Hakutulokset

  1. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Oma arvioni lopputuloksesta: Niinistö 53 Haavisto 14 Väyrynen 10 Huhtasaari 7 Vanhanen 6 Haatainen 4 Kyllönen 3 Torvalds 3
  2. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Ihan hyvä kysymys. Siinä ruudun alareunassa kellotettiin puheaikoja ja ainakin jossain vaiheessa Saulilla oli yli 12 minuuttia puhuttuna ja kellään muulla ei vielä kahdeksaa minuuttia. Tuota tilannetta toki tasaa se, että Niinistön puhe on verrattain verkkaista ja seassa on paljon turhia...
  3. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Journalistisesti tarkasteltuna tämä tentti oli heikohko esitys Yleltä. Aihepiirit olivat osin epätarkoituksenmukaiset ja toisaalta silmään pisti myös se, että tentin vetäjät kohtelivat eri tavalla ehdokkaita. Siinä missä Niinistö sai jaaritella pitkiä vastauksia, esimerkiksi Huhtasaarta taas...
  4. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Minulle näissä vaaleissa on ennen kaikkea kyse Sauli Niinistön vastustamisesta. Ensinnäkin hänen epämääräisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan vuoksi, mutta myös hänen populististen toimintatapojen vuoksi. On aika ristiriitaista, että Niinistö tieten tahtoen halusi tehdä pesäeroa...
  5. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Miksi juuri Vanhanen? Eikös Väyrysen Pate ole vahvemmin aluepolitiikan miehiä kuin Matti?
  6. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Niin ja tämä on aika helvetin surullista, että meillä on äärisuosittu presidentti, joka ei suosion hiipumisen pelossa uskalla ottaa kantaa asioihin, joihin hänen tulisi ottaa kantaa asemassaan. Tarja Halonen oli esimerkiksi paljon rehdimpi ja kantaa ottavampi pressa. Esimerkiksi suhteessa Natoon...
  7. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Miten niin normikäytäntö? Näissä vaaleissa ei yhdelläkään puolueella ole puolueen puheenjohtajaa pressaehdokkaana. Ja demareilla ei ole nykyisen suoran kansanvaalin aikana kertaakaan ollut puolueen puhis ehdolla presidentinvaaleissa.
  8. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Väyrynen harkitsee presidenttiehdokkuutta - "kesän mittaan täytyy asiaa pohtia" Paavo Väyrynen harkitsee presidenttiehdokkuutta. Patesta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta kyllähän mies ainakin väriä ja särmää toisi vaaliväittelyihin.
  9. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Lauri Ihalaisen laskisin myös. Hän on hyvin valtiomiesmäinen yli puoluerajojen arvostusta nauttiva toimija. Miinuksena toki se, että ulkopoliittinen kokemus on olematon.
  10. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Tämä ei yllätä minua ainakaan yhtään. Johan eduskunnan puhemiehenä Niinistö toimi yhteistyökyvyttömän kamreerin tavoin laskiessaan muun muassa uima-altaan veden lämpötilaa alemmas ynnä muuta naurettavaa. Tämä näkyikin sitten niin, että eräässä puhemiesäänestyksessä, jotka yleensä ovat lähinnä...
  11. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Tuohan oli jo etukäteen päätetty demarien keskuudessa, että noin puolessa välissä vaalikautta harjoitetaan ministerikierrätystä. Myös Jukka Gustafsson sai lähteä opetusministerin paikalta, vaikka hänen panostaan kehuttiin jopa oppositiota myöten. Eli en nyt sanoisi, että tuo...
  12. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Maikkarin Politiikan korjaussarjassa esitettiin täysin toisenlaisia väitteitä. Sote-uudistuksen epäonnistuminen viime kaudella julkisuudessa meni hämmentävän rajusti Guzenina-Richardssonin piikkiin, vaikka sisäpiiritietojen mukaan vielä isompi ongelma oli se, että ministeriön ykkösministeri...
  13. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Vuoden 2000 vaaleissa naieehdokkaita oli useita. Jokin syyhän siihen on, että kansa halusi ennemmin vasemmistolaisen Halosen ensimmäiseksi naispressaksi eikä vaikkapa Riitta Uosukaista tai Elisabeth Rehniä. Toisekseen on myös niin, että Halonen menetti paljon ääniä, koska 16 vuotta sitten...
  14. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Niin miksi et ota esiin vasemmistodemari Tarja Halosta, joka voitti kahteen otteeseen presidentinvaalit? Tuomiojahan edustaa pitkälti samaa maailmankatsomusta kuin Tarja, joten periaatteellisella tasolla Eki voisi myös voittaa, kun kerta Halonenkin. Valitsemalla Lasse Lehtisen demarit...
  15. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    No aika veikeä näkemys, että Lasse Lehtisen ehdokkuus olisi jotenkin demarien parhaaksi. Se, että Lehtinen miellyttäisi kokoomuslaista äänestäjää enemmän kuin Tuomioja tai Heinäluoma, ei tarkoita sitä, että Lehtinen pärjäisi itse vaalissa Heinäluomaa tai Tuomiojaa paremmin. Lehtinenhän olisi...
  16. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    Hmm, Niinistö syntynyt 1948, Lipponen 1941. Eli kyllähän Sale olisi seuraavien vaalien aikaan nuorempi kuin Lipponen viime vaalien aikaan.
  17. E

    Suomen presidentinvaali 2018

    No entäs Tuomioja? Ulkopoliittinen kokemus ja osaaminen ylivertainen nykypoliitikoista sekä sai osakseen arvostusta ja suitsutusta yli pyoluerajojen viime vuonna jämptillä asioiden hoidolla Ukrainan kriisin suhteen.
Ylös