Hakutulokset

  1. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    En näe Selänteen pään sisälle, mutta oletan että hänen kieleensä osaltaan vaikuttaa USA:ssa asuminen. Siellähän yleisesti ajatellaan että mm. pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa eletään jo nyt todeksi sosialismia. Lisäksi kommunismiksi, varsinkin enemmän tai vähemmän kevyessä puheessa, usein...
  2. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Kirjoittajan kommentissa on ensinnäkin ajatus, että hän itse oletettavasti kykenee “laaja-alaiseen keskusteluun”, mutta hänen kohteensa ei siihen kykene. Kohde on lisäksi "menettänyt arvokkuutensa", ja "nolannut itsensä". Oletettavasti esittämällä kirjoittajan mielestä vääriä mielipiteitä...
  3. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Yritäpä kolmas kerta: "Kukaan ei voi väittää, etteikö Selänteen vahvasti arvolatautunut nykyinen julkisuus olisi vaikuttanut hänen imagoonsa. Selänne kantaa konservatiivisia lausuntojaan mukanaan kuin pappi Raamattua. Hän on politisoinut itsensä." On totta että ko. kirjoittaja ei täsmennä mitä...
  4. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    No meidän kansallisylpeyttä, "hyvä ihminen" Selännettä naturligtvis. :-) En sunkan tiärä. :-)
  5. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Jokaisella on oikeus tunnetilaansa jos ei vahingoita muita. Omasta eriäviä mielipiteitä on lupa kutsua möläyttelyksi, jos se tuntuu hyvältä.
  6. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Puutuin tähän keskusteluun, en Selänteen puolustelu edellä, vaan siitä näkökulmasta, että jääkiekkosaitin kiinnostavuudelle ja imagollekin olisi parempi jos sen toimittajat malttaisivat ollla sotkematta omia poliittisia intohimojaan jääkiekkokeskusteluun, esim. keskittymällä mustamaalaamaan...
  7. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    "Kukaan ei voi väittää, etteikö Selänteen vahvasti arvolatautunut nykyinen julkisuus olisi vaikuttanut hänen imagoonsa. Selänne kantaa konservatiivisia lausuntojaan mukanaan kuin pappi Raamattua. Hän on politisoinut itsensä." Tämän artikkelin päämotivaatio paljastuu pähkinänkuoressa...
  8. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Oletan että non 99,95% artikkeleiden lukijoista ei viitsi etsiä mahdollisia kommentteja Keskustelu-osion/Vapaa keskustelu - kellarista. Itsekin nyt mielenkiinnosta tsekkasin täällä ketjuja todennäköisesti ensi kertaa. Lähetettyäni ensin kommenttini suoraan toimitukselle.
  9. V

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Teemu-Sel%C3%A4nne-t%C3%A4t%C3%A4k%C3%B6-se-sitten-Liigassa-Jokerien-pomona-olisi/247984 Ymmärrän että negailuartikkeleiden tarkoitus on lietsoa keskustelua, mutta se jää vajaaksi kun suoria kommentteja usein yksipuolisten ja joskus poliittisestikin...
Ylös