavana keinona oli hankkia valmentajia Porin ulkopuolelta, oli Juhani Tammista, Esko Nokelaista ja Vladimir Jursinovia, nimimiehiä, mutta sittenkin suuria pettymyksiä. Tami pisti kovan shown pystyyn ja sai aikaan myös jossakin määrin tulosta, oltiin sentään play-offissa. Tosin materiaali erityisesti Tamin ensimäisellä kaudella oli myös kova. Kukaan ei kuitenkaan rohjennut mitenkään puuttua porilaiseen hyökkäystapaan tai itse asiassa sen vakaviin puutteisiin. Puhuttiin vain paluusta juurille ja hullusta porilaisesta yrittämisestä. Ikävää oli vain se, että se yrittäminen oli siinä mielessä hullua, että onnistumisen mahdollisuuksia ei ollut alunperinkään.
Samaan aikaan yleisö kaikkosi Isostamäestä, koska oli aika lailla selvää, että hyvin ei hommassa käy. Siinä Tykki on täysin oikeassa, että Porissa on mahdollista saada halliin väkeä vain voittamalla. Väen kaikkoaminen johti talouden romahtamiseen, jota koitettiin paikata hankkimalla lisää eilispäivän tähtiä ja kierre syveni. Tänä keväänä oltiin siinä pisteessä, että valmentajaksi piti palkata mies Jyväskylästä, Jypin kakkosvalmentaja, ja hankkia omat hylätyt juniorit takaisin, koska kassan pohja pilkotti. Toivolan hankkimisen jälkeen mies yksituumaisesti tyrmättiin sekä Jatkoajassa että Porin kiekkopiireissä. Potkut tulisi vähän jälkeen Pitsiturnauksen kuitenkin ennen SK:ta. Erityisesti montaa porilaista kiekkomiestä närästi tämän pojan, joka tulee siis Jyväskylästä, puheet taitopelistä. Tässä vaiheessa vanhan Veron mielessä liikahti pieni toivon kipinä, nyt joku puhuu muutoksesta, massat tyrmäävät muutoksen tekijän aina, mutta josko sittenkin. Pienen epäröinnin jälkeen uskalsin painaa entteriä ja julkaista arvotetussa Jatkoajassa mielipiteen, jossa puolustin Toivolan valintaa ja uskoin siinä olevan porilaisen kiekkoilun mahdollisuus. Tie ei tulisi olemaan helppo, surkea epäonnistuminen verrattomasti todennäköisempi ja joka tapauksessa edessä raskas kausi. Mutta kuitenkin vihdoin oli löytynyt mies, joka uskalsi sanoa mikä mättää ja tartui toimeen asian korjaamiseksi. Tässä en halua korostaa itseäni näkijänä, vaan siinä, että olin alunperin oikeassa Toivolan suhteen ja uskon olevani oikeassa myös tämän pelillisen puolen kehittämisessä, vaikka sitten lyhyen tähtäimen tuloksien kustannuksella.
Jos asiat on tehty vääriin vuosikausia, on kovin rohkeaa olettaa nopeaa muutosta. Uudet asiat pitää ensin opetella ja ennen kaikkea unohtaa ne vanhat. Kesäharjoittelu näytti aika erilaiselta kuin ennen, ei välttämättä niin kovin pitkiä harjoituksia, mutta ei myöskään mitään muniin puhaltelua kun oltin töissä. Erityisesti joukkueen liikkuvuutta tuli lisätä, kesällä tehtiinkiin paljon tämän eteen. Myös pelaajapuolella hankittiin halpoja jalkoja ja ulkomaalaishankinnoissa maltettiin jättää kolmenkympin korvilla olevat slaavitaiturit hankimatta. Yksi poikkeus vahvistaa tosin tämän säännön, mutta onhan kyseessä toki kotislaavi.
Harjoituspeleissä tulee vaihtelevia tuloksia. Tyyppilistä on se, että muutaman maalin johto saattaa kadota kuin tuhka tuuleen. Ollennaista on kuitenkin se, että hei me ollaan päästy jossakin vaiheessa johtoon. Ja miten johtoon on päästy, ei ainakaan päätykiekkoja heittämällä vaan huomattavasti enemmän pelaamalla. Ei sen niin kovin kaunista vielä ja perustuu pitkälti vastaiskuihin, mutta vastaiskuissa on uskallusta pelata keskialueella. Jos keskialueen peli onnistuu on suora hyökkäys valmis ja maalipaikka tulossa. Vastaavasti taas kiekon menetys voi avata vastustajan paikan ja kiekon menetyksiähän tulee, kun vasta opetellaan.
Liiga alkaa samalla tavalla. Lukko painaa, Ässät puolustaa ja Ässien kanukkiveskari torjuu. Oikeastaan ensimmäinen vastaisku tuottaa Ässille maalin. Tuomo Harjula uskaltaa haastaa keskialueella ja pääsee Lukon maalille, josta kiekko lopuksi maaliin menee. Edellisillä kausilla kiekko olisi vedetty päätyyn ja aloitettu kaivuutalkoot ja niin edelleen. Lukko pelin jälkeen kausi edistyy tuloksellisesti ihan kohtuullisesti, paljon paremmin kuin voisi odottaa. Ässien peli perustuu pitkälti vastaiskuihin ja erityisesti vieraissa ja kotona ns. hyviä joukkueita vastaan homma toimii. Oman pään tiukka puolustus pakottaa vastustajan Ässien kulmiin ja siitä kiekon riiston jälkeen Ässienkin kädetön puolustaja saa yleensä potkaistua kiekon hyökkäjille vauhtiin. Ja hyökkääjillä on nyt tilaa, eikä ohjetta vetää päätykiekkoa. Ollaan menty siis selvästi eteenpäin, ollaan noustu yhdessä kesässä liigan viimeisestä joukkueesta keskitason joukkueeksi. Porilaisia on hemmoteltu kärkiotteluilla, tosin näitä kärkiotteluita on avittanut se, että Ässät on pelannut enemmän kuin muutama muu joukkue.
Ollaan siis keskitasolla. Se siis tarkoittaa sitä, että ollaan sarjan keskivaiheella. Tulevatko porilaiset katsomaan keskitason peliä pitkällä tähtäimellä? Vastaus eivät tule, koska Porissa pitää voittaa enemmän kuin hävitä. Jos voittaa, porilaiset menevät katsomaan vaikka hevospooloa tai naispesäpalloa. Erityisen hyvä on, jos voitetaan helsinkiläisiä, tamperalaisia tai turkulaisia, koska nämä väestörymät ovat porilaisten mielestä selvästi sortaneet heitä ja aiheuttaneet esimerkiksi Porin korkean työttömyyden. Tässä mielessä naispesäpallo ei ole paras mahdollinen laji, koska sitä ei pelata millään näistä paikkakunnista. Niin, siis pitää päästä keskitasolta ylemmäs. Pitää siis oppia enemmän uutta. Uutta oppimallahan on noustu viimeiseltä sijalta keskikastiin pääasiassa omia keksitason pelaajia käytämällä. Pitää siis oppia hyökkäämään uudella, enemmän pelaavalla taktiikalla, myös silloin kun vastustaja antaa kentän Ässille. Tässä tarvitaan huomattavasti enemmän taitoa kuin tällä hetkellä osatussa vastahyökkäyksessä. Eli tämä asia pitää opetella ja sen opetteleminen pitää aloittaa nyt heti tai itse asiassa opettelua on jo suoritettu muutama kuukausi ja nyt sitä pitää alkaa käyttämään. Tähän asti HIFK ja Saipa peleissä lopputulos ei ole ollut paras mahdollinen, mutta kuitenkin tämä on ainoa tie pysyvästi ylös ja sitä tietä meidän on kuljettava. Oikotietä onneen ei ole ja ahneella on tunnetusti paskainen loppu. Tätä siis tarkoitan, kun toitotan, että lyhyen ajan tuloksia tärkeämpää, on tapa millä tulokset tehdään.
Ässien tämän kauden budjetti on tehty järkevästi ja se tullaan saavuttamaan vaikka nyt tulisi muutama harmittava tappio. Mikä siis luonnollisesti syö katsojia ja lyhyellä tähtäimellä saattaa aiheuttaa muutaman pisteen menetyksen ja mahdollisesti vaikka play-off paikka saattaa karata juuri näihin menetettyihin pisteisiin. Toisaalta Mika Toivolan on näyttänyt lyhyessä ajassa olevansa ammattimies, ammattimies tietää milloin pitää puolustaa, esim. Jokereita vastaan ja toivon ja uskon, että ammattimies tietää ja tuntee joukkueensa ja näkee milloin on aika yrittää seuraavaa askelmaa ylös. Se askelma on vaikeampi, kun nyt otettu, mutta kun se onnistuu, Ässät on palannut huipulle ja sinne Ässät myös palaa.