Hakutulokset

  1. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Hesari on ilmeisen tietoinen siitä ettei suuren yleisön mielipide ole välttämättä kanteluiden puolella. Siksi tunnettua toimittajaa ei haluta päästää ääneen aiheesta. Sanomahan omistaa nykyään myös mm. Aamulehden ja Satakunnan Kansan mutta ilmeisesti mikään ei riitä.
  2. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Isoin kysymys tässä on se, mikä oikeastaan tulkitaan samoilla apajilla operoimiseksi. Ja sehän voi olla mitä vain jos argumenttina on ettei Yle saa kilpailla sisällöistä kaupallisten toimijoiden kanssa. Vaikka käsitän jollakin lailla tuon selvittämisen halun, on tässä suuri vaara että lapsi...
  3. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Minä taas pidän hiukan erikoisena että "etuja valvotaan" kantelemalla toisten tekemisistä EU:lle. Tuottaisivat parempia sisältöjä niin ei tarvitsisi kitistä.
  4. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Yksi aspekti voi olla sekin että kyseessä on BBC:n tuottama sarja ja BBC nyt on sattuneesta syystä ollut aina Yleä lähellä. Ylipäätään en pidä hyvänä että Yle hankkisi hittisarjojen ensiesityksiä ohi kaupallisten toimijoiden eikä se ole tähän asti niin tehnytkään. Minäkin kuulen ihan...
  5. V

    Yleisradio Oy – YLE

    En vaan esimerkiksi sitä että myyjä on syystä tai toisesta halunnut vaihtaa sarjan esittäjää, tai sarja ei ole kerännyt tarpeeksi katsojia yms. ja jne. Korostan siis yhä etten tiedä, tämä on spekulaatiota. Kuulostaa vain oudolta että Yle haluaisi ehdoin tahdoin ostaa viimeisen tuotantokauden...
  6. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Onko nyt siis aivan varma tieto että Yle olisi toiminut tässä tapauksessa juuri näin vai voiko sarjan siirtymiseen olla joku muu syy? En siis itsekään tiedä mutta Line of Dutylla on ollut maine sarjana joka seilaa milloin missäkin.
  7. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Yle Areena on ollut kaupallisen puolen hampaissa jo pitkään, samoin Ylen nettisivut. Se että esimerkiksi printtimedialla menee huonosti, on monen mielestä Ylen vika. On tietysti makuasia mikä on dramaattista ja mikä ei, mutta kyllä minäkin näen että näiden kanteluiden ja selvittelyiden sijaan...
  8. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Ohjelmien laadun lisäksi pidän arvona sitä että ohjelmia ei pätkitä mainoksilla ja että Suomessa yleensä on vielä yksi mediafoorumi joka on mainoksista vapaa alue. Nykyään kun ei voi avata minkään median nettisivuja, mitään sosiaalisen median kanavaa tai koko helvetin internettiä saamatta suut...
  9. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämä on ollut niin monta kertaa tässä ketjussa esillä etten jaksa kaivaa vanhoja viestejä mutta tämä paljon porua herättänyt hbo-diili maksoi Ylelle noin miljoona euroa vuodessa. Miljoona vuodessa on Ylen budjetissa vähän 7-8 sarjan paketista minkä lisäksi sarjat on esitetty Ylellä 9 kuukautta...
  10. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Varmasti voi ja pitää kritisoida jos todellista aihetta on. Minun silmääni on vain näyttänyt siltä että kritiikkissä on tartuttu ihmisten taustoihin ja vedetty niistä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Minustakin olisi kyllä mielenkiintoista tietää paljonko näitä kolumneja Ylelle...
  11. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Ylen mittakaavassa on, kuten jo kirjoitin. Katsoin tuon edelliselle sivulle linkatun videon melkein loppuun asti, tyypillisen hakemalla haettua Yle-kritiikkiä taas vaihteeksi. Kaikki mainitut kolumnistit joita Yle on kuulemma sensuroinut kirjoittavat Ylelle edelleen.
  12. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Ei siinä mitään erikoista ole, tuo on tiettyjen piirien normaali toimintatapa. Suomen Uutiset on pitänyt meteliä Liekistä ja tämän taustoista ja täällä näköjään veisataan samoja virsiä. Kolumnien ja blogien tuottajana Liekki on kyllä hyvin kaukana mistään johtajasta, Ylen mittakaavassa hän on...
  13. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Ylen nettisivujen uutisessa nämä samat asiat on kyllä kerrottu.
  14. V

    Yleisradio Oy – YLE

    En voi puhua muiden puolesta, mutta itse suhtaudun aika lailla kriittisesti tähän vainoharhaiseen teoretisointiin ja siihen rinkirunkkaukseen jota aiheen ympärillä tietyissä piireissä harrastetaan. Myös vaatimus siitä, että koska Ylen toimintaa rahoitetaan verorahoilla, pitäisi sen sitten...
  15. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Löytyykö jostakin vielä sellainen tutkimus joka kertoisi kuinka moni näistä tulevista journalisteista menee nimenomaan Ylelle töihin? Nämä väitteet Ylen punavihreästä linjasta ovat lähes poikkeuksetta karkeita yleistyksiä jotka perustuvat pahastumiseen johonkin yksittäiseen toimittajaan ja...
  16. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Niin, tuo on toki eri asia ja kyllä minä jossakin määrin pystyn ymmärtämään että Got on asia johon tartutaan. Toisaalta, mainittu sopimus on tehty vuosia ennen kuin koko sarjaa oli olemassa eikä kukaan varmaan Hbo:llakaan osannut kuvitella että Got:sta tulisi noinkin iso juttu joten taivas yksin...
  17. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Game of Thronesin esittäminen perustuu edelleen siihen Ylen ja Hbo:n väliseen sopimukseen jonka mukaan Yle maksaa Hbo:lle noin miljoona euroa vuodessa siitä että saa esittää tietyn määrän hbo - sarjoja 8 - 9 kuukautta niiden ensiesityksen jälkeen. En muista mitä kaikkia sarjoja tähän on esim...
  18. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Voin hyvin kuvitella että tuo ei ole sinulle mikään ongelma. Tosin epäilen että ohjelmakartan sisällöstä sinulla ei ole mitään hajua. Minä itse ajattelin nyt keskittyä Daespoon puolittamiseen. Ottaa minkä tahansa ketjun ja katselee mitä tulee päivisin ja öisin, ei yhtään mitään tai jatkuvia...
  19. V

    Yleisradio Oy – YLE

    En valitettavasti löytänyt kyseistä vettomusta, huomasin kyllä viittauksia siihen, joten uskon että sellainen on olemassa. Noin muuten ollaan aika ohuella pohjalla kun yhtä henkilöä ja hänen kahden vuoden takaisin lausuntojaan käytetään esimerkkinä Ylen propangandasta, mutta minä voin itse...
  20. V

    Yleisradio Oy – YLE

    Ymmärrän pointin, mutta kaipasin tämänkin asian toteutumisesta konkreettista esimerkkiä. Minun on mahdoton muodostaa täsmällistä kantaa asiaan jos olen ihan pelkästään sinun mielipiteittesi varassa. Noin ylipäätään koen, että sanaa "propaganda" ei pitäisi käyttää kovin keveillä perusteilla...
Ylös