Hakutulokset

  1. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Tässäkin taas yksi esimerkki (Venäjän nuorten armeija) siitä, kuinka Putinin hallinto käyttää huippu-urheilua ja huippu-urheilijoita omien tavoitteidensa ajamiseen. Ja vieläkin osa kannattaa heidän päästämistään kisoihin, käsittämätöntä. Venäjän nuorten armeijaan houkutellaan lapsia ja nuoria...
  2. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Asia ei ole näin yksinkertainen, kun koko ajan annat ymmärtää eli että ainoa arvioitava tekijä olisi urheilijoiden oikeustuva ja yhdenvertainen kohtelu. Tai että venäläisten urheilijoiden kilpailemisen kieltäminen olisi jotenkin automaattisesti laitonta syrjintää. Ensinnäkin, ensimmäinen taso...
  3. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    No nyt on melkoinen eriskummallinen näkemys. Eli urheilija voi vaikka kannattaa väkivaltaa ja dopingin käyttöä, mutta jos hän ei riko tällä oman maansa, kuten Venäjän lakia, hän on sinusta ok urheilemaan olympialaisissa. Ja edelleen, täysin laittoman hyökkäyssodan aktiivinen tukeminen ei ole...
  4. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Entä onko se Olympialiikkeen arvojen mukaista? Näihin arvoihin siis kuuluu mm. väkivallattomuuden edistäminen sekä urheilun aseman korostaminen rauhan ja ihmisyyden palveluksessa. Miten olisi kunkin yksilön oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen?
  5. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Hyökkäyssodan ja viattomien ihmisten tappamisen kannattaminen ei ole kv. oikeuden ja ihmisoikeuksien mukaista. Se ei ole myöskään Olympialiikkeen arvojen mukaista. Näihin arvoihin kuuluu mm. väkivallattomuuden edistäminen sekä urheilun aseman korostaminen rauhan ja ihmisyyden palveluksessa. Ja...
  6. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Ei hyökkäysodan kannattaminen ole mikään yhteiskunnallinen tai poliittinen mielipide. Se on viattomien ihmisten tappamisen, sotarikoksien, ihmisoikeuksien ja kv. oikeuden hyvin räikeän loukkaamisen kannattamista. Suomi ei ole parhaillaan käymässä hyökkäyssotaa toista maata kohtaan enkä ole...
  7. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Ei, se ei ole hankala kysymys. Hyökkäyssodan kannattaminen ei ole mikään 'tyhmä mielipide' eikä sitä voi edes verrata mihinkään rokotevastaisuuteen. Kyse on sellaisen politiikan ja toimien kannattamisesta, joka tappaa täysin viattomia ihmisiä ja rikkoo mitä raaimmalla tavalla ihmisoikeuksia sekä...
  8. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Se, että KOK ja ylipäänsä jokin kansainvälinen suuri urheilujärjestö on yhtäkkiä kovin kiinnostunut ihmisoikeuksista, on totaalisen irvokasta. Ensin myönnetään suuria kisoja ties mihin ihmisoikeuksia rikkoviin maihin, ja kohta ollaan varmastikkin puolustamassa sotarikoksiin syyllistyneen maan...
  9. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Tästähän ei ollut mun Intia-Pakistan -vertauksessa kyse. Tottakai Venäjällä on ihan eri tavalla lonkerot ujutettuina kv. urheilujärjestöihin ja urheiluun, kiitos rahan. Juuri tämän takiahan tässä ollaankin sallimassa venäläisten urheilijoiden kilpaileminen. Toinen syy on nimenomaan se, että...
  10. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Niin, kysehän on siitä samasta asiasta, kun meitä ei välttämättä läheskään samalla tavalla kiinnostaisi vaikka joku Pakistanin ja Intian välinen sota. Varmasti siitä uutisoitaisiin ja käsiteltäisiin mediassa, mutta välttämättä huippu-urheiluun ei ajettaisi yhtä hanakasti vastaavia sanktioita...
  11. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Edelleen, se, että on aiemmin mahdollisesti menetelty väärin, ei ole kestävä perustelu menetellä nytkin väärin. Toki se on johdonmukaista, ja onhan se jo sentään jotain.
  12. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Tai ampumahiihdon takaa-ajo...
  13. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Sehän ei ole lähtökohtaisesti kovinkaan kestävä perustelu, että "no kun aiemminkin...". Tuolla perustelulla esim. naiset eivät juoksisi maratonia tai natsitervehdys ja -lippu olisivat ihan ok näky olympialaisissa. Kyllähän urheiluliikkeen on elettävä ajassa. Se, mikä oli ennen ok, ei ole...
  14. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Nyt on hyvin kummallista, suorastaan käsittämätöntä pohdintaa. Eihän sen, että niinkin moni maa ei ole asettanut pakotteita hyökkäyssotaan lähtenyttä, sotarikoksiin syyllistynyttä ja kv. oikeutta vastaan räikeästi rikkonutta Venäjää vastaan, ole mikään peruste kyseenalaistaa länsimaiden...
  15. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Eihän heitä olekaan suljettu kv. kilpailuista heidän omien toimiensa takia vaan heidän edustaman maan toimien takia. Tämä on rankaisu- ja vaikutuskeino Venäjää kohtaan, ei urheilijoita kohtaan. Se, miten venäläisurheilijat joutuvat tästä kärsimään, on täysin mitätön asia ukrainalaisten...
  16. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Tämä on ihan käsittämätöntä, että jotkut tahot ovat herätelleet keskustelua venäläisurheilijoiden paluusta kv. kisoihin. Venäjän hyökkäyssodan ollessa edelleen kesken ja Venäjän tekemien sotarikosten sekä maan suorittaman kansamurhan jälkeen asiasta ei pitäisi edes keskustella. Urheilu on vain...
  17. F

    Venäjän asema kansainvälisessä urheilussa

    Lähtökohtaisesti kannatan ennennäkemättömän kovia ja laajoja pakotteita Venäjää kohtaan. Kun kerran varsinaista sotilaallista apua ei pystytä antamaan, kaikilla muilla keinoilla täytyy tukea Ukrainaa. Vaikka pakotteet maksaisivat länsimaille niin ei haittaa. Huippu-urheilu on valtavan tärkeää...
Ylös