Pyydän saada liittyä tämän osaston kannattajajäseneksi! :)
Meillä on tälläkin kaudella rosterissa pelaajia, joiden tarvittaessa pitäisi pystyä tiettyihin asioihin jäällä, kun tilanne niin vaatii. Jostain syystä teot ovat kuitenkin jääneet olemattomiksi.
Otetaan esimerkiksi Nick Moutrey. Miehen puolustukseksi täytyy sanoa, että hän sinällään hoitaa homman. Mutta ei kuitenkaan ihan. Onhan se monta kertaa nähty, että kun tulee maalineduskähinä, Moutrey liukuu paikalle, ottaa riitapukaria "raiveleista kiinni" ja katsoo silmiin kuin kysyen "Mitä sulla oli asiaa?", ja painihalut loppuvat vastustajalta siihen. Se on sinällään ihan oikein tehty, mutta kun se jää aina siihen, eikä mene pidemmälle. Pelkkä "markotoivosmainen" tuima tuijotus kun ei riitä loputtomiin, vaan toisinaan tulisi viedä asia loppuun, jotta viesti menee perille.
Hän on varmasti joukkueelle, varsinkin nuorille jätkille tietynlainen isähahmo, joka tuo turvaa kentälle. Näyttääkin vähän Nielikäisen Pasilta :D Tekeminen on kuitenkin laiskanpulskeaa ja hieman välinpitämätöntä.
Sama juttu Shawn Lalondea koskien. Kaikesta näkee, että mies on vahva kuin härkä, mutta ei kuitenkaan pelaa kuin vahvan äijän pitäisi. Joku yksittäinen raumalaisen selättäminen ei paina vielä mitään, kun samanlaisia esityksiä tulisi esittää joka pelissä, joka ilta.
Jostain syystä miehet eivät halua pelata, tai heidän ei anneta pelata käyttäen näitä fyysisen puolen kykyjään ja vahvuuksiaan.
Näin pitkän linjan patasydämenä on suorastaan hävettävää, että Ässät, joka on kautta historian tiedetty kovaa työtä tekeväksi ja periksiantamattomaksi jätkälaumaksi, on viimeisten vuosien aikana muuttunut hengettömäksi neppailijajengiksi, joka ei pärjää taidolla ja nopeudella, ei uskalla asenteella ja kovuudella, eikä riitä voimalla ja lihaksella.
Ja kun joku ensimmäisenä tulee kertomaan että "pelejä ei voiteta jäähyaitiosta" tai jotain muuta yhtä dorkaa, niin tässä teille vastaus: pelejä ei voiteta muutenkaan. Ei tavalla eikä toisella. Ainakaan neppailemalla niitä ei näytetä voittavan, se on nähty viime vuosien aikana. Sitäpaitsi kova ja aggressiivinen pelaaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että tarkoitus olisi tehdä jäähyennätyksiä. Miksi ihmeessä se sitä tarkoittaisi? Tarkoitus on voittaa pelejä ja mielellään palauttaa porilainen identiteetti Isomäkeen. Siihen identiteettiin kuuluu tietty aggressiivisuus ja se, että jos joku tulee hyppimään nenille, sitä paukautetaan kuonoon oikein kunnolla. Uskon että pitkässä juoksussa siitä olisi hyötyä, vaikka sitten tulisikin joitain yksittäisiä rankkuja tai vaikka pelikieltoja.
Katsokaa nyt itse miten häpeälliseltä se näyttää, kun jotkut vitun Hakuliset ja muut luuserit ovat olevinaan ihan kingejä Isomäen kaukalossa. Voi hitto miten naurattaa :D Kuulen miten vanhat Ässäkapteenit voihkivat masentuneena haudoissaan, kun kuulevat mikä nynnyporukka Ässät nykyään on ja miten he antavat tuollaisten velttojen kurahousujen kävellä ylitseen, edes yrittämättä laittaa näille hanttiin.
Ja kertokaapa, te "ei pelejä jäähyltä voiteta"-ihmiset, miten vaikkapa tuo Lukon viime aikojen kiistaton fyysinen ylivoima Ässiä vastaan on mielestänne realisoitunut? Ovatko lukkopelaajat istuneet urakalla jäähyboksissa ja katselleet kun Ässät naputtaa maalin toisensa jälkeen ylivoimalla, vai ovatko he tuon fyysisen ylivoimansa myötä voittaneet lähes kaikki pelit alistunutta Ässälaumaa vastaan? Miten on?
Meille tulee ensi kaudeksi nuorten pelaajien esiinmarssi. Ne nuoret jotka nyt totuttelevat liigavauhtiin, tehden hyvää työtä, tulevat pelaamaan joukkueessa ensi kaudellakin. Ja vielä ensi kaudellakin he tulevat olemaan nuoria ja heiveröisiä poikia. Toki nuoret ottavat isojakin kehitysaskeleita nopeasti, mutta sanoisin että olisi todella suuri virhe kasata ensi kauden joukkue ilman, että joukkueeseen otetaan myös joitakin fyysisempään peliin kykeneviä pelaajia. Sellaisia kokeneempia kolmekymppisia, fyysisesti ja henkisesti vahvoja karvaperseosaston heppuja, jotka eivät luimi häntä koipien välissä vaihtoon, kun joku olmin näköinen suippokorvainen runkkari aloittaa isottelunsa, vaan kylmän rauhallisesti pistävät tämän voimalla jään pintaan näyttäen kuka on isäntä talossa. Ja mikä tärkeintä, näiden pelaajien on annettava pelata kovaa. Mitä hyötyä on kovan pelin ekspertistä, jonka ei anneta pelata vahvuuksillaan? Saman kysymyksen voisi kysyä niinkin päin, että mitä hyötyä joukkueelle olisi vaikkapa Patrik Laineesta, jos häntä ei peluutettaisi kuin nelosen laidalla sekä alivoimissa? Niinpä.
Jos nämä nuoret heiveröiset pojat jätetään ilman perään katsojia, tulee kyyti olemaan kylmää. Ja toki joukkueeseen tarvitaan myös niitä pisteiden valossakin vastuuta kantavia pelaajia.
Ylipäätään kaipaan sitä vanhaa, taistelevaa, periksiantamatonta, ajoittain hieman sääntöjen rajamailla ja kurittomastikin, mutta silti aina suurella sydämellä pelaavaa Ässäjoukkuetta. Sitä jätkälaumaa, joka on kotikylänsä näköinen, hieman rosoinen, arvaamatonkin, toisinaan ailahteleva, mutta aina tunteella pelissä oleva romuluinen ja riidan- sekä tappelunhaluinen jengi, jonka jäsenet eivät jätä kaveria, vaikka henki menisi.