Hakutulokset

  1. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Minä en kyllä intissä huomannut mitään sen erityisempää odottelua. Tärkeisiin asioihin, joista ei missään nimessä saanut myöhästyä, toki valmistauduttiin hyvissä ajoin, ja tämän nyt ymmärtää sotimisharjoittelun kannalta ihan välttämättömäksi. Kertauksissa on ollut odottelua. Suurin osa ajasta.
  2. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Paremmin ei asiaa voisi ilmaista. Hyvä @Stonewall! Yllättyisin jos emme päätyisi "Porsche Cayenneen".
  3. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Riippuu tilanteesta. Jos Suhoi pääsee koiratappeluun, se on niskan päällä Hornetiin nähden (lähde). Jonkun Migin se jättää täysin vaille mahdollisuuksia. (lähde). Mutta ilmavoimien taistelutapa pyrkinee siihen että Suhoit pudotellaan kauempaa.
  4. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    En tiedä onko sillä tekemistä juuri suojauksen kanssa, mutta xa200 (VIPA, EPA, yms.) ei taida ainakaan defaulttina uida. En tiedä saako siitä uintikelpoista. Vanhemmat 180, 185, sekä uudempi AMV uivat. E: No siinähän se jo tulikin.
  5. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Voimia vaan palvelustoverinsa ampuneelle. Toivottavasti pääsee yli. Edellisestä onkin 15 vuotta, kun 1999 Niinisalossa käytettiin maaleina mustia ilmapalloja, ja mp-lähetti mustine kypärineen ajautui sektoriin... Huhujen mukaan nyt olisi käynyt niin, että jantterit ja taistelijat on merkattu...
  6. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Tässä eräs karkea arvio jonka mukaan ilmasodankäynnin osalta voimasuhteet hyökkääjää vastaan ovat luokkaa 1:2. Eli taktiikalla yms. tulisi kuroa vielä puolet veli venäläisen etumatkasta umpeen. No, sehän meiltä käy. Ilmasodan lyhyt oppimäärä | ammattisotilas
  7. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Joo, Halonen oli aktiivinen, ja kaikki puolueet paitsi persut. Jostain syystä vain Halonen halutaan muistaa.
  8. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Mikä maavoimissa mättää? Eikö meillä ole uskottava puolustus?
  9. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Miltä sellaisilta ominaisuuksiltaan joita Suomi puolustuksessaan tarvitsee?
  10. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Sama. Pari viikkoa sitten katselin tämän: Jet Fighters Future Documentary Full HD NEW 2015 - YouTube Mieleen tuli vain, että Gripenit taitaa tulla, ellei hävittäjähankintaan sitten saada ympättyä jotain poliittista puliveivausta.
  11. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Pakkohan uutta teknologiaa kehittäessä on päätyä ohisektoriin monta kertaa ennen kuin tulee yksi täysosuma. Ehkä Raptor on jossain maailman paras, mutta silti niin typerä, ettei siitä ole suurta apua. Ellet kuitenkaan edes yritä, niin ei ole mahdollisuuttakaan onnistua. Katsokaapa vaikka jotain...
  12. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Ihan fiksua, jos kauhun tasapainosta on tullut, ellei nyt ihan Daavid ja Goljat, niin ainakin Goljat ja Goljatin kehitysvammainen pikkuveli.
  13. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Ovatko kaikki 2000-luvun puheet NATOn ohjuspuolustuksesta Euroopassa sitten lähinnä paljon puhetta tyhjästä? Että todellisuudessa Venäjä voisi paukutella ohjuksiaan melko huoletta kohteisiinsa pitkin Eurooppaa? Jotenkin kummalta tuntuu, että itäblokin maat puuhaavat ohjuspuolustuksia sekä USA:n...
  14. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Tämä kenttien suojelu on mietityttänyt. Kenttätoiminnanhan täytyy modernissa sodankäynnissä olla todella hajautettua ja dynaamista, kun rajan takana on nykyään kaikkea sellaista kivaa (oma gps-vastine ja ohjukset joissa tarkkuus ja kantama ei ole minkään sortin ongelma) mitä viime mähinöissä ei...
  15. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Eipä näistä asioista paljon tietoa ole, mutta luulen, että Sakon edellä mainitsemassa ilmasodankäynnin murroksessa ne ovat tärkeässä osassa. Siinä missä toisen maailmansodan aikaan lentokoneilla operoitiin näköetäisyydellä, perustuvat nykyiset vehkeet siihen, että ilmatilaa ja maamaaleja...
  16. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Raptor ei ole vaihtoehto, koska se olisi liian kallis hankkia, lentää, ja vaikea ylläpitää, vaikka Yhdysvallat myisikin sitä. Mutta kun ei edes myy. Suomi tarvitsee koneet jotka sotatilan sattuessa ovat enemmän ilmassa ja vähemmän maassa. Hävittäjien turbodieselmersun, ei mitään konsepti-Alfa...
  17. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Tämä Suomen Reserviupseeriliiton blogista syyskuulta:
  18. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Liittyy ilmeisesti paikallisjoukkoihin?
  19. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Kovasti Ottawan sopimusta yritetään sälyttää yksin Halosen niskaan. Yhtälailla Keskusta, SDP ja Kokoomus apupuolueineen ovat sopimusta innoissaan olleet ajamassa. http://www.suomensotilas.fi/fi/artikkelit/kenellä-poliittinen-vastuu-ottawan-sopimukseen-liittymisestä...
  20. K

    Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

    Ihme ettei tuosta muuten ole vielä tehty kansalaisaloitetta. Laittaisin kyllä nimeni alle.
Ylös