Hakutulokset

  1. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    En tiennyt. Pitipä ihan lukea, että mikä tää Tero oli miehiään.
  2. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Kuka sen Puustisen rouvan tappoi?
  3. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Joo ja onhan noista osalla palkanmaksaja ehtinyt vaihtua kesken verovuoden. En nyt jaksa muistaa kuka on missäkin töissä, mutta ainakin poliisivoimien ja sairaanhoidon sekä majoitusalan välillä on vaihdettu ahkerasti.
  4. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Itse Tuksu oli joskus jossain kohtauksessa muistaakseni kahvilassa. Siis siinä, joka räjähti myöhemmin ja jonka nimen olen kokonaan unohtanut. Se oli sitä aikaa kun Kanervan puutarhanhoitoviestit eivät olleet vielä nousseet julkisuuteen.
  5. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Silti aika moni ainakin tämän ketjun perusteella ottaa sarjan hyvinkin tosissaan. Muuten on vaikea ymmärtää esimerkiksi tätä viimeisintä "kohua". Eihän Salkkarit mitään vakavastiotettavaa draamaa ole ollut koskaan.
  6. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Ismohan muutti sarjassa Keravalle vaihtaessaan asuntoja Korhosten perheen kanssa. Kaikkihan tuon muistaa. Siinä vaiheessa Liisa oli kasvanut horsmaa jo vuosien ajan, tai niin luultiin.
  7. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Eikö hän juuri tänään todennut, että pitää tavata Haukkala ennen kuin menee duuniin. Ihmettelin tuota hieman, sillä mitään mainintaa hänen duuneistaan ei kai aiemmin ole ollut. Voi olla, että kuulin väärinkin, sillä en niin intensiivisesti seurannut.
  8. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Kyllähän noissa Nikkisen avajaisissa se nopea dialogi Nikkisen ja yhden vieraan välillä oikein alleviivasi sitä mitä on tulossa. He kun puhuivat jotain "Etelä-Amerikan tuliaisista" ja suunnilleen vinkkasivat silmää perään. Eli kyllähän tuota kuviota on rakennettu hiljalleen eteenpäin myös sen...
  9. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Ensi viikon tiistain jaksossa kaikki avoimet juonikuviot ratkeavat. Malttakaa vain, en spoilaa. Jep, itseäkin vituttaa nämä "näin jakson ennakkoon" -tyypit. Ikäänkuin se olisi isokin saavutus. Tai no, onhan se.
  10. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Tuosa em. pressitilaisuudessa tai oikeastaan MTV3:n uutisten yhteydessä kerrottiin, että sarjaa on tehty valmiiksi 2625 jaksoa ja kun tänään ruutuun tulee sarjan jakso numero 2561, niin tuosta on helppo laskea paljonko ollaanko edellä tuotannossa. Lisäksi kerrottiin, että yhden työpäivän aikana...
  11. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Tai sitten suvun jatkaja Korppi Junior eli KJ eli keitsei.
  12. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    En ihan löydä logiikkaa ledengaarisen sairaalasängyn ja Aaron paluun kanssa. Eihän siitä ole salkkari-ajanlaskulla paljoakaan aikaa kun Annin kämpiltä löytyi sairaalasänky, jossa selvästi oli vastikään hoidettu jotain tyyppiä. Kyllähän tässä annettiin ymmärtää, että siellä oli hoidettu...
  13. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Kertoisit jotain oikeasti kiinnostavaa. Se, että ostat katsomosta seuraavan päivän jakson etukäteen, ei vie sinua vielä salkkarien ns. ytimeen.. Vaaditaan vähän kovempia näyttöjä. Minua ainakin kiinnostaisi millaisissa juonikuvioissa liikutaan vaikkapa ensi jouluna. Voisitko valottaa hieman?
  14. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Puhumattakaan niistä mainoksista, joita salkkareiden mainoskatkoilla näytetään. Kaikenmaailman hiivattia ja muuta törkyä siellä mainostetaan päivästä toiseen.
  15. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Jännä vain, ettei koko elämän täyttäneestä harrastuksesta ole kukaan maininnut sanaakaan sen jälkeen. Eikä ennen niin urheilulliset pojat ole tehneet mitään urheiluun viittaavaakaan sitten katukoriksen. No odotellaan tulevaa kesää ja korisjengiä reunionia.
  16. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Repesin. Vai julkkisbiisikärpänen. Onhan tuo Niirasen limanuljaskaa näyttelevä Teemu Palosaari näytellytkin Salkkareiden jälkeen sellaisissa klassikoissa kuin...Agnesin musavideo. Juuri muita ei sitten CV:hen ole kertynytkään.
  17. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Mitä tapahtui Pihlajakadun poikien korisharrastukselle? Oli treenejä päivittäin ja turnausta ulkomaita myöden. Sitten loppui pelit kuin seinään ja sen jälkeen koko lajista ei ole puhuttu sanallakaan. Tiedän kyllä, että nuoret innostuvat jostain ja unohtavat yhtä nopeasti, muttei silti ihan mene...
  18. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Jaa miten tää lääkärin uhkailuviestien kuvio kokonaisuudessaan meni? Hän sai uhkausviestejä, jotka myöhemmin osoittautuivat hänen itsensä kirjoittamiksi, koska oli tullut hulluksi. Mutta lopulta hän ei kuitenkaan ollut hullu, vaan viestien takaa paljastuu toinen lääkäri, joka puolestaan on...
  19. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Ei vaan sen legendaarinen isä konstaapeli-Paju. Oli sen luokan luutnantti, että siinä jää sieviset ja polvijärvet kakkoseksi.
  20. M

    TV-sarja: Salatut elämät

    Luultavasti. Kyllä Sepolla ainakin tunnukset tänne on. Asuinpaikkakin on Helsinki ja IFK-fani näkyy olevan, luonnollisesti.
Ylös