Hakutulokset

  1. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Olihan siinä asiaakin mutta totta on että iso osa menestystä, tuo pieni maalimäärä omiin, jäi aikavälille huomiolle. Ei puolustus näköjään koko aikaa aivan varpusparvena ole sekoillut. Sinänsä mielenkiintoinen fakta tuo pieni maalimäärä omiin, en meinaa itsekkään pitänyt puolustusalueen...
  2. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Jotakuinkin tuttua Perhosta. Tänään kaksi oli osapuilleen otettavissa, yhdelle ei oikein jakoa. Periaatteessa mahdollisuudet voittoon ei tänään kaatunut pelkästään maalivahtipeliin mutta pakko myöntää että astetta haastavammaksi sen kuitenkin teki. Toisalta eipä muukaan joukkue yhdellä maalilla...
  3. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tuossapa Ylähirsi kirjoitti kuin omalta näppikseltäni. Voe helevetin helevetti, ei voi muuta sanoa. Oikeasti olisi kyllä vitutus-ketju kamaa mutta laitetaan nyt rakentavassa uudenvuoden hengessä tänne. Pakko sanoa että nyt kyllä KalPaa isketään todella kovaa. Kilpeläinen on omasta mielestäni...
  4. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kyllähän sitä aina toivoa sopii mutta kun ottaa huomioon tämän hetken sarjakakkosen yleisökeskiarvon, 3118 eli hiukka vajaa 400 alle budjetoidun, niin enpä usko että molempia on mahdollista pitää. Noilla yleisökeskiarvoilla persnettoa olisi luvassa varmaan reilu 200 ja kun ottaa huomioon seuran...
  5. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kyllähän eilinen peli oli sitä mitä pahimmillaan pelkäsin ennen kauden alkua. Pelissä hyvin mukana mutta tehottomuus vaivasi ja voi tuota kiekonmenetysten määrää... Oli pelissä paljon hyvääkin kuten Kilpeläisen helwetin hyvät otteet ja ei eilistä esitystä mitenkään hävetä tarvitse. Toisinaan...
  6. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Juurikin näin asia taitaa olla mitä Uncle Ben kirjoitti. Mitä tuolta Tappara.infon puolelta lukaisin niin hiukka haiskahtaa ongelmalliselta tapaukselta. Pitkä ja kallis sopimus Tapparaan eikä taida oikein enää mahtua edes kokoonpanoon, mikä kieltämättä ilman parempaa tietoa kuulostaa hiukan...
  7. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Joo, kyllähän joku Laatikainen saattaisi tuohon mennä mutta kun ottaa huomioon "että liikkumavara on kuulemma pieni" niin eipä taida paljoa auttaa että tässä vaiheessa vapaita pelaajia olisi varmaan vielä tarjolla melkein jokaisesta maailman kolkasta. Toisaalta saattaisihan tässä vaiheessa olla...
  8. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ongelmia on tietty monenlaisia mutta hyökkääjien osalta kilpailu sopivista pelipaikoista taitaa olla melko tiukkaa, mitä samaa ei välttämättä voi sanoa mokke ja pakkiosastolle. Itse en oikein hakemallakaan saa kaikille "sopivaa roolia". Ok, loukkaantumisia tulee ja onhan se chl yms. mutta...
  9. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tuossapa yllä aikalailla myös omat ajatukset "Kiiskisen paluusta". Kyllähän joukkue ainakin yhtä Kiiskistä kaipaisi, ei tuo meinaan mitenkään vakuuttavalta tällä hetkellä näytä. Potentiaalinen kyllä mutta monta kysymysmerkkiä ympärillä kuitenkin leijailee. Jotenkin uskoisin että case "yli...
  10. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Juurikin näin. Tuon viimeisen lauseen voisi muuttaa tyyliin "KalPa- tehotonta pörräämistä vuodesta 2013 lähtien". Eli lähtökohtaisesti, odotusarvoltaan, mikään ei muuttunut viimekauteen verrattuna, pahoin pelkään. Mitä noihin aikaisempiin lausuntoihin "kärkikentän hausta" tulee niin...
  11. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Niin, liekö tuolla Voden "Virta vastaisuudella" mitään totuuspohjaa. Ei taida yltää edes kuulopuheen tasolle. No, tiedäpä sitä. Toisaalta, vailla parempaa tietoa, jos Virta nyt olisi ollut joukkueen sisällä "syöpä", niin totta pirussa se sana leviäisi. Ainakin itse (olen aikuinen) työpaikan...
  12. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kyllähän tuo potentiaaliselta porukalta näyttää. Jotenkin positiiviset odotukset ensikauden suhteen vaikkei toistaiseksi viimeisistä paidoista mitään "kovinikinäkoskaan" paljastunukaan. Saattaahan se olla että tuollaisella nuorella porukalla taso jonniin verran ailahtelee mutta uskon että...
  13. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Vaikka mielellään näkisin R. Rissasen KalPa-nutussa, ei se kuitenkaan ratkaise sitä ongelmaa kuka toimittaa kiekkoa maalille (Masuhrin ja Kauppisen lähdettyä). Toisilla vaan on sitä taitoa enemmän kuin toisilla. Tuosta toisesta Rissasesta myös itse olen kuullut vastaavaa tarinaa joten Jaskan...
  14. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Pakko alkuun puuttua tähän "Kimmo lisään". Viimeisten vuosien aikana täällä on saatu nähdä useita huippupelaajia ja hirveästi niiden saamista tänne ei ole kritisoitu. Pääsääntöisesti väittäisin että kyllähän ne on rahalla tänne saatu tänne houkuteltua. Myös valmentajalla voisin kuvitella olevan...
  15. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Mielenkiitoiselta tuo alkaa näyttää, kieltämättä. Siitä en ole varma, mitä tuolla rosterilla tulee, mutta kuitenkin maaleja enemmän kuin tällä kaudella, toivon ma. Monella nuorella, huom. ei jäähdyttelijällä, näytön paikka. Tuosta ElManazerin kokoonpanosta, hyvä että Vode saa paikan laidalta...
  16. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Juurikin näin. Muistaakseni nuorempi Kapanen taisi varoitella keväällä ettei mitään "suuria kaloja" kannata odotella, mikä ei suuresti yllätä kun huomioi viimekausien todella raskaat tappiot. Ehkäpä kannattaa odotella enemmän niitä "KalPa näköisiä" paljastuksia. Jokelan hankinta kyllä...
  17. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ilman mitään parempaa tietoa summista (viisaammat korjatkoon), kyllähän tuollainen 100000 kuulostaa jo sen verran isolta summalta että tuskin noin arvokkaista pelaajista tuossa kolmikossa on kyse. Kilpeläinen mahtaa sitten tosiaan maksaa ylikin, mitä hyvästä maalivahdista kannattaa maksaakin...
  18. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kyllähän tuo rosteri nimenomaan yhtä ykköskorin pakkia kaipaa. Itse laittaisin aika paljon painoa sille että tulija olisi rightin pakki joka uskaltaa laukoa, saa kiekon ilmassa maalille ja mielellään vielä kohtalaisella tarkkuudella. Kauden aikana joukkueesta kuitenkin lähti juuri ne pelaajat...
  19. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Vaikka tykkään ehdottomasti Laaksosta pelaajana, tehoton mutta esimerkillinen taistelija ja luontainen johtaja tyyppi, niin tässä tilanteessa en näe että missään nimessä kannattaisi hankkia. Joukkue kaipaa kuitenkin vahvistusta siihen keihään kärkeen, tulosyksikköön, ja siihen Tapsasta ei ole...
  20. H

    KalPa kaudella 2014–2015

    Toivon todellakin ettei täällä enää palata Virran "kiekkokontrollipeliin". Jos nyt rauhassa palauttelee Virran viimeistä kautta mieleen niin kyllähän se silloin oli jo niin nähty. Ikävä kyllä pakko myöntää, Kapasen tämän päivän nostalgia haastattelun jälkeen, että taitaahan se Virta olla kisan...
Ylös