Hakutulokset

  1. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Ei kannattais näitä vanhoja kaivella, Metsola se on joka filmaa. Kaikki kivet käännetään mestaruuden eteen, joskus vähän kyseenalaisestikin
  2. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tämä kertoo siitä, että Tapola on ottanut oppia kolmen edelliskevään finaalisarjoista, joissa Tapparaa vietiin medioissa kuin mätä kukkoa. No ei viime kaudella sellaista tainnut tapahtua, mutta 2013 ja 2014. Jussi on kehittynyt.
  3. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Kiitos paljon vaivannäöstä, tuo oli juuri sama haastattelu, jonka livenä Puheelta kuulin ja kaikki voivat tuosta päätellä mitä on sanottu.
  4. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Voisitko tämän räksytyksesi kylkeen laittaa vaikkapa linkin, jossa lääkäri Jukka Peltolan tilan toteaa kuvaamallasi tavalla?
  5. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Missäs tällaisia on julistettu? Ottelun jälkeen kyseltiin Peltolan tilaa ja Tapola sanoi, että pahannäköinen, Taysissa ja kausi todennäköisesti ohi. Lääkäri ei ottanut kantaa juuri Peltolan tapaukseen kuin kertomalla, että testejä silmälle tehtiin jo kopissa, vaimo ajoi Jugin Taysiin ja iskun...
  6. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Mielestäni kapteenin kuuluisi arvioida ensin oma pelikykynsä ja sesn jälkeen hänen/valmennuksen onko ykssilmä-Peltola hyödyllisempi joukkueelleen kuin kakssilmä-Heikkilä.
  7. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Nimenomaan. Tapola antaa pelikieltoa Liigalle ja laittaa Saravon Peksin varmistamaan tämän pelikiellon toteutuksen
  8. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Kuuntelitko tuon haastattelun ihan kunnolla? Siinä nimenomaan mainittiin, että mahdotonta sanoa juuri tästä keissistä, sillä on paraikaa tutkinnan alla Taysissa. Puhuttiin yleisellä tasolla, että mikäli osuma on tullut silmään (ymmärsin, että myös kiinni olevan silmän luomeen), on huilu yleensä...
  9. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Vai oliko Keräsen tilalla Suoranta? Kun en Dixonin muista lentäneen Keräseen osuneesta.
  10. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tämä tilannehan oli poimittu hallin käytävältä, kun Tapola kyseli Savolaiselta tuomareiden toiminnasta. Yle Puheen Sari Sirkiä-Jarva toi mikin (mikrofonin, ei Simo-Mikkoa) Tapolan suun eteen ja ammattimaisesti yllytti Tapolaa antamaan kommentteja miten keskustelu meni. Tuohon Tapola vastasi...
  11. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    En kyllä muista, että olisi kertaakaan peliä moisesta vihelletty poikki ellei tuomari ole loukkaantunut. Tuomarit ovat osa pelialuetta eikä tuomarista kimmonneista kiekoistakaan peliä poikki voi viheltää vaikka kuinka maalin eteen tai läpiajoon pomppisivat. Taisi olla Pasi Petriläisen...
  12. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Hassu vastaus
  13. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tapparahan ei hyötynyt tuosta korkeasta mailasta. Ja vaikka Tappara olisi koskenut kiekkoon ja se olisi lipsahtanut omiin, olisi maali mielestäni kuulunut hyväksyä. Kiekko tulisi olla korkean jälkeen hallussa tai kontaktin kiekkoon hallittu. Vähän kuin siirretyssä rangaistuksessa.
  14. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    - Onneksi on vain yöpakkasia, muuten kurrea vituttaisi ihan huolella. - Vain ja ainoastaan liikkuvamman Tapparan pussiin. Seurasitko peliä, Tappara halusi enemmän, oli liikkuvampi ja aktiivisempi suuremman osan ajasta. Kai ne sitten taas kahvasi kolme maalia ja samalla vielä vastustajatkin. -...
  15. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Kyllä tämä maistuu aika vahvasti seiskapelin jatkoajalta pitkästä aikaa. Jos vain IFK osaa kääntää vihdoin vastoinkäymisen voimavaraksi eikä vetää itkupotkuraivareita niinkuin eilen ja tänään. Apinan raivolla tiistaina ja seitsemänteen peliin. Liiga voisi perustaa jonkin mielenterveysluurin...
  16. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Naisen vika jos pukeutuu provosoivasti ja raiskataan. Samoin Peltolan vika, että oli remmi löysällä ja lyötiin mailalla silmään. No, eihän tuota kukaan suoraan noin sanonut tai tuskin edes tarkoitti, mutta tuollaisen kuvan edellisen sivun keskustelusta sai.
  17. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Onko muuten Karjalainenkin ollut pidempään loukkaantuneena vai menikö eilen siinä toisen erän taklaustilanteessa? Tuli irvistellen vaihtoon taklatessaan pakkia ja kolmannen erän lopun ylivoimalla tuli linkuttaen vaihtoon lauottuaan neliön keskeltä.
  18. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Humoristi jatkaa, että pitäisikö katsoa vain ne tilanteet, jotka Törmänen tahtoo?
  19. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Siis hyppäsikö se mailan kädestään? Vai mitä? Ja siinä aiemmassa hypyssä oltiin puolimatka päädynmitasta takavyöotteella kiinni.
  20. T

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Humoristi sanoisi, että tätähän Törmänen on tilannut finaalisarjan aikana. Että tuomarit katsoisivat kuutiolle. Nyt se ei sitten kuulemma kuitenkaan ollut hyvä juttu.
Ylös