Ässät kaudella 2008–2009

  • 1 615 903
  • 5 214
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä kaudella en näkisi mitään järkeä tehdä tuonsuuntaisia kauppoja. Ässien loppukauden tavoitteet ovat pelillinen kehittyminen (joka viimepeleissä on ollut jo huomattavissa),sekä jumbopaikan välttäminen. Nyt jos kyseiset herrat suuntaavat pois Ässistä, ja etenkin Kalpaan,jumbosija olisi mitä todennäköisin.Kuitenkin vielä 7 kotipeliä jäljellä, ja mikäli Ässät jatkaa samanlaista taistelua kuin viimepeleissä, itse ainakin aion olla paikanpäällä.Kapanen voisi hyvinkin jo lähteä, mutta Häppölän ja Petren haluaisin nähdä kauden loppuun asti Ässissä.

Itse taas olen sitä mieltä, että mikäli kyseiset herrat eivät aio Ässissä ensi kaudella kiekkoilla niin myyntiin vaan. Tämän kauden sijoituksella, oli se sitten 13 tai 14, ei ole mitään väliä tulevaisuuden kannalta. Saadaanpahan näin myös lisää peliaikaa omille junnuille.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä kaudella en näkisi mitään järkeä tehdä tuonsuuntaisia kauppoja.

Samaa mieltä. Joukkueessa kannattaa pitää pelaajia, jotka eivät siinä kuitenkaan ensi kaudella pelaa. On järkevää maksaa heidän palkkansa, varsinkin kun pelkoa putoamisesta Mestikseen ei ole. Ei myöskään kannata antaa peliaikaa ja vastuuta nuorille tulevaisuuden pelaajille, jotka joukkueessa jatkavat ensi kaudellakin. Varsinkin Kimmo Kapasen pitäminen penkin päässä loppukauden ajan on fiksua, vaikka ottajia tällä aikamme sankarilla varmasti riittääkin.
 
Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse taas olen sitä mieltä, että mikäli kyseiset herrat eivät aio Ässissä ensi kaudella kiekkoilla niin myyntiin vaan. Tämän kauden sijoituksella, oli se sitten 13 tai 14, ei ole mitään väliä tulevaisuuden kannalta. Saadaanpahan näin myös lisää peliaikaa omille junnuille.

Onhan se kyllä niinkin.Jos miehet nyt sitten lähtevät, toivottavasti Ässien peli pysyy kuitenkin samansuuntaisena mitä nyt, ja omat junnut saavat paljon vastuuta.Häppölän kyllä mielelläni näkisin Ässissä ensikaudellakin.
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Silloin kun Toivolaa oltiin tänne kärräämässä, oli juttua, että Toporowski olisi tulossa mahdollisesti mukana. Noh, Toivola jäi ilmeisesti tulematta, mutta Topo on yhä ilman jatkosopimusta ja näyttää siltä, että Lukko ei ole edes kiinnostunut Topon sopimuksen jatkamisesta. Laihokin on tainnut jossain sanoa, että neuvotteluja ei ole käyty?

Ollaanko siis Mikonkadulla Toposta tosissaan kiinnostuneita, vai sopisiko pelaajana Apen kaavoihin?
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers

Niin, kyllähän niitä nimiä pyöri Siklenkasta, Toposta, Yli-Junnilasta ja Juntusesta lähtien. Useammat taisivat kuitenkin olla, Ami Aspelundia siteeratakseni, fantasiaa enemmän kuin mitään todellisuuspohjaista.

Mutta noin ajatuksena, mikäs siinä! Kyllä Toporowski varmaan pitäisi Suhosen valmennustavasta, jos Nickersoniin on uskominen. Johtajuutta tulisi samalla roppakaupalla lisää, samoin kokemusta, ja saataisiin Ässiin se meikäläisenkin kaipaama rottatyyppinen pelaaja - oikea Toporotta (sorry, oli ihan pakko olla "hauska").

Ja kyllähän Topon olisi kiva nähdä kilahtavan Pitsiturnauksessa vaihteeksi ässäpaidassa. Kyllä siinä suu menee väkisin virneeseen, kun ajattelee kaveruksia Peltonen ja Toporowski vaihtamassa kuulumisia samassa pukukopissa...
 
Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&joukkue=Ilves&id=7139

Kuten aiemmin spekuloitiinkin oli silloin ja on edelleen todennäköistä, että Matt Nickerson pyritään saamaan Ilveksen riveihin.

En vain millään jaksa uskoa, että Ässät miestä päästää, ainakaan toiseen liigajoukkueeseen. Koska sillä pyllistettäisiin, paitsi faneille, niin myös yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat Nickersonin hankinnan.

On aika huvittavaa, että joukkue, jonka johto, ja etenkin fanit, olivat pari kuukautta sitten vaatimassa Nickersonille suurinpiirtein elinikäistä pelikieltoa, on nyt erittäin kiinnostunut saman kaverin palveluksista.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
En vain millään jaksa uskoa, että Ässät miestä päästää, ainakaan toiseen liigajoukkueeseen. Koska sillä pyllistettäisiin, paitsi faneille, niin myös yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat Nickersonin hankinnan.

On aika huvittavaa, että joukkue, jonka johto, ja etenkin fanit, olivat pari kuukautta sitten vaatimassa Nickersonille suurinpiirtein elinikäistä pelikieltoa, on nyt erittäin kiinnostunut saman kaverin palveluksista.

Samaa mieltä. Siellä täytyy nyt olla suurinpiirtein giganttinen summa rahaa irrallaan, jos tällaista nyt ollaan vakavasti suunnittelemassa. Noh, kaikki on tietysti mahdollista, mutta... toivon mukaan Pietilälle ja Hirvoselle on sitten riittävä määrä hamekangasta olemassa, jos Masa vaikka sattuu oikein taklaamaan tai jotain. Siinä määrin hupaisia ne marraskuun avautumiset olivat.
Rahalla saa ja hevosella pääsee - mutta tuskin kuitenkaan ihan kuuhun asti?

mikäli porilaisseura aikoo yleisön suosikista luopua

Tuskinpa aikoo, sillä luulisi nyt että sponsorien mielenkiinto olisi aika riittävä syy pitää mies Porissa kauden loppuun.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuskinpa aikoo, sillä luulisi nyt että sponsorien mielenkiinto olisi aika riittävä syy pitää mies Porissa kauden loppuun.

Riippuu varmaan paljon siitä onko koko johtoportaan "työsopimus" ja sitoutuminen mallia toistaiseksi...

Asioilla on taipumus olla todellisuudessa monimutkaisempia kokonaisuuksia, joita ei voi kuvata pelkällä mustalla ja valkoisella ilman harmaan sävyjä. Jotta tämmöinen siirto olisi perusteltavissa kaikille siihen kuuluville osapuolille sanoisin kuvion menevän kutakuinkin niin, että

a) Nickerson ei kuitenkaan pelaa SM-liigassa ensi kaudella ja sopimus muualle on jo 100 % varma.

sekä

b) Ilves maksaa Ässille yli 50.000 € korvaukset loppukauden siirrosta.

Ilman näitä kahta kohtaa edes se seikka, että Suhonen ei näkisi Matille mitään käyttöä - nyt eikä tulevaisuudessa - ei yksistään riitä. Ja on tosiaan vaikea kuvitella etteikö Suhonen löytäisi käyttöä Nickersonin asenteelle ja voitontahdolle.

Kylmä fakta kuitenkin on, että maksava yleisö ja yhteistyökumppanien rahavirrat mahdollistavat HC Ässät Oy:n toiminnan. Jo nykyisen kaltainen perseily Isomäen kaukalossa on liikaa, mutta muutoin tällainen pyllistys olisi hirttosilmukka omaan kaulaan. Siis seuralta ja sen johdolta.
 
Basso76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Canadiens, Juventus, Everton
On aika huvittavaa, että joukkue, jonka johto, ja etenkin fanit, olivat pari kuukautta sitten vaatimassa Nickersonille suurinpiirtein elinikäistä pelikieltoa, on nyt erittäin kiinnostunut saman kaverin palveluksista.

Tää on niin totta!!
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
On aika huvittavaa, että joukkue, jonka johto, ja etenkin fanit, olivat pari kuukautta sitten vaatimassa Nickersonille suurinpiirtein elinikäistä pelikieltoa, on nyt erittäin kiinnostunut saman kaverin palveluksista.

Todellakin näin on. Missä nyt on Kevin Kantee, missä kuolemaahalveksuvat kolumnit työttömistä hitsareista (ennustus tosin saattoi toteutua...)? Eikö Matt Nickerson enää olekaan SM-liigan syöpäkasvain, jonka poistaminen on välttämätöntä tai jopa suotavaa, mikäli haluaa pysyä liigan kanssa väleissä?

Itse asiaan sen verran, että mieluummin antaisin Mattin mennä pois Suomesta kuin toiseen liigaseuraan. Vaikka Matt Nickerson Ässiin vol. 2 ei ole ollut yhtä hieno kuin debyyttikausi, niin silti miehessä on jotain, mitä Alponkin toivoisi omaavan.

Katsellaan nyt kuitenkin, mitä tuleman pitää. Siinä sivussa saadaan naureskella toisten tekopyhyydelle.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Eikös sen kolumnin raapustanut Matti "HPK" Liljaniemi ?

Ja eikös tuollainen vastustajana vittumainen pelaaja ole omassa joukkueessa sitäkin mukavampi ?

Vedetään nyt henkeä.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Todellakin näin on. Missä nyt on Kevin Kantee, missä kuolemaahalveksuvat kolumnit työttömistä hitsareista (ennustus tosin saattoi toteutua...)? Eikö Matt Nickerson enää olekaan SM-liigan syöpäkasvain, jonka poistaminen on välttämätöntä tai jopa suotavaa, mikäli haluaa pysyä liigan kanssa väleissä?

No Kantee itsehän suhtautui koko tilanteeseen ihan asiallisesti. Itkupillit löytyivät asiassa taas kerran aivan jostain muulta kuin pelikentiltä (siis sellaiselta pelikentältä, jossa ei näy Herra Seitskytneljää); Petteri Hirvonen, rohvessori Pietilä, Pekka Jalonen & Leena Lepistö (Iltalehden rautainen urheilutoimittajakaksikko), Kalervo Kummola, Matti Liljaniemi - hamekangasta olisi voinut postittaa koko jengille, jossa yllättävää kyllä oli vain yksi nainen. Noh, taisipa tuo Suhonenkin silti kritisoida Masaa ennen valmennustehtäväänsä. En usko, että enää kritisoisi. Tätähän se on; kannattaisi ottaa selvää ennen kuin arvostelee. Jalosen Pekkaa kohtaan arvostus laski entisestään, kun luin miehen juttua Heleniuksesta; ei pahalla Samia kohtaan, mutta kyllähän jutussa kieltämättä melkoinen sävyero oli verrattuna niihin kirjoitelmiin, joita Pexi on Mattista suoltanut. Oikea journalistinen helppoheikki, ei voi muuta sanoa.

Mutta. Jos tuo Masa tuosta johonkin lähtee, niin toivottavasti ainoastaan rautaisella hintalapulla. Noin muuten en kyllä usko, että lähtee mihinkään ennen maaliskuun alkua. Miehellä on sitäpaitsi vielä kananpoika kynimättä muuan seiskytneljän kanssa...
 
Basso76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Canadiens, Juventus, Everton
Jan Novak

Olisko kaverista mitään iloo ässille ens kaudella?? Täytyy myöntää, etten oo kaveria paljon seurannu, eikä tehopisteitä hirveesti oo mut Padassa sais isomman ruudun ja YV aikaa. Super six turnauksessa vaikutti ainakin pelimieheltä, tiedä sitten kui kallis on. Try out alkuun ja jos vakuuttaa ni 2-vuoden pahvi käteen. Mielipiteitä??
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Olisko kaverista mitään iloo ässille ens kaudella?? Täytyy myöntää, etten oo kaveria paljon seurannu, eikä tehopisteitä hirveesti oo mut Padassa sais isomman ruudun ja YV aikaa. Super six turnauksessa vaikutti ainakin pelimieheltä, tiedä sitten kui kallis on. Try out alkuun ja jos vakuuttaa ni 2-vuoden pahvi käteen. Mielipiteitä??

Ei mitään käyttöä! Tärkeää ulkomaalaispaikkaa ei saa tuhlata huonon liikkeen omaavaan ja omassa päässä kusessa olevaan pakkiin.
Mielestäni miehen tasosta kertoo paljon jo sekin, että on saanut kaksi kertaa tällä kaudella potkut seurastaan.
 
Tipi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olisko kaverista mitään iloo ässille ens kaudella?? Täytyy myöntää, etten oo kaveria paljon seurannu, eikä tehopisteitä hirveesti oo mut Padassa sais isomman ruudun ja YV aikaa. Super six turnauksessa vaikutti ainakin pelimieheltä, tiedä sitten kui kallis on. Try out alkuun ja jos vakuuttaa ni 2-vuoden pahvi käteen. Mielipiteitä??

Joo, pakko vahvistaa edelliset kommentit. Novakille ei Ässissä ole kertakaikkiaan mitään käyttöä. Enimmäkseen todella heikkoa pelaamista noinkin kalliilta ukolta. Liike puutteellista, ja ajaa lisäksi itseään omassa päässä säännöllisesti pelin ulkopuolelle. Omat ukot unohtuvat liian usein.
 
Timo Jutila kertoi Super six turnauksen ottelussa (olisiko ollut Kärpät-Sparta Praha) jutelleensa Kärppien fysiikkavalmentajan kanssa Novakista. Hakkarainen oli sanonut Novakin olevan hidas, mutta korvaavan hyvällä sijoittumisella hitauttaan.Ainakin tuossa turnauksessa vaikutti näin teeveestä katsottuna samalta.
Ässissä noita hitaita puolustajia on ollut vuosien varrella jo aivan riittämiin, joten Novak ei mielestäni olisi vahvistus, varsinkaan jos/kun ulkomaalaispaikkoja saa ensikaudella olla vain 3.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Jos vaikka pohtisi hetken tulevaa kautta, sillä tätä kautta ei ainakaan meikäläisen mielessä ole enää tämän aamupäivän jälkeen olemassa.

Joukkue näyttää tällä hetkellä tältä:

1.kenttä:

Kivenmäki - X - X

X - X

2.kenttä:

Salminen - X - Savinainen

X - X

3.kenttä:

Forsbacka - Kuparinen - Huhtala

Peltonen - Sammalkangas

4.kenttä:

Virkkunen - Niemi - X

Jyrkkiö - X

maalivahdit:

Kilpeläinen - X

Lisäksi sopimukset löytyy seuraavien herrojen kanssa, joille ei ole tasan minkäänlaista käyttöä : Tähtinen , Kapanen.

Toisin sanoen meiltä puuttuu ykköskentällinen (miinus Kivenmäki, olettaen että Mave on pelikunnossa), sekä yli puolet kakkoskentällisestä.

Täytyy toivoa, että lompakko on Mikonkadulla kunnossa.

Koskas niistä "mahdollisista tulijoista" mahdetaan jotain kuulla?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertokaapa joku joka asiasta tietää...

Eli mikä tämä sääntö vuokrapelaamisesta on?

Käsitän asian näin:

Tapaus 1:
Ulkomaalaispelaajalla on voimassa oleva sopimus esim. kahden vuoden sopimus joukkueen A kanssa. Joukkue A menestyy huonosti sopimuksen ensimmäisellä vuodella ja haluaa vuokrata pelaajan kevääksi joukkueeseen B pelaamaan playoffit ja haluaa pelaajan takaisin sopimuksensa viimeiselle vuodelle. Tämä ei onnistu koska kyseessä on ulkomaalaispelaaja jonka vuokraaminen on kielletty. Eli pelaajan pitäisi siirtyä siten vuokraseuraan, että pelaa siellä myös sopimuksensa toisen vuoden eli myydään kokonaan.

Tapaus 2
Ulkomaalaispelaajalla on vuoden kestävä sopimus joukkueen A kanssa, joukkue ei menesty ja pelaaja/joukkue haluaa että pelaaja pelaa kevään playoffit muualla. Tämä onnistuu vain myymällä pelaaja eteenpäin, eikä pelaajan kanssa saa neuvotella ennen kuin kuluvan kauden sopimus on päättynyt.

Eli selkeästi viittaan Nickersoniin tällä, onko siis tässä tapauksessa mahdollista että Nickerson menee Ilvekseen pelaamaan playoffit ja ensi kaudesta neuvotellaan sitten kun kausi on ohi?
 
Herra Perkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kertokaapa joku joka asiasta tietää...

Eli mikä tämä sääntö vuokrapelaamisesta on?

Kiekko-Kansasta poimittuna: "Sääntö ei ole enää voimassa. Jos Nickersonin sopimus päättyy tähän kauteen, hän voi vapaasti mennä mihin tahansa. Myös Ässiin, SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen kertoi."
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Petteri Tasku on pisteputkessa. Kannattaa tehdä jatkosopimus.

Myös Henri Peltola try-outille. Hän on pelannut hyvin KooKoossa, tänään taas urheilukanavalla voi seurata nuorukaisen otteita.
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Radek heitti tuolla Pataljoonan foorumilla, että Petré ei pysty pelaamaan huomenna. Ilmeisesti kolautti eilen päänsä sen verran pahasti laitaan, että sairaslomaa on tiedossa (ainakin nyt tämän yhden pelin verran).
Radek toi myös esille, että nyt jos koskaan olisi hyvä paikka ottaa Mestiksestä pakki (tai pari?) näytille Ässiin. Ei A-junnujen tiimiäkään enää pahemmin voi kupata, nyt varsinkin jos Jyrkkiö pelaa loppukauden edustuksessa.

Miltä kuulostaisivat nimet Kai Syväsalmi (TuTo), Tuomas Immonen (Sport), Sami Kautto (Sport), Antti Nyrhinen (Salamat)? Joku Mestistä aktiivisemmin seuraava voisi osata kertoa enemmän näistä pelaajista ja yleensä liigapotentiaalia omaavista pakeista.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tuomas Immonen (Sport)

Tämä kaveri on ainoa, josta osaan jotain konkreettista näistä sanoa, eli näkisin, että ei kitos.

Jonkin sortin peruspuolustaja, jolla ei ole oikeastaan mitään erityisiä avuja. Käytännössä tässä on "Sammalkangas" ilman fyysisyyttä. Mestiksessä menee, mutta liigaan eväät eivät mielestäni riitä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nytkin kun katsoo teeveestä KooKoo-Jukurit, niin kyllähän tuo Antti Härmän maalivahtipeli on hienoa katseltavaa: ei paljon kiekkoja tipu ja näin rebareita ei tule! Aivan varmasti tällä hetkellä (ja myös tulevaisuudessa) pelaa parempaa peliä kuin joku häs-been Kapanen.

Ensi kaudelle olisi hyvä saada Kilpeläisen pariksi jompi kumpi KooKoon Anteista, Ore tai Härmä. Molemmat keikkuvat Mestiksen maalivahtipörssin kärjessä, ei laukaukset kuitenkaan niin paljoa eroa SM-liigan laukauksista. Kyllä Mestiksessäkin joutuu ihan tosissaan torjumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös