Hakutulokset

  1. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ite kävin tänään walk in rokotuksessa hakemassa kolmannen piikiin olkaan. Kun on tuossa junnuhokissa mukana ja kaksi-kolme kertaa viikossa alakouluikäisten (6-8v.) kanssa kopissa ja jäällä niin teen kyllä rokotteiden puolesta kaikkeni etten sitä porukkaa saata karanteeniin. On ollut ihan...
  2. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuskin menee ainakaan mitenkään nopeasti, molemmat sairastivatkin taudin hiljattain, toinen täysin oireettomasti ja toiselta puuttui haju ja makuaisti noin 3 päivää. Kumpikaan kahdesti rokotetuista vanhemmista ei tartuntaa saanut. Mutta jos nyt vaikka koulussa pistettäisiin luokittain niin...
  3. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Identtinen tarina täältäkin löytyy, paitsi että meistä ei kumpikaan vanhempi tullut minkäänlaiseen flunssaankaan. Ja toiseksi meitä ei asetettu karanteeniin missään vaiheessa vaan kävin normaalisti töissä ja jokun keikankin katsomassa. Siellä tosin sain ihan pari kolme kertaa sanoa "ei en ole...
  4. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ja tämä asia eteni niin että aamulla käytiin testissä, isoveli isä ja äiti. Kahdesti rokotetut isä ja äiti negaa ja karanteenit loppui. rokottamaton isoveli posi. Kyllä mulla pieni kutina on että nää rorotukset vähän jeesaa. Ilman kahta rokotetta olisin missanut huomenna pesäpallokauden...
  5. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kyllä tässä pitää olla tyytyväinen että tuli hoidettua piikit ajoissa. Nuorempi poika altistui viikko sitten päiväkodissa tartunnan saaneelle hoitajalle. Eilen karanteeniin exit testi ja tänään positulos. Isoveli 10 päivän karanteeniin ja ensin isälle ja äidillekin sama tuomio. Onneksi akka...
  6. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Älä muuta sano, itellä olisi firmalle kalastettava koski ja iso mökki vuokrattuna heinäkuun viimisellä viikolla ke-la ja porukka on erinäinen määrä asiakkaita. Todettiin että yhtiökumppani hoitaa ja minä menen ko viikon torstaina toiselle piikille.
  7. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Totta, se on my bad. Nyt se on korjattu.
  8. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Aivan oikein, ja ensi viikon ainoana rokotuspäivänä kaikki rokotteet ovat tehosterokotteita eli toisia rokotteita. Joku saattaa ymmärtää että silloin laitetaan toisen kerran rokotteita ihmisille eli voisi ehkä sanoa rokotettavan toista kierrosta. Toki jos ei ymmärrä niin silloin on jo tilanne...
  9. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Katoin tuossa niin omassa kunnassa pistetään ensi viikolla vain 2. kierrosta eli rokotekattavuuden nousu ainakin täällä hiipuu. Joskin aika liki 50% on piikitetty, mutta koska on myös hiipuva kylä niin vielä ei olla perusterveissä edes 60 täyttäneissä menossa. Noh, aika hyvä rokotekattavuus on...
  10. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Mulla on sama eikä hermostuta muuten yhtään. Ainakin minä syön sitä rotanmyrkkyä sen takia. Äsken soitteli entinen työntekijä joka joutui jäämään vuoden alussa eläkkeelle sairastuttuaan viime keväänä keuhkosyöpään eikä ole toipunut työkuntoon kun toinen keuhko leikattiin niin isoilta osin...
  11. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Vai että loppuu olkapäät...eikö nyt perkele ihminen saa omalla päätöksellään ottaa vastuuta ja yhtä vitun AstraZ:tä olkaan. Tai kahta... Minä voin ottaa ihan päivänä minä vain jos tarjotaan. Syön muutenkin tukoksia vastaan sitä rotanmyrkkyä niin saan tuon veren niin lilluksi että ei varmaan...
  12. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    On myös niin että tätini 51v. ja kaverini sisko 50v. Kuolivat veritulppiin ilman koronaa ja ilman rokotteita. Toinen jopa paljon ennen korona aikaa. Eli pointti oli se, että kas kummaa - ihmisiä kuolee veritulppiin.
  13. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Juu, kunhan viisastelin. Semmoinen asia kuitenkin että karanteenissa olevien määrä vastaisi yli 20 000 ihmistä Helsingistä. Ts. on suht merkittävä taloudellisesti ja maailman parhaiden lörtsyjen tekijätkin laittoi homman pariksi viikoksi jäihin.
  14. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ei se enää olekaan niin Justiinsa kun Savonlinna kiilasi jo tänään Espoon ohi ja saanee Helsingin kiinni ihan kohta. Jos niitä joutuisikin johonkin periferiaan lähettämään niin johan se olis yksi perkele että kepulaiset saa maakuntiin eniten piikkejä.
  15. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Mikäli on koko maan etu tautiepidemien kohdalla rokottaa ensin ongelma alueet (mitä se varmasti on) on varmastikin myös koko maan etu asettaa siksi aikaa liikkumisrajoitukset ongelma alueille. (mitä se varmastikin olisi) Taloudellisesti se vaan olisi iditotismia. Kunhan sohaisin, olen kyllä...
  16. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Mitä tuossa radiossa kuuntelin eilen niin ajatushan oli että jos saadaan ylimääräisiä eriä niin niitä kohdennettaisiin. Ja kohdennutkset ei nyt ihan hetkeen ehdi alkaakaan. Ts. ne maakuuntiin luvat menisi sinne edelleen ja jos jostain saadan enemmän niin niitä voidaan kohdistaa. Minusta on...
  17. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Joo voi olla. Muistelin vaan että olisi puhuttu koko aikuisväestön rokottamisesta heinäkuun alkuun. Mutta asia kiinnostaa sen verran vähän että en jaksa googletella. Vaikka olis ensin esittämänikin ero niin ei se silti ole koko aikajanalla iso ero. Meillä on muuten loppuviikon hallivuorot...
  18. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Aamulla kuuntelin radiosta että tämän hetken arviolla kaikilla aikuisilla olisi lokakuussa kaksi rokotetta ja heinä-elokuun taitteessa aikuisväestöllä yksi rokote. Että eiks tuo arvio nyt ole kuukaudella venähtänyt noin viikossa.
  19. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuttu yrittäjä 50v. menehtyi viikko sitten sydänkohtaukseen eikä se ollut saanut AZ rokotetta. Hyvän kaverin sisko kuoli 51 vuotiaana aivoveritulppaan syksyllä eikä se ollut saanut rokotetta eikä sillä ollut koronaa. Shit happens. Samaan aikaan kun monet muut keskeyttäneet maat jatkaa...
  20. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kokonaisuudessaan järkevää olisi rokottaa pahimmat alueet, poliittisesti se tuskin on viisasta ja olisihan se myös perseennäyttö niille joille on rajoitusten mukaan eläminen kelvannut. Sellainen pointti tuossa vielä sotii vastaan, että suomalaiset taitaa olla jonkun lain nojalla yhdenvertaisia...
Ylös