Hakutulokset

  1. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    De Vries viihtyikin kisan aikana useamman kierroksen top-10 -sijoilla kuin Latifi toistaiseksi yhteensä koko uransa aikana. Semmosta.
  2. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Sitä Monacoahan aina toisinaan muistellaan. Mutta siitä saa toisenlaisenkin tarinan: Kimi lähti ruudusta 16 ja taisteli kisan aikana itsensä kahdeksanneksi saavuttaen yhden pisteen. Myöhemmin mies voitti maailmanmestaruuden sen yhden pisteen turvin. Nojoo, nää on näitä.
  3. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Autoja on ennenkin parkkeerattu päällekäin ja mennyt ympäri, nyt vaan aina nostetaan esiin miten halo oli taas paikalla joten niihin kiinnitetään huomiota. Enkä tarkoita ettei se olisi parantanut turvallisuutta mutta ennen haloa löytyy kolareita joista olisi haloaikakaudella varmasti sanottu...
  4. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Eilistä kisaa kutsutaan tylsäksi mutta kyllähän siellä oli pitkät pätkät kisailua siinä koostumustaan jonkun verran vaihdelleessa junassa jossa eri vaiheissa oli mukana Alonso, Vettel, Stroll, KMag, Schumi jr. ja Norris. Ei se ohitusten määrä suurta ollut mutta kyllä kuitenkin tapahtui. Kärjessä...
  5. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Yleisesti hyvä että Masin jengi on siirretty syrjään, säännöt venyi vähän milloin mitenkin, puhutaan sitten ulos ajattamisesta, ratarajoista, varikolle tulemisista oikeaa reittiä, peruuttamisesta radalla, valestopeista tai mistä vaan. Koskaan ei oikein voinut ennakoida mitä tulee tapahtumaan...
  6. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Eniten taitaa jengille kelvata se että Hamilton ja Mersu, jotka oli vuosikymmenen siellä lellikkinä, saivat kerrankin näpeilleen.
  7. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Totta kai Hamilton on opetellut tai opetettu PR-automaatiksi. Ja ihmisiä saa myös ärsyttää se lässyttäminen. Mutta ei sen tarvitse tietenkään ärsyttää. Formuloissa vaan jengi on usein ollut aika persoonia ja siksi tämmöinen erottuu joukosta. On aivan ehdottomasti hyvä että Sir Lewis ottaa kantaa...
  8. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ihan kun tätä ois kuultu joskus aiemminkin. Vai kuvittelenko vaan?
  9. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Toki mutta uusi markkina saa nyt jo ilman kalasteluja jengiä mukaan.
  10. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Lähinnä se oli se hetki kun Masi jo mureni ja kertoo jo ongelmista mitä tuolla on, Maxiin tätä vaan on mielestäni vaikea kohdistaa vaikka moni niin tekee.
  11. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Miten tässä vaan unohtuu se että ensin oltiin toton pyynnöstä lähdössä ajamaan kierroksella ohitetut välissä. Siinä kohti Masi oli jo menettänyt pelin, sitten vielä pyörsi senkin päätöksen. Ja siis perseelleenhän se meni, ei siinä.
  12. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Joku saattaa silti erottaa turva-auton ja tahallisen kolaroinnin toisistaan. Totuus on että mestaruus ratkeaa 22 kilpailun yhteistuloksella, jokainen kisa on matemaattisesti yhtä merkittävä.
  13. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ensin Toto itkee että ei pidä päästää kierroksella ohitettuja ohi -> Masi antaa ohjeen ettei päästetä ohi -> redarijengi itkee radioon että Masi, mitä vittua, et sä voi näin tätä ratkoa -> Masi päättää että päästetäänkin osa ohi. Ehkä tässä kohti kabinettimestaruuksista puhuminen on vähän...
  14. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Se että haluaako uskoa niitä juttuja että mersu muka lopetti kehitystyön... No niin. Ei kenelläkään muulla uusi kone tuollaisia tehoja tuonut, kyllä siihen oli jotain kivaa keksitty.
  15. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Eikös Hamilton aikamoisella rakettimoottorilla kauden päättänyt? Että on siinä muilla koneiden kanssa taas kiinnikuromista.
  16. H

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Toinen lähtenyt yksinumeroisella joka kisassa, toinen joka kolmas kerta. Tasaista?
Ylös