Hakutulokset

  1. C

    Romanit

    Huonoa tuuria tuossa Malminkartanon keississä. Siis samalla tavalla kuin rattijuoppojen onnettomuuksissa, eli asianomaiset eivät koskaan pääse hengestään, mutta aiheuttavat sivullisille vaaraa.
  2. C

    Romanit

    En ole laisinkaan rasisti, enkä ahdasmielinen, enkä rajoittunut, enkä mitään muutakaan. En ole juuri mitään. Mutta sen tiedän, että mannet on perseestä. Juu, on poikkeuksia. Mutta onhan tuo häpeällinen ihmisryhmä. Vittumaista sakkia. Enkä häpeä sanoa sitä ääneen.
  3. C

    Romanit

    Voiskohan toi vakavan oloinen jauhanta jo loppua tai siirtyä toiseen ketjuun, tänne kun kuuluis lähinnä kertoa hassuja tositarinoita pahvihousujen ja kilometrihameiden toilailuista.
  4. C

    Romanit

    Vaikken ole rasisti, myönnän auliisti halveksivani romaneja. No, nyt on mielenkiintoinen projekti menossa, kun esitän kesäteatterissa ns. sekunda- tai wannabe-mannea. Saapi nähdä, miten rooliin heittäytyminen vaikuttaa psyykkisesti, tuleekohan meikäläisestä esim. kovaääninen kleptomaani tai...
  5. C

    Romanit

    Voi herttileijaa, tämä sama hauskuus on kerrottu tässä ketjussa valehtelematta parikymmentä kertaa, mitä nyt tuo prosenttiosuus aina välillä vaihtelee, vaikka yli 90 % se on joka kerta.
  6. C

    Romanit

    Kyseiset pahvihousut lienevät kuulleet jonkun lukutaitoisen luettelevan sanomalehdestä ammattifutareiden liksoja, jolloin välkkyvät eurojen kuvat ovat sivuuttaneet perinteiset kiiltävän moran säihkeet hevosmiesten tummissa pupilleissa. Erinäisistä varastettujen viinojen ryyppäämisistä...
  7. C

    Romanit

    Ai perkule, totta tosiaan. Harvinaisen loogista.
  8. C

    Romanit

    Ottavatko parkkimittarit fyrkkaa vastaan "ilmaisina kellonaikoina"? Olen jotenkin kuvitellut, ettei niitä lipukkeita saa, jos parkkeeraus on ilmaista. No, oli miten oli, näkemäsi henkilö oli joka tapauksessa satavarmasti pesunkestävä konna.
  9. C

    Romanit

    Kouvolasta kajahtaa. Nimittäin kajahtaneiden pussihousujen touhuja jälleen kerran. Pakkotoimenpiteet otettu käyttöön, kun ei muuttohommat maistu. "Muutat sie vai ammuks mie!!??"
  10. C

    Romanit

    Kas kummaa. Tästäkään uutisesta ei tosin saa sellaista kuvaa, että romaninainen olisi asialla, varsinkin kun vaihtoi vielä vaatteita kopissa. Myös rahattomuus viittaa esim. valkolaiseen, koska yleensähän romaneilla on rahaa, lainattua sellaista...
  11. C

    Romanit

    Eipä sitten ole ainakaan siitä pelkoa, että Kibe Kuhdalla virtaisi manneverta suonissaan. Vaikka joskus otteet kaukalossa näyttävätkin hieman laiskoilta ja Kimmo hiipii maalintekoon kuin varkain.
  12. C

    Romanit

    Remu järkyttyi Porvoon puukotuksesta Tämähän on tietenkin juuri oikea ketju tälle, koska Remu kuuluu kyseiseen vähemmistöryhmään. Mainiota johdonmukaisuutta miehen kommenteissa (IS): "En mä tajuu. Ihmishenki ei maksa nykypäivänä mitään. Tommoset pelkurit pitäis panna giljotiiniin."
  13. C

    Romanit

    Edes yksi sekopäinen moran heiluttelija saadaan telkien taakse. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1349515
  14. C

    Romanit

    Kuten olen varmaan tähän ketjuun joskus muinoin jo kirjoittanutkin, mahtuu sinne hameen alle myöskin esim. suurehko mikroaaltouuni. Kaverini todisti tämän vuosia sitten ollessaan vartijana, romaninaisen hameen alta löytyi parisenkymmentä eri esinettä ja kaiken huippuna mikrouuni, jota on hieman...
  15. C

    Romanit

    Ei ehkä ole kyse samasta tyypistä, mutta ainakin muuan Allan Grönfors on pärjännyt nyrkkeilyssä varsin kohtalaisesti.
  16. C

    Romanit

    Muistaako kukaan muuten nähneensä manneja lätkämatsissa koskaan? Todennäköisimmin niitä varmaan näkis narripeleissä, jos jossain, sinnehän niitä vapaapilettejä taidetaan jaella isolla kädellä. Jos ei sitten joku Lefa sattuis vahingossa nyysimään paria lippua ja eksymään peliin.
  17. C

    Romanit

    Niin, eikös naisilla yleensäkin ole sen takia hame päällä tai housut jalassa, että halutaan kätkeä "tavara" uteliaiden katseilta? Tai no, ei se nykyaikana ole enää niin justiinsa, häveliäisyys on jo poissa muodista.
  18. C

    Romanit

    Kyllähän näitä pöllimistarinoita on tullut kuultua. Eräs kaverini on kertonut lukuisia mehukkaita juttuja kokemuksistaan mustalaisten kanssa, ensin vartijana tavaratalossa ja nyttemmin poliisina. Vartijana ollessaan nappasivat kollegansa kanssa erään mustalaisnaisen kiinni ja hämmästys oli...
  19. C

    Romanit

    Mitäs ihmeellistä tuossa nyt on? Eiköhän meillä kaikilla, jotka suinkin ihmisten ilmoilla joskus kuljemme, ole huonoja kokemuksia ns. tavallisista suomalaisista. Kusipäitähän mahtuu joka rotuun ja heimoon ihan riittämiin, eivät mulkerot maan päältä lopu. Mutta sehän ei ollut tämän keskustelun...
  20. C

    Romanit

    Heheh... Niin, vitsihän se taisi olla. Jos et veikkaa, et voi voittaa. Rahojen käyttäminen "muihin asioihin" saa kannatusta ainakin meikäläiseltä, eipä ne voi enempää kankkulan kaivoon mennä kuin nyt. Pieru Saharaankin kuulostaa paremmalta kuin nykytilanne. Sinäpä sen sanoit...
Ylös