Hakutulokset

  1. A

    SaiPa mediassa

    Journalismista viis, kunhan saadaan klikkauksia. Sehän siinä tärkeintä on. Totuuskin on usein toisarvoista, jos edes minkään. En tykkää yhtään ja siksi jätän useimmiten lukematta.
  2. A

    SaiPa mediassa

    Kummelin heput saavat irrotella hallituksen roolissa...
  3. A

    SaiPa mediassa

    Surua lisää se, ettei seurasta tahi lähiympäristöstä löydy ketään, joka viheltäisi pelin poikki: nyt riittää tämä räpellys ja muniin puhaltelu! Vastuun kantajia ei tunnu löytyvän mistään kopista. No jään tekijöitä ja halli- tai ravintolahenkilökuntaa ei toki sovi moittia, mutta kaikki muut...
  4. A

    SaiPa mediassa

    Tuntematta Markkas-episodin yksityiskohtia muuten kuin julkisuudessa esitetyin kääntein en suuremmin ylläty, vaikka puskua olisi Lappeessa tehostettukin. Tällä tuella hallitus putsasi käsiään lopulta onnettomasta JM-sainauksestaan. Jussi sai uuden duunin lajin parista eikä kaveria tarvinnut...
  5. A

    SaiPa mediassa

    Päinvastoin, saanut lisätietoa joukkueen sisäpiiristä eikä voinut pitää pahaa oloaan sisällään millään. Tai sitten toimittaja asetteli vastauksen tai sopivan kysymyksen valmiiksi - kyllä tai ei. Totta tai tarua, niin kaikkea saatetaan lukea mistä tahansa. Itse asia on tietysti ok, syvältä mikä...
  6. A

    SaiPa mediassa

    Markkasen vastauksista on paistanut pitkin kautta tähän päivään asti, että seura ja joukkue menee aina eurot edellä. Jokaista siirtoa pohditaan, kannattaako se taloudellisesti. Ikävä kyllä. Kentällä se taas näkyy sekalaisena seurakuntana, johon kootaan sieltä täältä muiden ylijäämäpelaajia...
  7. A

    SaiPa mediassa

    Itse en pidä kummankaan ip-lehden tyylistä uutisoida, vaikka ymmärrän että taustalla on lähinnä rahan keruu ja suuret klikkimäärät eli armoton kilpailu. Välillä uutisointi menee överiksi ja etiikan rajoja koettelevaksi, lyötyä lyödään lisää. Neutraali tiedonvälitys hämärtyy sensaationhakuiseksi...
  8. A

    SaiPa mediassa

    Joo, eihän tuossa varsinaisesti mitään uutta asiaa ole, mutta saipa Hoffren purkaa pahaa oloaan ja kääntää veistä haavassa. Selvästi antipatioita takaraivossa valmiina. Kyllä jutulla taas muutaman lehden saa myytyä ja somessa tykkäyksiä tukun sekä toreille ja baareihin päivittelyn aihetta. Ei me...
  9. A

    SaiPa mediassa

    Ellei sitten Mestis kutsu tai joku muu vaihtoehto... Kaikkea jouduttaneen miettimään tosissaan, kun liigan vaatimat pelimerkit ovat vähissä ja seuran uskottavuus pohjamudissa. Vetovoimatekijöitä ei juurikaan ole.
  10. A

    SaiPa mediassa

    Kyllähän tässä on selvästi paremmat lähtöeväät kauteen kuin viime vuonna, koronan ja Virran sairastelujen ym. sekoilujen jälkeen. Hyvät yksilöt eivät kuitenkaan pysty kannattelemaan joukkuetta, jos pelaavat vain omaan pussiinsa. Osa joukkueesta on vielä jonkin sortin arpoja, kun taas viime...
  11. A

    SaiPa mediassa

    Joo, kyllähän näissäkin asioissa myös sattumilla on osuutensa, vaikka kuinka niitä pyritään eliminoimaan. Onneakin tarvitaan mestaruuksien tavoittelussa. Tolppa sisään, tolppa ulos. Viitikko on ollut mukana Jukuri-toiminnassa viitisen vuotta ja lähti mukaan, kun hänelle soitettiin. Hän mietti...
  12. A

    SaiPa mediassa

    SaiPakin mainittu naapurin isännän haastattelussa... (IL). Jospa vielä meiltäkin voisi jotain isoa ja posia lukea..
  13. A

    SaiPa mediassa

    SaiPa muisti Jonne Virtasta... (SuomiKiekko).
  14. A

    SaiPa mediassa

    Kyllä Sihvonen asiaa puhuu, ei käy kieltäminen. Mutta ne joka paikkaan tunkevat itsekorostuskommentit voi jättää noteeraamatta. Se ärsytti minuakin vuosikausia, mutta ei enää. Minkäs koira karvoilleen mahtaa. Sihvosen havainnot vahvistavat käsitystä, ettei joukkuetta voi oikeasti moittia...
  15. A

    SaiPa mediassa

    Muistan saman. Ja armeijassa oli ainakin yhdet (alokasajalla) ellei useampiakin piikkisulkeisia - 4 piikkiä kerralla, olkapäihin ja pakaroihin. Ja eikun menoksi. En tiedä, että omassa yksikössäni monikaan olisi sairastunut jälkiseurauksiin. Pientä arkuutta saattoi olla pari päivää muttei...
  16. A

    SaiPa mediassa

    Illan matsin kommentteja Sportti.comissa.
  17. A

    SaiPa mediassa

    On tämä metkaa aikaa, kun sarja on vasta käynnistynyt ja muutama kierros pelattu, niin yx jos toinenkin haluaa kommentoida Virran projektia ja raahata uhkakuvia ja tummia pilviä taivaalle. Huomiotaloutta kerrakseen. Kivikin on sitten nostettu lajilegendojen joukkoon, joilla on aina oikeus lausua...
  18. A

    SaiPa mediassa

    Käräjille sitten mentiin lomautusten vuoksi... Kaikki valmentajat entisiä saipalaisia, huoh.
  19. A

    SaiPa mediassa

    Yli 50 vuottahan sitä on uskottu enemmän tai vähemmän. Parempi näin kuitenkin kuin ennalta uhoten.
  20. A

    SaiPa mediassa

    Juuri näin, loistava startti. Samaa kaavaa käytti aikanaan mm. Peksi Tirkkonen. Rennosti muttei ryppyotsaisesti.
Ylös