Hakutulokset

  1. R

    Perussuomalaiset

    No onneksi oli mutka matkassa. Pitännee itsekin hommata pyssy tuommosia tilanteinta varten, koska ei vara venettä kaada. Oikeasti jos tilannetta ajatellaan, niin voisin kuvitella tilanteen mennä vaikka: 1)pientä sanaharkkaa 2)toinen osapuoli vittuuntuu 3)ja kappas täällä onkin nallipyssy...
  2. R

    Perussuomalaiset

    Poliiseille varmaan koulutuksessa sanotaan, että asetta ei käytetä baarissa pikku naamoissa. Ja sama koskee lienee siellä metsästyskorttia suoritettaessa. Eli kaverille on parissa eri paikassa painotettu varmasti aseen käytöstä ja silti siellä on leikitty tex willeriä. Mitähän tähän nyt sanoisi.
  3. R

    Perussuomalaiset

    Tarkoitatko, että tasavallan presidentin pitäisi lähteä ottamaan kantaa asioihin, jotka eivät kuulu hänen virkaansa? Tästähän on ollut jonkin verran porua vuosien varrella, kun presidentti on saattanut astua oman tontin yli. Ihan hyvä lausunto siis minusta tuo Stubbin ulostulo.
  4. R

    Perussuomalaiset

    Ei välttämättä, mutta saattaa lähteä sieltä suoraan ampumaradalle tai vaikka metsästämään. Tosiaan siellä on jostain syystä edustajia kaivettu tuolta kyliltä ja pitäjistä. Eivät asu siis siellä isolla kirkolla. Ehkä tämäkin on sellainen vanhan ajan jäänne, mutta mielestäni on ihan ok tarjota...
  5. R

    Perussuomalaiset

    No minusta ihan hyvä, että yksittäiset tyypit ei lähde julkisesti asioita kommentoimaan. Antaa puoluetoimiston hoitaa se tiedottaminen. Vituttaisi itseänikin, jos pitäisi muiden tekemisiä kommentoida varsinkin kun tuskin on asiasta sen tarkempaa tietoa.
  6. R

    Perussuomalaiset

    Äkkiseltään vaikuttaa hyvältä paikalta päästä epäkurantista edustajasta eroon. Toivon mukaan tämä kaveri myös poistetaan eduskunnan vahvuudesta.
  7. R

    Perussuomalaiset

    Lukematta nyt tuota vanhaa juttua niin sanoisin kyseessä olleen satiiri. Tai näin minä asian aikoinaan tulkitsin. Eikai kukaan oikeasti vetele niin syvissä vesissä?
  8. R

    Perussuomalaiset

    Varmasti ja siksi olisikin kiva kuulla mitenkä teillä päin on perussuomalaiset riidelleet keskenään?
  9. R

    Perussuomalaiset

    Luultavasti ottavatkin.
  10. R

    Perussuomalaiset

    No kyllä minä lähtökohtaisesti toivon, että ne kansanedustajat sinne eduskuntaan viitsisivät lompsia, jos kerta sinne on kansalta mandaatin saanut. Ihan riippumatta puolueesta. Toisaalta, jos äänestäjät ovat tienneet, että sinne ei viitsitä vaivautua niin kai se on ok.
  11. R

    Perussuomalaiset

    On kyllä todella naurettavaa toimintaa, mikäli siellä on täysistunto(edit vai joku lähete keskustelu?) ollut ja paikalla on vain yksi edustaja, mistä kolmestakymmenestäviidestä edustajasta? Todellinen perseennäyttö äänestäjille minusta. Vaikka siellä keskusteltaisiin ikävistä asioista, joista...
  12. R

    Perussuomalaiset

    En tosiaan ole missään nimessä makrotalouden asiantuntija. Ja tuskin kovin moni muukaan palstalainen, vaikka niitäkin löytyy. Mutta jos 160m verotuloista häviää bensapumpulta, niin paljonko siitä palautuu muuta kautta verotuloihin? Onkohan summa 10m, 100m vai 200m?
  13. R

    Perussuomalaiset

    Olen kyllä tässä koko työurani käynyt autolla töissä, mutten ole saanut siitä työmatkavähennystä. Olisiko kertoa lisää tästä persumatematikasta?
  14. R

    Perussuomalaiset

    Ja myös työntekijöiden ja yrittäjien puolue tuolla logiikalla.
  15. R

    Perussuomalaiset

    ketkä natsit ovat täyttäneet sen jäsenhakemuksen? Sallittaneenko tällainen hassuttelu tähän väliin.
  16. R

    Perussuomalaiset

    No mitä vittua? Se, että edellinen toveri on ollut mahdollisesti epäpätevä niin tarkoittaako se sitä, että seuraavakin voi olla epäpätevä? En nyt sano sitä, että Purra olisi epäpätevä, mutta varmasti tuohonkin hommaan voisi paremmankin toverin löytää. Tästähän tässä kai lie on juuri...
  17. R

    Perussuomalaiset

    Oliko? Tämä oikeasti menee aika hauskaksi tulkinnaksi twitter touhusta. Mutta näkökulma tämäkin.
  18. R

    Perussuomalaiset

    No niin. Miksi linkkasit ensin uutisen Iltalehdestä, jossa asiaa ei käsitelty? Olisit heti linkannut tämän uutisen. Tosiaan minun mielestä sisältöön ei ole mitään asiaa puuttua. Rahoitukseen kyllä. Eli siinä Tynkkynen lähtee populistisesti keulimaan, kun alkaa kertomaan miten aikoo...
  19. R

    Perussuomalaiset

    No jos luet rivien välistä ja lisäksi lisäät muutaman kappaleen tuonne niin onhan se niin.
  20. R

    Perussuomalaiset

    Kiitos näistä tiivistelmistä. Tosiaan itse en tykkää tällä palstalla "jätän tämän vain tähän"-viesteistä, varsinkin jos ne ovat maksumuurin takana.
Ylös