Hakutulokset

  1. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    No ehkä se sitten siitä Lehkosen kommenteista. Mutta mites se vastustaja Ruotsi? Ei kuulemma ole yhtä kovaa joukkuetta kasassa, kuin viime vuonna. Ja muutenkin olen ollut semmoisessa käsityksessä että niiltä on se suurin tähtipelaajien ulostuuttaaminen ruvennut ehtymään. Nylander on kova ja...
  2. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Tulee vain mieleen sellainenkin että nämä tällaiset lausunnothan vastustaja on monesti käyttänyt omiensa psyykkamiseen, kun lehtijuttu on leikattu irti ja isketty oman pukukopin oveen esimerkiksi kiinni. Siitä on sitten jokainen saanut lukea, että mitäs ne toiset nyt onkaan tästä teidän...
  3. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Vaikea on jortsun tehtävä pitää nuo nuoret miehet fokusoituneina oikeisiin asioihin. Kyllähän sitä itsekin pitää kuitenkin aina muistaa se, että turha tässä on alkaa kritisoimaan, koska tuo tietynlainen uhoaminen vaan kuuluu tuohon ikään, kun tunne on korkealla ja sellainen "terve" kokemuksen...
  4. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Uhoaminen ja tekeminen on kaksi ihan eri asiaa.
  5. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Minun mielestäni tämmöinen "pelotellaan paskat housuun" tyyppinen psyykkaaminen ennen peliä kielii aina vain pelosta. Joten ei kyllä mitään hurraahuutoja saa nämä lausunnot itsessäni ainakaan aikaan. Muutenkin tuntuu että siellä nyt jortsua myöden on keskitytty ihan vääriin asioihin näiden...
  6. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Oma silmä eilen kiinnittyi tähän Domiin. Sen lisäksi että on ihan isänsä näköinen ja vaikuttaisi suukin käyvän samassa virneessä ihan yhtä kovasti, niin on myös taitava pelaaja. Todella isolla sydämmellä pelasi ja suojasi kiekkoa hienosti. Tahtotaso voittaa tuo peli oli todella korkealla. Tuon...
  7. A

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Minun mielestäni tuo peli on ollut todella hyvällä mallilla, vain poislukien se että maalinteko on täyttä tuskaa. Mua itseäni ilahduttaa se, että hyökkäyksestä löytyy laajalta rintamalta pelaajia jotka pystyvät olemaan hyökkäyspelissä vaarallisia. Ihan vain peilaten siihen tilanteeseen missä...
Ylös