Hakutulokset

  1. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Aivan, itse siis viittasin jo tuohon Liigassa tapahtuneeseen mailan heittämiseen enkä varsinkaan sitä siis ymmärrä.
  2. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Enemmänhän tuo liittyi topiciin kuin suurinosa aikaisemmista viesteistä. Eipä siinä, pistäköön mailat paskaks, sitä en vaa ymmärrä miks niitä katsomoon heitetään. Mielestäni ihan hyvin voisi antaa kunnolla penaa, kun tuolleen kohtelee palkanmaksajia (yleisö).
  3. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Missä vaiheessa joku on tulkinnut ettei pelin ulkona voitaisi rangaistuksia antaa? Lukekaa ensin,kommentoikaa sitten.
  4. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Kyllähän sinä itsekin näit että tuomittiin(?) Sääntöjä on erilaisia ja tässä tapauksessa ei voi tuomita samalla tavalla kuin pelin käydessä. Yksi tämmöisistä säännöistä on esimerkiksi liikaa pelaajia jäällä, ei toimi ihan samalla pelin ollessa katkolla kuin käydessä. Hienoa keskustelua.
  5. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Peliin osallistuminen on hieman vaikeaa jos peli on tauolla(?) Tuossa tilanteessa merkitsee aika paljon onko peli käynnissä vai ei. Muutenkin aika näppärää verrata kahta täysin eri tilannetta toisiinsa.
  6. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Niin, jos tämä Matti olisi pysynyt siellä kaukalon puolella ja/tai peli olisi ollut käynnissä, pitäisin tuomioita erittäin kyseenalaisina. Silti, olisin ennemmin jäähyt pistänyt tasan kuin Matille enemmän.
  7. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Itse en pitänyt myöskään siitä, että kommentoi asiaa varsinkaan tuossa vaiheessa, mutta tuotahan tilannetta yleisesti ottaen pidettiin ennennäkemättömänä ja vain ja ainoastaan tahallisena tilanteena. Päähänkohdistuneissa usein on jonkun verran sattuman varaa + niitä on nähty useita, kanta näihin...
  8. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Kyllä, Wallinheimo vastaa kurinpidosta yksin ja päätti antaa Jullille minimin, huh huh. No joko se pää otettas perseestä vai varaudutaanko siellä jo mahdolliseen tappioon mahdollisessa välierässä? Niin ja ne rasismihuutelut, mistä lähtöisin? Todellisuuspohja? Jommasta kummasta seurasta...
  9. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Tämähän tässä onkin hauskaa, asioita joista ei tiedetä lopulta mitään, esitetään vähintään puolitotuuksina. Kuulostaa ihan iltapäivälehtien klikkiotsikoilta.
  10. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Niin se on aina riski kun tänne kirjoittaa. Itse totesin aikoinaan (n. 1kk takaperin) ettei pelikieltoa, mutta Liigan linja oli lopulta tuo ja sillä pitäisi mennä sitten eikä taas vaihtaa linjaa. Edit. Ja syy miksi toivoin ettei tule kieltoa oli ettei "taklaaja" välttämättä huomannut "taklatun"...
  11. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Ainakin 1 peli Kärpälle. Karvinen estää kiekotonta pelaajaa, joka ei näe, olkapää osuu päähän. Huolimatonta pelaamista. Ei tästä kovin kauaa ole kuin samankaltaisesta tilanteesta annettiin yksi peli. Erona oli ehkä vauhti, "taklaava" pelaaja oli menossa vaihtoaitioon sekä se ettei silloin...
  12. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Vesalainen pelasti Tyrväisen. Noh, kuusi on enemmän kuin odotin, vähemmän kuin toivoin. Onneks ei päässy sika veräjästä kuitenkaan. Se on nyt käsitelty, eteenpäin.
  13. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Niin, totta tuokin ja pääasiassa samaa mieltä. Selkään ajaminen ei aina ole taklaaja vika, mutta kuten mainitsit kyynärpäiden (käsien) ja jalkojen hallinta tulisi olla pelaajalla hallussa kun taklaa. Oikeat tuomiot kirjoituksella lähinnä tarkoitin, että Suomelan keissi ei ole ihan...
  14. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Järvinen oli kiekoton. Siksi sitä estämiseksi myöskin kutsuttiin. Itse kirjoitin hieman sarkastisesti, enkä tiedä oletko tosissaan, mutta mielestäni on aika selvä ero ponnistatko taklauksen ylöspäin käyttäen käsiä taklaamisessa ja selästä päin, kuin huolimattomuudesta johtunut yhteentörmäys...
  15. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Niin, kurinpito toteaa, että Heikkinen tulee selästä, ponnistaa ylöspäin ja korottaa kätensä Ilomäen niskaan ja päähän. "Heikkinen on erittäin piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa taklauksellaan." Suomelan kohdalla, kurinpito pitää Suomelan pelaamista huolimattomana ja tarkoituksellisena...
  16. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Sieltä virallinen kanta, fyysisyys ja kontaktit pois Liigasta. Ei tahallisesti, tahattomasti ja taklaamatta saa osua vastustajaan jos vastustaja jää keräilemään itseään. Ei kiitos enään.
  17. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Onhan tuo jo naurettavaa, että tuomitaan huolimattomuudeksi. Sen takia ei varmaan ole erityistarkkailussa (kuten Blood) kun sattuu vaan olemaan huolimaton. Tekevälle sattuu.
  18. K

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    No ainakin nyt tuli Säiliölle sitä historiaakin, hyvä koska en usko että jää viimeiseksi kerraksi. Huolimaton Sailio on ollut aina, nyt siitä rangaistiin.
Ylös