Hakutulokset

  1. V

    Kellojen siirto

    Voit grillailla ihan millä haluat, ei kiinnosta minua pätkääkään eikä kuulu millään muotoa tähän aiheeseenkaan. Virheellisesti oletin, että olet oikeasti perehtynyt aiheeseen laajemminkin ja osaisit esittää jotain konkreettistakin.
  2. V

    Kellojen siirto

    Lieviä ongelmia, isolle osalle kansasta, näkyy piikkinä kuolemissa. Olet ilmeisesti perehtynyt useisiin tutkimuksiin ja niiden pohjalta osannet heittää jotain ihan konkreettista faktaa tuollaisten epämääräisten heittojen sijaan.
  3. V

    Kellojen siirto

    Tämähän koko hommasta tekee lähinnä surkuhupaisaa. Ei tiedetä edes miten siirto vaikuttaa vuorokausirytmiin sikäli kun sellaista edes kovin tarkkaa on, mutta huono se on koska siirrettiin.
  4. V

    Kellojen siirto

    Eipä vaikuta mitenkään. Aamulla heräsin seitsemän aikaan omia aikojani ja kävin kusella. Samalla reissulla katselin keittiön seinäkellosta, että rannekellossa ja puhelimessa oli siirtynyt automaattisesti niin kuin pitääkin. Kohta töihin lähtö ja auton kelloa voi rukata jos sattuu muistamaan.
  5. V

    Kellojen siirto

    Ei ole unen tarve niin orjallinen, että olisi yhtään mitään merkitystä. Illalla ei edes muista, että kelloja on siirretty kun elää suosiolla sen enempiä miettimättä siinä ajassa mikä kulloinkin on. Hankalaa on elämä jos joka yö täytyy nukkua justa sama määrä. Ei olisi ainakaan itsellä mitenkään...
  6. V

    Kellojen siirto

    Ei aukea ei. Eilen aamulla ja heräsin ja katsoin kelloa. Oli pikkuisen yli seitsemän. Ihan normiaika kun yleensä herään viikonloppuna seitsemän-kahdeksan aikaan. Aamupäivällä siirsin keittiön kellon ja sitten oli koko asia pois mielestä. Tenavat kysyi illalla milloin niitä kelloja siirretään ja...
  7. V

    Kellojen siirto

    Hyvin on muistissa pelkkä normaaliaika. Melkoista polemiikkia oli silloinkin kun kesäaika tuli puheisiin ja sitten toteutui. Aikana ennen nettiä ja sosiaalista mediaa keskustelut käytiin kahvipöydissä ja lehtien yleisönosastoilla. Itselle ei kellojen siirrolla ole koskaan ollut mitään...
  8. V

    Kellojen siirto

    Olen kokeillut Suomessa käydä ja ihan vakituiseen asunkin. Shortseissa olen kulkenut toukokuusta asti ja saa nähdä miten pitkälle mennään. Katseita on toki kääntynyt, varsinkin muutama vuosi sitten kun olin jouluostoksilla shortseissa, tennareilla ja ohuessa fleece-pusakassa. Kelit oli reilusti...
  9. V

    Kellojen siirto

    Miten tarkenet syksyllä, talvella ja keväällä jolloin on varmasti kylmempää kuin kolmena edellesinä kesänä? ei kai pukeutuminen ole kalenterista kiinni kuin aikoinaan intissä, jossa mentiin karvalakki päässä vappuun asti, koska niin oli päätetty.
  10. V

    Kellojen siirto

    Ihan mielenkiinnosta pakko kysyä miksi nukut vähemmän? Miksi et mene aikoinaan nukkumaan? Suurimpia ongelmia touhussa tuntuu olevan niillä jotka vielä vappunakin pähkäilevät paljonko kello oikeasti on, eivätkä elä olemassa olevassa ajassa. Varmasti on vaikea sopeutua. Samoin kuin tyypeillä...
Ylös