Hakutulokset

  1. D

    Eduskuntavaalit 2015

    En tiedä onko kuu kuullut Sharmasta, mutta hän on kyllä Suomen Kuvalehden näkyvimpiä toimittajia, joka kirjoitti Ne - kohtaamisia perus-Suomessa -kirjan. Eikä ihan silkkihansikkain käsitellyt ko. puolueen aktiiveja, mutta tyylikkäällä tavalla.
  2. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Toki se on kaikissa vaaleissa normaalia, että Keskusta äänestää reilusti enemmän ennakkoon. Ero oli nyt hiukan suurempi, mutta vain hiukan. SDP:n putoaminen ennakoista varsinaiseen vaalipäivään taas oli reilustikin normaalia suurempi.
  3. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ei kai tuossa mitään tavatonta ole - nämä toki vieläpä eri vaalipiireistä. Joka vaaleissa tuontyyppisiä tilanteita, viimeksi toki P-Karjalan kohdalla enemmänkin, minkä ansiosta tuli ns. Lex Cronberg näihin vaaleihin. Esimerkiksi vuoden 2007 vaaleissa saman vaalipiirin sisällä oli vastaava...
  4. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Uskoisin, että pitää ottaa molemmat, siis KD ja RKP, jottei PS saa yksin hallitusta nurin. Jos porvaripohja kasataan.
  5. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ei kepu siihen voisikaan puuttua, paitsi säätämällä uuden lainmuutoksen HE:na ja eduskuntaan jne. Ainoastaan niihin muihin teknisiin muutoksiin, joita avioliittolain jo hyväksytty ja vahvistettu (HUOM!) muutos edellyttää. Niiden jättäminen ristiriitaiseksi ei avaisi avioliittolakia, ts. sitä...
  6. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Se lainmuutos on jo voimassa ilman uuden hallituksen mitään päätöksiä, presidentti on vahvistanut (156/2015) ja tulee voimaan 1.3.2017. Tämä oli KD:n & co. sumutus päätöksen jälkee, että vaatisi uudelta eduskunnalta enää mitään päätöksiä. Se, mitä velvoitettiin samassa yhteydessä valmistelemaan...
  7. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ei ole moraalista tai mitään muutakaan velvoitetta, mutta toki tuo homoliittokysymys on toisella tapaa mielenkiintoinen. Nimittäin sitä kautta, että kun siinä on lisätty jonkun kansanryhmän oikeuksia lienee niin, että niiden vähentäminen ei ole lakiteknisesti yhtä helppoa, vaikka tälle krisujen...
  8. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ei SDP:n "kannata" jäädä oppositioon - se jää sinne, jos muut niin päättävät ja vaalitulos on reilusti heille miinusmerkkinen suhteessa erityisesti Kokoomukseen. Molemmilla on peruskannatuksen päällä nyt niin vähän, ettei hallitustaival sellaisenaan asiaan suuria määriä enää tee - ja...
  9. D

    Eduskuntavaalit 2015

    No joo. Kaikkea voi tapahtua, mutta Seppo Papunen, 94000 näyttöä vaaligalleriasta EU-vaaleissa ja jotain vajaa 200 ääntä. Ei siitä gallerian hypestä voi paljon päätellä.
  10. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Oli kyllä uskomaton tentti. 45 minuuttia eikä käytännössä yhtään konkreettista kantaa. Pelottavaa.
  11. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ei ole enää 15 vuoteen vaadittu, jos tarkoitat että pitää olla oikeustieteilijä.
  12. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Eivät, eikä tuo lista käy muutenkaan, sillä jopa PS:lla on löydyttävä naisnimiä, mielellään myös maakunnista (tuo olisi kovasti eteläpainotteinen). Kymenlaakson isot pojat Eerola ja Lindström voivat ulkopuolelta olla maantieteellisesti mahdollisia, mutta eiköhän ainakin Hanna Mäntylä liene hyvin...
  13. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Kuten eräs tuttu loihe lausumaan: jos kokoomuslaisesti ajatteleva SDP:n jäsen siirtyy kokoomukseen, se ei vähennä, vaan lisää politiikan uskottavuutta. Ei sillä, etteikö demareillakin olisi olleet seinät leveällä jne., mutta eihän Vartiainen ole ollut lähelläkään puolueen linjaa oikeastaan...
  14. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Reippaastihan korkovähennystä on jo leikattukin. Sanoisin, että jos se meinataan joskus tehdä, se pitäisi tehdä nyt nopeassa aikataulussa kun korot ovat matalalla. Ei siksi, että sillä olisi merkitystä tai ei olisi merkitystä hetkelliseen lainanmaksukykyyn - mutta kun asuntomarkkinoilla on...
  15. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Sillä tavalla väärin tai epätarkasti, että tuossahan pitää huomioida veron tarpeen lisä, eli rajaveroaste, kun emme elä tasaverotuksessa. Jos koko tulosta veroprosentti on 25%, rajaveroaste lienee tuolla tulotasolla keskimäärin jossain 37-38 % nurkilla (olettaen, että asuu kunnassa, jossa...
  16. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Niin, minä puhuin kassasta, en liiton jäsenyydestä. Kassan jäsenyys kun ei ole sidottu mihinkään muuhun jäsenyyteen. Jäsenmaksu tosin on PAMin jäsenellä suurempi, jos kuukausitulot ovat 2000 bruttona, sillä palkka on keskimäärin noin 12,6 kuukauden suuruinen lomarahasta johtuen. Olennaista ei...
  17. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Jep. IAET tosin on korkeakoulutettujen/akavalaisten kassoista kallein, eli kuten sanoin, keskimääräinen kassamaksu (ja samoin YTK) on korkeakoulutettujen kassoihin verrattuna kalliimpi. Vaihteluväli taitaa olla 23-105 euroa vuonna 2015 riippuen kassasta eli käytännössä koulutusalasta, mutta...
  18. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Sitra ei tuosta muuten ehdottanut mitään, vaan nimenomaan viisi yksittäistä "yhteiskunnallista keskustelijaa". Kosonen tätä oikein korosti erikseen, että Sitra ei ollut osapuoli tuossa pamfletissa mitenkään. Ideologisten ay-liikeduubioiden jne. lisäksi on helppo ymmärtää näistä ehkä nimenomaan...
  19. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Niin paljon kuin täällä aina tiettyä suuntaa dissataankin, ylivoimaisesti kovin debattitoimittaja politiikan toimitusten puolelta on edelleen ollut taistolainen Leif Salmén. Voisi olla naminami-linjan twiittipääministerillä ja muiden puolueiden vastaavilla edelleen vaikeaa siinä prässissä.
  20. D

    Eduskuntavaalit 2015

    Ja jo viime keväänä myös (mm. oheisessa Karjalaisen jutussa), että ulkoministeriys kiinnostaa: http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/49251-timo-soini-ulkoministerin-paikka-kiinnostaa Kolmen mallissa pämi-umi-yhdistelmää ei anneta samalle puolueelle, jos kolme on todella...
Ylös