Hakutulokset

  1. E

    MM 2022: Suomi

    Suomi odotetusti jatkaa samalla kokoonpanolla kuin eilen. Heiskanen pelasi turnauksen parhaan pelinsä, kun sai pakkiparikseen Pokan, joten on hyvin luontevaa, että Pokka jatkaa kokoonpanossa ja Seppälä poppariosastolla.
  2. E

    MM 2022: Suomi

    Tietysti pelitavan viihdyttävyys on vahvasti makuasia. Esimerkiksi viivelähtöjen kritisointi on vähän hassua, kun Suomi pelaa niitä lähinnä silloin, kun ollaan vaihtamassa. Käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto tuossa tilanteessa viivelähdölle on pelata kiekko punaviivalle laitahyökkääjälle, joka...
  3. E

    MM 2022: Suomi

    Mikäs yv:ssä on vikana? Eilen 3 ylivoimaa ja niistä yksi maali. Ei realistisesti tuota enempää voi pitkässä juoksussa odottaa kärkimaita vastaan. Ja nimenomaan tuo maali syntyi ykkösylivoiman huikean 1,5 minuutin pyörityksen päätteeksi. Kun vielä huomioidaan, että Mikko Lehtonen johtaa...
  4. E

    MM 2022: Suomi

    Ihan yhtä lailla esimerkiksi Mikko Lehtonen, Sami Vatanen ja Atte Ohtamaa ovat seurajoukkueessaan tällä kaudella tottuneet pelaamaan isoja minuutteja. Kyllä kai nyt huippupelaajan ominaisuuksiin kuuluu se, että pystyy muokkaamaan pelityyliään ja aggressiivisuustasoaan sen mukaan, miten paljon...
  5. E

    MM 2022: Suomi

    Lisäksi pronssimatsi 2013 hävittiin USA:lle rankkareilla.
  6. E

    MM 2022: Suomi

    Normaalisti Seppälä ei näissä kisoissa ole ollut pelaavassa av-pakkinelikossa. En jaksa uskoa, että luottoalivoimaparia Ohtamaa-Pokka oli tarkoituksella hajotettu tähän peliin, vaan siinä toisen erän loppupuolella hieman ennen Armian jäähyä Pokka sai kovan taklauksen, minkä myötä ei kenties...
  7. E

    MM 2022: Suomi

    Siis miten tuo Seppälän erinomaisuus näkyy? Pelannut aiemmin kisoissa Suomen pakeista vähiten ja ei riitä osaaminen alivoimaa pelaamaan, vaikka vahvuuksien pitäisi olla oman pään pelaamisessa. Tänäänkin ihmeellistä sähläystä kiekon kanssa Seppälällä, kun umpihelppo pakki-pakki -syöttö oman...
  8. E

    MM 2022: Suomi

    Niin eikös Jalonen sanonut jo monta viikkoa sitten, että änärin ekalta pleijarikierrokselta odotetaan maailmanluokan pelaajia, mainiten esimerkkinä Barkovin. Tässä mielessä en osaa pitää mitenkään vääryytenä, että Haulaa ei ole kysytty. En ainakaan itse miellä Haulaa yhtä hyväksi pelaajaksi...
  9. E

    MM 2022: Suomi

    Hietanen on ollut alivoiman vakiokalustoa niin olympialaisissa kuin näissä MM-kisoissa. Olympialaisissa av-pakkiparit olivat Ohtamaa-Pokka ja Lindbohm-Hietanen. Nyt ne ovat Ohtamaa-Pokka ja Friman-Hietanen. Juuso Hietanen on kyllä jännä yksilö, kun jatkiksessa hän on käytännössä koko...
  10. E

    MM 2022: Suomi

    Jos Haula tulisi, niin luontaisinta olisi sijoittaa hänet Lammikon tilalle kolmosketjun keskelle. Epäilen vain, että Jalosella ei ole uskallusta heittää änäristatuksen omaavaa Lammikkoa poppareille, vaikka hänen lisäarvo kovissa kansainvälisissä peleissä on sangen vähäinen, jos ajatuksena on...
  11. E

    MM 2022: Suomi

    Ykkkösylivoimassa Lehtonen on viivassa, Sallinen maskimiehenä, Hartikainen neliön keskellä ja Innala sekä Manninen siivillä. Kakkosylivoimassa Vatanen on viivassa, Pesonen maskimiehenä, Filppula neliön keskellä ja Rajala sekä Armia siivillä.
  12. E

    MM 2022: Suomi

    Onhan tässä nyt ihan järkevää muistaa, että MM-kisoissa pelitahti on suhteellisen tiivis. Yksi menestystekijöistä Jalosella on nimenomaan ollut se, että joukkuetta on peluutettu tasaisesti, jotta ollaan fressejä vielä pudotuspelivaiheessa kolmansissakin erissä. Tässä mielessä nämä ehdottelut...
  13. E

    MM 2022: Suomi

    Jalonen kyllä Maikkarin haastattelussa puhui, että Granlund ei vielä huomenna pelaa. Täten uskoisin, että käytännössä enää yhtä hyökkääjää voidaan odottaa.
  14. E

    MM 2022: Suomi

    No vähän kyllä oudoksun näitä linjauksiasi. Eli mielestäsi Innala on kykenevä maalintekijä ja Rajala sekä Manninen eivät ole. Sitten kun katsoo maalimääriä, niin Innala takoi näistä seurajoukkueessaan vähiten maaleja tällä kaudella, vaikka pelasi tasoltaan heiveröisimmässä sarjassa.
  15. E

    MM 2022: Suomi

    Ketkä tuolla sitten ovat selkeitä pass first -tyyppejä? Harjoituksissa ylivoimaa hyökkääjistä pelasivat tänään Innala, Manninen, Hartikainen, Sallinen, Armia, Filppula, Rajala ja Pesonen. Minun silmissäni näistä vain Filppula on sellainen pelaaja, joka ei mielellään lauo. Ylivoimakentällisten...
  16. E

    MM 2022: Suomi

    Maikkarin uutisesta Jalosen siteeraus: "Meillä on perjantaina ensimmäinen peli, lauantaina toinen ja maanantaina kolmas. Siinä painetaan aika iso osa alkulohkon seitsemästä pelistä neljään päivään. Emmehän me voi lähteä niihin millään kahdella ketjulla. Kyllä me lyömme heti kunnon joukkueen...
  17. E

    MM 2022: Suomi

    Niin miten sen ottaa. Sallinen on pelannut urallaan kolmet MM-kisat ja joka kerta Suomi on edennyt MM-finaaliin. Ja joka kerta Sallinen on ollut myös pelaavassa kokoonpanossa loppuottelussa. 2014 muistaakseni vasemmassa laidassa, 2019 sentterinä ja 2021 oikeana laiturina.
  18. E

    MM 2022: Suomi

    Sallisen voi nähdä arvokkaana turnauspelaajana monikäyttöisyytensä johdosta. Pystyy uskottavasti kansainvälisellä tasolla pelaamaan niin ylivoimaa kuin alivoimaa ja pystyy uskottavasti pelaamaan niin keskellä kuin molemmilla laidoilla. Rooli on ilmeisesti samankaltainen kuin Pakarisella oli...
  19. E

    MM 2022: Suomi

    Leijonat tänään treeneissä: Innala-Manninen-Hartikainen Pesonen-Filppula-Armia Rajala-Lammikko-Sallinen Mäenalanen-Björninen-Anttila Palmu, Nurmi Lehtonen-Hietanen Friman-Vatanen Ohtamaa-Pokka Seppälä Voisi siis päätellä, että Mikkeä kaavaillaan ykkösketjuun Innalan paikalle. Samoin voisi...
  20. E

    MM 2022: Suomi

    Sehän on täysin selvää, että Dallasin kaverit eivät ehdi turnauksen avauspeliin. Ja kun Jokiharjukaan ei koronan takia Norjaa vastaan voi pelata, niin mennäänkö avausmatsi sitten viidellä pakilla sinun mielestä? Jos siis perusajatus on, että kisoihin normaalisti leimataan 14 hyökkääjää, 8 pakkia...
Ylös