Ässät - JYP 24.1.2004

  • 8 189
  • 82

The Rock

Jäsen
Lauantai-illan SM-Liigakamppailussa toisistaan mittaa ottavat kotijoukkue Ässät, 38 pistettä (10.sija sarjataulukossa) ja vieraileva joukkue JYP, 37 pistettä (11.sija sarjataulukossa).

Ässillä on edessään todella ratkaisevia pelejä kun joukkue kohtaa lyhyen ajan sisään sekä JYPin, että SaiPan kotonaan. Lisäksi torstaina Ässät käyvät vierailemassa Raksilassa ja ottavat erää Kärppien kanssa. Pisteitä peleistä olisi tultava jotta playoff-haaveet säilyvät. JYP puolestaan kävi hakemassa tiistaina todella riemastuttavan ja helpottavan voiton Lappeenrannasta. SaiPa kaatui 2-3 lukemin. JYP ottaa mittaa myöskin Kärpistä ensi tiistaina ja pisteet näistä peleistä olisivat enemmän kuin mieleen. Mielenkiintoista, niin mielenkiintoista.

Joukkueiden kokoonpanot ovat eläneet sitten viime kohtaamisen ja uusia miehiä on tullut joskin myös pelaajia on lähtenyt/loukkaantunut.
Ässillä voidaan uudeksi mieheksi lukea Pekka Kangasalusta. Myös loukkaantumisesta toipunut Scott Langkow on sellainen mies, jonka paluu sairastuvalta on todellinen helpotus kaikille Ässäfaneille. Steve Shirreffsin kausi puolestaan päättyi Tappara-pelissä tulleeseen polvivammaan.
JYPin uusia pelaajia ovat pitkästä loukkaantumisesta toipunut Alexandre Tremblay, IFK:sta tullut Carlo Grünn ja try-outilla oleva Jesse Welling. Joukkueesta ovat poistuneet Pierre-Claude Drouin (Jokerit) ja Ville Hyrkäs (Jukurit).

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi Ässien ollessa jokaisessa ottelussa se voittava osapuoli (5-2, 8-4,1-0 & 6-3). Tästä on varmasti etua Ässille sikäli, että heillä on henkinen niskalenkki JYPistä voittopelien takia. Joskin JYP voi ammentaa voimaa siitä, että kauden ensimmäinen Ässä-voitto olisi kiva napata ja se varmasti toisi pientä helpotusta taistelussa playoff-paikoista. Ovathan Ässät ja JYP toistensa pahimpia kilpakumppaneita kun playoff-paikoista taistellaan.

Ässät on ollut vähän yllättäen SM-Liigan huonoimpia kotijoukkueita tällä kaudella eikä se ole kyennyt tekemään Isomäestä vierailijoille pelättyä paikkaa. JYP puolestaan on ollut vieraissa SM-Liigan keskikastia ja joukkue on pystynyt napsimaan pinnan sieltä, toisen täältä kotiinviemisiksi.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset:

Ässät-JYP 5-2, JYP-Ässät 4-8, JYP-Ässät 0-1 & Ässät-JYP 6-3

Ottelut:

Ässät - kotipelit: 9 voittoa, 1 jatkoaikavoitto, 2 tasapeliä & 9 tappiota

JYP - vieraspelit: 6 voittoa, 5 tasapeliä & 11 tappiota

Loukkaantumiset/Poissa kokoonpanosta:

Ässät - Steve Shirreffs, Samu Wesslin, Jari Korpisalo

JYP - Tero Leinonen, Jani-Matti Loikala

Kultakypärät:

Ässät - Marko Kivenmäki 10+22= 32p

JYP - Jarkko Immonen 16+17= 33p

Seuraa heitä:

Ässät

Antti Boman #7

- Puppe on päässyt mojovaan vireeseen ja pisteitä on tälle paljon parjatulle peruspakille viime kierroksilla tippunut mukavaan tahtiin. Jo nyt rikkonut oman yhden kauden piste-ennätyksensä ja lisää on toivottavasti vielä luvassa sillä Ässäpakisto tarvitsee lisää vastuunkantajia nyt kun tuo jo lähes varmana pidetty Pauli Levokarin siirto Ässiin näyttää menneen ketuilleen.

Scott Langkow #35

- Vihdoinkin! *helpotuksen huokaus* Vihdoinkin Scotty on taas Ässämaalilla torjumassa kiekkoja. Ässien tärkein pelaaja (loukkaantumisen aikana sen viimeistään huomasi) ja puolustuspeliä rauhoittava taustavoima. Pystyy torjumaan pisteitä Ässille ja on jo kerran nollannut JYPin tällä kaudella. Pystyykö siihen uudestaan?

JYP

Jarkko Immonen #26

- Rantasalmen sulttaani on ollut tällä kaudella korvaamaton hyökkääjä kapealla materiaalilla operoivalle JYPille. Muodostanut Antti Virtasen kanssa tehokkaan duon ja ykkösketjun johon JYPin peli on pitkälti perustunut. Läpimurtokausi menossa ja ei olisi mikään ihme jos mies nähtäisiin suhteellisenkin pian Toronton Maple Leafsin paidassa NHL-ottelussa. Rankaiseeko entistä joukkuettaan?

Alexandre Tremblay #14

- Pitkältä sairaslomalta palannut kanukki on varmasti vielä vähän "kesäterässä", mutta voi silti paikan saadessaan ratkaista ottelun. Urheilutoimenjohtaja Holtarin sanoin kuin uusi pelaaja JYPille. Pystyykö pöllyttämään verkkoja vai vaipuuko varjojen maille?

Veikkaus pelistä:

- Todellinen 4 pisteen ottelu. Ässien pitää saada hyvä alku (l. maali ensimmäiselle kympille). Sillä saataisiin JYP lamaantumaan ja ehkäpä hurmos esiin. Viime kertainen ottelu Porissa meni suunnitelmien mukaan ennen kuin Jari Korhonen show alkoi, onneksi se ei kestänyt loppuun asti. Toivottavasti samanlaista ei nähdä jos Ässät johtoon pääsee. Nöyrästi puolustuksen kautta, maaleja ja Lankku hoitaa loput - siinä konseptit illan peliin. JYPin pitäisi kestää kotijoukkueen hullu alkurynnistys ja tehdä keinolla millä hyvänsä ottelun avausmaali, sillä se voisi lamaannuttaa Ässät ainakin hetkellisesti. Kahden pienen seuran taistelu, joka tulee ratkeamaan kovempaan tahtoon sekä muutaman pelaajan yksilösuorituksiin. Tiukka peli luvassa jossa armoa ei anneta joskaan sitä ei myöskään pyydetä.

PORI JYLLÄÄ!!!

* Poistettu Pauli Levokaria käsittelevät jutut ketjusta sillä mies ei sittenkään ole Ässiin tulossa.
 
Viimeksi muokattu:

vsop

Jäsen
Pisteet The Rockille hyvästä ketjun avauksesta. Toivottavasti ketju säilyy hyvälllä linjalla ilman ylilyöntejä, yritetään kirjoitella samalla hyvällä tasolla kuin The Rock.

Ottelusta tulee tiukka, keitä JYPillä tai Ässillä on mukana on vielä arvoitus. Oikeastaan The Rock kirjoittikin kaiken tarpeellisen, mitä tulevasta ottelusta tässä vaiheessa voi kirjoittaa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mainio ketjunavaus, eli pisteet nyt sinne Karhulaan, että menevät kerrankin oikeaan suuntaan.

Oikaistaan sen verran, että Jämsän Paroni Valtteri Tenkanen ei ole enää sairaslistalla, vaan pelaa JYP:n A-nuorten liigajoukkueessa tällä hetkellä. Tenkanen menetti paikkansa loukkaantumisen myötä Tuomo Laukkaselle eikä ole onnistunut valtaamaan sitä takaisin.

EDIT: Ja Korhonen totesi tiistaina pelin jälkeen haastattelussa, että Sillgren saattaa pelata hyvällä tuurilla lauantaina.

Langkow'n paluu on JYP:n kannalta huono asia, kun maalinteko ei muutenkaan ole toiminut vuodenvaihteen jälkeen.

Ässät pelaa vielä tänään Oulussa, joten saapa nähdä painaako pitkä matka Ouluun vielä lauantaina jaloissa. Torstain tuloksesta myös riippuu, ovatko paineet enemmän JYP:llä? Jos Ässät onnistuu kaatamaan Kärpät uudestaan Oulussa, ero palautuu kolmeen pisteeseen ja patapaitojen voittaessa ero on viisi, jolloin JYP:n paineet kasvavat.
Perinteisesti Isomäki on JYP:lle ollut hankala paikka, vasta viime kaudellahan JYP onnistui Isomäessä voittamaan.

Ja tällä kaudellahan Ässät on vielä ollut JYP:lle ylitsepääsemätön este, joten varmasti tiukka peli on luvassa. Faneja on Jyväskylästä tulossa hakemaan sitä ensimmäistä voittoa. Toivotaan ettemme suorita turhaa matkaa.
 
Viimeksi muokattu:

KARHU III

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niinkuin pojat jo mainitsivatkin, upeaa työtä jälleen The Rockilta. Ainoa "virhe" minkä itse havaitsin ---> Lukko - vieraspelit: 6 voittoa, 5 tasapeliä & 11 tappiota (en halua mitenkään pilkkua nussia, mutta tuo lukko näytti vaan niin pahalta).

Matsia on vielä vähän turha lähteä sen kummemmin spekuloimaan, mutta JOS patapakka pelaa sellaisella hurmoksella, kuin mitä lukkoa vastaan viimeisen erän, niin voipi olla Korhosella tukalat paikat. Se on kuitenkin varmasti Korhosen etu, että on saanut levätä tiistaipelin jälkeen, kun taas Ässillä voi tosiaan painaa jaloissa tämä lapinloma.
Nähtäväksi jää kuinka käy, palataan asiaan lähempänä lauantaita.
 

The Rock

Jäsen
Viestin lähetti KARHU III
Ainoa "virhe" minkä itse havaitsin ---> Lukko - vieraspelit: 6 voittoa, 5 tasapeliä & 11 tappiota (en halua mitenkään pilkkua nussia, mutta tuo lukko näytti vaan niin pahalta).

Kun kiireessä tekee ketjunavauksen ja on vielä pikkuriikkisen väsynyt pääsee tällaisia typoja tulemaan mukaan. Anteeksipyyntö lähtee tältä istumalta Jyväskylän suuntaan. Ei ollut millään tavoin tarkoitus dissata JYPiä. Kopioin vain pohjan tuohon ketjunavaukseen Ässät-Lukko otteluketjusta niin tuollainen virhe pääsi tapahtumaan. Pitää ensi kerralla yrittää olla tarkkaavaisempi. Minun virhe.

ps. Kiitos kaikille kehuista, koitan jatkaa samaan malliin. Ja Köpi, nyt ne kiitokset menivät oikeaan osoitteeseen. :)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
"Viires kerta toren sanoo?"

The Rock kirjoitti
Pauli Levokari #??




Niin, itsehän Pauli pelasi viimeksi Porissa numerolla 55. Joten epäilisin hänen saavan kyseisen numeron taas.


Juuh, ja itse pelistä. Itse en valitettavasti pääse peliin, koska naisasia menee jääkiekon edelle tässä tapauksessa. Kuulemma JYP-faneja on tulossa puoli Nykäskylän verran Poriin, ja ei, en ole juuri sopivasti menossa karkuun. Olisiko hymiön paikka? Ehkä, ehkä ei, mutta joskus haluan vielä tavata teitä ihanan lutusia nykäsläisiä.

Maalivahtiasetelma, josta jo viime kaudella, ja ehkä vähän tämänkin kauden alussa oli pientä puhetta, on jälleen tärkeässä osassa. Ässät saa maalille SM-liigan parhaan maalivahdin, ja Nykäskylä-laina Tervo, joka pelasi pisteitä selvästikin JYP:n pussiin, on onneksi katsomon puolella. Saatte minun puolestani ottaa hänet mukaan lähtiessänne. JYP:llä lienee maalilla kakkosveskari Nikkilä, joka on ykkösveskaa Leiskasta heikompi lenkki. Heikompi lenkki on myös Nikkilä verrattuna Langkowiin, joka siis on liigan paras maalivahti. Oli sitten Lankku ollut kuinka kauan tahansa loukkaantuneena, niin hän pääsee harjoittelemaan Poroja vastaan ensin torstaina, ennen kuin kyseessä on Viikon Peli.

Puolustuksessa Ässät on menettänyt Shirreffsin loppukaudeksi huilimaan. Sorokins palannee viimeistään ensi viikolla ruotoon. Eikä tässä vielä kaikki, onhan meillä vielä tulopuolellakin uutisia. Perjantaina julkaistaneen huippu NHL-vahvistus Pauli "Luvian lahja kiekolle" Levokarin soppari Ässien kanssa. Toivon sydämeni pohjasta, että tiedotteessa ollut sana huippu tarkoittaa myös sanan varsinaista merkitystä, ja saamme jonkun ulkomaalaisen apumiehen samaan syssyyn. Paulihan riittää osittain, mutta siltikin kiekollista tehovoimaa tarvitaan muussakin muodossa kuin loukkaantuneena olevalta Olegsilta.

JYP-pakistossa mieleen jäivät viime vierailusta hyökkääjä Korhonen. Te muuten peluutatte häntä väärällä pelipaikalla, ihan näin vinkiksi. Nimihirviö Huc... odotin tehollistakin kautta, koska "A" hänen rinnassaan kiiltää. Ollut aika pimennossa. Muun muassa eräs kossuveto on allekirjoittaneen puolesta kusemassa omalta osaltaan sen takia. Kovanen on kadonnut kuvasta alkukauden huimien otteiden jälkeen, jolloin hänelle pedattiin paikkaa jo MM-kisajoukkueeseen.

Hyökkäyskalustoon JYP on saanut vahvistusta pitkäaikaispotilaan Tremblayn muodossa sekä Wellingin, joka ei mielestäni sovi yhtään JYP:n pelaajapakkaan. Welling ajelee kaikkea liikkuvaa, ja oma mielikuvani on aivan eri vierasjoukkueesta. Ykköskenttä, jossa seikkailee sellaisia miehiä, jotka voisivat olla nimiensä puolesta lasten satukirjoista. Vai mitä teille tulee mieleen nimistä Rööki-Ana, Rantasalmen Sulttaani ja ja ja... no mikä helvetti se kolmas nyt olikaan. Nutikka, kuten Sergei_K sanoo. Tai sanoi. Carlo Grünn antaa näyttöjä ensi kautta varten JYP:lle, jolloin nuorimies on kauden alusta alkaen kokoonpanossa mukana. Menetetty lupaus IFK:ssa, mutta mitä saakaan Nykäskylässä aikaan? Epäilen että pelaa hyvän kauden, jonka jälkeen nostetaan farmista ylös (l. Tapparaan).

Ässien hyökkäykseen ei vahvistuksia ole tulossa muuta kuin loukkaantumistuvasta, josta Wesslin voi tulla kehiin jo nyt tähän peliin tai sitten myöhemmin. Ässien tiedotuksia loukkantuineiden osalta en enää luota. Ennemmin luotan omiin silmiini, kun näen pelaajan kentällä Patapaita päällä.

Tulosveikkauksen aika, ettei mene aivan romaanin puolelle. Ässät on voittanut joka pelissä tällä kaudella JYP:n ja mikä ettei sama toistuisi nytkin. Tämä on erittäin tärkeä peli molemmille. JYP on Ässien takana, ja voittamalla Ässillä tulisi entistä suurempi hätä. Alkukauden sarjakärkitila on historiaa, ja nyt taistellaan eri päässä. Valitettavasti. Tulosta ajatellen lähtisin liikkeelle sellaisista lukemista kuin 4-1, 3-1, 2-1.
 
Viimeksi muokattu:

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Sori Arnold, vaikka me viime keväänä opeteltiinkin ihmissullontaa bussireissulla Ouluun ja saatiinkin ihan hyvin ne about 100 ihmistä tungettua yhteen bussiin, ei me siltikään jakseta 40 000 ihmisen voimin lähteä Poriin... eikä sinne noin paljon ihmisiä mahtuisikaan.

Suomen arkkitehtuurikeskukseen siis koittaa matkamme lauantaina. Osa porukasta lähtenee jo lähes auringon noustessa, osa inhimillisempaan aikaan, mutta eiköhän jopa sambaryhmä kalisuttimineen ehdi tarpeeksi ajoissa paikalle. Tätä reissua onkin odotettu jo syksystä asti, ei täältä niin usein ole Poriin lähdetty kuitenkaan.

Sopii kyllä toivoa, että JYP olisi jättänyt velliperseilyvaihteensa edes nyt muutamiksi peleiksi (tämä Porin keikka + ne neljä seuraavaa peräkkäistä kotipeliä) sivuun. Tärkeitä otteluita edessä pitkälle kevääseen, mikäli meinataan jatkaa liigakautta muualla kuin hiekkarannoilla viime keväästä jääneiden rantapallojen kanssa.

JYPillä maalissa todennäköisesti joko Leinonen tai Nikkilä (yllättävää). Jos Leinonen on vielä onnenhuumassa esikoisestaan, Vuorela lähtenee mukaan luukkuja aukomaan ja olemaan porilaisten teinityttöjen kuolailun kohteena. JYPin kannalta on tällä hetkellä periaatteessa aivan sama, onko maalissa Leinonen vai Nikkilä, molempiin pystyy luottamaan. Viime kaudella oli ehkä hieman eri asia, kun Pitkämäelle tuntui menevän aina se yksi helppo per peli, mutta Nikkilällä ei mielestäni ole tätä ongelmaa. Toki keväällä elävän Hurmos-Leiskan kuoriuduttua Nikkilä saattaa jäädä lopputuloksessa kakkoseksi, mutta ei kuitenkaan vielä.

Grünnkin sai maalitilinsä auki, kuten toisaalla hieman jo ounastelinkin ennen SaiPa-peliä. En pitäisi pahakseni, jos Capo-apina tuplaisi samalla kauden maalimääränsä lauantaina. Wellingista ei juurikaan ole sanottavaa, kun sattuneesta syystä en jaksanut raahautua tiistaina Lappeenrantaan. Vielä "mies" ei minua vakuuta. Se, että kuuleman mukaan oli JYPin taklauskone, ei kerro juuri mitään. Taklausinto viime viikkoina on ollut niin valjua, ettei hanakaimmin taklaavana pelaajana paljon tarvitse tehdä. Eteenpäin on kuitenkin menty, josko se olisi sittenkin jopa Siltavirtaa parempi.

Jänskättää. Voikohan siellä Porissa ihan aikuisten oikeasti hengittää ilmaa?
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Olisi kaiketi minunkin pitänyt yrittää itseni Poriin järjestää, mutta ehkä parempi että pysyn kotimaakunnassa. :)

Todellinen neljän pisteen ottelu, kuten Karhulan lahja Ässille totesikin ansiokkaassa ketjunavauksessaan. Toistanen tässä viestissä lähes kaikki samat asiat kuin muutkin, mutta heitetäänpä nyt jokunen sana ajankuluksi.

-Maalivahdit. Langkow on liigan paras. Pelivire on arvoitus pienen tauon jälkeen, mutta kuten Arnold toteaa, tuntumaa mies hakee jo tänään. Leinonen oli viime pelistä poissa ilmeisesti perheenlisäyksen vuoksi, joten hänkin on käytettävissä. Kumpi tahansa tolppien väliin luisteleekin, on tiedossa kova paikka. Muistelin viime kevättä, kun Nikkilä loisti tiukoissa peleissä Jukureiden maalilla. Löytäisiköhän mies liigassa samanlaisen vireen?

-Ässillä lienee ainakin jonkinasteinen henkinen yliote aikaisempien otteluiden perusteella. Avausmaali JYPin verkkoon olisi epäilemättä kova pala purtavaksi JYPille. JYPin itseluottamus ei edelleenkään taida täysin kunnossa olla, siitä kertovat mm. valmentaja Alatalon kommentit Lappeenrannan pelistä.

-Erikoistilanteet. JYPin ylivoimapeli sai pitkästä aikaa kiekkoja maaliin Lappeenrannassa. Oliko kyse vahingoista vai jatkuuko tehoilu? Jos nyt vaikka tällä kertaa nelosketjun taitureita ei kentälle erikoistilanteissa laitettaisi.

Parempi joukkue voittakoon.
 

vsop

Jäsen
Alatalon kommentti SaiPa-JYP ottelun erikoistilanteista tarkoittaa, ettei hänen kultaisesta ykkösylivoimasta ollut maalintekijäksi. Muitahan Alatalo ei ylivoimaa uskalla laittaa. Yksinkertaisesti ongelmana oli Immosen kentän ylivoimapelin tehottomuus.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti salla
Osa porukasta lähtenee jo lähes auringon noustessa, osa inhimillisempaan aikaan, mutta eiköhän jopa sambaryhmä kalisuttimineen ehdi tarpeeksi ajoissa paikalle.

Nyt pitäisi todella ehtiä, sillä huutosakin bussi starttaa jo klo 11.

Viestin lähetti salla
Tätä reissua onkin odotettu jo syksystä asti, ei täältä niin usein ole Poriin lähdetty kuitenkaan.

Ei itse asiassa kertaakaan. Isomäki onkin ainoa nykyisistä liigahalleista, jonne ei ole koskaan järjestetty fanimatkaa Jyväskylästä. Kohtahan tuokin epäkohta saadaan pois päiväjärjestyksestä.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Viestin lähetti Köpi
Ässät pelaa vielä tänään Oulussa, joten saapa nähdä painaako pitkä matka Ouluun vielä lauantaina jaloissa. Torstain tuloksesta myös riippuu, ovatko paineet enemmän JYP:llä? Jos Ässät onnistuu kaatamaan Kärpät uudestaan Oulussa, ero palautuu kolmeen pisteeseen ja patapaitojen voittaessa ero on viisi, jolloin JYP:n paineet kasvavat.
Kahden erän jälkeen Kärpät johtaa 4-0, joten vaikka erän verran on vielä jäljellä niin pisteet taitaa jäädä Ouluun.

Kummalla sitten on lauantaina paineita enemmän ja onko niitä normaalia runkosarjan ottelua enempää. Ehkäpä tällä kertaa molemmilla on tahtoa voittaa juuri tämä ottelu hieman enemmän kuin keskiverto runkosarjaottelussa. Kumpi pelaa viisaammin, vie pisteet. Epäilen, että perinteistä maali-iloittelua tässä kohtaamisessa ei nähdä. Erikoistilanteet ratkaisevat lopulta ja viisautta onkin pysyä pois jäähyaitiosta.
 

IceAce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pää pystyyn Ässät - kauden tärkein matsi tulossa

Lauantaina klo 17:00 koittaa Porin Ässien tämän kauden "the hetki". Vastaan asettuu kaikissa aiemmissa otteluissa Ässiltä kuokkaansa ottanut JYP.

Lähtökohdat Ässien osalta otteluun eivät ainakaan ole parhaat mahdolliset, kun nämä vahvistushuhut ovat sekoittaneet näköjään koko Porin. Lisäksi torstaina Oulussa Korpisalo loukkasi itsensä ja pelaaminen on epävarmaa JYPiä vastaan.

JYP taas sen sijaan saa tulla hakemaan SUURTA revanssia, kauden ensimmäisiä patapisteitä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mahdollisuudet niihin pisteisiin jyväskyläläisille suotakoon. Tosin, kaikki on mielestäni kiinni siitä, miten pelaavat Immonen, Virtanen ja Korhonen. Jos nämä nen-nen-nen -miehet saadaan pelattua "kylmäksi", niin etteivät paljoa pääse kontrolloimaan kiekkoa, on Ässillä 100 %:n mahdollisuudet jättää nämä kauden tärkeimmät pojot kotiluolaan.

Ässien edellistä ottelua Kärppiä vastaan ei kannata tuijottaa liikaa, koska se oli ennakkoon jo 90 %:sti hävitty peli. Se, että Scott Langow ei hirmuprosentteja torjunutkaan, ei merkitse lauantain pelille yhtään mitään. Posítiivista on se, että Lankku sai tuntumaa ja paljon torjuntoja alle. Lisäksi parasta oli se, että reisi kesti !

Porilaisella kiekkoyleisöllä pitäisi nyt viimeistään nousta tunteet pintaan, kun meille tarjoillaan tälläista herkkua, tässä vaiheessa kautta. Hei, me taistellaan tosissaan tänä vuonna playoff -paikasta. Ei nyt laiteta sitten päitämme puskiin ja häpeillä siellä vaan lähdetään KAIKKI katsomaan ja tuntemaan, kun Jyväskylän poikia viedään oikein vanhaan hyvään malliin.

Henkilökohtainen tulosveikkaus matsiin on 5 - 2.

Ässät: Salonen 1, Pöllänen 1, Bergeron 2 ja Boman 1
JYP: Ässät tekee 2 omiin
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Re: "Viires kerta toren sanoo?"

Viestin lähetti Arnold

Nimihirviö Huc... odotin tehollistakin kautta, koska "A" hänen rinnassaan kiiltää. Ollut aika pimennossa. Muun muassa eräs kossuveto on allekirjoittaneen puolesta kusemassa omalta osaltaan sen takia.

Olisit ensin kysynyt vaikkapa minulta asiasta. Tosin en tiedä mihinkä veto Huczkowskin kohdalla liittyy, mutta eipä se A-kirjain aina merkkaa tehoja. 90 peliä takana ja eikä vielä avausmaalia liigassa. Matti Hana taitaa olla edellä listalla, jossa pelaajat eivät vielä ole tehneet avausmaaliaan liigassa.


Ykköskenttä, jossa seikkailee sellaisia miehiä, jotka voisivat olla nimiensä puolesta lasten satukirjoista. Vai mitä teille tulee mieleen nimistä Rööki-Ana, Rantasalmen Sulttaani ja ja ja... no mikä helvetti se kolmas nyt olikaan. Nutikka, kuten Sergei_K sanoo.

Mikäs vikaa Kari Tynin antamissa lempinimissä on? Ovat ne ainakin persoonallisempia, kuin Sheriffi, Lankku, Korppi jne. Jaakko Uhlbäckiä kutsutaan muuten Savon Singeriksi. Rööki-Ana on JYP:n fanien keksimä lempinimi, juontaa juurensa Jyväskylän yöelämän havaintoihin. Porissa syntynyt Hauhtonen ja Virtanen tunnetaan myös nimellä nikotiiniveljekset.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: "Viires kerta toren sanoo?"

Viestin lähetti Arnold
Carlo Grünn antaa näyttöjä ensi kautta varten JYP:lle, jolloin nuorimies on kauden alusta alkaen kokoonpanossa mukana. Menetetty lupaus IFK:ssa, mutta mitä saakaan Nykäskylässä aikaan? Epäilen että pelaa hyvän kauden, jonka jälkeen nostetaan farmista ylös (l. Tapparaan).

Grünnin sopimushan loppuu vasta keväällä 2006. Voi tosin olla, että Carlo pelaa ensi kaudella sen verran kehnosti, että Jyp on kauden jälkeen valmis antamaan miehen vaikka Tapparalle. Vähän sellaisella "uralle uutta potkua, kun Jypissä vähän polkee paikallaan" -tyylillä ainakin noin puolet jyppiläisistä ovat Tapparaan lähteneet. Korkeintaan toinen puolikas on lähtenyt Jyväskylästä manseen jo enemmän tai vähemmän valmiina hyvänä pelaajana. Siksi tuota farmivertausta en oikein ymmärrä, kaikkia pelaajia kun ei ole varsinaisesti "kaapattu" Jypistä.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Panokset kovenee...

Todellakin. Voitolla JYP nousee Ässien edelle mutta tappion tullessa Ässät venyttää kaulaa JYPiin nähden. Lisäksi Ässien jälkeen vastassa on Oulun Kärpät. Kutkuttava tilanne. JYP on saa levätä lauantaihin asti kun taas Ässillä oli tänään ottelu. JYPillä on edellisestä ottelusta voitto alla ja Ässiä JYP ei ole vielä tällä kaudella voittanut. JYP lähtee latautuneena tähän otteluun (kuten varmasti Ässätkin), mutta toivottavasti tuo lataus ei mene yli ja mailaa puristaessa Ässät menee menojaan.

Jyväskylästä tulee n. puolitoista linja-autollista porukkaa kannustamaan omiaan rumpujen kanssa. Varautukaa meteliin paikalliset alkuasukkaat, nimittäin sitä on luvassa. Jatketaan lisää sitten huomenna.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Viestin lähetti Hurrikaani_89
Se on hyvä, että ainakaan Levokari ei pelaa JYP:ä vastaan:

- Se on ainakin varmaa, että Levokarin tulo Poriin viivästyy. Hän ei missään tapauksessa ole käytettävissä JYP-ottelussa eikä mahdollisesti ollenkaan tällä kaudella, Tamminen sanoo.

Levokarin pelikunto JYP-otteluun olisi muutenkin ollut arvoitus aikaeron vuoksi. Lisäksi kun ottaa huomioon lentokoneessa vietetyt tunnit, ei Levokarin loistokas liikkuminen olisi ollut parhaimmillaan vielä tässä ottelussa. Siis jos mies on vielä Amerikoissa, kuten olen ymmärtänyt...

Ikävä kyllä Korppi taitaa olla tämän päivän Kärppä-ottelussa tulleen loukkaantumisen vuoksi sivussa jonkin aikaa, joten papparainen tuskin kiusaa JYPpiä lauantaina.
 

Jokke

Jäsen
Onneksi meillä on muita papparaisia jotka voivat kiusata JYPpiä. Pappajoukkue takookin numeroiksi 4-2.

Mutta kuka laitetaan Korpiksi Korpin tilalle? Kenties Pöllänen tai Tipi?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Jokke
Mutta kuka laitetaan Korpiksi Korpin tilalle? Kenties Pöllänen tai Tipi?
Eiköhän se ole nyt Kuuselan paikka näyttää mihin pystyy.

Kerpele tuo hyökkäyskalusto on aika kapoinen kun poissa on Korppi, Wessu ja Joensuu. Jos mitään uusia pelaajia ei ilmesty ennen lauantaita niin joku junnu saa tehdä liigadebyyttinsä mikäli Ässät aikoo saada täyden joukkueen kasaan. Petteri Tasku taitaa olla seuraavana jonossa kyttäämässä paikkaa.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti korkki
Petteri Tasku taitaa olla seuraavana jonossa kyttäämässä paikkaa.

Btw, onkos tämä Petteri Tasku jotain sukua Keijo Taskulle, joka pelasi muistaakseni ainakin Saipassa joskus 80-ja 90-lukujen taitteessa? Vai mistä minulle on tällainen Keijo Tasku niminen henkilö jäänyt mieleen...?

Itse ottelusta tulee varmasti ns. "henkien taisto", jossa taistellaan viimeisestä playoffien esikarsintapaikasta. Nämä ottelut eivät yleensä ole tasollisesti nousseet sinne parhaiden joukkoon, mutta yritystä ja taistelua on riittänyt sitäkin enemmän. JYP ei ole vielä kertaakaan tällä kaudella onnistunut Ässiä voittamaan, joten jos JYP tuonne 10 sakkiin aikoo niin korkea aika olisi voittaa pahin kilpakumppanikin. Lisää mielenkiintoa otteluun tuo vielä Pauli "saavun, en saavu, saavun" Levokarin tilanne. Näin ulkopuolelta asiaa seuranneena uskon siihen, että Levokari vielä Ässä-paidassa tällä kaudella nähdään, tuskinpa nuo tiedotusvälineet nyt aivan väärässä ole voineet olla...no, huomennahan sen sitten ilmeisesti tiedämme.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Johto
Btw, onkos tämä Petteri Tasku jotain sukua Keijo Taskulle, joka pelasi muistaakseni ainakin Saipassa joskus 80-ja 90-lukujen taitteessa? Vai mistä minulle on tällainen Keijo Tasku niminen henkilö jäänyt mieleen...?

Eipä taida olla. Epäilen kuitenkin, että kaveri on toisen polven kiekkoilija. Ässät voitti A-jun. SM-kultaa v.-80 ( tai -79 en muista tarkasti) Tuon joukkueen ykköspelaajia oli hyökkääjä Jari Tasku.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Johto
Btw, onkos tämä Petteri Tasku jotain sukua Keijo Taskulle, joka pelasi muistaakseni ainakin Saipassa joskus 80-ja 90-lukujen taitteessa? Vai mistä minulle on tällainen Keijo Tasku niminen henkilö jäänyt mieleen...?...

Johdolle varmaan muistuu mieleen tämä pelaaja: Juha Tasku Ässät 1981-1989 229. 40+24=64

Lähteenä käytin Ässien uutta kausikirjaa.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti mjarkko
Eipä taida olla. Epäilen kuitenkin, että kaveri on toisen polven kiekkoilija. Ässät voitti A-jun. SM-kultaa v.-80 ( tai -79 en muista tarkasti) Tuon joukkueen ykköspelaajia oli hyökkääjä Jari Tasku.

Sekoitatko Jari Kaskeen ? Taskuja ei ainakaan eurohockey tunne muita kuin Juhan ja Petterin.
 

KARHU III

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kutkuttavan jännittävää!

Jaahas, suopunkimiehiltä tuli ns. pataan ja otteluiden panokset senkuin kovenevat. Täytyy toivoa, että porilaiset tajuaisivat, että nyt kaivataan porukkaa hallille. Hyvä että edes Jkl:stä on tulossa porukkaa huutamaan hallille, koska vähän pelkään ettei paikallisia siellä paljoa paikalla ole. Jyp ja Saipa matseista kun 4 pistettä tulisi, niin voisi hengittää raikasta ulkoilmaa (kuka siitä ilmasta kyseli..?) hieman vapaantumimmin. Voisi silti kuvitella, että Ässäfanit taas raahautuisivat hallille, jo pelkästään Langkow`n paluun ansiosta. Kuka niitä joojoo molareita jaksaa katsella?? Peli tuskin tulee tarjoamaan mitään suurempia hienouksia. Niinkuin jo 735 kertaa todettu, peli on äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille ja molemmat yrittävät varmasti parhaansa mukaan pelata sitä kuuluisaa hyvää puolustuspeliä.
Toisaalta pelin tärkeys voi myös näkyä pelaajien ylilatautumisessa ja siitähän voisi syntyä jopa hyvää kiekkoviihdettä... voisi ja voisi, toivotaan kuitenkin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä on nyt NIIN TÄRKEÄ PELI, että jos porilaiset eivät löydä lauantaina hallille kannustamaan, niin kannattaako seurajohdon edes panostaa loppukauteen, vaan lyödä rahoiksi ja yrittää taas ensi vuonna.
No ei nyt ihan noin radikaalia, mutta vit.ttaa Ässien puolesta kun halli on tyhjä illasta toiseen.
Itse vääntäytyy kauempaakin katsomaan aina kun työt ja aika antaa myöden, kun taas osa paikkakuntalaisista kuuntelee kotona pelejä radiosta, jonka mukaan sitten tekevät mahtavia analyysejä peleistä ja puukottavat selkään jokaista joka vähänkin epäonnistuu.
Jos joukkuekin yrittää, niin jonkinlainen ryhtiliike ja asenteen korjaus pitää saada myös porilaiseen kiekkoyleisöön !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös