A- junioreiden mitali tai jopa mestaruus olisi suuri toivonkipinä koko organisaatiolle. Ennen kaikkea se toisi uskottavuutta nuorten pelaajien silmissä ympäri Suomea.
SaiPan A voitti mestaruuden 2001-02, mutta eipä se ole sputnikillekaan mikään onni ja autuus ollut. Nythän sen joukkueen pelaajat alkaisivat olla pelimiehiä parhaassa iässä, mutta juniorimenestys ei ole siirtynyt aikuisten tasolle. Taitaa sen ryhmän kovimmat nimet olla tasoa Harri Tikkanen, Ville Koho, Joni Yli-Torkko. Eikä SaiPan oman kultaisen sukupolven jonkinlainen hukkaaminen ole varmaan ollut ihan vain siittäkään kiinni, että asiat olisi tehty huonosti. Eikä mestaruus kaiketi myöskään tehnyt SaiPasta kovin paljon kiinnostavamaa organisaatiota nuorten pelaajien silmissä.
Näin se menee Ässilläkin. Mitali tai mestaruus olisi totta kai hieno homma ja miksipä ei myös eteenpäin potkiva voima. Mutta mitään se ei lopulta takaa, eikä tuo.
Toisaalta nuorten tämän kevään menestyksestä riippumatta Ässillä on monta lahjakasta nuorta. Mutta silti sekin vain menee niin, että osa näistä lahjakkuuksista ei koskaan nouse tekijämieheksi aikuisten tasolle. Ja osa taas voi nousta niin koviksi, ettei niistä ole Ässille kuin symbolista iloa. Pahimmassa tapauksessa se väliryhmä, mistä voitaisiin kasvattaa oman liigajoukkueen ydin, jää täysin puuttumaan.
Sikälikin puheet porilaisen joukkueen kasvattamisesta ovat pelkkää haihattelua ja markkinointilööperiä. Sinänsä pitää totta kai olla aivan selvää, että omista junioreista yritetään kasvattaa liigapelaajia ja totta kai mahdollisimman monta. Parhaimmillaan omista pojista saadaan juuri se liigajoukkueen ydin. Mutta siinä vaiheessa mennään haihattelun puolelle, jos puhutaan samassa lauseessa menestyksestä ja porilaisesta joukkueesta muutamalla kovalla täsmähankinnalla vahvistettuna.