Hakutulokset

  1. R

    Perussuomalaiset

    Itse uskon, että oikeisto tulee vahvistumaan jatkossa, tällä ja seuraavalla vaalikaudella. Mutta jäämään oppositioon. Tosin vaikea sanoa, miten maailma muuttuu, parin vaalikauden aikana. Voi mennä suuntaan tai toiseen. Tuleva vaalikausi näyttää suuntaa.
  2. R

    Perussuomalaiset

    Ehkäpä, tai sitten ei. Jatkoaikaan on helpompi kirjoittaa, jos näyttää sentteriä kahteen suuntaan. Eli ei kehu, vaan ainoastaan moittii ja haukkuu. Muita, ja muiden kirjoituksia. Yritän olla jatkossa kehumatta ketään. ja vain heilutella sentteriä.
  3. R

    Perussuomalaiset

    Tuskin tää puolue on muita parempi, mutta joskus oppositiossa on esitetty, ok vaihtoehtoja. 1. Ympäristövero maahantuontiin, jos tuote tulee saastuttavasta toiminnasta. 2. Maahanmuutoa tarvitaan, mutta työperäistä, ei sosiaalituella elävillä. Ja saa tästäkin pahoittaa mielensä, jos tarve.
  4. R

    Perussuomalaiset

    Juliste, josta Huhtasaari eilen pahoitti mielensä, oli ainakin osaksi paikkaansapitämätön. Mamulla voi olla uhka tulla tapetuksi, myös Suomessa. Tänään Vaasalaisessa koulussa, mamu mies, yritti tappaa mamu naisen. Onneksi sivulliset estivät tapon/murhan.
  5. R

    Perussuomalaiset

    Mielensäpahoittaminen ketjuuntuu jälleen. Ensin Huhtasaari, sitten netin lukijat, koulun edustajat, jatkoajan kirjoittajat ym. Kiitos nykyajan herkkänahkaisuudelle, internetille ja sananvapaudelle. Netti nurin, ja elämä on mukavampaa =).
  6. R

    Perussuomalaiset

    2 vaihtoehtoa puheenjohtajaksi. Toinen vie tasapaksuun 5-10% kannatukseen, ja tasapaksuun poliittiseen tulevaisuuteen. Toinen voisi viedä protestoivaan jatkoon, jossa kannatus voi jäädä 5% tai nousta 15% Maltti vai protesti??
  7. R

    Perussuomalaiset

    Vaihtoehdosta 2. olisi todennäköisesti seurannut nouseminen Suomen suurimmaksi puolueeksi, seuraavissa vaaleissa. Pakolaispolitiikka ja Kreikka miljardilahjoitus olisi taannut sen oppositiossa istuville persuille. Ehkäpä nukkuvatkin äänestäjät olisivat heräneet pakolaispolitiikan vuoksi, ja...
  8. R

    Perussuomalaiset

    No ei ole ei. Surkea on tarjonta juu. Kaksi vaalikautta petettyjä lupauksia, ja kyseessä on jo.. oikestaan kaikki puolueet. Mutta kuten kirjoitin, seuraaviin vaaleihin tulee radikaalisempi vaihtoehto niille, jotka sitä tarvitsevat.
  9. R

    Perussuomalaiset

    Kyllähän persut ovat saaneet jotain aikaankin, hyvä se. Kukkahattusetien ja tätien Suomessa, voi helpolla monenlaista paskaa lähteä kohti lakesitystä. Tuo vaalilupausten munaton valehtelu, jää kuitenkin äänestäjien mieleen päällimmäisenä, seuraavissa vaaleissa. Paha moka, jota ei unohdeta...
  10. R

    Perussuomalaiset

    Vanhempamme, edellisen sukupolven ihmiset rakensivat sodan jälkeen, nykyisen hyvinvointimme. Nyt on jokaisen moraalinen, ja arvomaailmallinen kysymys siitä, että mitä haluaa jatkolle. Kukin päättäköön sen itse,
  11. R

    Perussuomalaiset

    Erittäin mielikuvituksellinen kirjoitus. Kiitos siitä. En ole persukannattaja, ja sen puolueen politiikan jäsen. Tästä huolimatta luulen että persut jakautuu kahteen, ennakoimaani ryhmään.
  12. R

    Perussuomalaiset

    On kova pala häärätä kahden suunnan.. ja varsinkin sentterinä. Mutta meille heteroille on perussuomalaisten linja, isänmaallisuuden ja maanpuollustuksen turvan lähtökohdat ehdottomia. Haluamme turvata sen, mitä olemme Suomessa saavuttaneet. Haluamme turvata sen perusedellytyksen, minkä sotiemme...
  13. R

    Perussuomalaiset

    Kukkahattu neidit kritisoivat heti, mikäli maailma ei ole heidän mukainen. Kupla puhkeaa jokaiselle aikanaan. Persut ovat, ja tulevat olemaan aina osa Suomalaista yhteiskuntaa. Tykkäsi siitä kaikki, taikka ei. Nyky persut jakautuvat jokatapauksessa passiivisiin ja aktiivisiin ryhmiin. Ehkä jo...
  14. R

    Perussuomalaiset

    Luulen että Soini yrittää pidätellä uppoavaa laivaa edes jollaintavalla kohti rantaa. Ja puolustaa omaa ja lähipolitikkojensa ETUJA. Mutta turhaan. Ainoastaa oma etu, paikka poliittisessa työelämässä kansanedustajana on kohtuudella turvattu.
  15. R

    Perussuomalaiset

    Soini, estämällä puolueen kriisikokouksen, vain viivytti sitä, mitä tulee tapahtumaan. Persut jakaantuvat kahteen ryhmittymään. On maltillisemmat peruspersut, tyyliin SMP, ja tulee uusi puolue, joka noudattaa vanhoja persujen arvoja. Ehkäpä jopa entistä kriittisemmin. Tietääkö kukaan mitä...
  16. R

    Perussuomalaiset

    On se hyvä, että sentään näissä muutamissa persu politikoissa on munaa. He ovat enimmäkseen nuoremman polven persuja. Vanhemman polven persujen muna on jo aikaa sitten surkastunut luvattujen vaaliteemojen valehtelujen myötä. Toivottavasti tämä nuorempi, energisempi ja ehkä ei niin oman ja...
  17. R

    Perussuomalaiset

    Sekava kirjoitus, kuten yleensä. Ehkä joskus osoitat olevasi aikaisempien sanojesi mittainen, ja otat muutaman pakolaisen kotiisi. Varsinkin nyt, kun siihen on ainutlaatuinen tilaisuus.
  18. R

    Perussuomalaiset

    Ja vastaus on.. KESKUSTA johtoinen hallitus, hyvällä sijalla nro 2 on persut. Ja ensimmäiseen virkkeeseen. Järki onkin helposti hukassa, aikuisikäisillä lapsilla. En tiedä kuulutko siihen joukkoon.
  19. R

    Perussuomalaiset

    Ei tarvitse pohtia, kun tason/tasosi näkee heti. Mutta ketjun aiheeseen. Persut ovat tiensä päässä, ja poliittinen jakautuminen maltillisiin ja jyrkemmän politiikan toteuttajiin, tapahtuu pian.
  20. R

    Perussuomalaiset

    Osa kirjoittajista on niin nuoria, että suurin saavutus on toistaiseksi.. tumputtaminen omassa huoneessa niin, että äiti ei huomaa.
Ylös