Rotta-Jalosen (erotuksena Nenä-Jalosesta) mukaan jenkkien ja kanadalaisten junnujen ja suomalaisten ikätovereidensa välillä on ainakin 2 vuoden ero pelkästään fyysisessä kehityksessä.
Tästä voisi vain päätellä, että Suomessa ei joko hallita fyysistä harjoittelua tai sitten harjoittelu aloitetaan liian myöhään. En tiedä miten esim. Ässien A:ssa harjoitellaan, mutta aika heiveröisiä kavereita sieltä kyllä tuntuu tulevan. Toivottavasti Hirvonen saa tässäkin asiassa jotain kehitystä aikaiseksi. Kuinkakohan dominoiva Salminenkin olisi, jos olisi taitojen lisäksi vielä vähän enemmän voimaa ja massaa.
Yhtenä suurena syynä tähän Jalonen toi esiin Nuori-Suomi -ideologian, joka pakottaa valmentajat sosiaalipeluuttamaan kaikkia rosteriin merkittyjä neljää kentällistä minuutilleen yhtä paljon. Tästä seuraa se, että parhaiden pelaajien kehitys pysähtyy, ellei jopa taannu niiden heikoimpien tasolla ja pian kaikki lahjakkaatkin yksilöt hukkuvat harmaaseen massaan.
Nämä ovat pitkälti mielipideasioita, joista voidaan esittää lukuisia perusteluita puolesta ja vastaan. Minun näkemykseni mukaan tasaisesti jaettu peliaika vain antaa kaikille - eikä vain muutamille - mahdollisuuden kehittyä. Osan suosiminen peliaikaa jaettaessa on kuin pistäisi kaikki munat samaan koriin. Mitäs sitten, kun ne muutamat suositut loukkaantuvat tai muuten vain päättävät lyödä luistimet naulaan A-junnuissa, eivätkä muut ole koskaan päässeet edes kokeilemaan erikoistilannepelaamista? Kenestä sitten tehdään huippupelaajia?
Sitä paitsi monia asioita on huomattavasti tehokkaampi harjoitella ja kehittää harjoituksissa kuin peleissä. Esim. kiekonkäsittely paranee kiekkoa käsittelemällä. Kuinka monta minuuttia eniten peliaikaa saava pelaaja käsittelee kiekkoa pelin aikana? 20-90s? Entä vähiten peliaikaa saava? 5s? Kumpi siis kehittää enemmän kiekonkäsittelytaitoa, 0-90s:n kiekonkäsittely pelissä vai 20min:n kiekonkäsittely harjoituksissa? Ja harjoituksissa jokainen saa harjoitella eivätkä vain parhaat. Jos pelaajan taidot eivät kehity, on kyse huonosta harjoittelusta eikä siitä, että pelaaja on saanut jääaikaa "vain" 1/3 pelistä. Sitä paitsi kaikkien taitojen kehittämisen peruslähtökohta on se, että taitoja harjoitellaan mahdollisimman levänneenä ja "tuoreena". Ei suuresta jääajasta väsyneenä.
Salmisella on kuitenkin vielä muutama vuosi matkaa SM-liigatähdeksi. Tokkopa kykenee edes JJ:n viime kauden pistesaldoon. Toivottavasti tiensä ei ole niin pitkä kuin JJ:llä oli joukkueen eliittiipelaajaksi.
Mielestäni Salminen teki jo ensimmäisellä tynkäkaudellaan jotain, johon Jesse oikeastaan pystyi vasta pättyneellä kaudella: Pelasi hyvin, kypsästi ja melko tasaisesti. Jessellähän meni useampi kausi, miesten peleihin totutellessa. Vasta päättyneellä kaudella Jessen otteista jäi nuorille tyypillinen yli-innokkuus ja päätön säntäily pois. Siinä missä Jesse aluksi pärjäsi pääasiassa fysiikallaan, Salminen pärjäsi taidoillaan. Ja fysiikkaahan on huomattavasti helpompi ja nopeampi kehittää kuin taitoja ja peliälyä. Pelaajan muuttuminen lupauksesta huippupelaajaksi on tietysti monesta asiasta kiinni. Monesti jopa sattuma saattaa puuttua peliin. Onhan se mahdollista, että Salminen jämähtää perusliigajyräksi, mutta mielestäni hänellä on kyllä todella hyvät mahdollisuudet tulla huippupelaajaksi. Eikä se välttämättä vie kuin vuoden, kaksi. Hirvosen liittyminen Pata-organisaatioon saattoi olla todellinen onnenpotku Salmiselle, jos mietitään esim. uraa Atlantin takana.