Hakutulokset

  1. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Kansanmurhat, ryöstämiset ja raiskaamiset sotaretkillä ovat normaalia toimintaa tänä päivänäkin - valitettavasti. Ja oletan niiden olleen väärin kristillisten moraaliarvojen mukaan myös aiemmin, vaikka olisikin katseltu toiseen suuntaan. ”Kohtele toista, kuten haluaisit itse tulla kohdelluksi.”...
  2. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tämä on myös minusta olennaista. Jos haluamme langettaa tuomioita entisaikojen kulttuureille, meidän tulisi tuomita heitä sen aikaisten kulttuuriarvojen ja preferenssien kautta, ei nykyisten arvojen kautta. Tarkastella toki voi, ja se on hyödyllistä nähdäksemme miten olemme kehittyneet ja mihin...
  3. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tämä on nyt paljon isompi keskustelu kuin minkä jaksan nyt käydä, mutta todettakoon, että olen vahvasti eri mieltä käsityksestäsi naisen asemasta historiassa. Ensinnäkin - tarkastellaaksemme historiallisia asenteita, meidän on tarkasteltava niitä silloisen ajanhengen ja yhteiskuntaluokkien...
  4. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Hyvä kirjoitus edellä kaiken kaikkiaan. Tätä vielä komppaisin siten, että jos haluaa laajentaa naisviha-käsitettä koskemaan myös kaikenlaisia muita negatiivisia naisten kokemia ennakkoasenteita ja stereotypioita (kuten tuossa yhdessä linkkaamassasi jutussa oli tehty), niin sama laajennus pitäisi...
  5. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Sitä en näissä kolumneissa ymmärrä, että miksi nämä ovat esimerkkejä naisvihasta? Eihän tällainen pukeutuminen ole herättänyt kenessäkään mitään vihaa. Se on aika itsestään selvää, että kun joku tekee jotain normista poikkeavaa, jotkut some-sankarit heräävät aina sitä kommentoimaan. Kolumnin...
  6. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Populismi teettää juuri tätä ilmiötä. On aivan sama onko kyseessä oikeisto- vai vasemmistopopulisti, kärjistävä identiteettipolitiikka ja vastakkainasettelu tuottaa paljon faneja ja paljon vihaa. Kun asetut toisen idealismin taakse ja syyllistät sitä vastakkaista ideologiaa, luot...
  7. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Viha on vihaa, asenteet asenteita. Lähes jokaisella ihmisellä on tiettyjä ennakkoasenteita vastakkaista sukupuolta kohtaan, oli hän mies tai nainen. Välillä nämä erot sukupuolten välillä ärsyttävät, välillä ihastuttavat, välillä nämä sukupuolistereotypiat menevät toisinpäin, sillä naisia ja...
  8. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Yksilölliseksi pelisilmän puutteeksi luonnehtisin itsekin tätä ilmiötä, ja sellaiseksi jolla ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Välillä saattaa tulla vastaan yksilö, jolla on jotain statusmotiivia taustalla - esimerkiksi jos kahden nuoren testosteronihärän väylät kohtaa ja haluavat...
  9. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Kiitos viestistäsi. Se oli ihan rakentavasti koottu. Tarkoitatko Kari Tarkiaisen Ruotsin Itämaata? Olen osittain sen lukenut, mutta olin vähän eri mieltä kanssasi johtopäätösten neutraaliudesta, jonka takia loput jäi lukematta. Kari Tarkiaisella oli mielestäni hallussa paljon hyviä faktoja...
  10. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Samojen lakien alla näennäisesti tosiaan olivat. Mutta silloin kun piti repiä vähän ylimääräistä (mitä se sitten olikaan) se oli helpompi tehdä siirtomaan puolelta, jonne kruunu oli myöntänyt etujaan valvomaan tuoreita aatelisarvoja uskollisuutta vastaan. Lisäksi suomalaisilla oli ruotsalaista...
  11. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Itse olen lukenut toista. Etenkin alkuun kruunun ongelma oli se, että säädyt/aateliset olivat niin vahvoja suhteessa kruunuun, ettei ”valtiolla” ollut oikein keinoja vaurastua tasolle, joilla muut ekspansiiviset kuningaskunnat operoivat. Tässä suhteessa Itämaan valloitus oli erittäin tuottoisaa...
  12. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Pitää paikkansa, mutta ne Ruotsista tänne valtakunnan itä-osiin muuttaneet aateliset (jotka olisivat olleet ainoita, joilla oli resursseja porsastella toisissa kulttuureissa) pitivät itseään silloin täysin ruotsalaisina. Samaa mieltä. Eiköhän tuo mielletty ihan peruskolonialismiksi silloin ja...
  13. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    ”Suomessa muun muassa innostuttiin mahdollisuudesta muuttaa Karibialle Ruotsin vuonna 1784 haltuunsa ottamalle St. Barthélemyn saarelle, jossa käytiin vilkasta orjakauppaa.” Katkelma tuosta Raita Merivirran järkeilystä. Eikö me oltu vuonna 1784 ruotsalaisia? Mutta jos pohdimme asiaa kulttuurin...
  14. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Minulla ei näihin kuukautissuojiin ole isompaa näkemystä, mutta vaimoni kyllä pitää kestositeiden käyttäjänä noita kertakäyttösiteitä pitkälti luksustuotteina - vaikkakin ymmärtää miksi niitä helppokäyttöisyyden takia ostetaan. En myöskään ihan suoriltaan osta elämänlaadun kannalta tärkeiden...
  15. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Jos tarkastellaan pelkästään ideologisella tasolla esimerkiksi elokapinaa, niin väittäisin heidän olevan se hyökkäävä osapuoli, vaikkakin passiivisella strategialla. Elokapina pyrkii muuttamaan vallalla olevaa järjestelmää ja haastamaan tietynlaisia oikeusvaltioperiaatteita "linnoittamalla"...
  16. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tämä on validi huomio. Voisi tosin argumentoida, että siinä missä feminismi oli ehkä enemmän aate, joka pureutui aitoihin epäkohtiin, niin esimerkiksi intersektionaalinen feminismi täyttää uskonnon tunnusmerkit kirkkaasti. Sen keulasta puuttuu ehkä symbolinen jumalatar, mutta tekemällä...
  17. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Meillä on varmasti eri käsitys populismista journalismista. Enkä rehellisesti sanottuna tiedä edes mitä on populismi journalismissa. Kaikki toimittajat yrittävät perustella näkemyksiään oikein päin. Jos he tekevät sen huterasti, se on mielestäni huonoa journalimia, ei populismia. Itse näen nuo...
  18. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Kuka on niin hullu, että haluaa riskeerata uransa tutkimalla woke-mafiaa? Taisit itsekin suoralta kädeltä tuomita Ukkolan kolumnin populistiseksi, jonka perusteita en itse oikein ymmärtänyt. Laitetaan tähän kohtaan trigger-warning, koska puhun nyt subjektiivisesti woke-ilmiöstä, jotka eivät...
  19. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Hyvää pohdintaa kautta linjan. Kalevala varmasti kuvastaa sen aikaisia yhteiskunnallisia tuntemuksia. Mutta minulle niistä välittyvä mieskuva kuvastaa seikkailuhengen ja sankarillisuuden ohella myös tietynlaista ulkopuolisuutta ja epätoivoa löytää paikkaa yhteisössä, joka voisi reflektoida...
  20. L

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Ensinnäkin kiitokset hyvin rakentavasta tavasta keskustella. Tässä tuot mielestäni esille hyvin tärkeän seikan. Historiankirjoitus on aina sidoksissa aikaan jolloin se luodaan, koska pyrimme samalla selittämään sitä aikalaisillemme verraten sitä nykypäivän standardeihin, näin ollen narratiivi on...
Ylös