Hakutulokset

  1. T

    Vihreä Liitto

    FD on Helsingin kaupunginvaltuutettuna ollut ajamassa pyöräilyn asiaa autoilun kustannuksella ja siten käyttänyt poliittista vaikutusvaltaansa luodakseen pyöräkauppa Helkamalle parempaa kenttää bisnekselle. Vihreiden puheenjohtajistoon kuuluvana hänellä on vaikutusvaltaa puolueessa, joka...
  2. T

    Vihreä Liitto

    Ja epäilemättä kaikki ovat, jos marxilainen professori niin väittää.
  3. T

    Vihreä Liitto

    LOL Jos lätkäjoukkue toimisi kuin monipuoluedemokratia, niin menestys olisi varmasti taattu. Kaikki treenirinkiin nostetut 17-vuotiaat nöösipojat vaatisivat vähintään 15 minuuttia peliaikaa, yv-aikaa kivasti ja tietysti ilman mitään tylsiä puolustusvelvoitteita. Jokaiselle annettaisiin kivasti...
  4. T

    Vihreä Liitto

    Esimerkiksi. Sinne voivat kaikki pohjoismaisen riistososialismin kannattajat kokoontua paheksumaan.
  5. T

    Vihreä Liitto

    Vihreiden kanssa siinä mielessä, että esim. Helsingissä en ole havainnut heidän ajavan julkisen sektorin kulutuksen leikkauksia tai valtakunnan tasolla irtaantuvan "kaikilla on oikeus kuluttaa"-ajattelusta.
  6. T

    Vihreä Liitto

    Vaikka investointipankkiirien eliitin voidaankin perustellusti nähdä hyötyvän eniten, niin niillä investoinneilla luodaan kulutusmahdollisuuksia myös muille. Tietyn rajan jälkeen voidaan nähdä, että yksilö on kuluttamisen näkökulmasta saavuttanut tarpeellisen. Suomalainen politiikka vain on...
  7. T

    Vihreä Liitto

    Jotta politiikka voi palvella ihmisten aineellisia tarpeita, pitää taustalla olla toimeliaisuutta ja toimiva talous. Ja toimeliaisuuden motivaattorina toimii oletettu hyöty. Länsi-porilaista isää tai äitiä ei palvele se, että Reposaaren koulu nielee opiskelijamäärään nähden kaksinkertaisen...
  8. T

    Vihreä Liitto

    Miten ajattelit rahoittaa julkisen sektorin kasvavat menot, jos tuotantomahdollisuudet pitäisi saattaa 1970-luvun tasolle? Vai olet linjakkaasti sitä mieltä, että leikataan julkisia menoja tuntuvasti?
  9. T

    Vihreä Liitto

    Ei ole, mutta haluavat ylläpitää ja kasvattaa tulonsiirtoja ja toisaalta tehdä tulonsiirtojen alkulähteen huomattavasti vaikeammaksi toteuttaa. Eivätkä toisaalta ole itse luopumassa yhtään mistään. Tuotakin voisi kutsua itsekkyydeksi. Se on kuitenkin pois duunarin valinnan mahdollisuuksista ja...
  10. T

    Vihreä Liitto

    Mitä arvelet, miksi hinku itä-Berliinistä länteen oli kovempaa kuin toiseen suuntaan? Eikö idässä ollut riittävästi idealismia tarjolla? Vai voisiko parempi elintaso houkutella ihmisiä enemmän kuin idealistinen hapatus? Kuten olen muissakin yhteyksissä todennut, niin minulle passaisi aivan...
  11. T

    Vihreä Liitto

    Valtaosa suomalaisista nauttii nykyisenlaisesta hyvinvoinnista osallistumatta itse tuon hyvinvoinnin mahdollistamiseen. Heillä on hyvinvointia, koska jotkut muut toimivat taloudellisesti tuottoisasti. Pistetään julkinen terveydenhuolto leikkuriin, opintotuet, maksuton koulutus, kansaneläkkeet...
  12. T

    Vihreä Liitto

    Ei käynyt hillumassa, vaan harjoittamassa törkeää anarkismia. Eli päätetty on. Toivon, että Vihreät lähtevät Kiinaan ja Intiaan ja pyrkivät siellä vaikuttamaan maailmaan mittakaavassa oleellisiin päästöihin. Eikä sielläkään miten tahansa, vaan niillä metodeilla, jotka siellä on laillisesti...
  13. T

    Vihreä Liitto

    Vuonna 2008 kaikesta käytetystä kivihiilestä käytettiin Kiinassa + muualla Aasiassa 61%. Tuohon päälle P-Amerikka 17% on yhteensä 78%. EU:n kohdalla osuus oli tuolloin 9%. Se, mitä Suomi käyttää on päästöjen näkökulmasta pisara meressä. Ainoa vaan, että Suomessa ja EU:ssa ylipäätään pyritään...
  14. T

    Vihreä Liitto

    Niin tein. Muistin Biaudetin olleen myös elokuisessa tapauksessa tutkintapyynnön takana. Uutisointi ei täysin tukenut muistikuvaani. Oli kuitenkin tapauksen johdosta antanut haastattelun. Lilja Tammisen tapauksessa Biaudet on menetellyt toisin. Ajattelin, että puhuttiin reagoinnista ylipäätään.
  15. T

    Vihreä Liitto

    Vvaltuutettu puuttui Hakkaraisen puheisiin - HS.fi Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pyytää valtakunnansyyttäjää tutkimaan kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) lausuntoja. Hakkarainen väitti muslimeja tuleviksi jihadisteiksi - Rasismi - Kotimaa - Helsingin Sanomat Vähemmistövaltuutettu Eva...
  16. T

    Vihreä Liitto

    Median toiminta ja paheksunta eivät eroa. Toisaalta en ole nähnyt esim. Eva Biaudetin heränneen asian tiimoilta antamaan lausuntoja ja tekemään tutkintapyyntöjä. Taitaa Evan ottimet olla suunnattu niin paljon Teuvo Hakkaraisen seurantaan, ettei muuta ehdi tekemäänkään.
  17. T

    Vihreä Liitto

    Päinvastoin. Soininvaara koittaa viedä huomion pois olennaisesta. Jos Arctia Shippingin toimintaa voitaisiin järkevöittää, niin se on kokonaan toinen aihe ja toisten tekijöiden päätettävissä kuin Greenpeacen tapaisen vandaalijärjestön. Heidi Hautala suojeli heitä. Tuo on tässä casessa ainoa...
  18. T

    Vihreä Liitto

    erku. Älä lähäre shinne. Ministeri Haatainen ei kadu kallista matkaansa - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat - Hyvä reissu. Opittiin paljon. Tulokset tulevat pidemmällä tähtäimellä. Isänmaan asialla oltiin, Haatainen summaa matkasaldoa. Jokohan, lähes 9 vuotta reissun jälkeen olisi nähtävissä...
  19. T

    Vihreä Liitto

    Vaikkei Häkämiehen iltamien maksattaminen veronmaksajilla olekaan suoranaisesti valtion edun mukaista, niin on melko kaukaa haettua rinnastaa sitä ministeri Hautalan toimintaan vandaalijärjestön suojelemisessa. En tiedä, ketä Häkämies saunotti ja juotti ko. tilaisuudessa, mutta olettaa sopii...
  20. T

    Vihreä Liitto

    Siinä tapauksessa hallitus hyväksyy, jos mukana on puolueita, jotka eivät tee selväsanaista ja julkista peräeroa Greenpeaceen. Nythän keskustelu on pyörinyt Vihreiden toimesta lähinnä siihen sävyyn, mitä ympäristöhaasteita on ja mihin porukoihin Greenpeacea ei saa verrata. Siis selkeän...
Ylös