Jotenkin Ässien tunnistettava juttu on vitutus. Kun seuraa Ässiä, niin aina jossain vaiheessa harmittaa.
Viimeiset pari kolme kautta tuntunut Ässien osalta...vähän välinpitämättömältä. Puhutaan Porilaisesta Hulluudesta ja markkinoidaan Isoa Pahaa Mäkeä ja ties mitä, mutta yleensä se Paha Paikka on löytynyt Ässien maalin edestä.
Peli pyörii jatkuvasti omissa, pelaajat vaikuttavat kaudesta toiseen ihmeen haluttomilta ja taustajoukot tarjoaa vaahtokaljaa, paskaa kirjanpitoa ja italianpataa. Kannata siinä sitten.
Käyttääkseni nykypäivän muotisanaa, saattaa olla hieman
ongelmallista luoda markkinointi/mielikuvastrategioita tavoilla, jotka eivät lopulta millään muotoa/jokseenkin vähän linkittyvät todellisuuteen. Toki, Isomäessä on voimaa, seisomakatsomo on hallin keuhkot ja kyllä se liekki siellä edelleen elää roihutettavaksi. Eikä sitä toki suunnitteluvaiheessa voi tietää kuinka hyvin/huonosti tulee menemään.
No joka tapauksessa, asian sivusta, viime kaudella hieman nyppi ja häiritsi sellanen...tietty kliinisyys ja tasapaksuus viestinnässä ulospäin. Persoonattomuus, tunneköyhyys. Hetkessä kiinniolemattomuus. Meni kohtuullisesti tai usein nihkeästi niin sävellaji soi monotonisesti vailla värikirjoja. Jäällä ja sen ulkopuolella. Kukaan ei suuttunut tai räiskynyt, kausi vain valuteltiin läpi. Kauden jälkeen käytiin sitten istumassa tilannekatsauksessa vitjalla Lehtinen-Kerttula-Selin. Noin ylimalkaan, Kerttula viestii isoa kuvaa ja pitkäjänteisyyttä, omalla tavallaan. Selin ennakoissa/lehdistötilaisuuksissa, omalla tavallaan. Some-tiimi hieman jähmeästi ja vaihtelevasti. Pelaajat?
Tällä kaudella Lukko-romahduksen jälkeen oli tovin tupenrapinat ja mm. kapteeni Kärki avasi julkisesti sanallisesti arkkuaan. Pidän sinänsä Kärkeä fiksuna ja analyyttisena kiekkopuhujana, mutta hänkin ehkä vasta kasvamassa johtajan rooliin ja mieluummin näyttää esimerkillään kuin julkisilla esiintymisillä. Edeltäjänsä Appelgren oli vielä vahvemmin tuota maata, montaakaan sitaattia tai esilletuloa ei muistu mieleen. Pelaajistosta ylipäänsä on paistanut hyvin vahva taunotasalakkisuus, no, oikeestaan kolmatta kautta. Ei tuu mieleen pelaajaa, jäällä tai ihmisenä, persoonana joka olisi suorittamisellaan jäänyt johdonmukaisesti mieleen. Vahvasti, viihdyttävänä, jämäkkänä, analyyttisenä, värikkäänä. Helpommin jäädään etäiseksi ja takavasemmalle.
Tietysti, häviävän ja kuilun partaalla olevan joukkueen tiimoilta ei varmaan aina huvita höpistä ja elämöidä. Silti, tuokin puoli kuuluu omasta mielestäni asiaan. Näyttää naamaansa ja tunnetta silloinkin kun on vaikeaa ja vituttaa. Se on aitoa, se luo yhteyden myös yleisön ja kannattajien suuntaan. Että hengitämme samaa ilmaa ja elämme samassa Ässä-todellisuudessa. Olishan sekin ollut räväyttävää kun joku pelaaja olisi ladannut HPK-ottelun alla, että tänään on pakko voittaa. No, harvemminpa tuollaista ja sisältää omat riskinsä, mutta olisi ollut myös aika lähellä totuutta ja kuvastanut aika monen joukkuetta seuraavan tuntoja.
Ässät on hoitanut tiedotuksessaan varmasti monia asioita hyvin, oikein, uudistaen, avoimuutta talouskatsauksista ym. kiitelty, ja on noissa Kerttulan ulostuloissakin sisältöä. Muodollisesti pätevää toimintaa. Mutta mitä tulee intohimo/tunne/elämys-bisnekseen niin välillä jää jotenkin etäiseksi, harmaaksi, kasvottomaksi, persoonattomaksi, hetkessä elämättömäksi. Alkaen jään tasolta jatkuen tuntojen esittämiseen joukkueen ja valmennuksen suunnalta tällaisina nihkeinä aikoina. Käykö kuten viime kaudella, että huolimatta julmetusta tappiollisesta suorittamisesta lopulta kukaan ei suutu taikka räisky ulospäin ja kausi vain livutetaan sormien lävitse, ollen tällä kertaa viittä vaille ohi jo marraskuun lopulla.