Hakutulokset

  1. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Tämä ei nyt suoraan yo. nimimerkille mutta tällä hetkellä Metrolla on marraskuussa kaksi konserttia ja useana vuonna Espoossa pidetty Finlandia Trophy menee tänä vuonna Helsingin Jäähalliin. Tuo Metron muiden tapahtumien määrä on edelleen niin naurettavan pieni, etten sillä kyllä osta...
  2. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    @Artisokka Erinomainen kirjoitus. Näkisin itse että isona erona on se, että nyt asioita tehdään eri tavalla kuin ennen. Ei ole mesenaattia vaan yhteisöllistä tekemistä laajalla rintamalla. Tämä näkyy jo nyt esim. siinä, että väitän ettei Kiekko-Espoolla/Bluesilla ikinä ole ollut lukumääräisesti...
  3. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Joku syyhän siihen on ettei tuota kuitenkaan juuri tehdä edes monilajiseuroissa. Voisihan tuota toki kokeilla, en sitä sano. Perusduunia, viestintä kuntoon, myyntiä lisää kokoajan, sidosryhmät ja kumppanuudet tikkiin ja markkinointia päälle, siitähän se koostuu. Erilaisia toimenpiteitä sitten...
  4. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Lienee syytä muistaa että joillain liigajoukkueellakin yleisömäärät ovat jotain muuta kuin mitä olivat silloin kun Blues pelasi Liigassa. Tätä silmälläpitäen kannattaa nyt jo varautua siihen että jos/kun Kiekko-Espoo pelaa ensi kaudella Liigassa, väitän että tulee olemaan yksittäisiä pelejä...
  5. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Ajatus on mielestäni tarkoin harkittuna kannatettava kunhan a) teemoja ei ole keksimällä keksitty/päälleliimattu eli jos sopivaa teemaa ei ole, sitä ei väkisin yritetä keksiä ja b) siihen ei liity merkittäviä alennuksia lippujen suhteen.
  6. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Niin, onhan sekin mahdollista että espoolaisten ennakkomyynnissä ostettiin lippuja myös omille jokerihenkisille kavereille. Mene ja tiedä, syyskuussahan se selviää.
  7. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Onko itseisarvo saada halli täyteen hinnalla millä hyvänsä? Mun mielestä ei ja tätähän kokeiltiin jo Bluesin viimeistä edellisellä (?) kaudella jolloin lähes joka peli oli joku teemapeli. Lopputuloksena yleisöä kyllä oli hallilla mutta lipputulot romahtivat. Sinänsä hyviä ideoita kyllä ja...
  8. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Mä luulen että olemme molemmat ihan samoilla linjoilla. Mä tosin painotan sitä että kyllä penkoisin vielä kerran ihan kaikki tulot ja menot läpi. Parkkialue ja miten siitäkin saadaan "kannattavampi" on yksi detalji muiden joukossa. Siitä sitten 100% samaa mieltä että tulojen lisääminen on se...
  9. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Voisin tähän tietty saivarrella jotain mutta totean nyt vaan omana mielipiteenä että jos asioita tehdään jatkossa samalla tavalla kuin nyt on tehty viimeiset noin 15 vuotta niin ei tämä tule tästä mihinkään muuttumaan. Toivon vaan ettei 4-5 vuoden päästä sitten taas olla siinä tilanteessa että...
  10. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    En tiedä teemmekö itse asiat liian vaikeiksi vai ollaanko vaan totuttu siihen ettei tarvitse mitään tehdä (koska Jussi maksaa laskun). En lähde nyt laskemaan mitään break-eveniä tai sitä pitäisikö hinnan olla 5€ vai 7€ mutta ymmärrätte idean. Eikö tämä nyt onnistuisi vaikka talkoohommana niin...
  11. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Autetaan taas kun ollaan hyvällä tuulella: Fanipääty 199€ 207-212 249€ Club Seat 299€ Hieman normaalia isompi alennus siis kausarista koska välttämättä marraskuu-RoKi ei kaikissa herätä ns. kiimaa.
  12. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Metro areenan sivujen mukaan alakatsomoihin mahtuisi 3129 henkeä, luulin että luku on todellisuudessa hieman pienempi. Ei siis järkeä avata yläkatsomoita. Jotenkin haluaisi jakaa ottelut kahteen kategoriaan mutta se ei tässä tilanteessa liene järkevää kun sarjan, joukkueen ja vastustajien...
  13. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Kahden edellisen kotipelin keskiarvo vähän päälle 2100 katsojaa. Käsittämättömän alas on tultu.
  14. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Sitten voidaankin kysyä että miksi näin ja miksi tuota myyntityötä ei ole hoidettu kuntoon? Nuo yrityksethän pitäisi saada sitoutettua niin että heillä olisi aina vähintään vaikka se 4 kausaria ja sitten täyttäisivät loput paikat (8-12 paikkaa kai noissa aitioissa yleensä on?) per ottelu tarpeen...
  15. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Saatan muistaa väärin mutta yleensä espoolaisyleisö ei ole näihin ekoihin peleihin juuri runkosarjaa enemmän syttynyt. Viime vuosi oli toki poikkeus mutta lievänä pessimistinä tämän asian suhteen veikkaan huomiseksi yleisömääräksi 3807 jos Blues tänään häviää ja jos taas voitto tulee tänään on...
  16. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Olen tästä eri mieltä. Silmiini on osunut syksyltä kaksi isompaa tapahtumaa jossa aikuisia on päässyt ilmaiseksi sisään. Ässät-pelin "virolaisteema" jossa veikkaan että siinä ei ilmaiseksi tullut hirveän moni joka muuten olisi peliin tullut (eli ajoi asiansa siltä kannalta) sekä sitten tuo...
  17. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Kolmannes kotipeleistä takana ja ka. 4685. Ottaen huomioon että budjetoitu yleisötavoite oli 4300 tai jopa hieman alle niin kyllähän tuohon kaiken järjen mukaan päästään. Loppukauden 20:ssä pelissä riittäisi keskiarvoksi 4107 katsojaa ja silloin oltaisiin "omilla". Näkisin muutenkin että nyt...
  18. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Tuntuu että Hartzan logiikalla tuo LänsiAuton sponsorisopimus olisi pitänyt jättää tekemättä. Koska tietoa näemmä on Hartzahan voisi sitten kertoa kuinka monta lippua eiliseen peliin oli LänsiAuton sponsoroimia? Todella iso osa eli... 4000? Ehkä siellä Kiekko-Vantaan peleissä elämä on parempaa...
  19. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Väitän että keskiarvo saadaan ensi kaudella joku 200-300 katsojaa ylöspäin ihan vain sillä että suunnitellaan otteluohjelma järkevämmin. Se on sitten toinen homma kuinka paljon toisaalta tippuu katsojia pois sitä kautta että ihmiset eivät esimerkiksi uusi näitä nyt syksyllä annettuja ilmaisia...
  20. N

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    En usko tähän millään. Kurottava ero on liian iso ja lisäksi osa tuosta kasvusta tulee ilmaislipuilla. Ok, jos ilmaislippujen lukumäärä on sama kuin viime vuonna niin sittenhän eteenpäin on menty paljonkin. Silti, tuo yleisömäärän kasvu ei vaikuta Bluesin tuloihin vielä riittävän paljon...
Ylös