Mainos

Ässät mediassa

  • 2 396 632
  • 9 856

Sutinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Ässät
Menee enemmänkin jo kauden 2009-10 puolelle, mutta kuitenkin: Kummastuttaa miksi Ässä-johto lähtee mediaan kertomaan, että Karalahdelle ollaan jätetty tarjous?
Kuten Hirsi sanoi, niin Jeren perässä on useita seuroja, mutta Ässät on ainoa, jolla on tarvetta esitelmöidä asiasta mediassa.
Luullaanko siellä, että tämän avulla asia menisi jotenkin eteenpäin?

Olen samaa mieltä. Ei ole ensimmäinen kerta kun Hirsi aukoo suutaan liian aikaisin. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Muut joukkueet vain kiinnostuvat lisää pelaajsta jotka ovat mahdollisesti kiinnostuneita pelaamaan Suomessa. Matikainen ei kertonut missä kävi katsastamassa pelaajia, mikä oli ihan oikein. Nyt ei saisi kertoa mitään mistääm neuvotteluista tai tarjouksista.
 

SuperMario

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hirsin kommentti Karalahdesta tuli kuin tilauksesta sen jälkeen, kun Matikainen oli sanonut pelaajaneuvottelujen olevan jäissä. Matikainenhan oli todennut hankintojen olevan jäissä sen aikaa kunnes uusi hallitus ehtii järjestäytyä ja päättää tulevan kauden budjetista. Uskoakseni Hirsimäki vain pyrki luomaan julkisuuteen kuvaa, että ensi kauden pelaajapaketin vahvistamisen suhteen ollaan tosissaan tekemässä hommia vaikka todellisuus olisi hieman karumpi juuri tämän hallituksen vaihdoksen myötä. Tällä Karalahti huhulla saadaan hetkeksi hengähdys aikaa toimintojen järjestämiseen taustalla, koska varsinkaan Ässien resursseilla ei ole minusta mitään järkeä lähteä julkiseen kilpailuun kenestäkään vakavasti otettavasta vahvistuksesta, jos hänet vain Poriin tosissaan halutaan. Alunperinhan oli tavoitteena, että harjoituksien jatkuessa vapun jälkeen, olisi ensi kauden nimet selvänä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Juuri eilen tästä samasta asiasta puhuttiin velipojan kanssa..

Olen samoilla linjoilla SuperMarion kanssa. Iltapulu otsikoi pari päivää sitten että Ässät on jättänyt sopimustarjouksen Karalahdelle, jutussa sitten vasta mainittiin että niin on moni muukin seura sekä Suomessa että ulkomailla. Eli miksi ihmeessä siis otsikossa mainittiin juuri Ässät??

Kyllä tämä oli ihan pelkkä imagon nostatus kamppanja. Onhan se nyt kova juttu, että seura joka melkein putosi Mestikseen, tekeekin sitten tarjouksen Karalahdelle.. siinä näkevät sitten sekä omat että vieraat jotta tosissaan tässä ollaan ensi kauteen kaikesta huolimatta lähdössä..
 

Julius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kyllä tämä oli ihan pelkkä imagon nostatus kamppanja. Onhan se nyt kova juttu, että seura joka melkein putosi Mestikseen, tekeekin sitten tarjouksen Karalahdelle.. siinä näkevät sitten sekä omat että vieraat jotta tosissaan tässä ollaan ensi kauteen kaikesta huolimatta lähdössä..

Anna mun kaikki kestää:D Päivän paras!
krhm, sori.
 

Andy Burglary

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin, huomenna ilmestyy Urheilulehden odotettu SM-liigan erikoisnumero.

Tässä vähän esimakua:

SM-liigan pohjalle Urheilulehti ennakoi Ässiä.

"Ladasta on vaikea rakentaa Ferraria. Vaikka Alpo Suhonen jätti joukkonsa, ei sekään pelasta patapakkaa. Pekka Rautakallio on kova äijä ja aito porilainen. Niillä attribuuteilla voi kävellä Isomäen jäähallin isoista ovista sisään, ja johan joku ässäjohdosta pyytää päävalmentajaksi. Ensi kaudella vuorossa on varmasti Pertti Neumann", Urheilulehti sivaltaa.


Eli ei mitään uutta tuoltakaan suunnalta. Veikkaajan vastaava ilmestyy ensi viikolla. Samantyylistä juttua varmaan odotettavissa.
Toivotaan parasta, että UL on väärässä ja toisaalta pelätään pahinta......
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No niin, huomenna ilmestyy Urheilulehden odotettu SM-liigan erikoisnumero.

Tässä vähän esimakua:

SM-liigan pohjalle Urheilulehti ennakoi Ässiä.

"Ladasta on vaikea rakentaa Ferraria. Vaikka Alpo Suhonen jätti joukkonsa, ei sekään pelasta patapakkaa. Pekka Rautakallio on kova äijä ja aito porilainen. Niillä attribuuteilla voi kävellä Isomäen jäähallin isoista ovista sisään, ja johan joku ässäjohdosta pyytää päävalmentajaksi. Ensi kaudella vuorossa on varmasti Pertti Neumann", Urheilulehti sivaltaa.


Eipä tuossa tosiaan mitään uutta ole, sama laulu vuodesta toiseen. Saa jättää kyseisen roskalehden ostamatta kyllä tältä vuodelta, kirjastossa saa lukea ilmaiseksi.

Pientä totuudenjyvää kieltämättä tuossa valmentaja hassuttelussa on, mutta hyvin ovat Sihvonen ja hänen aseenkantajansa unohtaneet kuinka lähellä se pudotuspelipaikka kuitenkin oli.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämähän on jo perinne, että tietyt aviisit mollaavat Ässiä minkä ehtivät. No mutta siitä on turha ottaa pienempääkään hernettä nenään, ja onhan se hauska päästä sitten näpäyttämään näitä suuria kiekkotietäjiä. Että katsellaan mitä tuleman pitää. Itselleni tämän kauden Ässät on sen verran musta hevonen, että mielestäni mikä tahansa sijoitus väliltä 9-14 on mahdollinen. Viime kauden runkosarjassa oltiin liki samalla porukalla kuitenkin sijalla 11, ja karvan päässä säälipleijareista.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan tuttua Urheilulehteä. Mielestäni vakavasti otettavan lehden tehtävä ei ole vittuilla ja provosoida, tuo valitettavasti on Urheilulehden linja nykyisin, ja sen vuoksi en ole kyseistä lehteä lukenut enää pitkiin aikoihin.
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Varmaan saan vihat niskaani, mutta jos nyt oikeasti pitäisi Ässien sijoituksen puolesta rahaa lyödä, niin kyllähän se sijoitus olisi 13. tai 14. Tämä ei todellakaan tarkoita että näin toivoisin tapahtuvan, kyseessä on vain realistinen kuva.

Ässillä on mahdollisuus tuonne 10. sijan hujakoille, mutta silloin pitää jo monen muuttujan osua erittäin hyvin kohdilleen. Mutta jos tässä vaiheessa kautta tehdään rankingia niin itse en kyllä uskaltaisi jättää taakse kuin SaiPan, ehkä ei sitäkään.

Urheilulehden provosoiva tyyli nyt on mitä on, mutta ei tämä ennakkotilanne silti hirvittävästi eroa tuosta sijoitusarviosta. Maalin päässä Mestiksestä viime kaudella eikä mitään aivan valtavia pelaajamuutoksia. Valmennusrintama ihan uusiksi (toki Ässien kannalta onneksi). Eihän tuo nyt analyytikonkaan silmissä valtavan hyvältä näytä, eh?
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Varmaan saan vihat niskaani, mutta jos nyt oikeasti pitäisi Ässien sijoituksen puolesta rahaa lyödä, niin kyllähän se sijoitus olisi 13. tai 14. Tämä ei todellakaan tarkoita että näin toivoisin tapahtuvan, kyseessä on vain realistinen kuva.

Ihan oikeassahan sinä olet. Itse silti laitan Saipan ennakkoon suoraan sinne sijalle 14. Meillä on kuitenkin selkeästi parempi maalivahti ja hyökkäys. Ennakkoon kun katsotaan rostereja Ässillä tai TPS:llä on toiseksi huonoin. TPS:llä ehkä huonompi kuin Ässillä koska materiaali on niin kapea ettei kestä ainuttakaan loukkaantumista. Kaiken lisäksi omissa on soinut harjoituskaudella rankasti joten maalivahdit ovat myös ennakkoon pahasti hukassa.

Jos jokin media rankkaa meidät ennen kauden alkua ylemmäs kuin sijalle 12 voidaan kyseisen median ammattitaito kyseenalaistaa. Toki pitää muistaa, että meillä on varmasti yksi parhaimmista yllätysmahdollisuuksista ja kaiken natsatessa sijat 6-8 voivat olla mahdollisia. Meidän akilleen kantapää on puolustus ja jos se saadaan toimimaan kaikki on mahdollista. Ennakkoon olemme kuitenkin sijoilla 12-13 ja realistiset mahdollisuuden sijoille 9-10 ovat olemassa.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jos katsellaan hopeakauden jälkeisiä runkosarjasijoituksia ja niitä edeltäneitä ennustuksia kaudenalusveikkauksissa, niin eipä niissä nyt hirveästi olla menty pieleen. Toki ei ole hyvä juttu, että joukkue rankataan perälle vanhasta muistista, niin kuin on monesti tuntunut, mutta surullisella 2000-luvulla ei olla yllätetty etukäteisarvioijat kunnolla kuin kerran. Kyllähän sitä sillon odotti kovempaa rankkausta kun Saarelakin oli Ässiin sainattu, mutta eipä vaan.

Näyttäkööt nyt joukkue kerrankin pitkät etukäteisarvioinneille ja sijoittukoot jonnekkin aivan muille sijoille mitä ollaan etukäteen odotettu. Tässä kun tätä pelaajaliikennettä ja keskustelua on seurailut, niin empä yllättyisi, vaikka ensi keväänä jälleen Vaasasta bussit vyöryisivät rantatietä Poria kohti. Toivotaan nyt kuitenkin jälleen parasta. Erityisesti uskoisin, että valmennuspuolella ollaan paremmin hereillä kuin parina aikaisempana vuotena.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Ihan oikeassahan sinä olet. Itse silti laitan Saipan ennakkoon suoraan sinne sijalle 14. Meillä on kuitenkin selkeästi parempi maalivahti ja hyökkäys.

Maalivahdin paremmuuden myönnän. Meillä on kaksi lupaavaa kysymysmerkkiä, joista jompi kumpi voi osoittautua kelvolliseksi ykkösmaalivahdiksi. Kilpeläinen sen sijaan on sen jo osoittanut.

SaiPan uusien hyökkääjien myötä en kuitenkaan suostu myöntämään, että Ässillä on ainakaan selkeästi parempi hyökkäys. Pirosista ei harkkapelien perusteella ole juuri ylisanoja kerrottu ja jos herra ei kauden alettua paranna ja SaiPan Redenbach osoittautuu odotusten veroiseksi, voi SaiPa jopa olla hyökkäysosastossa edellä. Nyt Pirosin, Pohlin, Redenbachin ja Jokilan myötä kokoonpanoissa on vielä liian monta kysymysmerkkiä, että hommaa voidaan arvioida. Jos Piros nouseekin Porissa uudeksi Vujtekiksi, Redenbach jää alle 30 pisteen ja Pohl poistuu kokoonpanosta tryoutin jälkeen, on Ässien hyökkäys varmasti meitä parempi.

Koska mainitsit teidän olevan edellä hyökkäyksessä ja maalivahdeissa, oletat ilmeisesti teidän olevan pakistossa jäljessä? Itse näkisin Ässien ja SaiPan pakistojen perusongelmana sen, että molemmissa joukkueissa ne ovat aika tasaista massaa. Meillä ehkä pieni Levokarin kokoinen etu. Monet saattavat pilkata Isoa-Paulia, mutta tosiasia on, että hänestä on kehittynyt luotettava liigapakki ja hyvä oman maalin edustan siivoaja. Mutta täytyy muistaa, että myös pakistoissa on kysymysmerkkejä. Eniten yllätyspotentiaalia voi olla Jyrkkiössä, koska viime kausi meni liigavauhtiin totutellessa, mutta nyt voi jo tulostakin odottaa. SaiPa-pakistossa isoimmat odotukset kohdistuvat ehkä Mieloseen, joka voisi vihdoinkin parin rikkonaisen kauden jälkeen alkaa lunastaa häneen junnuvuosina kohdistettuja odotuksia.

Kyllähän SaiPa ja Ässät varmaan kaikkien ennakkoveikkauksissa on sijoitettu liigan häntäpäähän - syystäkin. Mutta erot ylöspäin mentäessä eivät ole suuret, ja jos peli alkaa alusta lähtien sujumaan, on kaikki mahdollista molemmille.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
SaiPan uusien hyökkääjien myötä en kuitenkaan suostu myöntämään, että Ässillä on ainakaan selkeästi parempi hyökkäys. Nyt Pirosin, Pohlin, Redenbachin ja Jokilan myötä kokoonpanoissa on vielä liian monta kysymysmerkkiä, että hommaa voidaan arvioida.

Vastasit itse kysymykseesi. Ässillähän ei ole lähtökohtaisesti läheskään yhtä paljoa kysymysmerkkejä hyökkäyksessä. Ässillä on tällä hetkellä positiivinen ongelma kun 1. ja 2. kenttään löytyy 7 hyökkääjää. 6 näistä ylitti viime kaudella liigassa yli 25 pisteen rajan. Saipalla varmoja pelaajia minä näen 2 ja heistä toinen on loukkaantuneena pitkään. Lähtökohtaisesti Ässät on siis selkeästi edellä, omasta mielestäni. Ja pitäähän sen 0,5miljoonan budjettieron jossakin näkyä.

Koska mainitsit teidän olevan edellä hyökkäyksessä ja maalivahdeissa, oletat ilmeisesti teidän olevan pakistossa jäljessä?

Tasaisena näen puolustukset, mutta tosiaan lähtökohtaisesti näen Saipalla tässä pienen edun.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässillä on uusi julkkisfani Olli Lindholmin ja Simo Frangenin seuraan,

Hans Von Blumenstock.

http://www.keski-uusimaa.fi/Uutiset/Arkisto/2009/07/24/Koristahti-Hans-von-Blumenstock-tahyaa-Keravalta-Eurooppaan

"Keravalaislähtöinen Reimakoski, 33, on pelannut viisivuotiaasta lähtien koripalloa. Vannoutunut Porin Ässien kannattaja vetää tällä hetkellä keravalaisen Kori-80:n kakkosjengiä. Freeway-colan erikoiseksi mainoskasvoksi hän päätyi helsinkiläisessä tuotantoyhtiössä työskentelevän tuttavansa kautta."
 

Nicke50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässillä on uusi julkkisfani Olli Lindholmin ja Simo Frangenin seuraan,

Hans Von Blumenstock.

Tuosta Reimakoskesta on ollut pari kertaa juttua lehdessä muutama vuosi sitten. Yksi oli vissiin Satiksen liitteessä otsikolla jotenkin että: "Maailman kovin Ässäfani"tjsp.

Väitin parille kaverille heti kun tuo mainos tuli, että "toi on se kovin ässäfani", mutta ei ne uskonu. Olis tarvinnu ottaa betsi.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Onhan tietysti masentavaa havannoida se tosiasia, että Ässät on sm-liigan 2000-luvun heikoin joukkue. Käsittämättömäksi asian tekee se, että joukkueeseen käytettävä raha on kuitenkin lähellä puoltaväliä liigassa. Siis viimeiset neljä vuotta.

Haastajan asemasta on kuitenkin hieno lähteä kauteen, kun mm. urheilulehden vuosi sitten tekemän ennakon mukaan Ässät oli vuosituhannen huonoin joukkue ja siitä huolimatta pelasi mukiinmenevän runkosarjan. Sitä lähdetään parantamaan ja kun olettamasta lähtee, että nuoret runkopelaajat pystyvät petraamaan 5 % niin olemme sääleissä. Toisekseen Kilpeläinen saavutti viime keväänä hyvän liigaveskarin tason jota varmasti myös lähtee parantamaan edelleen.

Hyvä tästä tulee.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään ilmestyi sitten Jääkiekkolehden kausiennakko. Äkkiä vilkaistuna siinä oli ihan asiallista tekstiä Ässien osalta, samanlaisia huomioita kun mitä täälläkin on tehty. Positiivisena huomiona oli, että Rautakalliota ei tyrmätty suoralta kädeltä kuten Urheilulehti teki. Yksi juttu tosin yllätti kovastikin, nimittäin lause koskien Eero Kilpeläistä, "liigan heikoimpia ykkösvahteja"...tiedä siitä sitten. Omasta mielestäni Eero on pikemminkin siellä kärkipäässä ja kolkuttelee ovia EHT-joukkueeseen tulevalla kaudella.

Mutta näkemykset ovat monet.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Tänään ilmestyi sitten Jääkiekkolehden kausiennakko.

Oliko Ässät muuten sijoitettu siellä normisijalle?

Mielenkiintoinen näkemys pikku-Eerosta. Itse kyllä uskaltaisin väittää, että hän kuuluu siihen parempaan puoliskoon verraten muihin joukkueisiin.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Kyllähän Eero alkoi jo viime kauden lopulla olemaan EHT-tason maalivahti, ja olisi todennäköisesti mukana Tsekin turnauksessa, jos joukkue olisi joku muu kuin Ässät.

Muutenkin nuo pelaajakohtaiset arviot pakkaavat olemaan ihan puutaheinää. Viime vuonna yksi arvioija kirjoitti (lähteiden nimet poistettu unohduksen vuoksi) Sammalkankaan olevan taidoiltaan/potentiaaliltaan maajoukkuetason pakin, mutta asennepuoli mättää. Toinen taas arvioi samaa miestä sanomalla, että taidoiltaan ei kovin kaksinen, mutta paikkaa hyvällä asenteella.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oliko Ässät muuten sijoitettu siellä normisijalle?

Mielenkiintoinen näkemys pikku-Eerosta. Itse kyllä uskaltaisin väittää, että hän kuuluu siihen parempaan puoliskoon verraten muihin joukkueisiin.

Ässät oli laitettu sijalle 13 peräti. Eteenpäin on menty, sanoisi Antti Muurinen. SaiPa oli luonnollisesti se joukkue joka oli sijoitettu Ässien taakse. Mutta katsotaan mitä seuraavat puoli vuotta tuo tullessaan, Eeron osalta ja noin muutenkin.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät oli laitettu sijalle 13 peräti. Eteenpäin on menty, sanoisi Antti Muurinen. SaiPa oli luonnollisesti se joukkue joka oli sijoitettu Ässien taakse. Mutta katsotaan mitä seuraavat puoli vuotta tuo tullessaan, Eeron osalta ja noin muutenkin.

Kultanumeroa tehdessä ei vielä ollut tiedossa Saipan tuoreimmat hankinnat, siinä lienee syy.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Aika kiva olisi kuulla ne perusteet, joilla Ässät saisi kauden alussa rankattua korkeammalle kuin sijalle 13. Toki potentiaalia ylemmäskin on, mutta yhtä lailla on muillakin. Lähtökohdiltaan Ässät pyörii Tepsin ja Saipan kanssa samassa mutasarjassa. Sitten kauden kuluessa sinne muljahtaa myös toinen Tampereen joukkueista ja 1-2 floppikautta vetävää tiimiä. Eli jos homma menee hyvin niin sijalla 9 oltaisiin.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tänään ilmestyi sitten Jääkiekkolehden kausiennakko.


Pakko kysyä, oletko porilainen? Minulle ei ainakaan tänään vielä kolahtanut postilaatikkoon. Ehkä huomenna sitten itsellenikin, ja onhan muun muassa Porin ja Ulvilan postijakelussakin ollut eroja, kun muistelee vuosia taaksepäin.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pakko kysyä, oletko porilainen? Minulle ei ainakaan tänään vielä kolahtanut postilaatikkoon. Ehkä huomenna sitten itsellenikin, ja onhan muun muassa Porin ja Ulvilan postijakelussakin ollut eroja, kun muistelee vuosia taaksepäin.

Enpä ole, että aika lähellä pk-seutua asustan. Lehtien jakelussa on vuorokauden eroja jopa saman kaupungin sisällä, mikä on hieman kummallista kyllä. Eiköhän tuo lehti kolahda joka postilaatikkoon viimeistän huomenna. Ja anteeksi hieman offtopic.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös