Hakutulokset

  1. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Hyviä kysymyksiä. Vaikka 2026 moottoriuudistus on tulossa, vaikuttaa Audin vetovoimaan myös Alfan/Sauberin pärjääminen edeltävillä kausilla. Jos vauhti on luokkaa tämä kausi, voi Norriksen tasoista kuljettajaa olla vaikea houkutella ajelemaan, vaikka tallilla isompi budjetti jatkossa olisikin...
  2. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Vielä Audiin ja saksalaisiin liittyen, mihin on saksalaisten kuskien tuotanto tyrehtynyt? Tällä kaudella F1:ssä kolme saksalaista, joista Hulkenberg ajoi alkukaudesta kisan vai kaksi ja sen lisäksi Vettel ja pikku-schumi, joista kumpikaan ei ensi vuonna enää mukana. Eli ensi kaudella vain Hulk...
  3. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Tämmöinen löytyi arkistoista eli "ainakin kolme vuotta" Valtterin itsensä mukaan. Kaudella 2024 Bottas onkin 35v, eli onko sitten vielä motivaatiota jatkamaan ja ottajia formuloissa, sen aika näyttää. Varmaan viimeistään 2026 Audin astuessa kuvioihin tallissa toisessa autossa istuu a)...
  4. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Jos kauden haluaisi jotenkin paketoida, niin voisi sanoa että ensimmäiset 3-4 kisaa lupailivat paljon, mutta sitten Maxin ja Red Bullin dominointi hieman vei terää kaudesta. Onneksi loppukauteen tuli kuitenkin lisäväriä Mersun parantaessa ja myös keskipakassa käytiin hyvää vääntöä kauden...
  5. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Johan oli taas ratkaisu Alonson tilanteessa. Olisiko tuo sitten pitäny lekalla murjoa varikkostopin yhteydessä irti vai miten? Silloinkin varmaan olisi tullut penalttia, koska talli on poistanut "pakollisen" elementin autosta omatoimisesti. Ihme touhua kyllä tuomaristolta, että tästä rangaistaan...
  6. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Saatiinhan tuohonkin säätöä. Tiedä sitten oliko tämä sääntökirjassa ns. vapaasti tulkittava kohta, vai niin harvinainen tapaus, että pölyyntynyt pienellä präntillä jossain sääntöviidakossa. Mutta jokatapauksessa turhaa sekoilua ottaen huomioon, että Max tulee mestaruuden voittamaan kuitenkin...
  7. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Hyppäsin lähetykseen mukaan klo 15, joten kysynkin että oliko sääolot oikeasti niin huonoja, että starttia oli pakko siirtää reilu tunnilla eteenpäin? Kuitenkin kaikki starttasi intereillä kisaan, niin voisi kuvitella että sadekumeilla olisi voitu lähteä liikkeelle jo aiemmin. Vai oliko pelko...
  8. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Omanlaista mielenkiintoa uudet radat aina tuo, jos a) eivät sijaitse roistovaltioissa b) mikään hyvä rata ei poistu kalenterista tieltä Spa ollut yleisön silmissä mukava kisa kun ohituksia tulee runsaasti, ongelmana taitaa vain olla raha, jota maksetaan muualla enemmän. Kilvanajon puolesta...
  9. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Tähän täytyy vielä kommentoida, että miehekäs suoritus oli kyllä De Vriesiltä. Mukava fiilis varmaan Latifilla, kun keltanokka hyppää auton rattiin suoraan mikrofonin varresta ja kylvettää perinpohjaisesti. Toisaalta eipä Laitifilla niin väliä vaikka kurvaisi ensimmäisen kierroksen jälkeen...
  10. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    En nyt liikaa Ferraria nuijisi Leclercin aikaisesta pysähdyksestä. Varmasti oli tiedossa, että ajamalla tulee Max kuitenkin ohi eli ihan hyvä ajatus kokeilla jotain erilaista. Ainoa virhe omasta mielestä oli laittaa alle mediumit, kun tiedettiin että noilla ei maaliin asti ajella kuitenkaan...
  11. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ei, vaan käytännössä Lando on ollut keskimäärin mainitsemasi kahdeksas ja 9/15 kisassa seitsemän parhaan joukossa. Ainakin oman tiedon mukaan vaan maaliin päässeet lasketaan. Norris on MM-sarjassa seitsemäntenä mikä on hyvä suoritus huomioiden, että alla on ehkä sarjan viidenneksi paras auto...
  12. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    En nyt sanoisi Norrisia keskikastin kuljettajaksi, kun tälläkin kaudella on ajanut top 10:iin neljää kisaa lukuunottamatta joka kerta, ja näistäkin sijoitukset pääasiassa välillä 6-8. Ohessa Norrisin tämän kauden sijoitukset (lähde: aina luotettava wikipedia) Lando Norris 15 7 5 3 Ret 8 6 9...
  13. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Aika kaukaa haetulta kyllä kuulostaa, varsinkin jos Ricciardo istuu tässä välissä vielä vuoden kotisohvalla. Jos Hamilton olisi lopettanut edelliseen kauteen, niin kokeneelle paikkaajalle olisi ollut perusteita, mutta huomioiden että ensi kauden jälkeen Russell voitanee jo laskea...
  14. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ainahan jotain lajia dominoivat urheilijat pitkässä juoksussa keräävät tietynlaista katkeruutta häviävien osapuolien faneilta, mutta pääasiassa arvostus näitä heppuja kohtaan jää muistiin. Tulevaisuus vaikuttaa formuloiden suhteen kyllä erittäin positiiviselta. Verstappen, Leclerc, Russell ja...
  15. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Pikku-Schumi on ihan mukiinmenevän kauden ajanut kyllä ja luulisi taidollisesti mahtuvan johonkin alemman keskikastin talliin. On myös varmaan tuon nimen tuoman markkina-arvon takia oman sorttinen "maksukuski", joten vaikea tuota Giovinazzin roikottamista on millään lailla ymmärtää kun radalla...
  16. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    VSC ja SC osu Maxin kannalta täydellisiin väleihin, mutta olisi ollut toki vahvoilla ilmankin. Mersulla olisi voitu kokeilla jo VSC:n kohdalla ottaa toinen auto sisään ja toisella jäädä odottamaan vielä mahdollisesti tulevaa turva-autoa, mutta nyt molemmat jatkoi radalla ja Russell oli paremmin...
  17. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ferrarin suurin vastus tällä kaudella on ollut Ferrari itse. Käsittämätöntä sähläystä kisasta toiseen varikkomuurilla ja hyvin erikoista radioviestintää kuskien suuntaan. Mutu-tuntumalla väitän, että radioviestintä Red Bullilla ja Mersulla on ollut yleisesti luokkaa "renkaat ok, jatketaan...
  18. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Varmasti jos jokin helppo ratkaisu tuohon varoalueeseen olisi, se olisi jo toteutettu. Turvallisuus noiden päätarkoituksena kuitenkin on. Itse lähtisin lähestymään asiaa rangaistuksen muuttamisen kautta. Nykymalli, eli pari huomautusta ja sen jälkeen 5 sekunnin rangaistus on ok, mutta haluaisin...
  19. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Varmaan tätä keskustelua voisi verrata kypärän käyttöön lätkässä. Varmaankin olisi tyylikkäämpää pelata ilman hiukset hulmuten, mutta ei kukaan enää voisi tuota tosissaan ehdottaa kun turvallisuushyöty on nähty useaan kertaan. Kritisoitiinhan tuotakin alkuun ja oli "nössöjen" valinta käyttää...
  20. K

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Tähän lisäksi myös se, että Mersulla Hamilton oli jo jokusen mestaruuden napannut ja sinänsä selkeä ykköskuski Bottakseen verrattuna. Samanlainen roolitus kuin Schumacher-Barrichello kaksikolla vuosituhannen alussa. Leclerc on Ferrarin putken läpikäynyt nuori huippukuski, mutta ei vielä...
Ylös