Hakutulokset

  1. T

    Hjalliksen Diili

    Onneksi olkoon, Antti! Hienoa!
  2. T

    Hjalliksen Diili

    Kohta mennään eikä meinata. Viimeisen kahden-kolmen viikon aikana Antti on noussut suosikiksi, vaikka ei Heidikään sinällään ole heikosti suoriutunut. Edellinen työhaastattelu laittoi vain epäilemään, olisiko hänestä sittenkään tuohon Diilin tarjoamaan tehtävään. Antti sen sijaan vaikuttaa...
  3. T

    Hjalliksen Diili

    Onhan Antti kuitenkin ollut viimeiset kymmenen vuotta tiukasti työelämässä mukana. Vaikka hän nuori onkin, niin ei suinkaan aivan kokematon. Vain muutaman vuoden esimerkiksi Jethroa nuorempi. Kaiken kukkuraksi Hjallishan nimenomaan kuulutti sitä, että kaipaa uusia tuulia asioiden hoitamiseen...
  4. T

    Hjalliksen Diili

    Kiekko-Antilta todella vahva suoritus jälleen kerran. Kaiken kukkuraksi kyykytti Heidiä kunnolla tuossa neuvottelussa. :) Toivon sydämeni pohjasta, että Antti tuon kilpailun hoitaa. Heidiä vastaan sinänsä ei mitään ihmeempää ole, mutta tuo Minnan läsnäolo toisessa ryhmässä tuo tuohon...
  5. T

    Hjalliksen Diili

    Kyseisessä tehtävässä se oli kuitenkin hieman eri asia, sillä siinä vaiheessa jokainen teki itse myyntiä. Heillä ei ollut mitään muuta roolia kuin myydä vain mahdollisemman paljon, kukin tahollaan. Uskoisin, että Heidi kykenee kyllä ihan hyvin myymään, mutta viime tehtävässä hän keskittyi vain...
  6. T

    Hjalliksen Diili

    Itse katselin eilisen jakson vasta tuossa aamupäivällä jälkikäteen MTV3:n Katsomosta. Tässä jotain löpinää jaksosta. Tehtävä oli erittäin toimiva tällä kertaa. Kaikki kilpailijat taisivat pitää tehtävästä paljon ja jokainen pääsi hieman kuin elementtiinsä. Lopputuloskin sen kertoi ja...
  7. T

    Hjalliksen Diili

    Minna ja Jarno olivat eilisessä jaksossa selkeästi huonoimmat lenkit. Minna tosin pääsi kuin koira veräjästä Hjalliksen käsittelyssä ja Jarno itse mokasi oman mahdollisuutensa. Seuraavaksi tiputtaisin kuitenkin ehdottomasti Minnan - ellei hän sitten petraa ensi viikolla mielettömästi. Antti...
  8. T

    Hjalliksen Diili

    Lueskelin hieman seuraavien jaksojen kuvauksia ja niistä pystyy hieman päättelemään jotain. Ainakin sen verran, että montako kilpailijaa milloinkin pudotetaan. Mielestäni molempien joukkueiden mainokset olivat viime kerralla hyviä, mutta hämmästyttävän heikosti molemmat joukkueet saivat...
  9. T

    Hjalliksen Diili

    Molemmat mainokset olivat varsin hyviä, mutta klikkausmäärät hämmästyttävät pieniä. 500 klikkiähän olisi saanut vaikka itse klikkailemalla, joten varsin surkea suoritus Tahdon Voimalta. Jethrohan hoiti tuota klikkauspuolta, joten hänen olisi pitänyt ehdottomasti pudota tällä kerralla. Toisaalta...
  10. T

    Hjalliksen Diili

    Tottahan toki molempien etu on voittaa. Tarkoitin vain, että juuri viime jaksossa Jethro ajoi vahvasti omat näkemyksensä läpi Tahdon voimassa. Tällä hetkellä Heidi vaikuttaa erittäin pätevältä tyypiltä, mutta myös Jethrolla on ammattitaitoa. Osaavatko he vetää yhtä köyttä tarpeeksi hyvin? Ja...
  11. T

    Hjalliksen Diili

    Hemmetti vie, se on taas pärähtänyt uusi viikko käyntiin ja illalla show jatkuu. Mikäli Heidi tosiaan vaihtaa joukkuetta, ovat joukkueiden voimasuhteet jokseenkin tasan. Veikkaisin tällä kertaa voittoa Tahdon voimalle ja putoajaksi ArvoXin joukkueesta Jarnoa. Uskoisin Minnan tilanteen...
  12. T

    Hjalliksen Diili

    Huhhuh, olipahan jakso. Olin melko varma, että Jethro saa lähteä mutta Hjalliksen eleistä pystyi kuitenkin lukemaan lopulta, että ehkä hän vielä sen yhden mahdollisuuden saa. Uumoilin jo, ettei kukaan noista tipu, sillä Jethro oli minusta joukkueen huonoin pelaaja tällä kertaa, mutta ei...
  13. T

    Hjalliksen Diili

    Tänään taas mennään! Viime viikon jakso oli musertavaa ylivoimaa Jarnon kipparoimalta joukkueelta ja vaikea uskoa, että toinen joukkue pystyisi tälläkään kertaa laittamaan kampoihin. MTV3:n jaksokuvauksen perusteella meininkiä on tänäänkin luvassa ja hieman tuollaistahan Antti jo viime...
  14. T

    Hjalliksen Diili

    Antilta erittäin tasapainoinen ja hyvä suoritus kaikkiaan. Vaikka tappio tulikin, oli projektinjohtajalla homma koko ajan hyvin hanskassa. Itse pitäisin tällä hetkellä vahvimpina ehdokkaina miesten puolella Jethroa sekä tällä hetkellä myös Anttia. Naisista selkeästi pätevin näyttäisi olevan...
  15. T

    Hjalliksen Diili

    Täältäkin propsit Antin kommentoinnille. Tämän iltaisessa jaksossa miehet kyllä veivät naisia selkeästi. Miesten tekemisessä oli hyvää meininkiä alusta lähtien, vaikka itse en tästä Timosta pomona pitänytkään. Hän selkeästi pönkittää vain omaa asemaansa, eikä pelaa joukkueena laisinkaan...
  16. T

    Hjalliksen Diili

    Kovin vähän on tullut seurattua Trumpin diiliä, mutta satunnaisesti sitäkin on tullut vilkuiltua. Mitään ennakko-odotuksia Suomen Diiliä kohtaan ei siis ollut, sillä ei oikein tiennyt mitä pitäisi odottaa. Mainosten perusteella osasi tosin hieman odotella Hjalliksen sopivan rooliinsa hyvin...
Ylös