Ässät 2005–2006

  • 304 603
  • 1 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

MusanMake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Suomi
Näkkäri kirjoitti:
Forsbacka in, Ketola out. Järkevä treidi Ässien kannalta. J-P tuskin olisi enää Ässämiehistöön mahtunut ja toisaalta ellei Patukaan mahdu, niin so what? On ainakin kokeiltu.

Aivan samaa mieltä tästä Näkkärin kanssa. Itselläni oli todella kovat odotukset Ketolan suhteen ensimmäiset pari harkkapeliä nähtyäni. Olenhan aina diggaillut enemmän näitä haalariosaston pelaajia kuin taitoniekkoja. (Mikä on hyvä asia kun Ässiä kannattaa) Mutta nyt on odoteltu sitten pari kautta ja tosiaan, Ketolan otteet ovat kyllä koko ajan menneet huonompaan suuntaan. Viime kaudella olisi pitänyt pystyä läpimurto tekemään ehdottomasti, mutta kun ei onnistunut, niin uutta ukkoa näytille vaan.

Hieno homma että saadaan Porilais-pelaaja edes kokeilemaan tällaista paskamaisen pelaajan roolia ála Marko Mäkinen. Mutta henk. koht. edelleen ja parin näytillä käynnin jälkeenkin haluaisin siihen rooliin ehdottomasti Semir Ben-Amorin. Siinä oli sellainen kaveri jonka peli miellyttää Maken silmää. Toivottavasti joskus vielä tulee takaisin ja kolmas kerta toden sanoo...

Oli miten oli, mutta näin on!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse uskallan ladata sellaisen mielipiteen, että Masi on jo nyt parempi pelaaja kun J-P tulee koskaan olemaan. Surullista, mutta totta.

Onko kenelläkään mitään käryä, että kuka tämä mahdollinen superpakki olisi? Jotenkin kiinnostaa enemmän kun nämä hyökkäyspään jätkät. Budjetissa pitäisi olla ainakin ihan helvetisti varaa, kun päästiin Korpista, Wessusta, Lankusta ja Patusta eroon. Tiedä sitten, kuinka paljon "Lego" Sorokins otti pätäkkää... No, joka tapauksessa, kaikki sille oli ihan liikaa.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Blackie kirjoitti:
Onko kenelläkään mitään käryä, että kuka tämä mahdollinen superpakki olisi?

Ainahan sitä käryä on ilmassa. Se tähän hätään hankittava pakkihan on todennäköisesti suomalainen, ellei sitten jostain putkahda nin hyvää ja hinnaltaan sopivaa ulkomaalaispakkia, että siihen kannattaan heti tarttua.

Mutta ei sitä Jaakko Harikkalaa kannata vieläkään täysin unohtaa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pata kirjoitti:
Mutta ei sitä Jaakko Harikkalaa kannata vieläkään täysin unohtaa.

Jos vaikka unohdettais se täysin :)?
 

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika vähissä ovat vapaana olevat kotimaiset liigatasolla pelanneet pakitkin, joista voisi olla Ässille jotain iloa.

Jos tarkoitus on saada kiekollinen pakki, josta on huomattavaa hyötyä hyökkäyspäässä, niin Ismo Kuoppala on vapaana olevista pelaajista melkeinpä ainoa tähän rooliin sopiva. Jos taas haetaan puolustavampaa fyysistä pakkia, niin Harikkalan lisäksi kuvaan sopisivat myös seuraavat nimet: Henri Laurila, Juha Alen, Matti Hana, Antti-Pekka Lamberg. Muita en viitsi edes mainita.

Näistä nimistä Kuoppala voisi olla ihan tavoittelemisen arvoinen ja Harikkalalla lienee paljonkin sellaista potentiaalia, mikä ei viime kaudella päässyt esiin, joten tästä kaksikosta minä sen pakin ottaisin, jos asia olisi päätettävissäni. Ihan ensimmäiseksi kyllä kannattaisi vielä yrittää tunnustella Levokarin tilannetta. Jos sopimusta muualle ei synny, niin palkkapyyntö voi kohtuullistua, sikäli kuin se tällä hetkellä on vielä liian kova. Tosin luulisin, että esim. IFK voi olla Paulista siinä määrin kiinnostunut, että Ässissä häntä ei nähdä.

Hmm... onhan sitten vielä sellainenkin ryhmä kuin ulkomailla pelanneet suomalaiset pakit, joista voisi joku kelvollinen löytyä. Ei nyt vain heti tule mieleen, että kuka tuosta ryhmästä voisi olla realistinen paluumuuttaja.
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
MusanMake kirjoitti:
Mutta henk. koht. edelleen ja parin näytillä käynnin jälkeenkin haluaisin siihen rooliin ehdottomasti Semir Ben-Amorin. Siinä oli sellainen kaveri jonka peli miellyttää Maken silmää. Toivottavasti joskus vielä tulee takaisin ja kolmas kerta toden sanoo...
Ben-Amor olisi pitänyt silloin pitää kun hän täällä käväisi Immosen kanssa. Tähän mennessä Levosen jälkeisessä aikakaudessa oikeastaan ainoa joka on hieman edes muistuttanut Japaa. Nämä Nielikäiset ja Ketolat sun muut ovat vain wannabe-koviksia, hakemalla hakijoita.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ben-Amorista kun ei vaan kiekollisena ole läheskään niin paljoa apua kuin Japasta tai Nielikäisestä, Masista puhumattakaan. CK, laji on väärä... Semiristä voisi olla apua sinun lajissasi rynnimässä läpi keskustasta pallo sylissä, mutta auta armias jos se pitäisi luovuttaa jollekin toiselle...
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Clark Kent kirjoitti:
Ben-Amor olisi pitänyt silloin pitää kun hän täällä käväisi Immosen kanssa. Tähän mennessä Levosen jälkeisessä aikakaudessa oikeastaan ainoa joka on hieman edes muistuttanut Japaa. Nämä Nielikäiset ja Ketolat sun muut ovat vain wannabe-koviksia, hakemalla hakijoita.


No mutta eihän Semir ole kanadalainen..

Ben-Amorin vertaaminen Pyhään Japaan ja The Pasiin on aivan turha. Benis on selvästi heikompi versio näistä kahdesta kuninkaallisesta ärsyttäjästä. Ketolan Semir hakkaa, mutta siihen nyt riittää vaikka tyhjä pahvilaatikko.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Eipä taida Semir Poriin tulla kolmatta kertaa, ainakaan nyt.

Toivottavasti Ässillä on mielenkiintoinen tuleva kausi, hieman tuli naurettua kun kiekkojutila Kapa löytyi internetin kätköistä:

Kysymys:
Pasi: Kuinka monta ylinopeussakkoa Jenni on saanut ?
kapa76
Vastaus:
Kapalle terveisiä, että liian monta.

Että näin...
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Arnold kirjoitti:
No mutta eihän Semir ole kanadalainen..
Ben-Amorin vertaaminen Pyhään Japaan ja The Pasiin on aivan turha. Benis on selvästi heikompi versio näistä kahdesta kuninkaallisesta ärsyttäjästä.
Kerroppas Arnold kykenetkö vertaamaan noiden kolmen pelaajan ominaisuuksia itse ja vielä perustelemaan tuo ylläoleva mielipiteesi? Odottelen rauhassa, että älä pidä kiirettä ja äläkä kysy tällä kertaa kavereilta taikka tutkaile muitten mielipiteitä... ;P
Niin ja mites tuo Semirin kansalaisuus liittyy mihinkään tässä asiassa?
Arnold kirjoitti:
Ketolan Semir hakkaa, mutta siihen nyt riittää vaikka tyhjä pahvilaatikko.
Ja samat sanat tässä, että perustele taas hieman.

Hauskaa jatsailua ihmiset... :)
 

Matcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Wilson

Olisikohan mahdollista, että Landon Wilson nähtäisiin ensi kaudella pata paidoissa? Uskon, että toivolalla kiinnostusta olisi, koskan hänhän oli kiinnostunut jo viime kaudella hänestä. Kuitenkin Wilsonin loukkaantumiset ja huono kausi alla takaa sen, että kaveri ei ole hirveän hintava. Ja jos jostain pelaajasta, niin Wilsonista huomaa, että hänellä on potentiaalia todella kovaksi vahvistukseksi.
 

The Rock

Jäsen
Matcon kirjoitti:
Olisikohan mahdollista, että Landon Wilson nähtäisiin ensi kaudella pata paidoissa?

Taitaa Landon-pojan selkä olla sen verran klesana ettei miestä nähdä enää minkään joukkueen paidassa pelaamassa jääkiekkoa kuin ehkä höntsämielessä. Liian loukkaantumisherkästä kaverista on kyse kun puhutaan Landon Wilsonista, että Ässien kannattaisi miehen kanssa riskiä ottaa.

Eiköhän Ässäjohto (Hirsimäki, Takko & Toivola) ole aika hyvin perillä minkälaisia kavereita on saatavilla Ässien rahoilla ja homma halutaan tehdä todella tarkasti loppuun asti, eikä huteja näin ollen hätäisillä hankinnoilla tule toivottavasti tapahtumaan. Takon kontaktit sekä Hirsimäen näkemys ja rauhallisuus tuovat varmasti Poriin paikkansa täyttävät ulkomaanavut. Odotellaan nyt rauhassa vain ensiksi tuo NHL-tilanteen selkiytyminen ja aletaan sitten vasta kunnolla jännittämään, että ketä sieltä rapakon takaa on mahdollisesti Eurooppaan tulossa.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Matcon kirjoitti:
Olisikohan mahdollista, että Landon Wilson nähtäisiin ensi kaudella pata paidoissa?

Voisihan se olla mahdollista, mutta loukkaantumisherkkyys on pudottanut Wilsoinin Ässien hankintalistalta. Historiasta löytyy monenlaista vammaa ja viime kaudellahan lähinnä selkä oli Landonin riesana. Liian kova riskihankinta jopa Ässille. Tällä kertaa kynnet riittänevät lähtökohtaisesti terveempiinkin pelimiehiin.

Toinen viime kauden Espoon vahvistus Donald MacLean saattaisi ennemminkin tulla kyseeseen. Mutta tuskin hänkään ainakaan niin kauan kuin Ässät uskoo saavansa isompia lohia.
 
Terveenä ollessaan Wilson olisi Ässille selkeä ja erittäin hyvä vahvistus, mutta nykyisessä kunnossaan vähintäänkin riski. Turha sitä on kallista autoakaan ostaa pelkästään autotalliin. Wilson tuskin missään tapauksessa pystyisi pelaamaan kaikkia kauden pelejä läpi terveenä.
Uusien vahvistusten osalta homma lienee jo jollain asteella Ässien kannalta selvä. Pelaajat lienevät katsottuna ja tarjouksetkin mahdollisesti lähetettyinä ainakin muutamalle pelaajalle. Nyt on odottamisvaihe. Kovinkaan moni sen tason pelaaja, jota Ässät toivottavasti riveihinsä hakee ei ole valmis tekemään Ässien kanssa sopimusta heti. NHL ja AHL tilanteet katsotaan ensin, sitten katseet käännetään Eurooppaan. Ässillä ei ole tarjota kuitenkaan valtavia summia rahaa, peliaikaa sitävastoin täällä on tarjolla riittämiin. Nyt on tosiaan odottamisvaihe päällä ja elokuussa tulee sitten ratkaisut näiden ulkomaalaisten kanssa. Ainakin näin luulisin.
Kotimainen pakki sitävastoin saattaa riveihimme siirtyä koska tahansa, huomenna tai sitten kuukauden kuluttua, mutta tämä ei liene se vahvistus jota Porissa odotetaan. Itse veikkaisin edelleen Harikkalaa. Ismo Kuoppala ei myöskään ole mahdoton nimi. Käydään nyt kuitenkin ensin voittamassa Pitsiturnaus ja katsotaan sitten. Jännityksellä odotellaan mitä tuleman pitää.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Clark Kent kirjoitti:
Kerroppas Arnold kykenetkö vertaamaan noiden kolmen pelaajan ominaisuuksia itse ja vielä perustelemaan tuo ylläoleva mielipiteesi? Odottelen rauhassa, että älä pidä kiirettä ja äläkä kysy tällä kertaa kavereilta taikka tutkaile muitten mielipiteitä... ;P
Niin ja mites tuo Semirin kansalaisuus liittyy mihinkään tässä asiassa?
Ja samat sanat tässä, että perustele taas hieman.

Hauskaa jatsailua ihmiset... :)


Pah, mitä saivartelua. Mielipidejuttujahan nämä on, ja jos omasta mielestäni myös Semir on aivan eri planeetalta näiden em. pelaajiin verrattuna, niin näinhän se myös mielestäni sitten on.

Kansalaisuus liittyy asiaan siten, että jollakin on Kanada-fetissi. Tiedätkö ketä on kyseessä, heh..

Hyvää jazzia sullekin, nih.
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Arnold kirjoitti:
Pah, mitä saivartelua. Mielipidejuttujahan nämä on, ja jos omasta mielestäni myös Semir on aivan eri planeetalta näiden em. pelaajiin verrattuna, niin näinhän se myös mielestäni sitten on.
Edelleen olisi hyvä, että osaisi perustella nuo mielipiteensä...
Arnold kirjoitti:
Kansalaisuus liittyy asiaan siten, että jollakin on Kanada-fetissi. Tiedätkö ketä on kyseessä, heh..
Jos viittaat meikäläiseen tuossa kanadalaisuudessa, niin miten ihmeessä se liittyy Ben-Amoriin? Ben-Amor oli tietääkseni tässä keskustelun aihe. Tiedän, että luulet tietäväsi minusta sen, että pidän kanadalaisista pelaajista. Väärässä luulossa ei kannata elää, vääriä mielikuvia näköjään syntyy liian helposti. Ihan sama vaikka pelaaja olisi Intiasta, kunhan on hyvä pelaaja.
Arnold kirjoitti:
Hyvää jazzia sullekin, nih.
Kiitokset... Pir hauskaa ;)
 

MusanMake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Suomi
Tunnustan...

Mulla on ainakin Kanada-fetissi, myönnän ylpeänä. En vaan sitten tiedä että onko Semir sittenkään kovin kanukkityylinen pelaaja, vaikka kovasti yrittää olla. (Vaikka en tietenkään ole hepun peliä vuoteen päässyt katsomaan) Kyllähän Kanada-tyyliin kuuluu kovaa pelaaminen, mutta niin kuuluu myös taito. Ei mikään Tshekkimäinen kikkailu vaan suoraviivainen, nopea, aggressiivinen, kaunis pelityyli. Semiriin sopii aggressiivinen ja suoraviivainen, ei pahemmin muu.

Mutta rooli missä Semirin haluaisin Ässäpaidassa nähdä on sellainen missä pelkällä aggressivisuudella pääsee jo riittävän pitkälle. Maaleja pari per kausi, mutta taklauksia, vastustajan tähtipelaajien kiusaamista, periksiantamatonta taistelua ja nokkapokkaa joka ilta. Se kaveri ei nimittäin väistä ketään. Sellaisen pelaajan haluaisin tänne. Toivotaan nyt silti että Patulla on jotain annettavaa näissä merkeissä.

Ja kyllähän se olisi aika eksoottisen tuntuista, kun muslimilta kuulostava kaveri pistäisi pyhän sodan käyntiin Suomen kiekkokaukaloissa:) Älkää hermostuko. Tämä oli kevennys...

MMake
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Clark Kent kirjoitti:
Edelleen olisi hyvä, että osaisi perustella nuo mielipiteensä...


Semirin pelaajastatus ei tule koskaan nousemaan samoihin sfääreihin Nielikäisen ja Levosen kanssa. Nimet Nielikäinen ja Levonen sanoivat ennen ja nykyäänkin kiekkoa seuraaville jotain. Ben-Amoria voidaan äkkiseltään luulla Allianssin uudeksi hu(i)ppuhankinnaksi, jos ei ole niin intensiivisesti seurannut lätkää.

Nielikäisen ja Levosen taitotasokin on eri luokkaa Semiriin verrattuna. Semir on lyhyen ajan projektina hyvä hoito, mutta pitkässä juoksussa luotetaan monipuolisempaan ilmaisuun. Niin, ja Nielikäiseltä onnistuu Seiska-lehden kuvauksetkin hyvin, kun Japa osaa soitella sävelmiä pillillä. Mikä on Semirin erikoisosaaminen (lätkän lisäksi)?
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
huhuja kiitos.

Alkaa tämä vahvistusten odottelu käydä hermoille. Eikö kellään "asiantuntijalla" olis heittää mitään mielenkiintoisia huhuja/tietoja...
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Jan Koller kirjoitti:
Alkaa tämä vahvistusten odottelu käydä hermoille. Eikö kellään "asiantuntijalla" olis heittää mitään mielenkiintoisia huhuja/tietoja...

Rauhassa nyt vaan, turha tänne on tyhjästä mitään huhua nyhjästä. Ässien rosterin rakennuspolitiikka on hyvissä ja ennen kaikkea harkitsevissa käsissä. Hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä lapsia, sanoo vanha kansa.

-paze-
 

Mansa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, ehdottomasti ja aina
Onko herroilla/rouvilla muuten tietoa Tommi Rajamäestä? Ruotsalaisen siirto sivuston mukaan mies olisi lopettamassa, ei ainaska ikä pitäisi vielä siihen malliin painaa että tämä olisi syy, onko minulla jäänyt kuulematta tai huomaamatta jokin vakava vamma jonka hän on pelien tiimellyksessä saanut mikä tähän johtaisi? Olisiko vielä mahdollisuus saada Tommin pää käännettyä ja perumaan lopettamis päätös ja paluu pata paitaan olisi mahdollinen? Tosin olisiko hänestä hyötyä ässille, mikä on motivaation taso jos jo kerran on lopettamista harkinnut ja olisiko hän taidoiltaan vahvistus.. Perus pakkejahan meillä kyllä jo riittää tarpeeksi mutta silti kyl hänet mielellään näkisin kolmos pakkiparin peliajasta taistelemassa, taitoa hänellä ei varmaan korkeammalle riitä vai riittääkö?? Pelas kyl tepsis ihan kohtalaiset kaudet ennen kuin ruotsiin lähti ja eka ruotsin kausikin taisi mennä ihan hyvin..
Pystyy perus pakiksi paremmin kiekolliseen peliin kuin Glad ja Pauli ja mielestäni ulkomaalaista toista pakkia ei kannata hankkia vaan jättää ennemmin paikka täyttämättä mahdollisten pahojen loukkaantumisien
 

Mansa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, ehdottomasti ja aina
Anteeksi kämmäilynini

Aiheeni jatkuu... .....vaan jättää paikka täyttämättä mahdollisten pahojen loukkaantumisien varalla jo jos tuo maalivahtien riskipeli ei onnistu..
Toki taitavia kiekollisia pakkeja ei koskaan ole tarpeeksi mut annettais nyt aluksi Saariselle mahdollisuus näyttää kiekollinen osaamisensa kakkoses ja jos se ei onnistu niin sitten voisi asiaa uudesti harkita. Liiallisten pienien ja heikkojen pakkien määrä on riski ässille ensi kaudella kun maalinedustalla ei todellakaan saa ensikaudella olla lainkaan vastustajien pelaajia taikka muuten käy köpelösti kun valitettavasti nyt vaan molareidemme taso on sitä luokkaa. Joten Rajamäki olisi siltä osin parempi ja turvallisempi vaihtoehto pakistoomme kuin pieni ja heikko kiekollinen pakki, tärkeintähän kuitenkin kolmos pakkiparin miehelle on että pitää maalin edestan puhtaana ja saa anettua ensimmäisen syötön nopeesti pois omasta päästä ja mahdollisesti omille, tähän Rajamäki pystyy..
Mutta olisiko tämä siirto vaihtoehto edes mahdollista, mikä on Rajamäen terveys tilanne vai miksi moinen loppettamis päätös/huhu.
Informoikaa te viisaammat minua!!!
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Arnold kirjoitti:
Semirin pelaajastatus ei tule koskaan nousemaan samoihin sfääreihin Nielikäisen ja Levosen kanssa. Nimet Nielikäinen ja Levonen sanoivat ennen ja nykyäänkin kiekkoa seuraaville jotain. Ben-Amoria voidaan äkkiseltään luulla Allianssin uudeksi hu(i)ppuhankinnaksi, jos ei ole niin intensiivisesti seurannut lätkää.

Kyllä tuolla Allianssin uudella huippuhankinnalla on helvetisti enemmän nimeä, kontakteja ja tunnettavuutta maailmalla kuin Nivalalla ja Japalla yhteensä.
 

The Rock

Jäsen
Mansa kirjoitti:
Onko herroilla/rouvilla muuten tietoa Tommi Rajamäestä? Ruotsalaisen siirtosivuston mukaan mies olisi lopettamassa, ei ainaskaan ikä pitäisi vielä siihen malliin painaa että tämä olisi syy, onko minulla jäänyt kuulematta tai huomaamatta jokin vakava vamma jonka hän on pelien tiimellyksessä saanut mikä tähän johtaisi?

Tommi Rajamäki joutui vakavan selkävamman takia lopettamaan uransa ja miestä ei siis enää kaukalossa nähdä muuta kuin tässä hommassa. Todella sääli miehen itsensä kuin fanienkin kannalta, että pelit loppuivat näinkin aikaisessa vaiheessa. Eiköhän Tommi saa aika hyvät vakuutusrahat kun peliura loppui loukkaantumiseen.

Mitä tulee Rajamäen nykyiseen "uravalintaan" niin täytyy toivoa, että miehestä on tulevaisuudessa hyötyä Ässille penkin takana. Tiedä vaikka Tommi toimisi vielä joskus Ässien edustusjoukkueen vastuuvalmentajana kunhan ensiksi kokemusta kertyy junnuvalmennuksen parista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös