Eilinen Porin reissu nousee kyllä ainakin minun arvoasteikolla ihan ykköseksi verrattuna muihin vieraspelireissuihin tällä kaudella. Paljon sattui ja tapahtui mutta kyllä melkein kaikki mitä tapahtui niin oli pelkästään positiivista. Tämä vaikea syksy on nyt vähitellen kääntymässä paremmalle mallille eikä vähitellen tämän viikon ansiosta. Ensimmäinen erä oli Tapparalta aika kehnoa peliä. Ässiä ei voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Toinen erä oli jo Tapparaltakin kelvollista ja sitten kolmannen erän alkuun mestarimies vailla vertaa Janne Ojanen tuli ja pisti Tapparan tasoihin. Se oli kertakaikkiaan hieno hetki, kahdella ylimmäisellä rivillä päädyssä me todellakin riemuittiin ja taas oli paljon parempi jatkaa pelin seuraamista. Sitten vielä niin uskomattomalla tavalla tuli se voittomaali että pelin jälkeen vielä perusporilaisen kiekkofanin kanssakin sitä ihmettelin ennen parkkipaikalle menoa. Hauskaa tuli eilen pidettyä varmaan enemmän kuin kolmella edellisellä vierasreissulla yhteensä. Siellä hienossa baarissakin oli nyt oikein haastattelijat ja Läntisen Iipi ja Lindholmin Olli olivat äänessä. Mutta kyllä kuuli varmasti Iipikin sen kun kirjaimet käynnistyivät ja T-A-P-P-A-R-A ja se kaverini täysillä huutama Tappara tulee huuto! Vau!
Winstoniin jälkipeleihinkin tuli mentyä ja jo ennen sisäänpääsyäkin tuli sellainen tosi isokokoinen äijä vastaan joka alkoi puhua meille Jäähovista ja Tapparan ja Ässien peleistä siinä kadulla. Kyseli että sanooko Tapio Levo teille mitään, vastasin heti että Pratuhan se! Äijä oli tyytyväinen. Sitten siellä Winstonissa kyllä Ässä-fanit pisti Toivolalle aika suoria kysymyksiäkin joihin Toivola vastaili. Se juontaja on kyllä asiahemmo, tuli oikein pariin kertaan minullekin tarjoamaan mikkiä että sain sitten Tapparan väristen lasien takaa laittaa kommenttini koko baarin kuuluville.

Viimeksi muokattu: