Hakutulokset

  1. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Kuten mainisin, niin tuo oli karrikoitu esimerkki. Tietenkään kaikki ei ole mustavalkoista. Ja minä ainakin ymmärrän hyvin sen vitutuksen vasemmistossa kun kannatus laskee. Tottakai se luo katkeriakin lausuntoja. Ihmisiähän tässä vaan kaikki ollaan.
  2. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Tämähän on ihan normaali vasemmistolainen ajatustapa, että vika ei ole itsessä vaan muissa. Jos oikein karrikoidusti vedetään, niin oikeistolainen yrittäjähenkinen ihminen ei kysyle eikä valita, vaan ottaa itse selvää, tekee ja painaa eteenpäin. Vasemmistolainen taas odottaa että joku muu...
  3. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Siksipä niille, jotka hyvin pystyvät pitämään huolta itsestään ei välttämättä tarvitse tarjota näinkään paljoa valtion ja kuntien taholta. Vähäosaisia ja oikeasti kusessa olevia pitää auttaa ja heille pitää olla sosiaalinen turvaverkko, mutta liian moni täyspäinen vie tuolla nyt resursseja.
  4. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Ihan samoin olisi käynyt vaikka Kokoomus ei olisi vastuussa ollutkaan. Kokoomus sentään ajoi läpi yhteisöveron alennuksen, joka on saattanut olla joillekin yrityksille hyvinkin merkittävä tekijä.
  5. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Porvarihallitusta tässä tilanteessa eniten kaivataankin, vaikkakin Suomen porvarit ovat kovin kaukana monen muun maan oikeistolaisuudesta. Joka on siis myös hyvä asia duunarille, koska suomalainen porvari ajattelee enemmän kokonaisuutta kuin vaikkapa italialainen. Tyytyväinen työntekijä ei...
  6. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Voiko tuota yhteisöveron alentamisen tuloksia tarkastella realisestisesti vielä näin vuoden jälkeen? Ja kannattaa aina muistaa, että veron laskemisen kannalla olivat KAIKKi eduskuntaryhmät. Ainoastaan Perussuomalaiset olisivat halunneet laskea veroa 22%:iin nykyisen 20 sijaan. Tulokset voivat...
  7. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Yksinkö Kokoomuksen syytä oli edellinen pieleen mennyt hallituskausi? Pääministeripuolue joutui vääntämään demareiden kanssa samassa hallituksessa asiasta jos toisestakin. Miten ihmeessä Demareilla voi olla vielä kannattajia ja noin paljon vuonna 2015? Yleensä se vaan menee niin, että pitkään...
  8. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Tuo Li Andersson kyllä vihaa rikkaita ihmisiä. Joka toinen kanta on se, että rikkaita pitää verottaa enemmän koska sillon verotus on hänen mukaansa "oikeudenmukaisempi". Vaikuttaa kovin fiksulta, mutta niin kovin väärät ajatukset. Eikö verotus ole silloin oikeudenmukainen, kun kaikilta otetaan...
  9. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Mutta kun tätä yhä useampi ei enää tajua, eikä hyväksy. Hyvinvointiyhteiskunta on kasvattanut valtavan määrän oikeuksiaan vaativia, mutta vastuuta pakoilevia ihmisiä. Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen aikaan oli pelkkiä vastuita. Oikeuksien kanssa taasen vähän niin ja näin.
  10. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Tuossa samaisessa A-Talkissa otettiin esiin myös tämä, että mitä hyvinvointivaltio on nyt ja mitä se on tulevaisuudessa. Lillrankin mukaan eurooppalainen sodanjälkeinen hyvinvointivaltiokehitys alkaa olemaan kaarensa päässä, koska nyt alkaa menemään vastuut ja oikeudet epätasapainoon. Aina kun...
  11. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Paraikaa tulevassa A-studion Talkissa hyvä kommentti professori Paul Lillrankilta: "Suomen kaltaisen maan pitäisi olla metropolivaltio - kuten Kanada tai Australia". Eli lopetetaan utopia siitä, että koko maa täytyisi pitää asuttuna ja lopetetaan rahan hukkaaminen miljardikaupalla tuonne...
  12. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Suomessa yhdenä eroavana tekijänä Ruotsiin on tietysti euro. Anders Borg, joka siis on mies jota pidetään Ruotsin tämän hetken talousbuumin käyntiinpanijana mainitsee Suomen tilanteesta mm. näin. "Suomi on ja pysyy osana euroa, ja valuuttakurssi on siis sidottu. Siksi muutokset on tehtävä...
  13. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Kaksi vuotta vanha uutinen. Jos palkkoja nostetaan, niin myös tuotteen tai palvelun hinta tulee nousemaan ja sen myyminen ylös vaikeutumaan varsinkin jos joku toinen myy samaa edullisemmin. Suomelle tulee kaiken lisäksi lisäkustannuksia vaikka verrattuna Saksaan ihan pelkästään sijainnista...
  14. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Raportissa mainitaan mm. näin "– Suomen kilpailukyky on huonontunut selvästi ja kustannustaso on korkeampi kuin Ranskassa ja selvästi korkeampi kuin Ruotsissa ja Saksassa." Minä ainakin ymmärrän tuon niin, että ulkomaisen toimijan on kannattavampaa tehdä kauppaa Ruotsin ja Saksan kanssa, koska...
  15. I

    Eduskuntavaalit 2015

    Stubb taisi vaan siteerata tuossa palkkatasokommentissaan Borgin ja Vartiaisen raporttia, jossa nämä melko pätevät taloustietäjät näin toivat esille. Onko se totta vai ei, ei ole varmaan kenelläkään tiedossa. Muutama miete tentistä tähän mennessä: - Arhinmäki on juntti joka huutaa päälle, sekä...
Ylös