Mainos

Ärsyttävin lätkäpersoona

  • 148 119
  • 292
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kiekkoilijoitahan täällä onkin arvioitu mutta onko vielä kaukalon laidalla istuvaa porukkaa?

Oma inhokki TOP 5 on tällainen

1) Kalervo Kummola. No, tarvitseeko tätä edes perustella? Jo olemus on todella vastenmielinen. Ylimielinen satraappi joka luulee, ettei Suomikiekko tule toimeen ilman häntä. Eräiden eduskuntavaalien suurin ilonaiheeni muuten oli kun massiivisen mainoskampanjan tehnyt Kummola putosi eduskunnasta.

2) Kari Tyni. En tarkkaa osaa sanoa miksi, mutta tämä Risto Reippaan -oloinen JYP-taustailija vain ärsyttää. Järjesti medialle tiedotustilaisuuden otsikolla "maajoukkuetason sopimuksia JYP:iin". Tilaisuuden sisältönä oli infota Tuppuraisen ja Malmivaaran jatkosoppareista.

3) Juhani Tamminen. Tavallaan ihan sympaattinen kommentaattorina. Koutsaajana miehen salaliittoteoriat siitä, että koko systeemi on tehty hänen joukkuettaan vastaan ja alkukantainen riehuminen toimittajien edessä pistivät miettimään miksei kukaan soittanut valkotakkisia setiä hakemaan miestä jonnekin hetkeksi rauhoittumaan?

4) Antti Aalto. Oli ärsyttävä jo pelaajana. Viime keväinen finaaliotteluiden jälkeinen HPK-veskari Lassilan haukkuminen oli poffien pahin rimanalitus.

5) Tampereen Ilveksen koko hallitus. On ollut kyllä surullista katsella Suomen perinteikkäimmän huippuseuran alasajoa. Viimeiseen 20 vuoteen ei Ilveksen johdon otteissa ole ollut johdonmukaisuuden häivääkään.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
3) Juhani Tamminen. Tavallaan ihan sympaattinen kommentaattorina. Koutsaajana miehen salaliittoteoriat siitä, että koko systeemi on tehty hänen joukkuettaan vastaan ja alkukantainen riehuminen toimittajien edessä pistivät miettimään miksei kukaan soittanut valkotakkisia setiä hakemaan miestä jonnekin hetkeksi rauhoittumaan?

Itse en kirjoita omaa listaa (ainakaan vielä), odotan mihin tämä ketju lopulta päätyy (kierrätykseen?), mutta otan tästä kiinni. Itse arvostan Tammista suuresti, oli suuri jo pelaajana, vaikka en ole nähnytkään muuta kuin videokuvaa ja on vielä suurempi valmentajana. Meriitit puhuvat omaa tarinaansa, synkkiäkin hetkiä on ollut, mutta niin vaan pappa jaksaa. Ja mikä parasta, hän pistää koko sielunsa peliin, joka ilta kun on matsi. Siitä johtuu tämä "alkukantainen riehuminen" ja muu show-meininki. Mutta niin sen pitääkin olla.

Itse vihaan niitä koutseja, jotka 0-8 tappion jälkeen astelevat median eteen ja sanovat "noh, eihän tolle mitään voi, kaikkemme yritettiin".. Paskat sanon minä! Sielua, raivoa, sydäntä siihen touhuun! Muita, hieman lievempiä versioita Tammisesta ovat esim. Petri Matikainen, Pasi Nurminen ja Hannes Kapanen. Raimo Summanen menee tietyllä tapaa tähän kanssa, mutta hänen todellinen olemus ei ole vielä ihan auennut allekirjoittaneelle.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Muita, hieman lievempiä versioita Tammisesta ovat esim. Petri Matikainen, Pasi Nurminen ja Hannes Kapanen. Raimo Summanen menee tietyllä tapaa tähän kanssa, mutta hänen todellinen olemus ei ole vielä ihan auennut allekirjoittaneelle.

Nuo ovat kaikki minun kategoriassa "hyviä tyyppejä". He eroavat Tamista siinä, että heillä on tappion hetkellä kykyä itsekritiikkiin, sanoa että "oltiin helvetin paskoja" ja että "hävettää" sen sijaan että vetäisivät esiin "systeemin joka tekee kaikkensa jotta hänen joukkueensa ei nousuisi liigaan" tai jauhaisivat että tuomarit ovat aina häntä vastaan.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Nuo ovat kaikki minun kategoriassa "hyviä tyyppejä". He eroavat Tamista siinä, että heillä on tappion hetkellä kykyä itsekritiikkiin, sanoa että "oltiin helvetin paskoja" ja että "hävettää" sen sijaan että vetäisivät esiin "systeemin joka tekee kaikkensa jotta hänen joukkueensa ei nousuisi liigaan" tai jauhaisivat että tuomarit ovat aina häntä vastaan.

Tämä on sitä niin sanottua showta, jota Tami on ottanut mukaan viime vuosina. Kieltämättä se on välillä ärsyttävää, mutta niin kauan kun oma jengi ei ole mukana karkeiloissa, pystyn katsomaan noitakin purkauksia hymyssä suin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tamin ottaminen tuohon TOP viiteen oli kyllä riskiveto, koska hänen mainitsemisensa johtaa yleensä siihen että keskustelua käydään vain hänestä.

Hänen sijastaan olisin voinut vetää vaikkapa Urheilulehden kaikkitietävän U-studion (Sihvonen & Seppänen), mutta oikeastaan heidänkin provoilunsa on enemmän hauskaa kuin ärsyttävää.

Christian Ruuttu on tyyppinä ärsyttävä, ja hänen aikansa Espoon Bluesin toimitusjohtajana oli kyllä aivan käsittämätöntä ajelehtimista. Valmentajia ja pelaajia tuli ja meni ovista ja ikkunoista niin että harva fanikaan pysyi perillä Bluesin kokoonpanosta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
1) Jukka-Pekka "JiiPee" Vuorinen

Hänen mielestään kiekkokeskustelussa on väärät suunnat, hän toki on vienyt suomalaisen jääkiekon kehitystä itse oikeaan suuntaan. Puheet sarjan sulkemisesta vievät jääkiekon asemaa (koko) Suomessa taas todellakin siihen oikeaan suuntaan.

2) Jukka Jalonen

Ärsyttävyys alkoi aikanaan kampauksesta ja eteni sen jälkeen kaikkeen muuhun.

3) Risto Dufva

Tämä mies toi robottikiekon uuden aallon Suomeen ja kruunasi tilanteen muutamilla legendaarisilla itkemisillään. En pidä vieläkään, tosin pisteitä siitä että laittoin Dufva-kypärän päähän keväällä.

4) Rautakansleri Kummola

Koko paketti ärsyttää yhtä paljon kuin ajatus Mikko Alatalon ja Irinan duetosta.
 
Viimeksi muokattu:

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Alpo Suhonen

Räksyttää ja valittaa jostain Sveitsin käsin, no respect.

En muista osaa sanoa, mutta Ape ärsyttää aina, kun naama näkyy lehdessä tai mediassa yleensä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
2) Kari Tyni. En tarkkaa osaa sanoa miksi, mutta tämä Risto Reippaan -oloinen JYP-taustailija vain ärsyttää. Järjesti medialle tiedotustilaisuuden otsikolla "maajoukkuetason sopimuksia JYP:iin". Tilaisuuden sisältönä oli infota Tuppuraisen ja Malmivaaran jatkosoppareista.

4) Antti Aalto. Oli ärsyttävä jo pelaajana. Viime keväinen finaaliotteluiden jälkeinen HPK-veskari Lassilan haukkuminen oli poffien pahin rimanalitus.
3) Risto Dufva.Tämä mies toi robottikiekon uuden aallon Suomeen ja kruunasi tilanteen muutamilla legendaarisilla itkemisillään. En pidä vieläkään, tosin pisteitä siitä että laittoin Dufva-kypärän päähän keväällä.
Näistä kolmesta täysin samaa mieltä.

Tuodaan listalle mukaan;

1) Pekka Jalonen (erikoismaininta myös saman talon Santtu Silvennoiselle). Iltalehden toimittaja ole koskaan ymmärtänyt hirveästi jääkiekon päälle, ja on sellainen tuuliviiri, jonka mielipiteet vaihtelevat sen mukaan mitä nyt sattuu juuri sillä hetkellä ymmärtämään itse pelistä. Viime syksyn Teemun ja Sakun training camp-seuranta Anaheimissa oli uskomatonta settiä. Sen lisäksi on tehnyt taidetta jääkiekon epäolennaisimmista asioista kirjoittamisesta. Yrittää nykyään olla jotenkin agressiivisempi ja kantaa ottavampi, mikä herättää lukijassa lähinnä sääliä ja toimittajakunnassa myötähäpeää.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Petteri Sihvonen – Tässä kaverissa ärsyttää se että hemmo jaksaa jauhata loputtomiin taktiikoista ja pelikirjoista luulen että se on joukkueurheilussa avain menestykseen, jättäen sivuun aina kaikki henkimaailman jutut. Kuvaava on se että kaverin hampaissa on aina joku valkku (esim. Doug Shedden) joka on taas joka on ihmisjohtajana hyvä ja eikä välttämättä mikään taktiikkanero. Sen takia Sihvonen kirjoittelee lehtijuttuja kun taitaa tietää itsekin että jos hän ryhtyisi valmentamaan sm-liiga jengiä, niin pelaajat vain naureskelisivat hänen filosofisille pelikirjoilleen ja hänestä ei olisi oikeasti johtamaan joukkuetta.

Risto Dufva – Dufvasta vaikuttaa erittäin huumorintajuttomalta tiukkapipolta, mutta eniten kaverissa ärsytti se Jalosen kanssa vaihtoaitiossa tapahtuva ”hempeilevä kuiskuttelu” ja se pakkien peluutus.

Mikko Hannula – Hannulan tekemiä haastatteluja seuratessa saa aina välillä kokea sellaisen myötähäpeä aallon ja salaa toivoo että ulkomaalainen haastateltava ei vaan muokkaa käsitystä suomalaisista Hannulan perusteella.

Gary Bettman – Mikä siinä on että sitä Stanley Cupia ei voi antaa suoraan sille kapteenille, vaan pitää pitkittää aina tilannetta ja varmistaa että aivan kaikki kuvaajat saa sen kuvan kun palkinto ojennetaan? No, alemmuuskompleksihan se ja totta kai silloin pitää päästä olemaan edes se 15 sekkaa julkisuudessa.

Studiovieraina Raimo Helminen ja Ville Nieminen – Pelaajina arvostan, mutta kun kaverit ovat studiokmmentaatoreina niin ärsyttää ihan vitusti. Raipe ei sano juuri mitään ja Nemo taas ei tajua olla hiljaa.

Raimo Summanen – Yliarvostetuin lätkäpersoona. Mitä on saanut aikaiseksi ilman Erkaa? Fudut Bluesista, sai Rappersiwillen sekaisin ja eikä toi homma Ilveksessäkään tainut oikein toimia.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Antti Mäkinen- Aivan karmea selostaja. Oli täyttä tuskaa seurata kevään NHL-finaaleja kun tämä kaveri pauhasi studiossa. Huutaa aivan liikaa joka tilanteessa ja hengästyttävä painotus, jossa jokaisen lauseen loppu nielaistaan on todella ärsyttävää. Ymmärtää pelistä kohtuu paljon ja valmistautuu selostuksiin hyvin, joten on sääli että miehen ulosanti on niin raskasta.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1. Juhani Tamminen: Tätä ei tarvitse paljoakaan kommentoida. Toiset tykkää toiset vihaa, mutta ei jätä varmastikaan ketään kylmäksi.

2. Petteri Sihvonen: Onnistunut hankkimaan itselleen roolin, jossa saa paljon huomiota ja palstatilaa. Ärsyttää lähinnä olenainaoikeassa-asenteensa vuoksi.

En ole oikeastaan koskaan tykännyt miehestä ja hänen ajojahdeistaan.
Nämä olivat oikeastaan ne jääkiekkopersoonat, jotka saavat minussa aikaan lähes pahoinvointia. Seuraavat kolme ovat vain jääneet mieleen jostain syystä ärsyttävinä.

Janne Niinimaa: "Hanne vedä hame päälle ja mee kotiis itkemään" huusi joku joskus Ässät-Kärpät ottelussa. Kuvaa omia tunteitani peluria kohtaan aika hyvin.

Sami Helenius: Pugilistille tunnustusta, mutta arvostusta ja kunnioitusta ei yhtään.

Janne Ojanen: Iso kasi on aina ollut mulle vähän HMV-peluri. Ei ole koskaan sytyttänyt. Viime kevään pistejahdista joihtuen maku meni pelaajaan ja joutui tälle listalle.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Risto Dufva – Dufvasta vaikuttaa erittäin huumorintajuttomalta tiukkapipolta, mutta eniten kaverissa ärsytti se Jalosen kanssa vaihtoaitiossa tapahtuva ”hempeilevä kuiskuttelu” ja se pakkien peluutus.

Joo. Kun välillä näytetään sitä kuiskuttelua ja välillä taas kamera vaeltaa lehtoparvelle seuraamaan herrojen Kurri ja Jutila pönötystä niin antikliimaksi on taattu.
 

Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksi nimeä, en osaa päättää kumpi on pahempi:

Alpo Suhonen. Mies lähes pudotti Ässät, kun pappa nojaili halvaantuneen oloisena plekseihin. Kitisijä, tekopyhä, kerta kaikkiaan vastenmielinen kiekkopersoona. Vikaa löytyi aina jostain muualta kuin itsestä. Muistettakoon vielä tämän patriootin oharit maajoukkueelle -86.

The juhani #79. Mestari ulkoistamaan epäonnistumiset. Ei ole koskaan elämässään ollut väärässä. Tamminen voittaa tai joukkue häviää, kun veljet tekevät itsensä pieniksi. Bonuksena suuruudenhulluus joukkueen rakentamisessa. Kyky elää yli seuran varojen. Joku jo hyvin luonnehtikin näitä "salaliittoteorioita", suomalaisessa kiekossa on oikeat ja väärät jne. Kerta kaikkiaan täysin hullu yksilö.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Henkilökohtaisesti en kumpaakaan tunne joten en pysty sanomaan ovatko ihmisenä ärsyttäviä, mutta minua on ärsyttänyt hirveästi aktiiviuransa loppumisen jälkeen Timo Jutila ja Jari Kurri jotka patsastelevat palkkioksi saadussa suojatyöpaikassa ilman kunnon osaamista ja tähdellistä tehtävää. Noillekin paikoille voisi palkata jotain sellaisia tyyppejä joista olisi oikeasti hyötyä maajoukkueelle.

Jutilan kohdalla sitten bonuksena vielä aika "oranssitakkina", ehkä yksi ärsyttävimmistä TV-selostajista ikinä.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
Moni mieleen tullut nimi onkin jo mainittu, mutta lisätään listalle Jan Caloun, joka kaiken sen taituruuden vastapainoksi loi pellehypyistä oman taiteenlajinsa. *itutus oli huipussaan kauden 2002-03 pleijarisarjassa, kun hän muutama minuutti ennen ratkaisevan pelin päättymistä kaatui kuin haavanlehti, hämäänsi tuomarin antamaan Tapparalle rangaistuksen ja tietysti teki vielä yv:llä tasoitusmaalin. Onneksi paha karma sitten kostautui jatkoerässä Lasse Jämsenin toimesta.

Mainitaan vielä Mikko Mäkelä. Hieno peliura ennen siirtymistä Tapparaan ja vielä harjoituskaudella luistin kulki ja peli sujui, mutta sarjapelien alettua mikään ei toiminutkaan ja vihdoin lopulta mies vapautettiin sopimuksestaan. Vuosien päästä mies sitten jossain haastatteluohjelmassa katkerana itkee potkujaan, vaikka syyttävä sormi kohdistuu miehen itseensä (SM-liigajoukkue on bisnestä, ei mikään pelastusarmeija).

Myös Jutilan taistelupari Saukkonen kuuluu ärsyttävyyskategoriassa korkealle, oli lajina sitten mikä tahansa.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Kukaan ei ole vielä sanonut Rautakorpea, joten sanotaan se. Pelitapa on oksettavimmasta päästä, ja lisäksi henkilö on vielä täysin ylimielinen. Jos hänen joukkueensa häviää, niin vika on aina tuomareissa. Ikinä ei myönnä omia virheitään.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Eipä nyt heti tule mieleen kuin:

Ismo Lehkonen. Äärimmäisen vittumainen ja ylimielinen persoona sille päälle sattuessaan. Esimerkiksi tässä videossa oksettaa Lehkosen käytös. Videolla nuori tuomari Anssi Salonen heittää Sami Kapasen pihalle aivan ansaitusti mussuttamisen johdosta, koska Samilla ei hermo kestänyt pudotuspeleissä. "Koko ajan Kapasta tökitty pukittu." No voi kyynel! Sitten tuo videon loppu, huhhuh.

Muistan katsoneeni tuon pelin ja olin kyllä täysin samaa mieltä Lehkosen kanssa hänen kommenteistaan. Nauratti erityisesti tuo "varmaan vielä asuu kotonaan ja menee illalla sinne huutamaan: äiti äiti, mäpä ajoin Sami Kapsen ulos".

Itse en peliä ole nähnyt, mutta tuossa videolla näkyneet tilanteet eivät ainakaan kerro kuin sen, että Sami Kapasen ulosajo oli aivan täysin perusteltu. Nyt vaan sattui olemaan kyse Sami Kapasesta jolle pitäisi ilmeisesti antaa Lehkosen mielestä jotain erityiskohtelua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eipä nyt heti tule mieleen kuin:

Ismo Lehkonen. Äärimmäisen vittumainen ja ylimielinen persoona sille päälle sattuessaan. Esimerkiksi tässä videossa oksettaa Lehkosen käytös. Videolla nuori tuomari Anssi Salonen heittää Sami Kapasen pihalle aivan ansaitusti mussuttamisen johdosta, koska Samilla ei hermo kestänyt pudotuspeleissä. "Koko ajan Kapasta tökitty pukittu." No voi kyynel! Sitten tuo videon loppu, huhhuh.

Muistan katsoneeni tuon pelin ja olin kyllä täysin samaa mieltä Lehkosen kanssa hänen kommenteistaan. Nauratti erityisesti tuo "varmaan vielä asuu kotonaan ja menee illalla sinne huutamaan: äiti äiti, mäpä ajoin Sami Kapsen ulos".
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ylivoimainen ykkönen on kyllä Risto "Uimalakki, Vuh-Vuh" Dufva, joka itkemisineen ja parkumisineen on kyllä ylittänyt meikäläisen vitutuskynnyksen aikoja sitten. Jo silloin 2008-2009 puolivälieräsarjassa alkoi käymään hermoille. Tämän jälkeen miehen tekemisiä aloin tarkemminkin seuraamaan ja viime kaudella sitten paloi viimeinenkin lyhty häntä kohtaan. Jotenkin vaan niin ylimielinen, eikä kunnoita vastustajia. Muutamia niin oksettavia lausuntoja antanut, että huhheijaa. Parasta huumoria lätkäpeleissä ikinä olivat kyllä viimekeväiset RD-kypärät. Voi sitä naurun määrää kun Turkuhallin kaiuttimista kajahtaa "SM-liigan päätöksellä viime ottelussa jaettuja RD-kypäriä ei saa käyttää" ja takana kiiltää Dufva tyylikkäine silmälaseineen ja iki-ihanine kaljuineen. Saipahan kaveri nenilleen.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ketjun avaajaa mukaillen listaan viisi ärsyttävintä:

1. Petteri Sihvonen. Yrittää tehdä jääkiekosta tähtitiedettä. Omahyväinen egoisti joka ei koskaan myönnä olleensa väärässä. No, ehkä se ei ole oleellista.

2. Kalervo Kummola. Rrrrrautakansleri joka ei muita kuuntele.

3. Jukka Jalonen. Jalosen reagointi pelin sisällä on jäätävää, kirjaimellisesti.

4. Matti Hagman. Punatulkun RAJUT ja brändimäiset kommentit mm. päiden irrottamisista ärsyttävät.

5. Hjallis Harkimo. Harry-sedälle jääkiekko on pelkkää bisnestä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eipä nuo pahemmin ärsytä, kahta poikkeusta lukuunottamatta:

1. Risto Dufva

Jossain ketjussa olen muistaakseni luvannut muistuttaa tasaisin väliajoin Riston Jukuri-uran kohokohdasta:

Jukurit - KooKoo pe 3.3.06 (TV-peli)-ketju kirjoitti:
Dufva otti sitte kunnon itkuraivarit ku pääsi taas näkemään mestiskiekkoa. Oli aikamoista tilitystä tuo ottelun jälkeinen haastattelu.

Harmi kun jäi tuo näkemättä. Mitäs Tuhva kommentoi?

Ö-luokan tsekki, pelkuri-Liukkonen. Voi pahoin ja itsemurhaa suositteli.

Dufvalla paineet sarjan voitosta laukesivat pelin jälkeen varsin kornilla tavalla.

kyllä Dufva latoi tylyä tekstiä tappokehoituksineen.

syvä uuh Risto "ei-siellä-Torinossa-jossa-Minä-olin-muiden-huippujen-seurassa-sikailtu" Dufvan horinoille.

Harvoin valmentaja itkee eikä vain "itke".

Kaukana takana tulee Kai Suikkanen. Erittäin vastenmielisenoloinen persoona. Kaiken vittusaatanan takana vain perustissiposki.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Risto Dufva ja Petteri Sihvonen ainankin. Sakari Pietilä.. ainankaan esitykset kisastudion puolella eivät kaveria liikaa puoltaneet. Toisaalta Sakke ei kuitenkaan ole mikään maailman paskin jätkä joten unohdetaan hänet tästä listauksesta. Menköön Risto ja Petteri kaksikseen listan kärkeen. Itsekään en ole koskaan tykännyt Jukka Jalosen hiuksista joten hänet voidaan varauksella jättää kotiin jääväksi varamieheksi.
 

Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Alpo Suhonen. Uskomaton turhake siihen nähden, että on aikoinaan ollut maajoukkuen päävalmentaja ja jopa NHL-joukkueen päävalmentaja.

Petteri Sihvonen. Tyyppi kehuu itseään eri medioissa ja luulee olevansa fiksu. Totuus on hieman toisenlainen! Suurin pelle suomalaisissa kiekkoympyröissä.

Juhani Tamminen. Ärsyttävyyden multihuipentuma.

Mats Sundin. Suomenkaatajaa on pakko vihata! Ville Siren saa tästä sivuosuman.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös