Hakutulokset

  1. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Emmä kysele enää mistään muualta. Annoin ruusuja tehokkaasta valvonnasta ja peräkärryllisen risuja asiattomasta moderoinnista, siinä kaikki tällä kertaa. :)
  2. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Kuten yllä kerron, porttikielto alkoi monta päivää tuon tapauksen jälkeen ja kesti sen viikon, joka tänään siis päättyi. Ei mulla ole mitään tuota tuomiota vastaan. Kuhan kiinnostaa tietää miten arvuutetaan sanktioksi portti taikka kirjoituskielto.
  3. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    No tuota viikon porttikieltoa nämä moderaattorit arpoivat monta päivää. Eli siis kaipa siinä oli jo hiottu sopiva rangaistus tehdystä virheestä. Itse olen pari kertaa saanut kirjoituskiellon ja sen takia juurikin heräsi kysymys mistä tämä porttikielto.
  4. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Itse pohjaan tämän ihan täysin siihen mihin olen tottunut muilla foorumeilla. Harvassa paikassa on meno sellainen, että moderaattorin ainoa tehtävä on toimia tuomarina. Silloinhan hänen nimityksensä olisi tuomari? Alkaa jo jännittää onko tullut liikaa kirjoitettua ja porttikieltoa pukkaa.
  5. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tulee teksti Porttikiellosta kun koittaa kirjautua sisälle. Ei siis pääse sisäänkirjautumaan.
  6. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Siis tämä kaikkien moderaattoreiden sankari tuli tyyliin ovet paukkuen paikalle havaittuaan suuuuuuuren virheen. No mitä hän teki asialle? Ei yhtään hevon vittua, kuhan totesi että sanktioita tulossa ja lähti nukkumaan. Oikea moderaattori olisi laittanut asiat kuntoon. Avannut tämän sankarin...
  7. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Olisin varmaan puhunut jotain säännöistä jos niistä kitisisin? Naurettava ulostulo se silti on moderaattorilta vaikka säännöistä piti kiinni.
  8. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Olenko kitissyt säännöistä?
  9. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tuosta kirjoittelusta tuonne otteluketjuun tuli siis porttikieltoa. En kyllä ymmärrä miksi tämä pahempi kuin vaikka johinkin henkilöön kohdistettu solvaus mistä tulee kirjoituskieltoa käsittääkseni.
  10. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Se ainoa ketju missä tämä sinun toivoma TÄRKEÄ tiukennus kävi oli Tuto vs. Jukurit http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/ke-3-12-2014-tuto-hockey-jukurit.60154/ . On tuo Mestis-puoli kaiken kaikkiaan melkosen hiljainen verratuna Liigaan ja nyt kun saatiin elämää hieman normaalia enemmän, niin...
  11. E

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Mikä aiheuttaa tuomiossa porttikiellon kirjoituskiellon sijaan?
Ylös