Ismo Alanko

  • 69 911
  • 432

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Heiskasen hehkuttaminen toki myös siihen perustuva, että oli ymmärtääkseni välillä melko heikossa kunnossa. Muuthan bändistä ovat fyysisesti nykyään suhteellisen timmejä, korkki on veljeksillä ja Ismolla kiinni.

Kinnusen Harrillahan on ollut jo melko pitkään krooninen leukemia, jonka alkuun ennustettiin vievän miehen hengen muutamassa vuodessa, mutta kehittyneet hoidot ovat saaneet taudin remlssioon.

Vuonna 2009 kaiken pelättiin loppuvan, kun häneltä löydettiin krooninen lymfaattinen leukemia. Sekään ei ole rumpalia pysäyttänyt.

”Silloin elinajanodote oli 6–10 vuotta, mutta hoidot ovat saaneet syövän remissioon. Ei tässä nyt jouda lähtemään, kun on keikkoja tulossa.”

Heiskasen aiemmasta heikosta kunnosta en ole itse kuullut tai lukenut mitään, mutta Jukka Ormalla oli ainakin aiemmin aika rankka vaihe:

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Lauantaina sitten olisi ohjelmassa Hassisen Koneen jo pariin kertaan siirretty Ratinan keikka. Mikäli täältä joku on ollut katselemassa noita tämän kesän festarivetoja niin olisi kiva kuulla raportteja ukkojen vireestä. Ismohan toki ainakin elämänsä kunnossa.

Keikkahan on ollut loppuunmyyty jo tovin ja lämppäreistkin Tuomari Nurmio kiinnostelee, joten mestoille täytynee raahautua hyvissä ajoin. Sääkin näyttäisi ennusteen mukaan suosivan eli varmasti tulee hieno ilta.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Marraskuussa 2019 ostin lipun sekä Hassisen Koneen että Pohjonen Alangon keikoille. Olisihan se mukava jos ne pääsisi tänä vuonna käyttämään.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Alkaa lähestyä tämäkin kaksi vuotta ns. hyllyllä ollut konsertti. Kelin Tampereella pitäisi olla 20 astetta, tai vähän alle ja puolipilvinen, että senkin puolesta sopivat puitteet. Hassisen Koneen paitaa pitäisi yrittää koittaa saalistaa itselleen myös ja jos kesäloma alkoi Apulannan konsertilla, niin päätetään se sitten tähän. Tai tuntuu verkostakin löytyvät paitoja.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hassisen koneen keikka vaikuttaa olevan aika iso tapahtuma ikäryhmäni porukalle. Sinne kuulostaa tulevan hirveästi ystäviä ja tuttuja, jotka eivät hirveän usein nykypäivänä keikoilla käy. Tarjolla tänään! Eiku huomenna...
 
Kyllä vain ja iso tapahtuma ylipäätään. Tampereen käytännössä kaikki hotellit varattu loppuun ja lähin järkevän hintainen majoitus taitaa löytyä Ylöjärveltä.

Toivoisin kuulevani huomenna mahdollisimman monta biisiä upealta Harsoinen Teräs-levyltä. Ne perinteiset Kulkurin iltakalja ja Levottomat jalat nyt tulevat varmasti, mutta esim Kupla kimaltaa on niin mieletön biisi että sääli jos jättävät soittamatta. Kyseistä kappaletta en ole muuten ikinä livenä kuullut, vaikka kymmenkunta Alangon keikkaa eri kokoonpanojen kanssa tullut nähtyä.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Hassisen Kone sitten sensuroinut Oikeus on voittanut taas -kappaletta.

Tämä kohta on kesän versiossa jätetty laulamatta.

Hän ei kestä ilman naista hän raiskaa vaan
Hänet tuomitaan ja viedään vankilaan
Alla vartijan silmien kiimaisten
Hän rasvaa peräaukkoaan, todetaan
Oikeus on voittanut taas

Joo, huomasin Provinssissa, että nyt puuttuu tavaraa biisistä. Muuten toki mahtava keikka, vaikka lyhyt festarirypistys olikin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä vain ja iso tapahtuma ylipäätään. Tampereen käytännössä kaikki hotellit varattu loppuun ja lähin järkevän hintainen majoitus taitaa löytyä Ylöjärveltä.

Toivoisin kuulevani huomenna mahdollisimman monta biisiä upealta Harsoinen Teräs-levyltä. Ne perinteiset Kulkurin iltakalja ja Levottomat jalat nyt tulevat varmasti, mutta esim Kupla kimaltaa on niin mieletön biisi että sääli jos jättävät soittamatta. Kyseistä kappaletta en ole muuten ikinä livenä kuullut, vaikka kymmenkunta Alangon keikkaa eri kokoonpanojen kanssa tullut nähtyä.
Huomasin saman kun aloin viime viikolla kartoittelemaan majoitusta. Kaveri oli onneksi onnistunut saamaan huoneen Pyynikistä jostain vanhaan tehdaskiinteistöön rakennetusta kompleksista niin ei tarvinnut Ylöjärvelle asti lähteä.

Eiköhän Harsoinen levy tule ainakin lähes kokonaan? Soittoaika kuitenkin on sitä luokkaa, että siinä ehtii kahlata vaikka kaikki studioalbumit läpi ja lisäksi nythän Ratinalla on mukana se iso kokoonpano Jukka Ormineen ja Safka Pekkosineen, niin tuskin heitä sinne nyt parin biisin vuoksi on roudattu.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivoisin kuulevani huomenna mahdollisimman monta biisiä upealta Harsoinen Teräs-levyltä. Ne perinteiset Kulkurin iltakalja ja Levottomat jalat nyt tulevat varmasti, mutta esim Kupla kimaltaa on niin mieletön biisi että sääli jos jättävät soittamatta. Kyseistä kappaletta en ole muuten ikinä livenä kuullut, vaikka kymmenkunta Alangon keikkaa eri kokoonpanojen kanssa tullut nähtyä.
Kulkurin iltakaljahan löytyy debyyttilevyltä.

Harsoinen Teräs -levyltä Levottomien jalkojen lisäksi ainakin nimikappale ja Pelko ovat tuttuja Ismon soolokeikoilta, mutta eiköhän huomenna muitakin biisejä kolmoslevyltä kuulla.

Toivomuslistalla olisi Paskan suggeroiva vaikutus, joka löytyy livelevyltä. Ilosaaressa en silloin muista olleeni, mutta jossain muistan kyseisen upean runon/punk-kaahauksen kuulleeni tai sitten muistelen omiani.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eiköhän Harsoinen levy tule ainakin lähes kokonaan? Soittoaika kuitenkin on sitä luokkaa, että siinä ehtii kahlata vaikka kaikki studioalbumit läpi ja lisäksi nythän Ratinalla on mukana se iso kokoonpano Jukka Ormineen ja Safka Pekkosineen, niin tuskin heitä sinne nyt parin biisin vuoksi on roudattu.

Showtime on noin kaksi ja puoli tuntia, mikä on enemmän kuin kaikki Hassisen Koneen LP:t yhteensä. Eiköhän se ole aivan selvää, että Harsoinen Teräs tulee kokonaan ja muutkin ainakin suurilta osin. Singleistä tulee takuulla myös useimpia (viimeisin Muoviruusuja Omenapuissa ja Hiljaa virtaa veri ainakin) ja todennäköisesti muutama harvinaisuus, kuten mm. Alangolla-boksilla julkaistu Harsoisen Teräksen sessioista peräisin oleva Seinät. Tuo kappalehan kuuluikin Säätiön keikkasettiin vuosituhannen alussa. Silloinen Säätiö on jollain tavalla Hassisen Koneen ison kokoonpanon hengenheimolainen, ja kun tuo biisi toimi Säätiöllä hyvin, uskoisin sen toimivan myös Koneella. Kova livebiisi ehdottomasti.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko ollut puhetta, tai kuulunut huhuja, vetääkö huomenna iso kokoonpano koko keikan vai vain osan? Menisikö ehkä niin, että alkuun kvartetti soittaa "Kerubi-setin" eli suunnilleen kaiken kahdelta ensimmäiseltä albumilta ja sitten iso kokoonpano Harsoisen teräksen kokonaisuudessaan? Nuo Kerubin keikat kestivät maksimissaan jotain 1h 45min ja kun mukana oli myös Levottomat jalat ja Harsoinen teräs, pitäisi tuon 2,5h:n riittää hyvin.
 
Huhuista en tiedä, mutta noinhan se vuoden 2000 juhlakeikka toteutettiin, että ensin lavalle tuli alkuperäinen kokoonpano ja sitten keikan mittaan sisään tuotiin lisää soittajia yksi kerrallaan. Voisi tosiaan kuvitella, että tänään mentäisiin samanlaisella kuviolla.

EDIT: En ollut tuolloin paikalla, DVD:ltä nähdyn perusteella kirjoittelin.
 
On ihan mahdollista. Ensin vetävät vaikkapa Venäjä ja Sävelet -levyjen kappaleita silloisella miehistöllä. Ja noin keikan puolivälissä on sitten isomman kokoonpanon vuoro. Ja sillä vedetään sitten Teräs + sen aikakauden singlejä ja joitain harvinaisuuksia.

Pitkä showtime viittaa tosiaan siihen.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tässä Hassisen Konetta shufflella kuunnellessa muistui mieleen Ismon luvanneen, että Hyvä olla soitetaan tänään. Viime marraskuussa Tavastialla Ismon "Harvoin kuultua" -keikalla joku yleisöstä huusi "Hyvä olla" ja Ismo vastasi "Ei tuu tänään, Ratinassa sitten" tai jotain sinne päin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
esim Kupla kimaltaa on niin mieletön biisi että sääli jos jättävät soittamatta. Kyseistä kappaletta en ole muuten ikinä livenä kuullut, vaikka kymmenkunta Alangon keikkaa eri kokoonpanojen kanssa tullut nähtyä.

Nyt tulee. :)

Vähän on hidas tempo. Toimisi paremmin nopeampana, mutta huikea biisi joka tapauksessa.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Facebookissa on Hassisen Koneella menossa live konsertista. Ei tässä äänenlaatu varsinkaan ole kummoinen, mutta näkeepä keikkaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olihan se kokemus. Vähän häiritsi temmon laahaaminen laajemman Koneen setin aikana. Etenkin Kupla kimaltaa, Kuollut eläköön ja Julkinen eläin kärsivät tuosta. Hyvin soitto tuntui kuitenkin kulkevan. Rumien sävelten aikana tempo löytyi. Ja Venäjän aikana show suorastaan rullasi. Encoreina tulleet isolla kokoonpanolla soitetut Totuus, Muoviruusut ja Jouluyö olivat komea kliimaksi.

Hieno ilta. Silti pysyn kannassani, ja totean, että ulkoilmakeikat eivät ole akustiikan riemuvoittoja. Voi kun tuo iso Kone tekisi kunnon konserttisalikiertueen.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Huhuista en tiedä, mutta noinhan se vuoden 2000 juhlakeikka toteutettiin, että ensin lavalle tuli alkuperäinen kokoonpano ja sitten keikan mittaan sisään tuotiin lisää soittajia yksi kerrallaan. Voisi tosiaan kuvitella, että tänään mentäisiin samanlaisella kuviolla.

EDIT: En ollut tuolloin paikalla, DVD:ltä nähdyn perusteella kirjoittelin.
Ei tuo ennustus kauaa pystyssä pysynyt, kun ensimmäisinä lavalle astelivat Porkka ja Safka soittamaan Harsoisen teräksen introa. Mutta juu, hieno keikka oli, biisilista oli kova ja yleisöllä oli hauskaa. Ja Dumari oli myös kova lämppäri, eka kerta kun miehen näin livenä. Nyt tekee mieli nähdä toistekin. Litku Klemetin musiikki ei ole mulle koskaan ihan avautunut, mutta pisteet täysillä heittäytymisestä ja musiikkiin eläytymisestä.

Mika Kaurismäki kuulemma tekee keikasta dokumenttia, johon pyydettiin yleisöltä videomateriaalia. M. Kaurismäen dokkari Koneesta kyllä kiinnostaa, yleisön videoimat muistelot ja yhteislaulut eivät niinkään. No katsotaan mitä tulee.

Ja pistetään vielä linkit Dumarin ja Koneen biisilistoihin (Litkun listaa ei ainakaan vielä löydy):

Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä keikka oli melko yllätyksetön. Yhtään todellista yllätystä ei tullut. LP:t soitettiin kokonaisuudessaan muutamia biisejä lukuunottamatta. Singleistä tuli vain ne kaikkein varmimmat, eli Hiljaa virtaa veri, Muoviruusut ja Jouluyö.

Aloin pohtia keikan aikana, että Harsoiselta teräkseltä jäi pois Eksyneet Lampaat, Rumilta säveliltä Uhrisavua (joka on ihan helvetin upea kappale!) sekä Venäjältä Reippaat ja lahjakkaat laulajaveikot, Jumalat jalassa ja Älä syö liisteriä. No, piti vielä katsoa levyjen biisilistat kotimatkan aikana, ja Teräkseltä jäi pois myös Olen toki, vain sen tiedän. Ja Venäjältä Syytön ja Viimeinen rock ennen aivokuolemaa.
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Olihan tuo nyt perhanan kova keikka. Uhrisavua olisin halunnut itsekin kuulla, mutta näin tällä kertaa. Kaipailemani Kupla kimaltaa tuli jo setin alkuvaiheessa.

Onhan Alangossa jotain täysin erityistä, ei voi oikein sanoin kuvailla. Mieletön showmies ja käsittämätön kyky löytää rinnalleen juuri oikean tyyliset soittajat. Allas sea poolin keikkaa odotellessa.
 
NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Oli huikea keikka. Etenkin ison kokoonpanon biisejä oli kiva kuunnella livenä. Sen verran harvakseltaan ovat olleet kasassa ja tuskinpa enää 20 vuoden päästä on kaikki elossa. Safka ainakin näytti ikäiseltään. Biisilistaan ei valittamisia. Toki 'Paskan suggeroiva vaikutus' olisi ollut kiva, mutta se kuultiin jo 2000 Joensuussa. 'Totuus' on aika sietämätön reggaerenkutus, muttei siitäkään mieli pahoittunut.

Dumari ja Litku toimivat myös esiakteina vallan mainiosti.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan se hieno ilta Tampereella, sisään- ja ulospääsy toimi hienosti ja itse musiikki... Hitto mikä tunnemyrsky Harsoinen teräksen ensisävelistä iski, ei tiennyt itkeäkö vai nauraa onnesta. Ja nyt varmaan poispyyhkiytyi harmitus siitä etten mennyt aikoinaan Kaivopuistoon katsomaan sitä "viimeistä" keikkaa, vaikka siihen kaikki mahdollisuudet olivatkin.

Levätköön nyt yhtye rauhassa, vaikken pistäisi pahaksi tuota @Sistis ideoimaa ison kokoonpanon konserttisalikiertuetta
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olihan se hieno ilta Tampereella, sisään- ja ulospääsy toimi hienosti ja itse musiikki... Hitto mikä tunnemyrsky Harsoinen teräksen ensisävelistä iski, ei tiennyt itkeäkö vai nauraa onnesta. Ja nyt varmaan poispyyhkiytyi harmitus siitä etten mennyt aikoinaan Kaivopuistoon katsomaan sitä "viimeistä" keikkaa, vaikka siihen kaikki mahdollisuudet olivatkin.

Levätköön nyt yhtye rauhassa, vaikken pistäisi pahaksi tuota @Sistis ideoimaa ison kokoonpanon konserttisalikiertuetta pistäisi pahakseni.

Oli kyllä maagisen komea alku. Harsoinen Teräs tuuttasi tajuntaan huikealla ja hypnoottisella voimalla. Bändi oli siinä timanttinen.

Oliko se sitten vain sitä, että täydellisyyttä on mahdoton ylittää, vai oliko sitten kuitenkin vähän soittovireen katoamista, mutta Levottomista jaloista aina Julkiseen Eläimeen soitto tuntui hieman laahaavalta. Iso Kone oli elementissään taas keikan loppupuolella. Etenkin Muoviruusut ylsivät minusta täysin tuon Harsoisen Teräksen tasolle. Ehkä jopa sen yli.

Harsoisen Teräksen kappaleet ovat ihan pirun vaikeita soittaa ammattimuusikoillekin. Tai siis soittaa niin, että se toimii hyvin livenä. Muistelen, että tuo oli jopa yksi syy Koneen hajoamiseen aikoinaan. Live-tunnelmaa ei vain saatu samalle tasolle kuin pienemmällä kokoonpanolla, joka oli taas jo saavuttanut melkeinpä kaiken.

Siihen nähden, että keikkarutiinia näihin biiseihin ei juurikaan ollut, yhtye veti helvetin hyvin. Antti Seppokin asustelee Yhdysvalloissa ja työskentelee tutkijana. Kuinkahan paljon mies on saksofonia tässä viime vuosien aikana soitellut...

Pakko silti myöntää, että Harsoisen Teräksen biiseistä minulle parhaiten toimineet liveversiot ovat olleet vuosituhannen vaihteen Ismo Alanko Säätiön tulkitsemia. Se oli kivenkova liveyhtye, joka oli kokoonpanoltaan ison Koneen kanssa hieman samaa heimoa. Toki voi myös olla niin, että avarakatseinen reilu parikymppinen Sistis sai noista kokemuksista suuremmat nautinnot kuin kriittisempi reilu nelikymppinen Sistis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös