Hakutulokset

  1. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    JMJ oli ketjumuutoksiin asti todella huono. Sen jälkeen enemmin hyvä kuin huono. Kolme viimeitä peliä veti hyvin. Mutta, on se perskeleen hienoa, että tuo mestaruus tuli. Vähän pitkältä aika tuntuikin sitten viime kerran. Viime vuonna kuuntelin radiosta synnytyssalissa ja jouduin pistämään sen...
  2. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Ei siinä taideta mitään esikuntiakaan tarvita kun otteluvalvoja kertoi kirjanneensa sen jatkokäsiteltäväksi.
  3. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Yksi ihan merkittävä seikka joka on johtanut Tapparan siirtymiseen kuskin paikalle on nuo ketjumuutokset. Jo perjantaina Tampereella, mutta etenkin eilen Helsingissä parjaamani Jan-Mikael Järvinen on nosti pelitasoaan isot askeleet. Samoin siinä alkoi Ilomäen peli näyttää paremmalta...
  4. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Huominen peli, vaikka ei mitään ratkaise, on muuten iso peli. Iso se on etenkin HIFKille, koska hävitessään Tappara pääsee hakemaan katkoa ensin kotiin. Jos HIFK voittaa niin edessä on Tapparalle tasoituspaikka kotona. Vaikea sanoa mitään lähtökohtia huomiselle. Kirkkaissa valoissa pelaaminen on...
  5. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Juu teki kyllä aika isoja virheitä, mutta ei minusta pelannut hyökkäysalueella ainakaan huonosti. Ja älkää unohtako sitä asiaa, että Mäntylän keskialueen töötti näytti vaikuttavan Zabon pelihuumoriin aika isosti.
  6. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Nonni, eli ihan tuossa äskettäin. Maalimäärä on muuten sama kuin toistaiseksi menossa olevissa finaaleissa. Haapala pääsi siitä patjariparista koittamaan, mutta ei ollut maalintekemisen päättäväisyyttä siinä. Ilomäki pääsi lyömään ylivoimalla kiekko tyhjään nuottaan mutta sai osumaan noin 4...
  7. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Entäpä koska viiimeksi toinen joukkue on hakannut näin vähän maaleja? Ka 0,67 että siitäpä vaan huumoria repimään.
  8. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Semmonen peli. Yksi hyvä puoli tässä on. 6-0 voitto on yhden voiton arvoinen siinä missä 1-0 voittokin. Ja siinä ne kaikki hyvät puolet olikin Tapparan kannalta. Jos joukkueiden pelillinen ero on jatkossakin tämä niin olisi miehekkäämpää lopettaa sarja kesken ja jakaa mitalit kun jatkaa tuota...
  9. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Se ei ole vastajoukkueen aliarvioimista jos puusilmälläkin näkee että "oma" porukka pelaa huonosti. Itsekään en tosin käyttöisi noita paria jo puhkikulunutta sanaa ohipeli ja ulospuhallus. Näin ja sanoin myös HIFK:n olleen hyvä molemmissa peleissä. Se mistä näkee jokkueen tunaroivan voi olla...
  10. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Yes, näin tein ja väärässähän olin. Minulle tuottaa harvoin vaikeuksia myöntää olleeni väärässä.
  11. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Nooh, katotaan. Koska lähtökohtaisesti pidän janmikhailia hyvänä pelaajana, niin en minäkään pidä mahdottomana että pelaamisen taso paranee. Huomenna on seuraava paikka se tasonnosto tehdä niin seurataanpas miten se onnistuu. Olen aina jopa pitänyt miehen pelaamisesta, mutta on se nyt ihme jos...
  12. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Uskokaa vaan että muotia se on. Siitä asti kun Järvinen tuli Mestikseen ja SaPKoon niin olen nähnyt sen pelaavan enemmän kun monikaan Tapparalainen. Aina on tämä sama pmayoffeissa jäätyminen tapahtunut. Minä en väitä että se on huono pelaaja, mutta sen pelin taso on tällä hetkellä surkeaa ja...
  13. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Totta, mutta olisi myös se vaihtoehto, että JMJ pureskelisi popcornia yhden pelin ja nostettaisiin Heikkilä pelaamaan nolla nollaa. Dixonhan oli kolme peliä bannissa edellisessä sarjassa eikä silloinkaan kaaduttu siihen, että ei ollut hännän apuna. Tosin osa joukkueesta pelasi hyvin pieniä...
  14. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    On, Dixon. Se tietysti vetää palan pois noista alemmista ketjuista ja on siinöä ja siinä kannattaisiko joukkueen kokonaisuuden kannalta. Voittaisiko sillä kärjessä enemmän kuin häviäisi hännässä. Vaikea sanoa. Tällä hetkellä olisin sitä mieltä, että Ilomäkikin olisi parempi vaihtoehto. JMJ...
  15. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Yllättävän vähän silmät valehtelevat tilastoihin nähden. Tässä arvon herraväelle tilastoituna se mitä olen yrittänyt tänne keskutelupalstalle änkyttää ja kotini seinille naama punaisena huutaa. Tappara-tähti myrkyttää omiensa peliä – ”Patrik Laine menee aivan hukkaan!” | Liiga | Urheilulehti...
  16. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tuosta Raskin tilanteesta olen samaa mieltä. Ei missään tapauksessa jäähyn arvoista rikettä, ts. ei rikettä. Joskaan ei olisi ollut itkun paikka vaikka maali olisi hyväksytty, niinkin on joskus noita tuomittu. Ei hylsykään väärin ollut, noilla perustein minkä otteluvalvoja kertoo. Tuota toista...
  17. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Et ole väärässä, ei ole nimittäin ihan helppoa tuo maalinteko Tapparalle. Ei ne Kärppiäkään vastaan mitenkään kliinisesti viimeistellyt, eikä tänään. Alivoimalla Peltola otti kiekon HIFKin sählätessä ja syötti maalin takaa Jasulle. Niistä paikoista pistää kiekkoilijat pussin vähintään 9 kertaa...
  18. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Aijjaa? Sillä ei onnistu perkele mikään. kuten jo aiemmin kirjoitin, menettää kiekon 100/100. Tykkää syöttää enemmän kun Raipe, vaikka syötöt ei ole ihan samanlaatuisia. Tänään antoi Karjalaiselle kerran hyvän syötön josta tietysti Karjalainen suti päin helvettiä. Mutta se ongelma on, että tuo...
  19. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tässä on iso totuus. Huomenna nimittäin tilanne on se, että tälläisen kyykkäyksen jälkeen Tapparan luulisi huomenna tulevan matsiin totaalisella raivolla. Jos sekään ei riitä ja tappio tulee niin selkäranka alkaa naksahdella ja ässiä on aika vähän hihassa loppua sarjaa kohti. Tosin ei 2-0 tai...
  20. M

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tarkoitan sitä, että en usko esimerkiksi näiden lukujen olevan finaalisarjassa tämän aiemman lasketun mukaiset. En siis usko, että HIFK laukoo finaalisarjassa 47,1% laukauksistaan vaaralliselta maalintekoalueelta. En myöskään usko, että Tapparan luvut ovat samoja. Se tässä oli se pointti, että...
Ylös