Hakutulokset

  1. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Käsi pystyyn virheen merkiksi, katsoin siis tilannetta liian aurinkoisin silmin.
  2. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Viime vuoden U20 suonenvedon jälkeen Hokin juniorijoukkueet palanneet normaaliin. U16 ja U18 menee loppukaudeksi alempaan Mestikseen ja U20 tällä hetkellä Mestiksen alkusarjassa sijalla 13.
  3. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Sarjan alku oli odotetusti hankala, neljästä ensimmäisestä pelistä tuli takkiin kaikista. Tämän viikonlopun peleissä kotona tuli ensimmäinen pisteet. Kolmen pisteen voitto Ilveksestä ja VL-kisan kautta voitto Sportista. Eli ei aivan jyrän alle jääty alemmassa SM-sarjassa sentään, ensi...
  4. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Ei ollut tarkoitus vähätelläkään. Joukkue on paras koskaan ja valmentajakin erittäin hyvä. Ei kai se vähättelyä ole? Totesin vain että tällä kaudella oli tähdet kohdallaan Hokin kannalta.
  5. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Hokilla kävi tässä hyvä munkki. SM-sarjassa on koronan jäljiltä joukkueita normaalia enemmän. Normaalisti SM-sarjan häntäpäästä olisi ollut enemmän joukkueita Mestiksen puolella kisaamassa niistä kahdesta kärkipaikasta. Samaan saumaan sattui Hokille paras U20 joukkue materiaaliltaan aikoihin...
  6. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Aika lailla odotusten mukaan U20 ja U18 ovat pelanneet mielestäni. U20 kohdalla oletin että pelaisivat tuossa keskikastissa, ehkä hivenen korkeampaa sijoitusta odotin, sijoja 8-10. Kuten jo Canis Lupus tuossa mainitsi niin U18 on erikoistunut maalin peleihin. Puolet peleistä on mennyt...
  7. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Junioreilla harjoituspelit käynnissä. A voitti Kärpät Akatemian Oulussa ja hävisi IPK:lle kotona ja vieraissa. peleissä viime kauden IPK/Hokki B yhteisjoukkueen pelaajat vastakkain. B voitti viikko sitten Kärpät Teamin Oulussa. Tänään uusintamatsi Kajaanissa. Onko kenelläkään tietoa C...
  8. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Koronaan loppui junnujenkin kaudet joten sarjasijoitukset jäivät yllämainittuihin. Liitto ilmoittanee aikanaan sitten ensi kauden sarjoista mutta luulisi että A ansaitsi sen A Mestiksen karsintasarjapaikan Suomi-Sarjan lohkovoitollaan. B ja C luultavimmin saavat villi kortti paikat ensi...
  9. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Katsaus junnuihin ennen viimeistä peliviikonloppua. C on C Mestiksen lohkossaan neljäntenä, mahdollisuudet Mestiksen Final Fouriin ovat enää lähinnä teoreettiset. Suoritustaso on tipahtanut Hapon siirryttyä edustuksen hommiin, eilen tuli tappio sarjajumbolle. B on toisena B Suomi-Sarja...
  10. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Tekijöitä on vähän, valitettavasti. B valmentaja on saanut suoriutua urakastaan yksin ilman yhtään apuvalmentajaa ja C valmennusta hoitaa valmennuspäällikkö joka on myös edarin touhussa mukana. Lieköhän monessakaan seurassa näin ohut valmennusryhmä kilpaikäluokissa. Puheenjohtajan lisäksi...
  11. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Pitkästä aikaa pientä updeittiä junnujen tilanteisiin. C on omassa lohkossaan C Mestiksessä sijalla 3, B lohkossaan B Suomi-Sarjassa sijalla 2 ja A omassa lohkossaan A Suomi-Sarjassa sijalla 1. Kaikilla joukkueilla on vielä ihan hyvät mahdollisuudet päästä Final Fouriin omissa sarjoissaan.
  12. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Nyt on sitten sarjapaikat selvillä. A tippui viime hetkellä Suomi-Sarjaan, B pelaa Suomi-Sarjaa ja C pelaa Mestistä. Ei mitenkään ilahduttava kausi kokonaisuutena kilpasarjoissa pelaaville ikäluokille. Jotain tarttis tehrä niinsanotusti.
  13. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Päivitystä junioreihin. C voitti pelinsä viikonloppuna, voitti sarjansa ylivoimaisesti ja pelaa 13.12. Sporttia vastaan Vaasassa ja 14.12. KooKoota vastaan kotona ristiinkarsintapelinsä. Sitten tiedetään kevätkauden sarjataso. B voitti JHT:n ja hävisi Kalpa-akatemialle ja pelaa Suomi-Sarjaa...
  14. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Juniorikatsausta pitkästä aikaa. A pelasi SaPKoa vastaan kotona ja vieraissa ja sai kotipelistä yhden pisteen. Vieraista kokemusta. Tällä hetkellä kolme pistettä eroa karsintaviivaan ja tippumiseen kevääksi Suomi-Sarjaan. Tukala tilanne. B hävisi OSS:lle kotona ja voitti JHT:n kotona. Mutta...
  15. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Kiitokset huomiosta, täältä kaukaa katsottuna menee näköjään helposti sekaisin PK-seudun porukat. Pahoittelut siitä!
  16. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Tällä viikolla C urakoi kolme peliä ja keräsi niistä todella hienosti 8 pistettä, yksi piste jäi tänään Ouluun. Aika selkeä sarjajohto tällä hetkellä C Mestis-karsintalohkossa. B pelasi vain tänään ja otti reilun voiton sarjan hännille juuttuneesta JHT:sta. Sijoitus edelleen pisteen RoKia...
  17. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Katsausta Hokin junnuihin. A voitti eilen Vantaalla yhden sarjan kärkijengeistä jatkoilla. Tänään kolmen pisteen voitto Espoossa. Nyt sarjassa sijalla 7 ja eroa karsintaviivan alle 9 pistettä. B hävisi eilen Rovaniemellä mutta otti tänään maukkaan revanssin voittamalla RoKin. Pisteen päässä...
  18. K

    Hokin juniorijoukkueet

    A:n viikonloppu oli heikko. Tosin sarjapaikan suhteen tilanne on vielä niin hyvä että ehkä siksi ei hätäapuja edustuksesta anneta. A:n pelaajarinki on niin iso että siellä muutenkin on peliajasta pulaa. Koitetaan varmaan antaa maksimivastuu siellä oleville. B:llä oli hyvä viikonloppu, sen...
  19. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Samaa mieltä. Paakkolan paikka olisi noilla pisteillä jo selvästi tulosyksikössä. Kuumat pelaajat pitäisi saada pelaamaan isoa tonttia.
  20. K

    Hokin juniorijoukkueet

    Sunnuntai oli myös hyvä päivä. A voitti voittolaukauksilla kotona Ketterän ja on sarjassa sijalla 4. B voitti Kokkolassa Hermeksen, sarjasijoitus edelleen juuri viivan alla. C voitti kotona Hermeksen ja johtaa omaa sarjaansa.
Ylös