Tiistai-illan ottelussa ovat vastakkain ensimmäisen kerran 4,5 vuoteen Turussa TPS:n voittanut kotijoukkue Ässät ja sunnuntaina Hockey Night -ottelussa Lukon kukistanut Pelicans. Viime kaudella Pelicans voitti joukkueiden kaikki kohtaamiset eli Ässillä on kotiottelussaan kalavelkojen maksun paikka.
Ässät on kärsinyt loukkaantumisista, mutta on silti pystynyt suurella sydämellä taistelemaan pisteitä pussiinsa. Viimeisin esimerkki joukkueen tahtotasosta tuli viime torstaina Turussa. Mika Toivolan lause: "Ässät on SM-Liigan taistelevin joukkue!" on pitänyt alkukaudella paikkansa 100%:sesti. Missään vaiheessa joukkue ei ole luovuttanut pisteitä helpolla vastustajilleen.
Pelicansin alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Viime kauden parhaimmat pelaajat Jämseniä, Latvalaa ja Jääskeläistä lukuunottamatta lähtivät kaikki muille maille vierahille ja tilalle tuli nimimiehenä pelkästään Jari Kauppila, joka sai myös harteilleen joukkueen kapteenin viran. Kake ei ole pystynyt pitämään joukkuettaan yksin pystyssä vaikka kantaakin kultaista kypärää kutreillaan. Sunnuntain Lukko-voitto oli joukkueelle vasta toinen alkukaudella ja pisteitä Pelsu on saanut kasaan 5 kappaletta joilla joukkue pitää SM-Liigan perää.
Joukkueiden kultakypärät:
Ässät: Samu Wesslin (4+4)
Pelicans: Jari Kauppila (3+7)
Loukkaantuneiden listalta löytyy Ässistä illan ottelussa ilmeisesti Agentti Hörkön mukaan, Jarkko Glad(käsivamma) ja Petr Sachl(selkävamma). Poissa on myös Pasi Tuominen(nivunen)! Pelicansin puolelta poissa on Joonas Jääskeläinen.
Seuraa heitä:
Ässät:
Scott Langkow
- Torjui TPS:n nurin mahtavilla otteillaan ja löytyy torjuntatilastoista sijalta 4. Ässien ehdoton selkäranka, joka hyvällä mailapelillään on oiva apu hyökkääjille myös avauspelissä. Lankku on noussut Porissa lähes kuninkaan asemaan. Olisiko kauden ensimmäisen nollapelin paikka Pelicansia vastaan?
Vjatseslav Fandul
- Mies oli Turussa kovassa vedossa sairastuvalta palattuaan. Lätty tippuu kanssapelaajien lapaan vanhaan malliin, tämän sai mm. Korppi huomata ja seurauksethan kaikki tietävät! ;)
Slava tuo Ässien ylivoimaan aivan uuden tatsin ja juonet joten eiköhän alkukaudella takellellut yv-kuvio ala pikku hiljaa toimimaan.
Wesslin - Tähtinen
- Alkukauden komeettakaksikko on viime peleissä jäänyt pikkuisen taka-alalle kun muut ovat ottaneet ratkaisijan viittaa harteilleen. Pienen aallonpohjan jälkeen on taas aika aukaista hanat ja tykittää verkot tötterölle! Tämän voisi aloittaa tiistaina Pelicansin kustannuksella!
Pelicans:
Mikko Rämö
- Mies torjui Lukon kumoon hienoilla otteillaan välittömästi sairastuvalta palattuaan. Onko Pelicansin maalilla tapahtumassa vallanvaihdos? Nuori tulevaisuuden lupaus alkaa pikku hiljaa lunastamaan niitä odotuksia joita häneen on asetettu. Pelicansin ykkösmaalivahti tulevilla kausilla?
Oliver Setzinger
- Ilveksestä kehittymään tullut Itävallan kiekkolähettiläs, joka on myös NHL-seura Nashvillen varaus. Alkukausi on mennyt ihan mukiinmenevästi ja tehojakin on tullut jonkin verran (2+3). Seuraava NHL-pelaaja Pelicansista?
Jari Kauppila
- Pitkän kierroksen jälkeen takaisin kotiin Lahteen, Pelicansiin ja suoraan ykkösketjun keskelle. Kake kävi pyörähtämässä HPK:ssa, Jokereissa, HIFK:ssa ja Luulajassa ennen kuin veri veti takaisin kotiin. Pitkänlinjan kiekkoammattilainen, joka on varmasti todella hyvä lisä nuorelle Pelsu-joukkueelle johtaja-ominaisuuksillaan ja pelintekijän taidoillaan.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella taitaa Ässät lähteä kotiotteluun selvänä ennakkosuosikkina(korjatkaa jos olen väärässä). Tämä pitää ehdottomasti kääntää joukkueelle hyödyksi ja yleisö on varmasti yksi hyvä lisä Ässä-henkeen heti ottelun alusta asti. Itse veikkaan ottelun päättyvän Ässille 5-0, yleisöä Isomäessä on 4173 maksanutta katsojaa.
PORI JYLLÄÄ!!!

Viimeksi muokattu: