Hakutulokset

  1. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Ihan oikeesti hei. Otit esimerkiksi, että Travis Scott joutunut perumaan keikkansa ja linkissä lukee: "Bändin tekninen henkilökunta ehti jo saapua Ruissaloon aamulla, mutta solistit Quavo, Offset ja Takeoff jäivät jumiin Frankfurtin lentokentälle lentokoneen teknisten ongelmien vuoksi."...
  2. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    En tiedä, onko vedetty vasurilla vai ei, mutta akustiset vaatimukset jääkiekkopeliin on ihan eri kuin konserttiin. Ja vaikea uskoa, että jääkiekkopelin akustiikka on prioriteetti listalla ollenkaan, kun uutta hallia tehdään.
  3. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Akustiikkamassa nimenomaan laskee jälkikaiunta-aikaa. Mutta sama efekti todennäköisesti olisi myös ratapihalla. Eli Kaijakoo kuulostaa hyvältä, mutta kiekkopelin tunnelma jää vajavaiseksi, ellei yleisö nosta omaa voluumitasoaan.
  4. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Viimeisellä kappaleella tarkoitin akustisesta näkökulmasta. Tunnelman kannalta meteli on hyvä ja meteli muodostuu pitkästä jälkikaiunta-ajasta (eli ääni vaimenee hitaasti). Tämä on suurin syy, miksi täydessä Gatoradessa parempi tunnelma kuin Nokia-areenalla. Koko on tässä merkittävä aspekti myös...
  5. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Faktan tarkistukselle lähteet? Sekä oma pointtini oli lähinnä, että omalla mutulla TPS:n kannattajakunta on pienempi suhteessa väkilukuun. En tarkoittanut, etteikö TPS:n fanit olisi uskollisia mutta niitä on vähemmän suhteessa väkilukuun Tähän ei toki mitään numeroita ole antaa. Mutta ihan...
  6. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Luulen, että ero on juuri se, ettei turussa ole kannattajapohjaa. Ei ihmisiä kiinnosta TPS. Pleijareissa uskon, että tullaan enemmän kokemaan ja katsomaan jääkiekkoa kuin nimenomaa TPSää. Jos halutaan noita yleisömääriä nostattaa niin tuota kannattajapohjaa pitäisi saada kasvatettua. Mutka...
  7. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Kyllä se Gatoraden pysäköinti logistiikka on ihan yhtä kauheaa kuin aina ennenkin. Itse en viitsi edes porttien sisälle ajaa vaan jätän kauemmas ja kävelen. Se on hieman paradoksaalistakin, kuinka kauheaa pysäköinti voi olla ottaen huomioon, ettei siellä ole mitään muuta. Tuo on muuten totta...
  8. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Eikö sieltä Skanssista saa odottaa niitä busseja oli se halli ihan missä tahansa? Mun mielestä toi lause kiteyttää sen haasteen. Turun julkinen liikenne ei ole sillä tasolla, että halli keskustan tuntumassa oikeasti helpottaa suurimman osan logistiikkaa. Tällä hetkellä Turku on autoilijan...
  9. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Oma mielipide, jonka nostanut ennenkin ni ratapiha -hanke ei oo mitenkää argumentoitavissa logistiikalla, koska sinne omalla autolla meneminen ei ole mitenkään helppoa. Toki keskustassa parkkihallit yms. Mutta ajallisesti sieltä tulee olemaan matkaa hallille. Sekä kyllä autolla nopeammin...
  10. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Jos Gatoradea ei olisi, niin ratapiha olisi paikkana ihan selviö. Nyt on kuitenkin täysin käyttökelpoinen halli, joten mielestäni uuden hallin rakentaminen on resurssien haaskausta. Gatoradesta saisi paljon paremman, kun Turku panostaisi enemmän alueen infraan. Siellähän on raiteet jo, sen voi...
  11. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Itse asun keskustassa ja nään jo itseni kävelemässä pimeessä räntäsateessa ratapihalle tiistain SaiPa -peliin. Pelissä ekassa erässä 0-3 turpaan, kausari jäälle ja sitte pimeessä räntäsateessa takaisin kotiin ja aamuksi töihin.
  12. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Ne ratapihalle tarkoitetut eurot voisi käyttää Artukaisten infrastruktuurin parantamiseen. Suunniteltu ratikka Artukaisiin. Kunnon ajoväylät. Se on jotenki koomistaki, että toi parkkialue on aidattu ja siellä on kohtalaisen vähän väyliä ulos. Ja sit käytännössä ku pääsee ulos ni on vain yks...
  13. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Toi on sikäli hauska juttu, että ite miettiny Tampereelle ja Helsinkiin junaa myös peliin. Mutta aina törmää samaan faktaan, että illan viimeinen juna lähtee liian aikaisin, että tekee tiukkaa ehtiä siihen paluujunaan.
  14. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Sit vaa tunninjuna Helsinkiin, ni TPS voi pelata kotipeli finaalit Hartwallilla.
  15. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Tähän mun mielestä pitäisi nimenomaan kiinnittää huomiota ratapihan hallissa. Kerran rakennetaan lähelle keskustaa, niin pitäisi lähteä samasta ideasta kiinni että se on tapaamispaikka, kuten Tampereella ja isoja tapahtumia varten. Eikä ruveta kumartaa Tampereelle ja Helsingille tyyliin "sinne...
  16. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Gatoraden värimaailma on tosiaan aika kaamea. TV-kuvissa oikein korostetaan kuinka tyhjä halli on. Ottaen huomioon tuon Nokia-areenan kapasiteetin niin onkoha jotenkin toteutettu, että kapasiteettia saa pienemmäksi näihin tiistai-illan liigapeleihin, vai onko siellä sitten vaan tilaa paljon...
  17. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Tuleeko sakkaamaan? Tilauskirjahan on täynnä vuoteen 2025. Vai onko sun näkemys, että osa laivoista jää rakentamatta? Jotenkin ite nään, että todennäköisemmin toi ratapiha hanke sakkaa ku telakka. Vaikka risteilybusiness onkin tällä hetkellä jäässä.
  18. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Varmaan noin, jos elämyskeskus toteutuu tolla laajuudella, mitä ratapiha -hankkeen sivuilla kerrotaan. Kaupunkihan asetti tossa ylempänä ehdoksi, että pitää toteutua hallia ja asumista laajempana. Se ei vielä tarkoita, että toteutuu noin laajasti kuin sivuilla. Voi olla, että hallin ja...
  19. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    Tampereen sijoitus monitoimiareenan omistavaan yhtiöön 26miljoonaa. Loput syntyy muusta projektista, kuten infrasta ja kannen rakentamisesta. Sekä koko hallin hinta-arvio on 100miljoonaa. Osuus on tästä siis 26%. Turun osuuden ajateltiin ilmeisesti olevan 49% eli n. puolet eli tämä...
  20. J

    Ratapihalle uusi monitoimihalli?

    En muista olenko ihan lukenut jostain vai antanut itseni niin vain ymmärtää. Mutta käsittääkseni mediakuutio siirtyisi uuteen halliin jos tälläinen rakennettaisiin. Ja varmaan leditkin on sellaista tavaraa, että luulis pystyvän siirtää. Toi äänentoisto on hämmentävä gatoradessa ylipäätään. En...
Ylös