Hakutulokset

  1. S

    Ismo Alanko

    Saman huomasin tutustumisen perusteella. No, toivotaan, että Ismo saisi tuosta vision, ja ryhtyisi seuraavaksi tekemään tuollaista musiikkia koko levyn mitalta.
  2. S

    Ismo Alanko

    Pitää kyllä tutustua tuohon projektiin, mikäli siellä on Ismo enemmänkin mukana. Tämä kappale oli omaan makuuni parasta Ismoa todella pitkään aikaan. Jotain kaikuja Sielun Veljistä. Balanssit olivat vähän pielessä. Laulu jäi vähän liikaa taustalle. Mutta ei anneta sen haitata. Edit: Balanssit...
  3. S

    Ismo Alanko

    Mikäs kokoonpano Ismolla oli tuolloin? The Sight oli varmaan jo kuopattu? Joku Hassisen Koneen esiaste?
  4. S

    Ismo Alanko

    Pikakuuntelulla samaa mieltä. Parasta ainakin sitten Sushibaarin, mutta voi mennä jopa sen edelle. Pitää ehdottomasti ottaa kuunteluun ajan kanssa. Soundimaailma oli syvällisempi kuin aikoihin, ja sävellyksissäkin tuntui olevan ideaa. Tosin paikoin tuntui, että biisien sisältä puuttui...
  5. S

    Ismo Alanko

    Se on jokaiselle vähän erilainen, mutta itse sanoisin sen olleen pitkälti vuodet 1981 - 2002, eli ajanjakso Rumista Sävelistä Hallanvaaraan. Tuon jälkeenkin on tullut vielä ihan hyviä levyjä (etenkin Sushibaari). Eikä Hassisen Koneen debyytin merkitystä voi millään ylikorostaa, vaikkei se...
  6. S

    Ismo Alanko

    Mielestäni tuo Se oli selvästi mielenkiintoisempi kuin tuo edeltävä Synkkää musiikkia. Hieman sellaista Sushibaarin aikaista soundimaailmaa ja muutenkin sävelkulku muistutti tuosta aikakaudesta. Ihan kiva biisi. Viime vuosien mittarilla jopa todella hyvä. Mutta toisaalta kaukana kulta-aikojen...
  7. S

    Ismo Alanko

    Mitenhän tuota luonnehtisi... Soundimaailma on jonkinlainen hybridi, jossa on jotain kaikuja mm. Jäätyneiltä Lauluilta ja Sushibaarista, joskin näiden uudempienkin levyjen tunnelma paistaa läpi. Ei kuitenkaan hirveästi sytytä vanhaa. Vaikka soundeissa on ihan kiva pohjavire, jäävät ne parhaiden...
  8. S

    Ismo Alanko

    Tarkkana nimien kanssa. Kokoonpano on tietenkin Pohjonen Alanko, eikä Pohjoinen - ihan Kimmon sukunimen mukaan. En minä muuten puuttuisi, mutta Ismon kanssa ei saa tehdä virheitä. :) Olen tuon Pohjosen Alangon nähnyt kerran. Ihan näkemisen arvoinen sekin on, koska mukana on kaksi mystiikan...
  9. S

    Ismo Alanko

    Tuo on totta. Minä olen itse jo siinä iässä, että festareille en lähtisi, vaikka siellä olisi Sielun Veljet. En enää jaksaisi sitä tungosta ja meininkiä, ja artistikattauskin menisi ohi kovaa ja korkealta. Ja jos jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ostaisinkin liput, niin tuurillani kävisi...
  10. S

    Ismo Alanko

    Meinasin kirjoittaa, että vastahan se hiljattain oli. Mutta onhan siitäkin jo 11 vuotta. Siekkarit ovat minusta ehdottomasti klubeille kuuluva bändi. Se intensiteetti vaatii pimeän ja suljetun paikan, jossa se hypnoottinen shamanismi vyöryy kuulijan syliin jokaisesta ilmansuunnasta. Ulkoilmassa...
  11. S

    Ismo Alanko

    Perjantaina tuli viestiä levykaupasta, että tilaamani Hassisen Koneen High Tension Wire -vinyyli on noudettavissa. Perjantaina pidin etäpäivää, mutta tänään kävin töiden jälkeen hakemassa tuon. Nyt tuo pyörii soittimessa. Onhan tuo eräänlainen kulttuurillinen merkkipaalu omalta osaltaan, vaikka...
  12. S

    Ismo Alanko

    Oli kyllä maagisen komea alku. Harsoinen Teräs tuuttasi tajuntaan huikealla ja hypnoottisella voimalla. Bändi oli siinä timanttinen. Oliko se sitten vain sitä, että täydellisyyttä on mahdoton ylittää, vai oliko sitten kuitenkin vähän soittovireen katoamista, mutta Levottomista jaloista aina...
  13. S

    Ismo Alanko

    Sinänsä keikka oli melko yllätyksetön. Yhtään todellista yllätystä ei tullut. LP:t soitettiin kokonaisuudessaan muutamia biisejä lukuunottamatta. Singleistä tuli vain ne kaikkein varmimmat, eli Hiljaa virtaa veri, Muoviruusut ja Jouluyö. Aloin pohtia keikan aikana, että Harsoiselta teräkseltä...
  14. S

    Ismo Alanko

    Olihan se kokemus. Vähän häiritsi temmon laahaaminen laajemman Koneen setin aikana. Etenkin Kupla kimaltaa, Kuollut eläköön ja Julkinen eläin kärsivät tuosta. Hyvin soitto tuntui kuitenkin kulkevan. Rumien sävelten aikana tempo löytyi. Ja Venäjän aikana show suorastaan rullasi. Encoreina tulleet...
  15. S

    Ismo Alanko

    Nyt tulee. :) Vähän on hidas tempo. Toimisi paremmin nopeampana, mutta huikea biisi joka tapauksessa.
  16. S

    Ismo Alanko

    On ihan mahdollista. Ensin vetävät vaikkapa Venäjä ja Sävelet -levyjen kappaleita silloisella miehistöllä. Ja noin keikan puolivälissä on sitten isomman kokoonpanon vuoro. Ja sillä vedetään sitten Teräs + sen aikakauden singlejä ja joitain harvinaisuuksia. Pitkä showtime viittaa tosiaan siihen.
  17. S

    Ismo Alanko

    Showtime on noin kaksi ja puoli tuntia, mikä on enemmän kuin kaikki Hassisen Koneen LP:t yhteensä. Eiköhän se ole aivan selvää, että Harsoinen Teräs tulee kokonaan ja muutkin ainakin suurilta osin. Singleistä tulee takuulla myös useimpia (viimeisin Muoviruusuja Omenapuissa ja Hiljaa virtaa veri...
  18. S

    Ismo Alanko

    Kinnusen Harrillahan on ollut jo melko pitkään krooninen leukemia, jonka alkuun ennustettiin vievän miehen hengen muutamassa vuodessa, mutta kehittyneet hoidot ovat saaneet taudin remlssioon. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006304240.html Heiskasen aiemmasta heikosta kunnosta en ole itse...
  19. S

    Ismo Alanko

    Hassisen Koneen High Tension Wire julkaistaan (vihdoin) omana julkaisunaan Suomessa. Tuo sangen rajallinen painos ilmestyy vinyylinä heinäkuun lopulla. Maksoin omani kuitenkin jo ennakkoon. Aiheesta mm. Levykauppa Äxän sivuilla, joskin saanee tuota muualtakin. Sen verran on pakko nillittää...
  20. S

    Ismo Alanko

    Tämä on oma suosikkini: Linkki: https://m.youtube.com/watch?v=zqo_Vg0luGU
Ylös