Hakutulokset

  1. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Eh Juu, mutta vanhempi ei osannut yhdyssanoja ja nuorempi oli kirjoittanut isänpäivän isolla alkukirjaimella. Lisäksi renkaat oli molemmissa piirretty vapaalla kädellä ihan soikeiksi ja nuorempi oli piirtänyt kuljettajan pään läpi tuulilasista ja ohjauspyörästä.
  2. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    No Detroitin jos jonkun. Itse näin jo eskarin isänpäiväkorteista, ettei omistani tule edes liigakiekkoilijoita.
  3. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Ja kun tyyppiä on organisaation osalta käytännössä scoutattu syntymästä lähtien, niin kai nyt varsinkin Redwingsien olis pitänyt osata välttää valinta.
  4. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Tottakai aina joku projekti on kesken, mutta jos sen perusteella mentäisiin, niin kukaan ei saa potkuja koskaan. Nyt siellä on ihan hyvä pohja kasassa ja jos Keklua parempi gm löytyy, niin sillä tästä hyvä projekti stanley cupiin ois ideaali.
  5. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Ainut syy, miksi Kekäläisen tulisi saada jatkaa on, jos mitään potentiaalisesti parempaa gm:ää ei ole tarjolla. Mitään ns. projektia ei ole kesken, että voitaisiin spekuloida, että Kekäläisen tulisi jatkaa se loppuun ja sitten katsotaan uudelleen.
  6. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Juu, no periaatteessahan omistaja voi pistää itsensä vaikka pelaamaan ykkösketjuun (vai onko NHL:llä jotain sopimuspykäliä lyhyentähtäimen täysperseilyn estämiseksi?) GM:llä on kuitenkin työntekijän vastuu.
  7. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Meinasin kirjoittaa Kekäläisen omaan ketjuun, mutta eipä sellaista näköjään ole, vaikka kaikille tusinapelaajille onkin. Vähän tuntuu, että Columbuksessa vedetään täysuudistus ja kesällä menee Tortorellan mukana Kekäläinenkin. Ei Keklu ihan huonostikaan ole vetänyt, niin toivottavasti löytyy...
  8. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    No jos toinen ilman tekee, niin mitäpä kiirehtimään.
  9. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Pieni piiri pyörii. Eipä tuolta taida tippua kuin kuolemalla. Keenan taitaa olla yksi harvoista poikkeuksista.
  10. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Tuskin paljon sen enempää kuin se, monentenako varattava on omalla listalla (poislukien kärkipään varaukset).
  11. A

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Jonkun eurooppalaisen kun ottaisivat.
Ylös