Hakutulokset

  1. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Goretzkallahan ollut jo kaksi loukkaantumista/vammaa tämän tammikuun aikana, ekan kerran Dohan-leirillä kuun alussa, kun joutui huilaamaan loppuleirin ja sitten tuo viime loppuviikon loukki, kun joutui huilaamaan ihan liigapelin. Goretzkalle maksetaan lähes 20 milliä kirjaimellisesti siitä, että...
  2. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Tähän sen verran, että kyllä se Sabitzer jo eli lapsuuden isoa unelmaansa (*juttu viestin lopussa). Todella harmi juttu, että homma ei nyt koskaan toiminutkaan, jos tämä tosiaaan oli tässä. Ilmeisesti kyseessä loppukauden laina + osto-optio. Sabitzerin kannalta hienoa, että pääsee pelaamaan ja...
  3. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Toki eihän 30.v ole ikä eikä mikään, mutta on taantunut kyllä rajusti viime vuosina ja sopimus Sevillankin kanssa terminoitiin viime marraskuussa. Iän puolesta hyviä vuosi voisi vielä jokunen olla jäljellä, jos jostain löytäisi tasonsa (ja ns. "uuden kodin", jossa tulee vielä luottoa), mutta sen...
  4. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Isco vahvasti matkalla Union Berliniin. Pieni palkka ja sopimus ilmeisesti vain loppukausi. Leipzig oli myös kisassa, koska yrittävät saada korvaajaa loukkaantuneelle Olmolle, mutta ovat pudonneet kisasta ja Iscon siirto Unioniin on ilmeisesti lähellä. Joo, ihan sama vaikka Isco onkin jo ihan...
  5. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Huh! Nyt tuli kyllä siis ihan puskista tämä siirto. Taas sai viikonloppuna katsella Daviesin kehnoa ja ailahtelevaa pelaamista siellä vasemmalla laidalla ja toivottua, että olispa joku kirittäjä/kilpailija, joka laittaisi edes vähän painetta niskaan, niin nyt tuli sitten Cancelo. Pitkään on...
  6. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Tuosta Malo Guston Chelsea-siirrosta sen verran, että yksi maailman lupaavimmista ja parhaimmista nuorista oikeista laitapakeista, siirtyy siis joukkueeseen, jonka paras pelaaja sattuu olemaan eräs 23.v oikea laitapakki, joka on vielä ollut yksi koko maailman parhaista oik.laitapakeista viime...
  7. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Memphis Depay Atleticoon siirrolle varmistus. Tiedä sitten kuinka Depayn kaltainen ja tyylinen "artisti" pelimies sopii Simeonen sapluunaan ja muottiin... mutta ainakin peliaikaa pitäisi varmasti olla enemmän tiedossa, kuin Xavin Barcassa, joka varmaankin se pääasia. Joitain löyhiä - ja myös...
  8. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Konrad Laimer allekirjoittanut vihdoin ja viimein "esi"sopimuksensa Bayernin kanssa. Laimer saanut alkaa neuvottelemaan ensi kautta koskevaa sopimustaan toisten seurojen kanssa vasta nyt 1.tammikuuta alkaen, mutta siitä huolimatta Laimerin ja Bayernin sopimus on ollut kulisseissa jo julkinen...
  9. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Ja "here we go"! Sommer Bayerniin 'done deal'. Siirtosumma €8,00 miljoonaa (+ 1,50M add-onsit päälle). Sommer allekirjoittaa Bayernin kanssa sopimuksen vähintään kesään 2025 saakka. Medicalit vielä tänään illalla ja on mahdollisuus, että on jo maalissa perjantain Leipzig-pelissä. Linkki...
  10. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Sommer Bayerniin nyt ilmeisesti todella lähellä, viimeisiä vaiheita neuvotteluista viedään. Linkki: https://twitter.com/Plettigoal/status/1615712571017027586?t=M3e0e-BpA0euJ_vxiZeTmw&s=19
  11. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Vaikka siirto näytti jo hyvin epätodennäköiseltä vasta hetki sitten, ovat Bayern ja M'gladbach palanneet neuvottelupöydän ääreen. Bayern laittanut käytännössä kaikki munat samaan koriiin, Sommerin ohella ei ole tällä hetkellä muita konkreettisia vaihtoehtoja. Nübelin siirto juuri nyt on...
  12. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    @mikko600 aika hyvin kiteytti tuossa ylempänä. Ihan kiva kikkailemaan ja haastamaan sekä tuomaan "energiaa" ja "sähäkkyyttä" muun joukkueen pelaamiseen, mutta siinäpä se. Siis kun kaveri ei ole pystynyt oikein edes Eredivisiessa muuhun kuin tuohon energiapelaamiseen iolman tuloksentekoa, niin...
  13. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Ja medicalit suoritettu. Tiedä nyt mitä taas sitten sanoa tähän, muuta kuin ehkä, että sanaton......täysin puskista tuli kyllä tämä ja ei ollut kellään insiderillakaan uutisoida tietoa tästä, ennen tätä aamua, vaikka Bayern oli ottanut Blindiin yhteyttä jo ilmeisesti heti joulun tienoilla, kun...
  14. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Ehdottomasti, mielestäni jopa hämmentävän "ylihyvä" haku tähän paikkaan. Rullillahan on todellinen huippukausi menossa tällä kaudella Villarrealissa, joten yllättävää, että nyt siirtyy sitten Hollantiin ja Ajaxiin. Kyllä Ajaxin maalivahtiongelmat ratkesivat nyt kertaheitolla ja on huippuhaku...
  15. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Bayernin Neuerin korvaajan hankinta lähenee. Bayern ja Yann Sommer sopineet jo henk.kohtaisista termeistä ja asioista 100%:sesti, Bayern haluaa Sommerin ja Sommer haluaa Bayerniin. Kontaktia Bayernin ja M'gladbachin välillä ei vielä ilmeisesti ole, M'gladbach suostuu myymään Sommerin vain jos...
  16. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Depaysta sen verran, että ikävä kyllä loukkaantumiset ovat syöneet parasta terää pois, etenkin max. juoksunopeudesta, kimmoisuudesta, lähtönopeudesta, räjähtävyydestä jne., jotka Depayllakin enne loukkeja olivat kovalla tasolla ja oli jopa äärettömän nopea pelimies. Ikäähän ei ole vasta, kuin 29...
  17. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Huh, aikamoinen yllätys tähän iltaan! 37 miljoonaa olisi totaalinen ryöstö, etenkin jos vertaa lähes 100 millin Antonyyn. Gakpo kuitenkin ollut täysin suvereeni ja dominoiva Eredivisiessa pelaamalla liigan totaalisesti läpi ja vakuuttanut myös Hollannin majussa kovissa maajoukkuepeleissäkin...
  18. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Bayernin etsiessä korvaajaa Neuerille, on Nübelin tuominen takaisin Müncheniin noussut ykkösvaihtoehdoksi, vaikka tuohonkin siirtoon vielä liittyy erilaisia koukeroita ja mutkia (jos Nübel palaisia, mm. haluaisi takuun, että saisi jäädä Bayeriin tulevaksi kaudeksi ja kilpailisi ensi kaudella...
  19. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Vähemmän yllättäen huippukisat Hollannin maalinsuulla pelannut Andries Noppert on mahdollisesti liikkumassa. Perässä on ainakin Hollannista Ajax sekä myös mahdollisesti Serie A:n ja Valioliigan joitain seuroja. Itsekin toki kisojen aikaan pohdin, että Noppert varmasti näihin pelimiehiin kuuluu...
  20. P

    Tammikuun siirtoikkuna 2023

    Christian Falkin ja Tobi Altschäfflin mukaan Gakpo ei olisi ainakaan Bayerniin siirtymässä. Bayern ei ilmeisesti ole ollut minkäänlaisessa kontaktissa Gakpoon tai hänen edustajiinsa, eikä ilmeisesti aiokaan olla. Siinä mielessä olisi ihan loogista, Bayernilla kun on laitureiden suhteen jo aika...
Ylös