Mainos

Ässät – TPS ti 25.10.2005

  • 8 297
  • 69

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tsellanen peli. Ekassa erässä oli olevinaan eniten sykettä ja kotijoukkueen painostusta, tokassa puolestaan torikokouksia Tepsin maalilla. Lehtisen maali taisi mennä risukasan takaa heti jäähyn päätyttyä. Widingin nolla-kahdessa Toivosta vietiin törkeen helposti. Paikaltaan lähtevä kankea jätti ja liukas svedu, sikäli looginen tilanteenkulku.

Muuten HC pelasi ihan mallikkaan ottelun. Pakkipari #33 ei hänkään noussut esiin isoilla virheillä, peruspeliä. Paskaa sataa niskaan aika ajoin. Jossain analyysissä miehen kohdalla oltiin kärsivällisiä, ison varren ja suht hyvän luistelun johdosta. Kiekollista rauhallisuutta ja itseluottamusta miehelle ei tämän reilun kauden aikana ole juurikaan siunaantunut. Nickerson onnistui kavennuksessa ja nosti profiiliaan. Halua kiekolliseen peliin oli ja muutama hyvä avaus sekä kiekon ylöstuonti nähtiinkin. Loppupuolella yritystä oli liikaakin - tai ainakaan harhautukset alimpana miehenä eivät oikein onnistuneet. Ei mikään rakettimainen luistelija, mutta lukee peliä kohtuullisesti. Muutama mukava pommi, muutama pelinulkopuolinen töötti sekä pikkasen mussutusta päälle. Jenkkityyliin. Hisey pelasi hänkin ajoitellen ihan sillai kivasti, kädet ja jalat kävi, pientä tunteidenkuohumistakin oli havaittavissa. Josko mies sieltä tulisi, tehojenkin muodossa. Jesse oli vaihteeksi suht näkymättömissä.

Aika mukavasti oma pää on saatu viime peleissä tukittua, helppoja ei Ässävahdin selän taakse ole mennyt miesmuistiin. Tosin, kyllähän Tepsi sai jokusen puoliavoimen laakasupaikan Ässiä enemmän. Ison kentän luistelussa Ässillä piti välillä kiirettä, varsinkin noissa ylivoimahyökkäyksissä. Kyllähän menkin jokunen harppuuna saatiin mutta enempi tilanteet taisi tulla päätymyllyistä. Tepsi piti paketin hyvin kasassa, niin keskialueella kuin omankin maalinsa edessä. Meillä ei oikein tahtinut riittää mielikuvitusta hyökkäyksiinlähdöissä; liikaa puolivillaisia päätykiekkoja, joihin ei ollut mitään jakoa. Pisteitä oli otettavissa, jotta sikäli tappio tietysti kirpaisee.

Toivolalla tuntuu olevan tapana avata suunsa tuomaritoiminnasta, jos kokee sen aiheelliseksi. Ja mikäs siinä. Muutama selkeä tapaus, kuten Nicken kampitus harmittavaan paikkaan kaks ja puol ennen loppua. Siltikin tuntu, että turhan yksipuolisesti ja mitään sanomattomista tilanteista punanen joutu ulos. Meille taisi siunaantua peräti yksi kunnollinen yv. Laaksosesta on jäänyt jotenkin epämääräsesti tuomitsevan kuva - illan anti vastasi pitkälti ennakko-odotuksia.

Nooh, joskus näitä tiukkoja pelejä hävitään, kuten tänään. Sitten jatketaankin opintomatkalle Ouluun, joskin antavat hieman tasoitusta loukkaantumisten muodossa.

Ai niin, ihan mukavasti yleisö mukana tiisai-illan pelissä. Ja joo, munkin mielestä tuanoi Grönvall on tuhottava. On oikeesti kaikki päävammoihin liittyvät oireet ikäviä, kokemusta löytyy. Heh...mutta onko tuo Puurulan vikan erän torjuntatilasto 0 faktaa?
 
Viimeksi muokattu:

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Mavesta hiukan

Kaikki oleellinen pelistä ja dumareista lienee sanottu, joten kommentoin hiukan kivenmäen peliä: Kyllähän kaverilla taitoa piisaa, se on jo nähty. Mutta aina ei tunnu nappaavan, ja eniten huolestuttaa juuri se lapsellinen kiukuttelu omille. Sillä hetkellä kun niitä pelikavereita pitäisi tsempata, niin tämä herra pamauttaa täyslaidallisen paskaa jannujen niskaan. Ja sekös vasta peli-iloa nostaakin... Ikinä ei tunnu olevan omassa pelissä mitään vikaa. Olisi ihan esimerkillistä myöntää joskus se oma virhe ja jättää kiukuttelu pois, näin autettaisiin sitä omaa porukkaa, eikä vaan sitä omaa vitutusta.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Haukuttu ollaan pelin tasoa. Itse pidin ensimmäistä erää suhtvauhdikkaana ja viimeistä kymppiä piinaavan jännittävänä. Eli ihan OK peli.
Huonompiakin iltoja lätkän parissa olen viettänyt.
Hisey tuntui haastavan Lesiä tosissaan. Nöyrästi vaan, turha tuollaista nollapulsnollaa on leipoa naamaan. Kunhan toimittaa sillointällöin kiekon häkkiin (komea laukaus muuten).
Nyt ymmärrän kerholaisia. Uskomattoman epävarma Puurula lapionsa kanssa on. Purkaa mihin ja milloin sattuu sekä liukuu pois tilanteista oudosti. Maali Jonien piikkiin, muuten Puurula pelasi hyvin.
Tunnelma hallissa oli vaisuhko. Laaksonen tosin sitä nostatti hieman kyseenalaisilla tuomioillaan. Kaksi-kolme jäähyä olisi vieraille voinut puhaltaa enemmän.
Jore taas loisti lehdistötilaisuudessa. Aivan kuin miestä ei edes kiinnostaisi koko ottelu.
Eikä Tepsi nyt niin huono ollut. Ässien todelliset tekopaikat jäivät varsinkin viimeisessä erässä vähiin ja peli oli koko ajan kontrollissa.
Mitä jotkut täällä odottavat. Runkosarjan voittoako?
Parannetaan nyt pikkuhiljaa ja samalla toivotaan Ässien pääsyä pleijareihin.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kiireissani kritisoin ainoastaan lehdistoa.

Aamulla mtv3 tekstiteeveen raporttia lukiessani meinasin pudota tuoliltani. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko toimittaja ollut itse lehdistotilaisuudessa paikalla, vai onko kuulopuheiden perusteella siita kirjoittanut. Vai onko asiat todella niin huonosti, kuin Jortikkakin vihjasi...

"...Jortikka totesi ja paljasti, että pelaajat olivat Lukko-ottelun jälkeen ehdottaneet kriisipalaveria."

Aivan.

Jatkoajan reportterille sen verran vinkkia, etta mikali "porilaisten takaa-ajon lamaannuttanut" Nickerson ei olisi tuota "suuren miinuksen" tuonutta jaahyaan hankkinut, niin peli olisi ratkennut samaisessa tilanteessa 1-3-maaliin.

Joskus ehka pelistakin jotakin. Jos lisattavaa on.
 
Viimeksi muokattu:

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kolme pistettä tietysti tyydyttää ja voitto tuli henkisesti hyvään saumaan. TPS kiinnitti tässä ottelussa huomiota kurinalaiseen puolustuspeliin, mikä ei ollut yllätys, koska kahdessa edellisessä matsissa omiin oli mennyt yhteensä yhdeksän maalia. Puurula esiintyi maalilla vahvasti ja oli joukkueen tärkein ja kentän paras pelaaja. Erityisesti ensimmäisessä ja toisessa erässä hän selvitti maalilla tukun vaarallisia tilanteita. Kolmas erä oli kokonaisuudessaan ehkäpä yksi TPS:n tämän kauden parhaista, vaikka se päättyikin 0-0. Luistin liikkui ja pelaajilla oli kerrankin halua suojella omaa maalia ja maalin johtoasemaa. Ässillä ei ollut siinä mitään saumaa tasoitukseen.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kamalaa peliä.

Ässille kaikista pahinta myrkkyä on, kun vastustaja alkaa pelata Ässien omilla vieraspeliaseilla eli sumputtaa, puolustaa viidellä pelaajalla, painia ja kahvata. Ässiltä ei yksinkertaisesti löydy käsiä tuollaisen pelisysteemin aukaisemiseksi. Masentavaa.

Huomioita:

- Kivenmäki oli aivan yössä. Syötöt kolahteli pitkinä päätyyn ja mies pyllähteli vähän väliä. Kaksi todella turhaa ja typerää jäähyä ekassa erässä. Toinen niistä johtikin sitten Tepsin avausmaaliin. Surullista on se, että muista hyökkääjistä on turha odottaa taustatukea tai itsensä ylittämisiä silloin, kun Mavella on surffipäivä päällä. Esim. ketjukavereiden Kuuselan ja Uusikartanon peli meni Maven huonon illan myötä myöskin ihan penkin alle.

- Riksman ihan ok, sitä vastoin Puurula ei ainakaan minua vakuuttanut. Pomputteli kiekkoa koko ajan (pahimpana se Nickersonin vedon imaisu) ja sylki paljon eteensä, mistä Toivolakin mainitsi erätaukohaastattelussa. Lisäksi vaikutti melkoisen hasardiherkältä koko ajan maalin takana viihtyessään.

Ässien maalivahtitilanteeseen olen tyytyväinen: Riksmaniin emme tule kaatumaan kauden aikana. Todella tasainen ja rauhallinen maalivahti.

- Hisey oli jopa hyvä, joskin pieni koko ja pehmeys edelleen häiritsevät. Ei tule olemaan mikään ihmeellinen vahvistus Ässille, mutta kakkos-/kolmosketjun keskelle ihan ok hankinta, joka saa hiljaisen hyväksyntäni. Tosin kärsii edelleenkin ketjukavereidensa kädettömyydestä. Kiilholma on täysin turha tuossa kentässä, Joensuukin tänään todella vaisu.

Jesse vaikuttaa muutenkin vähän turhan kädettömältä ja hitaalta pelaajalta kaikkeen saamaansa hypetykseen nähden. Toisaalta on hyvä muistaa, että sälli on edelleenkin vasta juuri ja juuri 18-vuotias. Toivottavasti pystyy tulevaisuudessa kehittämään nimenomaan liikettään ja käsiään, kokoa ja voimaahan onkin jo aivan riittävästi.

- Nickerson myös ihan ok. Intoutui tosin vähän liikaa maalinsa jälkeen hyökkäilemään ja oli puolustuspäässä sen takia monesti vähän myöhässä, iso ja hidas kun on. Sanoisin kuitenkin, että kaikin puolin (ilkeämpi, nopeampi, taitavampi, varmempi) paranneltu versio Levokarista.

- Tuomareiden haukkumiseen en juuri koskaan jaksa ottaa osaa, mutta nyt on sanottava, että Tom-Tom oli surkea. Mielestäni Ässät kärsi Laaksosen olemattomasta linjasta pahemmin, mutta onneksi peli ei Tompan viheltelyihin ratkennut. Sen sijaan Toivolan Jatkiksen otteluraportissa mainitsemat pari tilannetta (ei maalin tarkistamista Rauteen tilanteessa (josta Rauteelle arvottu 2+2 min tosin oli naurettava tuomio) ja lopun Tepsin maalin siirtyminen) menivät tv-kuvan perusteella kyllä ihan oikein.
 
keppimies kirjoitti:
Mitä jotkut täällä odottavat. Runkosarjan voittoako?


Minä odotan Tepsiltä pelin kiekollista hallintaa näitä SM-liigan pygmejä vastaan. Tämä nykyinen pelitapa ei poikkea mitenkään Kari Jalosen poltetunmaan taktiikasta, jolloin Kojokin vain peluutti Tepsiä materiaalin mukaan. Nyt kun Jortikka joutuu tekemään saman, homma on vitun hienossa kuosissa ja odotetaan kevättä.

Mikä siinä nyt muuten voi olla niin vitun vaikea myöntää, ettei Sykkö ole yhdenkään menestystä tavoittelevan joukkueen ykkössentteri? Ei tätä hommaa muuta miksikään Alatalo, eikä kaksi hampaatonta puolustajaa. Me tarvitaan se vitun kiekollinen sentteri pyörittämään tätä peliä ja hallitsemaan kiekkoa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Janiz80 kirjoitti:
Kiireissani kritisoin ainoastaan lehdistoa.

Aamulla mtv3 tekstiteeveen raporttia lukiessani meinasin pudota tuoliltani. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko toimittaja ollut itse lehdistotilaisuudessa paikalla, vai onko kuulopuheiden perusteella siita kirjoittanut. Vai onko asiat todella niin huonosti, kuin Jortikkakin vihjasi...

"...Jortikka totesi ja paljasti, että pelaajat olivat Lukko-ottelun jälkeen ehdottaneet kriisipalaveria."

Satakunnan kansan mukaan jortsu sanoi lehdistötilaisuudessa seuraavaa:
"En voi kuin hymyissä suin seurata tätä kaikkea kohua. Tekisi mieli sanoa jotain räväkääkin, mutta kerron kaikki sitten muistelmissani".

Tuosta Lukkopelin jälkeisestä kriisipalaverista Jortikka toteaa SK:ssa edelleen suraavaa:
"Lehtimiesten mukaan se oli tietysti kriisipalaveri. Sanoin pelajille, että pitäkää palaveri, jos teette joko omalle pelaamiselle jotain tai menette johtomiesten luokse ja sanotte, että haluatte Jortikan vaihtoon". "Mitään ei tapahtunut, ja mää olen tässä!".

Aika kovaa tekstiä taas jortikalta. Taitaa TPS:ssä kuohua valmentajan lisäksi myös pelaajiston puolella. SK:n mukaan oli muuten Aho saanut puolen minuutin ripityksen Ässien kavennusmaalin johdosta :).
 
Viimeksi muokattu:

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Se on kiva kirjoittaa tänne, kun kuulostaa häviötä inisevältä lapselta.
No hitot siitä. Lapsi olen ma.

Ässien onnistuneet:

Hisey: hyvin herra pelasi, ei siinä mitään. Lopussa lämpenikin jo lupaavasti. Mielenkiintoinen tilanne: TPS-pelaaja löi Joensuuta selkään mailalla ja kentän pienin henkilö, Hisey, ryntäsi tepsiläisen kimppuun (linjuri väliin, tosin). Kiitettävästi kävi suu siinä vaiheessa. Näitä lisää.

Nickerton (kirjoitetaanko noin?): Mitä jotkut odottaa? Kauhea haukkuminen seisomakatsomossa päällä (terveiset vaan. Laaksonen on homo) kun Snikkers koskee kiekkoon. Miksi hitossa? Tuon kokoiseksi ja ikäiseksi kaveriksi pelaa helvetin varmasti. Tarvitsisi vierelleen kunnon puolustavan ja nopean pakin, joita meillä valitettavasti ei nyt ole. Ellei joku halua Saarista laskea. Rontti kai tälle herralle paras pakkipari. Maali täyttä tuuria, muuten. Puurula imi.

Nielikäinen: Vähän vaisuksi jäi, mutta tässä joukkueessa laskettaneen onnistuneeksi. Ensimmäisessä erässä kunnon rytinä päällä ja pommia tuli. Siitä sitten hieman laimeni. Kaiken kaikkiaan parempaa tulossa taas. Luojan kiitos.

Riksman: varmaa pelaamista. Mahtaa olla masentavaa pelata joukkueessa, jossa ei ole puolustusta (kuka siinä 1-0-maalissa oli se pelaaja, jonka naaman edestä kiekko vedettiin maaliin?). Toinen maali meni ehkä hieman helposti, mutta hyvä peli kaiken kaikkiaan. Meillä on mailapeliin kykenevä maalivahti.

Toivonen: Pelasi jälleen hyvin. Aika-ajoin. Itkettää oikein katsoa tuota jonkun kehumaa "riehumisketjua", jossa on nämä nielikäiset sunmuut ja pakkiparina Toivonen ja Pentikäinen. Ei näin. HooSee kuitenkin laukoi muutaman kerran hyvin ja ensimmäisessä erässä ihan oikeasti ryntäsi tepsipelaajan kimppuun. Miettikää? Itseasiassa.. taidan vaihtaa allekirjoitustani, kunhan keksin paremman.

Miinukset:

Meillä ei ole puolustusta. Oikeasti. Ensimmäisessä erässä Saarinen täysin unessa. Forrest oli aivan sekaisin koko pelin. Pelinluvun jäädessä puolitiehen, ei tuolla varrella pärjää kyllä kukaan. Peltonen saisi muuten oikeasti oppia laukomaan...

...josta päästään sujuvasti siihen, että meillä EI ole ylivoimaa. Mitä helvettiä me tehdään niin väärin, että tepsillä pyörii puolivaloillakin ylivoima, mutta ässillä ei sitten helvetti mitenkään. Mave saa kiekon, kuljettaa ja sitten lämää päätyyn. Uusikartano saa siellä vahingossa kiekon ja syöttää taakse. Peltsi päättää avopaikasta syöttää tepsipelaajan lapaan ja taas purku. Jes.
Meiltä puuttuu yksi Kostaja-Kipru. Oikeasti. Rauhallinen ja hyvä pakki. Meillä ei ole yhtään tuollaista. Pele on rauhallinen, mutta rajansa kaikella. Kukas meidän pakeista on hyvä?

Ykkösketju oli täysin jäässä. Nyt täytyy ihan omaksi ihmetyksekseni.. PUOLUSTAA mavea. Uusikartano ja Kuusela olivat tänään täysin pihalla. Kuusela kieriskeli jäässä parikin kertaa ja oli aivan ihme paikoissa kentällä. Muutaman hyvän taklauksen tosin veti. Uusikartano taas ei tainnut voittaa yhtään aloitusta. Taas päättömiä syöttöjä ja ihmeratkaisuita. Mave oli oikeasti ihan hyvä kentällä. Kun jokainen hyökkäys aloitetaan Maven kautta ja sen jälkeen kaikki jäävät kiltisti odottamaan että herra vie kiekon alueelle, aloittaa yksin pakkopelin ja syöttää itselleen maalin eteen, josta rusikoi kiekot sisään. MIKSI?
Muita yössä olleita pelaajia olivat mm. Joensuu ja ajoittain Pentikäinen.
Nielikäinen saisi lopettaa sen kalasteluhyppimisensä. Vituttaa jo ihan kunnolla.

Puurula pelasi hiton hyvin, vaikka mailapelissä on kauheita vaikeuksia. Suomalainen Lankku. Kipru oli uskomattoman varma (taas). Ei siitä voi pahaa sanaa sanoa. Lisäksi tepsin kultakypärä (tottakai unohdin nimen) veteli aloituksia miten tykkäsi. Backman (?) pelasi myös hyvin. Muuten en katsellut.

Tomppa.. joo-o. Hävinneet valittaa, mutta kyllä se vaan oli paska. Karmeaa koukkua täysin puolin ja toisin. Vitut lopputuloksesta, mutta noista PITÄÄ päästä eroon. Mahtaa olla kiva tulevaisuudessa kosiskella ulkomaanavuja tänne, kun tietävät paikan olevan yhtä mailaviidakkoa. äh. Ei noin. En minä jaksa edes sanoa tuosta enää mitään. Ja kyllä - tämän kauden paskinta tuomarointia.

Ihan uteliaisuudesta: Kun maalivahti menee maalin taa pelaamaan kiekkoa, eikö se silloin ole kenttäpelaaja? Varma en ole, mutta jotenkin näin muistelisin. Vai onko veskari koskematon kaikkialla?

(end tilitys)

eikun. Se ässäfanien iso lippu on hiano.
 
Jurvanen kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta: Kun maalivahti menee maalin taa pelaamaan kiekkoa, eikö se silloin ole kenttäpelaaja? Varma en ole, mutta jotenkin näin muistelisin. Vai onko veskari koskematon kaikkialla?

Ei ja on. Ja kun tarkemmin ajattelet asiaa, niin varmasti ymmärrät syynkin...
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Ohmi kirjoitti:
Minä odotan Tepsiltä pelin kiekollista hallintaa näitä SM-liigan pygmejä vastaan. Tämä nykyinen pelitapa ei poikkea mitenkään Kari Jalosen poltetunmaan taktiikasta, jolloin Kojokin vain peluutti Tepsiä materiaalin mukaan. Nyt kun Jortikka joutuu tekemään saman, homma on vitun hienossa kuosissa ja odotetaan kevättä.

Niin niin. Eli materiaaliin nähdenhän vierasvoitto hyvin kautensa aloittaneesta Ässistä oli hyvä suoritus. Samaa mieltähän tässä.


Vteich kirjoitti:
Ässille kaikista pahinta myrkkyä on, kun vastustaja alkaa pelata Ässien omilla vieraspeliaseilla eli sumputtaa, puolustaa viidellä pelaajalla, painia ja kahvata. Ässiltä ei yksinkertaisesti löydy käsiä tuollaisen pelisysteemin aukaisemiseksi. Masentavaa.

Sehän on Ässien todellista heikkoutta, että jos TPS:n pakisto alkaa painia, niin joukkueen peli puuroutuu. Onhan meillä keskipainoltaan liigan yksi suurimmista kalustoista. Ja mitä kahvaamiseen tulee, niin kumpihan sitä peliä hallitsi? Kumpi istui estämisjäähyjä enemmän?

On se kumpi äijä. Anteeksi.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
keppimies kirjoitti:
Ja mitä kahvaamiseen tulee, niin kumpihan sitä peliä hallitsi? Kumpi istui estämisjäähyjä enemmän?

Jos Tom Laaksosen antamat jäähyt kertovat sinulle sen, että kumpi kahvasi enemmän, niin ei hyvin mene. Kannattaisi myös itse katsoa niitä pelejä. TPS pelasi rumaa vieraskiekkoa, juuri sitä samaa mitä Ässät myös tekee vieraissa. Tämä sai Ässien pelin tukkoon ja se oli loistava taktinen voitto Tepsille. Miksei oma suosikkijoukkue voisi kahvata ja estää, mikä helvetti siinäkin nyt on? Onhan se rumaa, mutta 3 pistettä hei, olkaa iloisia!
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Näkkäri kirjoitti:
Kannattaisi myös itse katsoa niitä pelejä. TPS pelasi rumaa vieraskiekkoa, juuri sitä samaa mitä Ässät myös tekee vieraissa. Tämä sai Ässien pelin tukkoon ja se oli loistava taktinen voitto Tepsille. Miksei oma suosikkijoukkue voisi kahvata ja estää, mikä helvetti siinäkin nyt on? Onhan se rumaa, mutta 3 pistettä hei, olkaa iloisia!

Katsoin katsoin. Aivan yhtä paljon Ässät kahvasi. Eli Ässät pelasi myös rumaa kotikiekkoa(?). Tepsihän on kautta aikain tunnettu tällaisista hikisistä kahvausvoitoista nimenomaan vieraskentällä. Olen siitä ylpeä.

Pelistä vielä sen verran, että Ässien ykkösnyrkki kaipaa nähdyn perusteella jonkun muun sentterin. En tiedä kauden aikaisemmista tapahtumista juurikaan, mutta eilisen perusteella Hisey tai jopa Rautee olisivat kokeilemisen arvoisia. Tosin Rauteen kenttä toimii nyt hyvin, joten mitä sitä vaihtamaan, toimivaa rouhintavitjaa.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
keppimies kirjoitti:
Sehän on Ässien todellista heikkoutta, että jos TPS:n pakisto alkaa painia, niin joukkueen peli puuroutuu. Onhan meillä keskipainoltaan liigan yksi suurimmista kalustoista. Ja mitä kahvaamiseen tulee, niin kumpihan sitä peliä hallitsi? Kumpi istui estämisjäähyjä enemmän?

No siihen suuntaanhan minä kirjoitinkin, että Ässillä on hyökkäyksessä niin kädetön ja kykenemätön porukka (Kivenmäkeä lukuunottamatta), että tuollaista puolustussumppua, jota TPS eilen esitti, ei Ässät kykene puhkaisemaan mitenkään. Vastaavanlaisella pelillä Ässätkin viereissa pisteitä poimii, joten ei siellä tarvitse puolustelemaan ryhtyä.

Ja eilen mielestäni Tepsi kahvasi huomattavasti enemmän, varsinkin kolmannessa erässä, jossa keskittyi vain puolustamiseen. Yleensä näkemissäni peleissä (lähinnä vieraissa pk-seudulla) Ässät on se enemmän kahvaava ja sumputtava jengi, joten ei senkään myöntäminen ongelmia tuota tarvittaessa.
 

Morgoth

Jäsen
Vteich kirjoitti:
lukuunottamatta), että tuollaista puolustussumppua, jota TPS eilen esitti, ei Ässät kykene puhkaisemaan mitenkään.

Ei siihen kyllä pystynyt HIFKkaan mitä olin HIFK-TPS peliä katsomassa, jos vain TPS pääsi ryhmittäytymään siihen asemaan. Ongelmia taas oli ihan mielettömästi, jos TPS puolustajilla oli keikko ja HIFK tuli kunnolla kiinni, jopa kahdella äijällä, niin meidän mikkihiiret oli ihan paskat huosussa.

Tosin teidän avauspelin hitauttahan Toivola ainakin taisi valitella.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Tepsin peli oli selkeästi parempaa mitä se oli lauantaina Lukkoa vastaan ja oman maalinedustalla otettiin äijää ja jopa Lehtinen ja Bätman väänsivät oman maalinedessä ja pitivät vastustajat kiinni ja todellakin puolustivat omaa maalia.

Puurula pelasi hyvin vaikka kiekkoja pomputtelikin ja nyt kun puolustus auttoikin häntä vielä maalinedustalla. Muutaman täysin varman maalin Puurula torjui ja piti Tepsiä pystyssä. Päästetty maali olikin sitten harmillisempi lipsahdus, mutta onneksi sillä ei kuitenkaan pisteitä menetetty.

Kivenmäki törmäili päin Puurulaa maalin takana ja tästä ei Bätman tykännyt vaan tuli puolustamaan omaa maalivahtia kuten kuuluukin ja kyseisestä tilanteesta Kivenmäki sai 2 minuuttisen estämisestä.

Ottelun maalit nähtiin toisessa erässä ja maalinteon aloitti Lehtinen joka pyssytti siniseltä kiekon maalin yläkulmaan erän alkupuolella. Tepsin 0-2 johtomaalin ja samalla voittomaalin iski Widing vääntämällä itsensä kulmasta maalin eteen ja iskemällä kiekon ohi Riksmanin. Hetkeä myöhemmin Nickerson pääsi kaventamaan. Toisessa erässä nähtiin pari pientä maalinedus kahakkaa Tepsin maalin edessä joista ekasta ei jäähyjä annettu, mutta toisesta annettiin ja Rautee keräsi itselleen 2+2 minuuttia joista toinen kakkonen tuli väkivaltaisuudesta.

Kolmannessa erässä Tepsi puolustikin johtoaan ja sai luotua muutaman hyvän tekopaikankin, mutta maaleja ei nähty vaikka Aho pääsi yrittämään ottelun lopussa kiekkoa tyhjäänkin maaliin, mutta tolppaa lähemmäs ei hänkään osunut.

Laaksonen oli kyllä heikko tapaus ja selviä jäähyjä jäi viheltämättä niin Tepsiltä kuin Ässiltä.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
keppimies kirjoitti:
Katsoin katsoin. Aivan yhtä paljon Ässät kahvasi. Eli Ässät pelasi myös rumaa kotikiekkoa(?). Tepsihän on kautta aikain tunnettu tällaisista hikisistä kahvausvoitoista nimenomaan vieraskentällä. Olen siitä ylpeä.

Mahtavaa. Että olet oikein ylpeä siitä, että joukkue kahvaa? Ei tässä sitten mitään. Jatkakaa.
Niin kauan kuin tämä kahvaus sallitaan, sallitaan myös "hyvää vieraskiekkoa" esittävien joukkueiden silmitön kahvaus. vituttaa moinen.
Ja ihan tiedoksi kaikille tuohon edeltävään tarttuville: Ässät kahvaa myös. Se ei ole yhtään sen parempi asia kuin vaikka tepsin tai kalpan kahvaus. Idioottikiekkoa tuo.

Joo. Kyllähän se maalivahti on koskematon, mutta saako SÄÄNTÖJEN mukaan herraa taklata? Tämä minua jäi ihan vain mietityttämään. Aivan oikein TPS-pelaajat siinä tulivat haastamaan mavea (joka muuten ei seissyt tekojen takana. Toisaalta onneksi), mutta.. noh. Niin. Peli on ohi jo. Kohti seuraavaa kärsimystä.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Jurvanen kirjoitti:
Mahtavaa. Että olet oikein ylpeä siitä, että joukkue kahvaa? Ei tässä sitten mitään. Jatkakaa.
Niin kauan kuin tämä kahvaus sallitaan, sallitaan myös "hyvää vieraskiekkoa" esittävien joukkueiden silmitön kahvaus. vituttaa moinen.
Ja ihan tiedoksi kaikille tuohon edeltävään tarttuville: Ässät kahvaa myös. Se ei ole yhtään sen parempi asia kuin vaikka tepsin tai kalpan kahvaus. Idioottikiekkoa tuo.

Eli myönnät että Ässät kahvaa, mutta et ole ylpeä joukkueen ottaessa vierasvoiton esim. Bluesista pelissä, jossa Blues oli hallitsevampi ja Ässät pelasi kahvaa ja näinollen makeat pisteet vituttivat.

Olen ylpeä vierasvoitoista. Sarkasmia ei kannata porilaisen (eikä etenkään toejokisten) kanssa harrastaa. Se nähtiin jo toistamiseen tässä ketjussa.

Ketkä tässä TODELLA sitä "idioottikiekkoa" pelaavat?

Kaikki.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
keppimies kirjoitti:
Eli myönnät että Ässät kahvaa, mutta et ole ylpeä joukkueen ottaessa vierasvoiton esim. Bluesista pelissä, jossa Blues oli hallitsevampi ja Ässät pelasi kahvaa ja näinollen makeat pisteet vituttivat.
EI minua pisteet vituta, mutta se vituttaa, että oma joukkue kahvaa kuin viimeistä päivää. Oikeasti. Tottahan se on, että ei niitä saantitapoja (pisteiden) muista enää keväällä kun katsoo pistetiliä, mutta heti ottelun jälkeen se kyllä harmittaa. Tiistain tepsi-peli oli uskomattoman surkeaa katsottavaa. "Hyvää vieraspelaamista", mutta jääkiekkopelinä täyttä paskaa.
Ja kyllä, olisin ollut samaa mieltä vaikka ässät olisi voittanut. The Kaavaa käyttäen: kahdesta paskemmasta vähemmän paska voitti.

keppimies kirjoitti:
Olen ylpeä vierasvoitoista. Sarkasmia ei kannata porilaisen (eikä etenkään toejokisten) kanssa harrastaa. Se nähtiin jo toistamiseen tässä ketjussa.
Ole ihmeessä ylpeä. Kuka ei olisi? Voitko silti ihan vakavalla naamalla sanoa olevasi myös ylpeä kahvakiekosta? Hyväksyt sen avulla tulleet pisteet?
Ja sitäpaitsi olen Porkasta. Toejoella tosin asunut ensimmäiset 14 vuotta.

keppimies kirjoitti:
Ketkä tässä TODELLA sitä "idioottikiekkoa" pelaavat?

Kaikki.

Väitinkö muuta? Sanoin, että "Ässät kahvaa myös. Se ei ole yhtään sen parempi asia kuin vaikka tepsin tai kalpan kahvaus. Idioottikiekkoa tuo."

Eli ihan hyvin harrastat luetun ymmärtämistä. Wau.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Jurvanen kirjoitti:
Voitko silti ihan vakavalla naamalla sanoa olevasi myös ylpeä kahvakiekosta? Hyväksyt sen avulla tulleet pisteet?
Ja sitäpaitsi olen Porkasta. Toejoella tosin asunut ensimmäiset 14 vuotta.

Väitinkö muuta? Sanoin, että "Ässät kahvaa myös. Se ei ole yhtään sen parempi asia kuin vaikka tepsin tai kalpan kahvaus. Idioottikiekkoa tuo."

Eli ihan hyvin harrastat luetun ymmärtämistä. Wau.

Hyväksyn kahvakiekolla tulleet pisteet. Jos kerran kaikki kahvaavat, niin luulisin monen muunkin kiekkoa seuraavan pisteet hyväksyvän (mitä ihmettä se sitten merkitseekään).

Totta joo. Ehkä olemme jostain samaa mieltä.

Haudataan tämä ja toivotaan, että edes jompikumpi kannattamistamme seuroista pelaa tänään "hyvää vieraskiekkoa" ja tuo pisteitä kotia. Vaikeaa se jokatapauksessa on.

EDIT: On se vaan hienoa päästä allekirjoitukseesi. Todellinen kunnia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös